Punamultaa pukkaa

 
 
 
 

 

Nokia romahti nyt maailman kärkiyhtiöiden joukosta Suomen kansalliselle tasolle ja siellä pörssimme neljänneksi. Nordea, TeliaSonera ja Fortum kiilasivat ohi. Nokialla saattoi sijoittaja äkkirikastua lyhyenä kautena vuonna 2000. Nyt sen osakkeen arvo on noista ajoista enää vajaa 10 %. Nokia on kokenut matkallaan monet vaiheet ja yksi uudistumisen ja kasvojen pesun aika alkoi nyt.

Olemme eläneet jo jonkin aikaa jälkinokialaista aikaa, johon ei enää kuulu panostaa kaikkea osaamistamme ja luovuutta yhden kortin varaan. Sienet yhdessä korissa on edelleenkin Nokian filosofiaa ja sijoittajat pelkäävät lopullista romahdusta. Sitä samaa ei soisi perustuslakiaan päivän politiikan mukaan muokanneelle Suomen valtiolle.

Kuinka toimia kun ei ole pelisääntöjä edes hallituksen kokoamiseen? Sekin kun on pelureitten käsissä ja halveksii demokratiaa ja vallan perinteistä jakoa maassamme. Maa voi olla ilman hallitusta määrättömän ajan. Perustuslaissa ei ole kansalla enää edes tätä suojaa ja vallasta riisuttu presidentti ei voi puuttua kansalta epäluottamuslauseen saaneiden poliitikkojen peliin. Nämä lukevat mediansa ja saavat sieltä ohjeensa. Mediakratian myötä vallan ottivat virkamiehet, joita maassamme edustaa usein kuvitteellinen EU ja sen byrokratia. Se on niin mutkikasta, ettei siihen perussuomalainen enää kykene, kertoo valtakunnan päämediamme. Mihin on kadonnut eurooppalainen henki ja sen kansalaisille myyty ihmisläheisyys, demokratia?

Finninaamainen hallitus

Kun maailma alkoi kännykän kohdalla muuttua osaksi arkielämän uusia vaatimuksia, suomalainen taito olla mukana sen sosiaalisten medioitten ja arjen askareitten rakentajana muuttui mahdottomaksi. Puhelimen ja tekstiviestin suomalainen insinööri vielä ymmärsi, mutta sitten alkoi tulla ongelmia. Ei insinööri kuuntele Suomessa humanistien puheita, saati maisteri opettajansa puheita sen jälkeen, kun yliopisto ja kampusale on jätetty taakse ja tentit tentitty. Suomessa filosofi jäi yksin ajatuksineen ja ainut ajattelija oli pragmaattinen byrokraatti osana mediakratiaa.

Samoin suomalainen suljettu poliittinen eliitti kykenee saamaan yhteisönsä vakuuttuneeksi mitä ihmeellisimmistä totuuksista tai yhteiskuntamme toimintamalleista. Näitä malleja toteuttaa epäkypsä, muutamassa vuodessa tutkintonsa suorittanut ”akateeminen” ihminen poliittisen virkamiesmandaattinsa antamalla osaamisella. Käytännön elämässä sellainen osaaminen voi olla nollan arvoista. Perustuslakia rustattaessa uuteen uskoon se meni miinuksen puolelle.

Nyt oppositiossa hallitusta haukkuva keskusta on oikeasti toimitusministeristössä ja minisiterit toteuttavat siellä virkamiesvastuulla hallituksen tehtäviä ja saavat tästä myös palkkansa. Heillä on tätä varten myös korkeaa palkkaa nauttivat avustajat. Vaalien suurvoittajat, perussuomalaiset, ovat joukon haukutuin ja syntyy, mediaa seuraten, vaikutelma hallitusvastuussa olevasta puolueesta. Katainen ei ole sitä edes kutsunut kuultavaksi sen jälkeen, kun Portugali asetti reunaehtoja Suomelle, Suomen hallitukseen osallistuville puolueillemme.

Kataisen puolueella on mandaatteja muutaman edustajan verran enemmän kuin kolmella muulla suurimmalla puolueella. Käyttääkö hän noita muutamaa edustajaa väärin, liioittelee niiden merkitystä kiitos väärin rakennetun uuden perustulakimme tulkinnan? Ongelma hallitusta muodostettaessa ei ole Portugalissa, ei EU:ssa, ei perussuomalaisten suuressa voitossa vaan kehnossa perustuslaissamme.

Mitä tekemistä Portugalilla, tai muilla valtioilla, on Suomen sisäisiin asioihin ja 2011-2015 sisäpolitiikan hoitoon? Ei tietenkään mitään.  Ne ovat vain politiikan teon keppihevosia haettaessa valtaa muihin omiin poliittisiin päämääriin. Nyt kootaan hallitusta Suomen suvereenille tasavallalle, ei mahdollisille kriiseille ympäri Eurooppaa tai globaalia maailmaamme. Niitä syntyy, kuten vuoden 2011 alkuvuodesta myös jatkossa, halusimme tai emme. Niinpä syntyy vaikutelma, että perussuomalaiset ja köyhempi osa kansaamme hallituksessa ei kaikkia miellytä. Kenellä tällainen motiivi saattaisi olla?

Ennen vaaleja tutkimukset osoittivat, kuinka kansa ei tiennyt, ketkä ovat hallituksessa ja ketkä oppositiossa. Sitä pidettiin tyhmyyden ja oppimattomuuden osoituksensa. Oikeasti kukaan ei tiedä tänäänkään, onko kokoomus ja keskusta, vihreät ja Rkp hallituksessa vaiko oppositiossa? Eivät edes ko. puolueitten ministerit itse. Perustuslaki ei kerro meille edes sitä, koska uuden hallituksen tulisi syntyä ja mikä on se käytäntö, jolla hallitus tulisi koota, jotta myös perussuomalaiset voisivat siihen osallistua ilman yli sadan kansanedustajan osuutta.

Tämä ilmiö on leimallisesti suomalainen ja sen kokee kiertäessä Suomea yhteisötutkijana työskennellen lukuisissa maakuntien ja yritysten verkostoissa. Kun ihminen alkaa olla susi toiselle ihmiselle, akteemisuus ja koulutus, pintasivistys muutamana vuotena yliopistossa piipahtaen, ei sitä kadota vaan lisää sen julmuutta. Näin tieteestä ja sen sovelluksista tuli meillä myös kapea-alainen ilmiö ja sen käyttökin alkoi olla naisten ja miesten erillisissä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa kuin takavuosien poikalyseoissa. Miehet ja naiset alkoivat vieroksua ja vihata toisiaan, epäluulo kasvoi akateemisten ahjojen täyttyessä pelkästään naisista. Syntyi äijäpuolueeksi kutsuttu perssuomalaisten liike, jossa on toki toinen puoli naisia.

Variksetkin vihaisia

Koko verkottuva yhteiskuntarakenne alkoi olla täynnä toisiinsa sopimattomia järjestelmiä, eikä kukaan ymmärtänyt enää muuta kuin omaa puhettaan ja sen tulkintaa. Siinä egoistinen ihminen ei kuunnellut enää ketään ja oppiarvoilla oli triviaali merkitys siirrettäessä ihminen syrjään tasapäistetyn yhteiskunnan yhteisellä sopimuksella. Edelleen kuviteltiin naiivisti että  sopimuksia myös kunnioitetaan kirjaamatta niitä lakiin. Näin perustuslaista jäi pois maininta, kuka johtaa hallituksen muodostamista ja milloin sen on oltava valmis. Paavin konklaavi ei sovi Suomen demokratiaan ja perustuslakiin.

Triviaali tarkoitti siinä merkityksetöntä, kuten mikä sana tahansa, jolla ei ollut enää oikeaa merkitystä saati tunnesisältöä. Niinpä tyhjää jauhavan hallituskonklaavin kahdennentoista kriisipäivän jälkeen suuria odotuksia seurasikin vasemmiston marssi ulos Kataisen konklaavista. Tätä auttoi vihreitten ryhmän kohdalla vihastunut varsiparvi. Luonto ei voi sietää tolkutonta valehtelua ja itsepetosta, ihmisen ahnetta tapaa hakea valtaa ohi sen asettamien ehtojen ja rajojen.

Menneen vuoden aikana hiilidioksidipäästöt ovat maailmalla huikeasti kasvaneet. Kaikki älämölö ja eliitin konferenssit ovat ilmastomuutoksen tiimoilta olleet hukkaan heitettyä aikaa ja euroja. Samaan olisi päästy ilman yhtään kokousta tai hallitusten päätöksiä, poliitikkojen hurskastelua. Vanhan median megafoni on ollut täysin turhaa sekin. Oikeammin sen omat päästöt ovat madiayhteiskunnassa kärkipäästä.

Kaislikossa kuhisee

Samaan aikaan suuri virtahepo tai norsu odotteli kaislikossa soittoa eduskuntaryhmien seuraavaan istuntoon. Tämä kaislikossa piilotteleva norsu oli perussuomalainen eduskuntaryhmä, jonka havaitseminen saa Helsingin Sanomien toimittajat vihaisiksi ja tänään oli vuorossa toimittaja Jukka Akkanen (HS 2.5). Hänen tilityksessä perussuomalaisissa ei ole nyt yhtään pätevää eikä edes sopivaa korvaamaan kokoomusta. Onneksi näin on, siunailevat perussuomalaisten 650 000 äänestäjää. Kun vaikkapa ilmastomuutokseen haetaan korjausta, kokoomus ja porvarit eivät kulje silloin kehityksen keulilla. Ilmastomuutos on muutaman varakkaan miljardöörin harteilla ja päätettävissä. Siellä ei viherpiipertäjiä kuunnella muuten kuin panttivankeina ja vallasta ihastuneina konferenssivieraina.

Paikallislehdessä norsun näkeminen kiusaa päätoimittajaa ja etenkin Jyrki Jokista (FL 2.5). Kun oma tytär on tuore kokoomuksen kansanedustaja lehden päätoimittajan pettymyksen ymmärtää ja häntä lohduttaa toriparlamentin jäsenenä demareiden Ilkka Joenpalo. Ehkä he palaavat vielä varisten rauhoituttua? Forssan rauhalliseen yhteiseloon säätytalon varikset eivät vaikuta. Forssalainen Sirkka-Liisa Anttila saa jatkaa ennätyspitkän ajan maatalousministerinä, ja siitä on pelkkää hyvää sanottavaa. Anttila on reaalipoliitikko eikä rakentele tuulentupia, ymmärtää missä nyt mennään ja miksi, ei petä itseään.

Petollinen kieli

Kielen tunnesisältö katosi samalla kun turvallisuus alkoi murentua nettiyhteisön sisällä. Varhaisemmassa maailmassa ihmiset olivat ammattinsa näköisiä ja sanat merkitsivät myös tunnelatausta toisin kuin internetin psykologisoimattomassa ympäristössä. Finninaamaiset pojat lähettelevät siellä viestejään keski-ikäisille miehille ja naisille, jotka ovat seksiseuraa hakemassa. Tässä kirjeenvaihdossa on nyt samaa intohimoa ja tunteen paloa kuin suomaalisessa tavassa rakentaa hallitusta.

Surutyötä tekevä ihminen ei voi samaan aikaan ja samassa päässä rakentaa palavaa rakkautta ja intohimoista suhdetta. Politiikassa mukana ovat myös suuret aatteet, arvot ja tunteet. Perustuslain tehtävä on pitää ne aisoissa vuosisadasta toiseen kuten Raamattu kirkon menoissa. Jos suola muuttuu mauttomaksi, se on heitettävä pois. Hedelmistään puu tunnetaan. Ja Google paljastaa kuka on tehnyt ja mitä.

Kukaan ei voi olla nyt varma, keneltä viesti tulee, ja millaisessa tarkoituksessa. Kokoomuksen Ben Zyskowicz arvelee kuinka nyt on päädytty toistamiseen toiseen vaiheeseen ja alkuruutuun. Ensimmäinen toinen vaihe syntyi kuin norsu tai virtahepo, kuinka vaan, katosi kaislikkoon. Sen kätkeminen sinne toistaitoisena on kokoomuslaisen toimittajan tehtävänä mahdoton ja tässä merkityksessä toimittaja Juha Akkasen kirjoitus on purkauksena vanhahtava (HS 2.5). Se on kirjoitettu ensimmäisen toisen vaiheen alussa, ei nyt. Se on kuin finninaamaisten poikien kirjeet nettimaailman erotiikkamarkkinoilla, aina yhtä muodissa ja ajaton. Sen mauttomuus, osoitettuna nyt jo liki miljoonalle suomalaiselle, tekee siitä liki rikollisen maan päälehden artikkelina.

Mediataito koetuksella

Kun suomalainen yhteiskunta alkoi muuttua rinnan muun maailman kanssa suurten uutisten maailmaksi, jossa informaatiovirrat on osattava seuloa ja analysoida medioissa kansalaisten luettavaksi ja katsottavaksi, suomalainen taito joutui koetukselle. Näin käy myös printtimedian sen myöhästyessä tai jättäessä sähköisen median viestit lukematta twitteristä.

Meillä on yhä enemmän toimittajia, juhaakkasia, jotka eivät vähääkään välitä aikamme uusista medioistamme ja niiden globaalista luonteesta. He syövät leivän niiltä kirjoittajilta, jotka samaan aikaan ovat mukana sekä sähköisissä kansainvälisissä medioissa, että printtimedioissamme taustoittaen tapahtumia sellaisille lukijoillemme, joille netti on ventovierasta maailmaa. Sellaisiakin vanhuksia Suomesta löytyy ja usein he äänestävät pikemminkin kokoomusta kuin perussuomalaisia.

Suuret ja pienet asiat menivät puurona ja vellinä sekaisin. Japanin onnettomuus ja Kreikan, Portugalin talous rinnan koko islamilaisen maailman vallankumouksena kulki ohi kiitolaukkaa. Näistä osa oli merkitykseltään Napoleonin sodat ohittavia tai Venäjän vallankumousta vaikuttavampia. Sellaiset vaikuttavat Suomeen tahdoimme tai emme. Vihaiset varikset säätytalolla symboloivat kuitenkin paremmin hallitusneuvottelujemme tilaa kuin mikään toimituksen kymmenistä kirjoituksista. Kun kamera on oikean ihmisen kädessä, muuta ei tarvita. Kuva kertoo sen minkä toimittaja haluaa salata.

Turvatakuita hakeneet vaalit

Kun vuorossa sitten olivat omat vaalit, niissä vanheneva kansakunta haki turvallisuutta, kun vanhat turvallisuustakeet olivat kateissa vanhojen puolueiden kompuroidessa omassa elitistisessä marinadissaan yhdessä vanhenevan median kriisin kanssa samaa soppaa syöden. Kekkosen tapa kutsua apuun oma puolueensa, punamulta hallitusvastuuseen, oli kadonnut hätäiseen ja vääriin byrokraattien tekemiin hallinnollisiin uudistuksiin, joista ikävimmät koskivat kuntia ja lopulta perustuslakiamme. Tässä tilanteessa, kun oma maalaisliitto alkoi epäilyttää, Kekkonen saattoi turvautua lopulta jopa demareihin ja Kalevi Sorsan harkintaan.

Poliitikkomme olivat tehneet virheitä virheiden perään pohtimatta niiden merkitystä alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Perustuslain olisi Raamatun tapan suojattava näiltä päivän tuulilta, ei vaihduttava niiden mukana. Hetken ongelmasta, usein pääministerin omasta henkilökohtaisesta traumasta syntyvästä, tuli perustuslakia muuttava kriisi ja se muutettiin saman tien. Tämä alkoi Paavo Lipposen oikkujen aikana ja jatkui Matti Vanhasen toimiessa pääministerinä. Tällaiseen umpimieliseen asioiden ymmärtämiseen kansa kyllästyi. Kansa toimii kuten varsiparvi säästytalolla ja saa kyllä kaipaamansa muutoksen aikaan. Kun miljoonan raja perussuomalaisina ylitetään, kuljetaan kuitenkin  jo veitsen terällä Suomessakin.

Valta karkasi puolueinstituutioltamme siinä missä demokratian merkitys uuden netin ja sen sosiaalisen median talouden ja strategian kasvun myötä. Kansa, ensimmäisenä keski-ikäiset miehet, haki epätoivoisesti turvarakenteita maailmassa, jossa irlantilaiset olivat pelanneet omaa kasinotalouttaan, kreikkalaiset huijanneet omilla tilastoillaan ja Iberiassa oli työttömiä enemmän kuin koko Suomessa kansalaisia, näistä pääosa vielä nuoria. Italiassa valtaa käytti mafian kanssa veljeilevä mediamoguli jahdaten samalla alaikäisiä lapsia. Skandaaleissa rypivät niin Ruotsin kuningas kuin IMFn ylin johto. Kansakuntien ankkuripaikat alkoivat rakoilla eliitin kompuroidessa oman virkansa hoidossa. Edes jalkapallo pelien kunikaana ei pysynyt puhtaana, päinvastoin. Pääministerien morsiamet julkaisivat kirjojaan. Kansa seisoi norsuna hiljaa kaislikossa ja kauhisteli.

Murrosyhteiskunnan alkusoittoa

Pienet ja suuret uutiset viestittivät valtaisasta murroksesta, oma metsäinen maa ei ollut enää vanhojen turvarakenteittensa suojassa. Ei ollut Kekkosen kaltaista johtajaa, ei hätätilahallitusta eikä Mauno Koivistoa kutsumassa oman puolueensa edustajat kantamaan niin ikään vastuuta ja ottamaan mukaan siihen perussuomalaisten unohdetun kansan talonpojat puolueineen.

Presidentiltä oli viety kaikki valta, eikä hän voinut tiukan paikan tullen turvautua omaan puolueeseensa Kekkosen tapaan maata halliten. Maalla on oltava näkyvä brändi, johon se itsekin luottaa ja uskoo, Kekkosen oloinen komea johtaja muitten valtiomiesten joukossa ja mieluummin sieltä edukseen erottuen. Nokia ei sellaiseksi enää käy. Ja nyt sille esitellään vai vähäisiä vätyksiä. Onneksi kaislikossa sentään kuhisee.

Tänään kansakunnan kriisi on monin verroin syvempi kuin 1960- tai 1990-luvuilla. Maapallon varallisuudesta vajaa prosentti omistaa puolet ja viisi prosenttia yli 90 %. Nämä ratkaisevat mitä ympäristöllemme ja sen talousjärjestelmille tapahtuu ilmastomuutoksesta ja merivirtojen liikkeistä alkaen. Jos se ei ole demokratian kriisi niin mikä sitten olisi? Kaislikossa suhisi, mutta ei enää pienet linnut ja lepinkäiset. Kun uutta nettidemokratiaa haetaan, sosiaalisen median talous kulkee sen keulilla.

Norsun jäljet

Suomessa se havaitaan kun jälki on norsun jättämä. Muualla norsu on silloin jo valjastettu työhönsä. Alusmaa eroaa tässä emämaasta ja odottaa ensin muita. Sitä kutsuttiin vanhassa maailmassa innovaation diffuusioksi vielä silloin, kun aika ja paikka eivät olleet sama asia ja diffuusio kadonnut reaaliaikaisen jalkoihin. Kaikki eivät ymmärtäneet sitä koskaan ja vanha media eli sen varassa ja jarrutti kehityksen vääjäämätöntä etenemistä.

Oma mahdollisuutemme vaikuttaa pienen maapallomme tulevaisuuteen jopa kansakuntana on nollaakin vähäisempi. Syy on tuo alusmaan elämämme. Epätoivoinen tapa äänestää perussuomalaisia apuun kuivuu sekin kokoon, kun ei ole perussuomalaista presidenttiä kutsumassa Soinia kokoamaan kansallista hätätilahallitusta ja rakentamaan kansallinen yhteisöllinen turvallisuus vanhan punamullan tapaan. On vain varisparvi hoitamassa asioitamme ja kaislikossa lepäävä harmaa eläin, demokratian toimivuuden viimeinen henkäys.

Viisaus on kadonnut

Jos olisimme nyt viisaita, antaisimme vaalien voittajan lähteä muodostamaan hallitusta, jossa mukaan kutsutaan aitovarsille nyt oppositioon jääneet keskustalaiset, entiset maalaisliittolaiset. Suomalainen maaseutu kun ei ole kadonnut mihinkään, mutta sen rajoja on revitty ja runneltu byrokraattien uudistusvimmassa tuntematta lainkaan, mikä niiden merkitys on kansalaisillemme.

Eläkkeelle jäänyt Oulun maaherra Eino Siuruainen toivoi edes säilytettävän tämä vanha maaherran nimike ihan vain turvallisuustakeena niille, jotka kaipaavat tätä vanhaa instituutiota. Sellaisiakin ihmisiä on, ei vain vihreitä naisia Helsingissä tai sukupuolineutraaleja olentoja kirkoissamme vihittäviksi.

Ei marginaalisista ilmiöistä tule tehdä laajan maan ja sen maaseutumaisen kulttuurin ykkösasioita. Vaikka median menekki ja printtimedian kriisi sitä edellyttäisikin, varikset nousevat kapinaan. Ei jokainen maginaalinen ilmiö ole uuden innovaatiaallon alku. Tässä professoreiden luennot ovat menneet maistereiden kohdalla hukkaan ja filsosofien pohdinta turhaa yksittäisten ihmisten yksinäistä ja eristettyä muminaa.

Päävirta ei ole sivujuonne

Perussuomalaisten äänestäjistä valtaosa on heitä, entisiä maalaisliittolaisia, siinä missä demareitten ja vasemmiston äänestäjiä, norsu kaislikossa. Nämä ihmiset eivät edusta Suomessa marginaalista ilmiötä vaan päävirtaa. Suurin puolue ei ole marginaalinen populistinen liike. Tämän oivaltaminen ei ole korkeampaa metamatiikkaa. Oikuttelu ei kuulu demokratiaan ja vastuulliseen vallankäyttöön, kun kansa on sellaista nyt hakenut vuosien jatkuneen rötöstelyn jälkeen. Ei politiikassa ja sen toteutuksessa tehtyjä virheitä voi pyyhkiä maton alle. Näin suuri muutos on vaatinut poikkeuksellisen suuria virheitä. Norsu kärsä näkyy maton alta ja se muistuttaa Saint Equperryn satukirjan norsun niellyttä boakäärmettä. Boababin siemeniä on kylvetty nyt planeettamme pinnalle liian kauan ja Arctic Babylon on toteutumassa liiankin konkreettisena jo vuonna 2011 kuten ennustettu olikin.

Viisainta on puhdistaa oma pesä palaamalla uskottavaksi vallankäyttäjäksi ja puhuen kansalle kansan kieltä. Syitä vaalien tulokseen ei pidä hakea Portugalista tai Kreikasta, menemällä merta edemmäs kalaan. Siinä tehdään valtaisa virhe. Sama koskee myös perussuomalaisia pohdittaessa siellä jytkyvoiton todellisia syitä. Selkeästi ajateltu voidaan myös selkokielellä kertoa ja Soini teki juuri näin. Norsu pysyy kyllä käsissä eikä hajoa osasiin, kuten media odottaa.

Nyt ei ole Kekkosta ja sellaista hallitusta, joka laatisi poikkeuslain puolueen hajottamiseksi. Miksi se itse itsensä hajottaisi, hyväpalkkaiset edustajat ja tulevat ministerit? Pikemminkin tätä voi odottaa supistuvilta puolueilta, jossa jaettavaa valtaa on koko ajan vähemmän ja taloudelliset edut jäävät saamatta. Kasvava puolue on aivan eri asemassa kuin supistuva valta ja sen mandaatit. Kommunistin asema Venäjällä ei ole tänään erityisen hääppöinen. Olisiko tässä yksi syy vieroksua norsua kaislikossa kysyisi saksalainen Friedrich Nietzsche?

Kärsivällinen ja pitkämielinen eläin

Kyseessä ei ole niinkään protesti kuin tapa huutaa apua turvattomassa maailmassa, jossa lähiyhteisö ei olekaan enää sitä miltä se ennen näytti. Siihen ei voinut enää luottaa. Ei edes sen ikivanhoihin metsiin tai jokiin, tuhansiin lapsuuden turvapaikkoihin ja kateissa alkoivat olla myös oman kielen antamat tunnesanatkin. Ahoista ja niityistä osana ihmisen paikkaleimautumista ei välittänyt enää kukaan.

Niihinkään ei voinut enää luottaa, jotka kertoivat olevansa vihreitä. Ei yhteisöllisten ja symbolirakenteita koskevien turvarakenteiden palauttamista ja säilyttämistä kansakuntana voi haukkua medioissa kansalliseksi impivaaralaisuudeksi. Kaislikossa odottava norsu on ärsytettynä vaarallinen. Aivan muuta kuin säätytalon varikset ajamassa neuvottelijat matkoihinsa. Vasta kun  saksalainen kieltää suomalaista vihreää rakentamasta ydinvoimaa, tämä saattaa suostua pitkin hampain ja painostuksen alla.

Jostakin syystä tämä norsu on poikkeuksellisen kärsivällinen myös medioillemme. Sellainen ei ole oikein kuulunut maan johtavaksi puolueeksi kasvaneen valtiomahdin luonteeseen ja traditioon maalaisliitossa tai demareitten leirissä, kokoomuksessa. Onko norsu turhan  vaatimaton ja pyritäänkö se teurastamaan puuttumalla sen ulkonäköön, tapoihin, itsetuntoon, suomalaisiin kansallisiin heikkouksiin, perussuomalaisiin? Olisiko tämä kaislikossa piillotteleva eläin niin naiivi? Olisiko mahdollista, ettei se tunne voimiaan? Jos sitä kutsuisi protestiksi tai populismiksi, kesyyntyisikö se siitä, katoaisiko näkyvistä? 

Reviiri uhattuna

Ihmisillä on taipumus puolustaa reviiriään varisten tapaan. Näin tekevät kaikki kansakunnat, ranskalaiset ja saksalaiset muita vahvempina Euroopassa. Ihmisen fyysinen ja sosiaalinen paikkaleimautuminen, paikan identiteetti, ei ole muuttunut miksikään ja yhteistä on myös tunnekielemme äidinkielenä. Niitä ei saa kadottaa tai pilkata, väheksyä impivaaralaisuutena tai tehdä sen edessä natsi-Saksan tervehdyksiä. Siinä käsitteet menevät päälaelleen.

Ne eivät euroa uhkaa vaan pitävät valuutan vahvana. Euron tukemiseen ei saa asettaa sellaisia ehtoja, hallitusohjelman rajauksia, jotka ovat uhka koko kansalliselle identiteetillemme, itsenäisyydelle, omalle reviirillemme Euroopan koilliskulmassa. Se on meidän asiamme, ei muiden. Jos teemme reviirillämme virheitä, ne ovat meidän virheitä ja siihenkin meillä on oikeus.

Käsitteellistä puuroa varottava

Kyse ei ole nationalismista, ei patriotismista, vaan ihmisen sosiaalisesta ja psykologisesta turvallisuudesta, tieteestä ja sen hyvin tunnetuista faktoistamme. Jos putkiaivoinen kaatoi ja kadotti Nokian, sama putkiaivo ei saa kadottaa koko valtiollista itsenäisyyttämme ja sen suvereniteettia, spatiaalista ja sosiaalista identiteettiämme ja sen juuria, omaa reviiriämme elää vapaina, itsenäisinä,  ja tehdä myös virheitä. Ihmisillä on taipumusta tehdä myös virheitä ja jonkun on oltava myös velkainen jotta raha kiertää.

Se miten maan hallitus tässä tilanteessa nyt muodostetaan on keskustan, demareitten ja perussuomalaisten käsissä. Kaikilla on yhteinen äänestäjäjoukko ja heillä yhteiset tavoitteet, taloudellinen ja sosiaalinen turvajärjestelmä sekä into tehdä töitä, terve kulttuurinen identiteetti on kunnossa. Perussuomalainen liike oli terve suomalainen herätysliike vanhoille ja jo luutuneille konsensushenkisille puolueillemme. Jos siihen ei osata reagoida, norsu ei ole vaaraton ja voimaton eläin.

Norsun synnyttäneet ilmiöt eivät ole kadonneet. Ulkopuoliset uhat ovat päivittäin medioissa luettavissa ja sosiaalinen media kertoo ja varmistaa sellaista, jota lähiympäristö ei aiemmin aistinut lainkaan. Sen turvallisuutta luova identiteetti on nyt palautettava pilkkaamatta sen merkitystä jokaisen pienen lapsen psykologiselle ja fyysiselle kehitykselle. Mihin hallituksen tekijöiltä ja byrokraateiltamme ovat kadonneet jopa sosiaalipsykologian ja ympäristöpsykologian alkeellisimmat perusteet? Sen minkä varisparvi poikueineen ymmärtää, sitä vihreät naiset eivät nyt ymmärrä Helsingissä.

Kahden maailman yhteentörmäys

Maailma ei ole enää “miltä se näyttää” -maailma lähiyhteisön kuvaamana kokemuksena, vaan paljon mutkikkaampi ja kylmempää kyytiä antava globaalina kokemuksena myös suomalaisille.

Oleellista sen oivaltamisessa on rakentaa turvarakenteet uutta 2020 -luvun yhteiskuntaa vastaaviksi, ei takertua 1990-luvun kokemuksiin saati taantua 1970-luvulle. Nämä turvarakenteet on mahdollista hoitaa luotettavammin vanhan punamullan kautta, uudistaen sen kankeita liikkeitä perussuomalaisten tuomalla poliittisella voimalla. Sitä ei pidä nyt väheksyä ja jättää se käyttämättä. Se pilaa paljon muutakin kuin vain demokratiamme uskottavuuden.

Toimittaja Juha Akkasen kirjoitus on vastuuton ja vaarallinen (HS 2.5). Siinä panetellaan ja saatetaan toistaitoisiksi pian pääosa kansakuntaamme. Jos kyseessä olisi paikallisen lehden hupsu kirjoittelija, sen vielä voisi ymmärtääkin, mutta ei enää maan päälehden artikkelina sen tärkeimmällä sivulla.

Nuo yli 650 000 ihmistä eivät ole tahdottomia ja voimattomia vaan valtava lisä uuden taloudellisen kaavun pohjana. Lukumäärä lähestyy koko vasemmistomme yhteistä kannatusta. Galluppien mukaan perussuomalaiset ovat nyt lisäksi suurin puolue ja vain taloustutkimus, tavoilleen ukollisena, tukee edelleen epätoivoista tapaa rakentaa 1990-luvun Suomea. Kaikki muut gallupit, myös HS:n itse teettämä, ovat osoittaneet perussuomalaisten kasvun jatkuneen ja puolueen olevan nyt kiistatta maamme johtavan poliittisen liikkeen.

Nokialainen talous takana

Nokialaiseen talouteen perustuva aika on ohi ja se palveli  meitä kiitettävästi, jos satuit kuulumaan niiden joukkoon, jotka omistavat 95 % maailman varallisuudesta, möit osakkeet vuonna 2000 ja sait optioita Nokian johdossa.

Suomessa tällaisia miljardöörejä on vain kourallinen, mutta sen käyttämä valta on juuri noiden prosenttien osoittama. Ei kai kukaan ole kuitenkaan tekemässä Suomesta uutta Italiaa, Irlantia tai Kreikkaa? Ei kai kukaan näe mallimaana kristillisdemokraattien johdossa kompuroivaa Saksaa tai Putinin isännöimää Venäjää, ruotsalaista hajonnutta kansakotia kuninkaineen?

Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tukeutua omiin malleihimme ja säilytettävä oma kansallinen identiteetti ja suvereeni itsenäisyys välittämättä vanhan median ja byrokratian meille syöttämistä reunaehdoista, joilla omaa demokratiaamme nyt tietoisesti kavennetaan ja pyritään se halvaannuttamaan.

Suomen valtiota ja kansakuntaa ei pidä erehtyä vertaamaan Nokian kaltaisiin konserneihin ja niiden yhden kortin varaan rakentuviin riskeihin. Suomen hallituksen pääministeri ei ole toimitusjohtaja, vaikka Matti Vanhanen tehtävänsä näin kokikin. Se oli keskustan virhe ja suurin syy tappioon. Vanhanen epäonnistui täysin puoluejohtajana ja aatteellisena kansakunnan isänä. 

Konserniajattelu, pankin johtajan tapa ajatella, ei ole sen kansanosan etu, josta 80 % suomalaisista koostuu omistamatta kuitenkaan kuin prosentin osia kansallisesta varallisuudestamme. Globaalin ahneuden malli ei ole suomalainen malli olkoonkin, että se tuotiin meille 1990-luvun alusta ja pidettiin tuohon hetkeen sopivana Oulun mallina. Se mikä toimi 1990-luvulla hyvin, ei toimi enää 2020-luvulla lainkaan.

Professori Erkki Pulliainen kirjoitti ahneudesta analyyttisen kirjan. Kun vihreät sen lukivat, he lopettivat äänestämästä häntä Oulussa, jossa ahneuden raja tutkimusten mukaan on 500 000 euroa, kun muualla Suomessa tyytyisimme sentään 100 000 euroon. Oulun malli sopi osaamiskeskuksille ja innovaatiorakenteille, keskitetylle taloudelle vielä 1990-luvun lamassa. Nyt se ei meitä pelasta vaan vie perikatoon.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts