Narratiivi tarkoittaa kertomusta. Elämme kerrontateollisuutta ja kaikki tahtoo olla kertomusta jostakin. Tutkimuksessa narratiivinen analyysi tarkoittaa laadullista menetelmää, jonka avulla pyritään selvittämään millaisia kertomuksia tutkittavasta kohteesta kerrotaan tai miten tutkittava ilmiö hahmottuu kertomuksenkaltaisena rakenteena. Otan esimerkin oman aikamme nekrologista ja politiikasta sekä käsitteestä Facebook.
Nekrologi valtioneuvoksen kuolemasta
Valtioneuvos Harri Holkeri syntyi hieman ennen talvisodan syttymistä ja jatkosodan rauhansopimuksen aikoihin hän oli peruskoulun ala-asteikäinen partiolaispoika. Isä oli kapteeni, myöhemmin kamreeri, ja pojan urahaaveet suuntautuivat perheen ainoana lapsena aluksi lähelle sotilasuraa. Persoonallisuudessa näkyi tyypillinen perheen esikoisen tai ainoan poikalapsen “vanhemman” rooliasu, joka peittää alleen vasta myöhemmin paljastuneet herkän ja luovan lapsen sekä diplomaatin, keskimmäiselle pojalle tyypillisen, pohtivan aikuisen taidot.
Niiden paljastaminen ja esittely oli Harri Holkerille aluksi joko vastenmielistä tai kertoi sota-ajan lapsuuden tyypillisistä traumaattisista kokemuksista Suomessa, syntyen Orimattilassa ja varttuen Toijalassa.
Tässä tapauksessa narratiivisen kerronnan tai analyysin taustalla ovat mediatekstit, nähdyt kuvat, kertomuksen kaltainen rakenne tutkijan kuvatessa kohdettaan.
Politiikkaan siirtynyt valtiotieteilijä tunnettiin isänmaallisuudestaan ja suoraselkäisenä rehtiydestään, mutta myös tuosta helposti provosoitavasta “vanhemman” roolihahmostaan.
Narratologia tieteenä
Narratiivisessa tutkimuksessa tai kerronnassa on erilaisia variaatioita. Narratologiaksi kutsutaan kertomusten rakenteita analysoivaa ja niitä teoretisoivaa tutkimusta. Aiheesta ovat kirjoittaneet vaikkapa Dino Felluga (Introduction to Narratology), Gordon Pradl ( Narratology: The study of story structure) ja Narratology löytyy toki myös Wikipediasta (The Free encyklopedia). Suomessa narratiivista analyysiä ovat käyttäneet vaikkapa Teija Löytönen, Matti Hyvärinen, Anna-Maija Lämsä, Pekko Koskinen jne.
Itse olen käyttänyt laadullisista menetelmistä etenkin verkostotyyppisiä menetelmiä, keskusteluanalyysejä, semioottista ja hermeneuttista analyysiä ja määrällisten analyysien puolella delfoi -menetelmiä, riippuvuus- ja aikasarja-analyysejä, fenomenologiaa, mutta eniten kuitenkin tilastollisesti kuvattavia analyysejä, luokitteluja, teemoitteluja ja tyypittelyjä.
Televisiosta tuttu kertomus
Television rantauduttua Suomeen se paljasti armottomasti Holkerin suutahtaessa vasemmistoradikaalien suunsoitolle tuon ajan viihdeohjelmassa, tai toimittajille, näiden tivatessa hänen aikeistaan tulevissa presidentinvaaleissa.
Syntyi Erno Paasilinnan kaltainen vanhemman veljen isähamoinen “vanhemman” kuva, josta Paasilinnan veljessarjan vanhin sai myös epiteetin nimeensä “Yrmy Ernona”. Se poikkesi mahdollisimman paljon vaikkapa Aleksis Kiven kuvaamasta veljessarjan kuopuksesta, vilkasta ja mielikuvitusrikasta lasta mukanaan kuljettaneesta Eerosta.
Kun kaksi ihmistä kohtaavat toisensa, mukana on aina kuusi “henkilöä”, kahden ihmisen “aikuinen” , “lapsi” ja “vanhempi”. Harri Holkeria ja Erno Paasilinnaa hallitsi “vanhempi” silloin, kun luotiin kuvaa narratiivisesta persoonallisuudesta.
Aleksi Kiven kerronnassa nuorin, nopeaälyinen Eero ja veljessarjan vanhin Juhani, olivat kuin kissa ja koira keskenään narratiivisessa kerronnassa. Erno erosi myös Eeron tapaan nuorimmasta veljestään kirjailija Arto Paasilinnasta, hauskojen kirjojen kirjoittajasta. Ei ole epäilystä, etteikö kirjoittaja, Aleksis Stenvall, tuntenut tuon ajan psykologiaa.
Holkerin Facebook
Holkeri marssi ulos Ylen Sirkus Pasila -ohjelmasta ei ollut ehkä harkittu, mutta kääntyi myöhemmin hänen voitokseen ja protestiaalto vasemmistolaistunutta mediaa vastaan oli myöhemmin mukana Holkerin kuljettamassa tämän päivän Facebookin kaltaisessa Naamakirjassa.
Holkeri toimi Urho Kekkosen kaatamiseen pyrkivän Honka-liiton tiedottajana 1960-luvun alussa ja hän antoi näin kasvonsa alkaneelle yhteiskunnalliselle uudistumiselle. Sitä helpotti kokoomuksen puheenjohtaja Juha Rihtniemen valistunut tapa kutsua Holkeri kokoomuksen puoluesihteeriksi. Karismaattisen Rihtniemen kuoltua nuorena avautui Holkerille tie puolueen puheenjohtajaksi.
Holkeri joutui uuteen narratiiviseen vaiheeseen, jossa oma sisäinen tarina on samalla sosiaalisesta tarinavarannoista tuotettu myöhempi tulkintamalli, jonka mukaan ihminen tekee tulkintoja ja valintoja eri tilanteissa. Juuri tämän sisäisen mallinsa kautta ihminen määrittelee omaa identiteettiään, arvojaan, tavoitteita ja asemaansa suhteessa muihin ihmisiin.
Harri Holkerin kohdalla juuri identiteetti ja arvot olivat erityisen vahvasti esillä, ja niiden uskottavuus oli medioittemme välittämänä poliitikoista poikkeava. Holkerin luottamuksen saattoi pettää kerran, mutta toista mahdollisuutta hän ei antanut, omin sanoin sen medioissa välittäen. Tässä merkityksessä Holkeri vaikutti epäpoliittiselta suorasanaisuudessaan ja ankaruudessaan, rehellisyydessä. Holkerin kerrottiin olevan erityisen tarkka julkisesta mediakuvastaan hieman Mannerheimin tapaan.
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..
Holkeri ehti olla presidenttiehdokkaana kaksi eri kertaa vuosina 1982 ja 1988 ja hävisi molemmilla kerroilla presidentti Mauno Koivistolle. Toisella kertaa ohi ehti myös keskustan ehdokas Paavo Väyrynen. Honkaliitosta huolimatta välit Kekkoseen olivat kunnossa ottaen huomioon kylmän sodan aikainen ajattelu ja Kekkosen oman puolueen toiminta tuossa ajassa.
Paavo Väyrynen oli avainhenkilö Harri Holkerin viedessä puolueensa pääministerinä, runsaan neljän vuosikymmenen jälkeen, hallitukseen. Ennen vaaleja tehty porvareiden kassakaappisopimus, jossa Väyrynen olisi toiminut pääministerinä, paljastui presidentti Mauno Koivistolle, ja hän kutsui juuri Holkerin hallitustunnustelijaksi.
Näin syntyi vuoden 1987 nousukauden kiidossa kasinotalouden ns. rakennemuutoshallitus, jonka kausi päättyi 1990-luvun alun syvään lamakauteen ja Neuvostoliiton hajoamiseen.
Tähän lamaan ei oltu varauduttu toisin kuin nyt, jolloin mahdollisen globaalin laman ja euroalueen ongelmat tunnetaan, kokoomuksen jälleen kerran vetämässä vaikeiden aikojen hallituksessa, liiankin hyvin. Näin pääministeri Jyrki Katainen toimii lopulta hyvinkin samankaltaisissa oloissa, arvaamattoman tulevaisuuden edessä, kuin hänen edeltäjänsä Harri Holkeri.
Syökää silakkaa
Narratiivisessa analyysissä yhden henkilön sisäinen kertomus saa uusia piirteitä ja muuttuu, kun ihminen joutuu uusien tilanteiden tai kokonaan erilaisten tehtävien eteen. Näin sitä huolimatta, että itse henkilö ja hänen arkiminänsä säilyisi ennallaan. Tarinan kerronnassa nämä muutokset säilytetään pääsääntöisesti uskottavina. Mykästä ei tehdä puhuvaa, talonpojasta keisaria, sokerileipurista pyöveliä jne.
Holkeri kehotti kansaa käyttämään ruokapöydässä edullista silakkaa ja tämä huumori kääntyi pääministeriä vastaan tulevissa vaaleissa. Vastaavasti tokaisu “Minä juon nyt kahvia” toimittajien kysyessä hänen mahdollisesta kiinnostuksestaan tuleviin presidentinvaaleihin vuonna 1994 jäi sekin Holkerin kantaman Facebookin “Naakirjan” näkyviksi lausahduksiksi.
Ne tukivat jo varhain syntynyttä tarinatyyppiä, jossa kertomus oli pidettävä tuon ajan medialle tyypillisenä, tiettyä poliittisen kerronnan tyyliä palvelevana “pönäkkänä” suomalaisena mediana kerrottaessa poliittisesta eliitistämme. Televisiosta tuttu Holkeri oli samalla valtiomies, joka luki ne valitsijamiesten jättämät laput, joihin oli kirjoitettu 201 kertaa Kekkosen nimi.
Narratiivinen täyskäännös
Holkerin ura jatkui Suomen Pankin kautta kansainväliseksi rauhantekijäksi Pohjois-Irlannissa ja Kosovossa. Samoin hän toimi YK:n 55. yleiskokouksen puheenjohtajana. Näistä ansioista kuningatar Elisabet II myönsi Holkerille ritarin arvon ja “Sir Harry” oli tämän jälkeen “Honary Knight Commander of the Order of the British Empire, KBE“. Suomessa hän sai niin ikään harvinaisen valtioneuvoksen arvon.
Suomessa Harri Holkeri jäi aikalaistensa mieliin etenkin Kansallisen Kokoomuksen muuttajana kohti nykyistä asemaansa ja kokoaan, jossa samalla on käyty tiukkaa kamppailua yhdessä agraaritaustaisen maalaisliitto-keskustan kanssa maan johtavan porvaripuolueen asemasta.
Juuri nyt myötäinen veisi kohti pysyvämpää suuremman oikeistopuolueen paikkaa, keskustan alamäen jatkuessa myös gallupeissa vaalien jälkeen. Tosin taustalla on uusi poliittinen voima, perussuomaalaiset, joiden kasvava suosio näyttäisi syntyvän niin vanhenevan kansakunnan konservatismin kuin hieman vasemmalla olevan arvomaailman yhdistelmänä. Tämän poliittisen puolueen narratiivinen rakenne on koko ajan elävä ja samalla ongelmallinen medioittemme perinteiselle poliittiselle kielenkäytölle, narratiiviselle lähestymistavalle.
Narratiivinen kerronta ja analyysi on silloin erityisen haastava, kun edessä on kertomattoman kertomuksen kuvaaminen, kuten uuden puolueen synnyn kohdalla tahtoo olla. Ongelmana on koko ajan tietämisen subjektiivisuus ja kertojan oma käsitys narratiivisen kertomuksen tai tutkimuksen totuudesta.
Kun totuus on suhteellinen, se on rakennettava sosiaalisessa prosessissa ja luottaen omiin kokemuksiin ja tietoon. Narratiivinen tutkimus tai media ei pyri yleistävään tai objektiiviseen tietoon, vaan paikalliseen, henkilökohtaiseen ja subjektiiviseen tietoon.
Narratiivi tarjoaa joko implisiittisen, julkilausumattoman, mutta asiayhteydestä pääteltävän kertomuksen tai sen vastakohtana eksplisiittisen skeeman, ihmisen sisäisen mallin tosimaailmasta. Monelle internetissä tämä on edelleen lähiyhteisön “miltä maailma näyttää” -malli.
Kertomaton kertomus
Paavo Lipponen on Harri Holkerin aikalaisia, vain runsaan kolme vuotta nuorempi politiikan veteraani. Turtolan Pellosta syntyisin oleva ja Kuopiossa kasvanut savolaisvaikuttaja on mitä todennäköisimmin tulossa mukaan talven presidentinvaalikisaan.
Paavo Lipposen isoisä Akseli Lipponen oli vuonna 1918 perustetun Kansallisen Kokoomuksen puoluesihteeri. Lipposen eno ja kummisetä tunnettiin taas Savossa Mannerheim-ristin ritarina. Lipposta ja Holkeria edustaa vahvan isänmaallisen taustan ohella provosoituminen ja silloin sosiaalisista medioistamme tutun “vanhemman” paljastuminen Facebook -ajan Naamakirjan kansalaisille.
Paavo Lipposen pitkää ja näkyvää uraa Suomen politiikassa kuvaavat medioissa voimakkaat ilmaisut ja “nahkurin orsilla” tapaaminen. Samoin käsite “Euroopan ydin” sekä sateenkaarihallitusten vahva johtajuus aikana, jolloin Suomi menestyi maailmalla ja eurosta tuli yhteisvaluutta. Narratiiviseen kerrontaan kuului verrata Lipposta Kekkoseen ja Lipponen itse itseään Moosekseen. Vielä tuolloin sosiaalinen media ei ollut osa narratiivista tulkintaa, jossa kertominen toimii kertojan tiedoin, taidoin ja ihmisten välisenä vuorovaikutuksena, ihmisen oman persoonan ilmentäjänä. Tämä ei voi olla näkymättä vaaleissamme.
Facebookin narsismi
Facebookissa on varoitettu ihmisiä tuomasta esille kohtuuttomasti omia narsistisia tai ylilyöviä piirteitä omasta persoonallisuudesta. Facebook vahvistaa juuri narsistista mahtailua ja muuttaa persoonallisuutta siinä missä toimiminen poliittisen puolueen kasvoina, vastaten omalla persoonalla miljoonien äänestäjien käsityksiin vallasta ja sen käytöstä tulevana mahdollisena pääministerinä tai presidenttinä.
On kiusallista, jos arkiminän ja valtaa käyttävän ministerin tai presidentin välillä on suuri ero. Sama koskee Facebook -minää ja sen eroa ihmisen todellisesta minästä ja sen arkielämästä, työstä, koulutuksesta, persoonallisuudesta, harrastuksista, ajankäytöstä jne. Nämä erot tulevat ennemmin tai myöhemmin esille ja aiheuttavat harmia ja monelle psyykkistä vahinkoa.
Piilotettu puhe ja kuva
Holkerin arkiminiässä oli myös oikean isän ja vanhemman piirteitä, tapa kuvata ja vielä taitavasti arkikokemuksiaan ja ympäristöään niin Kosovossa, Pohjois-Irlannissa kuin missä tahansa liikkuessaan ja kameraa mukanaan kuljettaen.
Valitettavasti tämä Holkeri ei välity hänestä tehdyissä julkaisuissa eikä se päässyt esille koskaan kovin korostuneesti suomalaisissa medioissamme. Tällainen kokemus muuttaa ihmisen persoonaa siinä missä sosiaaliset mediat ja Facebook tänään miljoonia ihmisiä.
Kielen avulla ihminen tekee kokemuksensa ymmärrettäväksi muille ja valtaosa niin Holkerin kuin Lipposen kielestä jää tuntemattomaksi. Sama koskee sellaista sosiaalista mediaa, jossa mukaillaan perinteisen median tapaa tehdä kertomus, liioitellen ja mahtaillen, kissan kokoisin kirjaimin.
Ristiriitainen kertomus
Se missä aiemmin itsensä kehittämiseen vaadittiin valtava määrä aikaa ja työtä se onnistuu nyt napin painalluksella ja kuvankäsittelyllä. Facebook ja poliittiseen narsismiin kuuluukin esittää aina parempaa ja tärkeämpää kuin mitä oikeasti olemme.
Kun samalla syntyy ristiriita todellisen minän ja kuvitellun tai halutun välillä, syntyy myös ongelma “paheellisten” unelmien välillä, joista pornografiset sivustot edustavat noin kolmatta osaa ladatuista sivustoistamme. Mukana on myös hallitsematonta pelaamista ja ostamista sekä impulsiivista käyttäytymistä ja kuvitteellista ylivaltaa.
Näistä mahtailu on tyypillisen sosiaalisen median väline, jota ei rajoita lähiympäristön välitön palaute, ihmisten fyysiset ilmeet ja paheksunta. Välinpitämättömyys, töykeys ja tahdittomuus ovat netin mukana levinneitä ilmiöitä ja näkyvät etenkin medioitten ylläpitämillä sivustoilla. Narratiivinen osaaminen on jäänyt vähälle ja koulutus uuden välineen käyttöön on jokaisen omalla vastuulla.
Politiikassa henkilö joutuu toimiman subjektiivisesti, etsimään itsestään parhaat puolet ja korostamaan myös kritiikittömästi puolueensa arvoja ja oikeutusta myös silloin, kun olisi paheksunnan ja kritiikin paikka. Usein kuva henkilöstä syntyy mainostoimiston tekemänä, eikä se vastaa lainkaan ihmisen todellista minäkuvaa.
Kaupan hyllyllä hypisteltävänä
Internetissä ihmiset joutuvat niin ikään itse objektisoimaan itsensä ja ovat kauppaamassa itseään aina tavalla tai toisella. Samalla viestit tulevat töykeinä ja ilman valmistelua myös sähköposteina ja etenkin esimiesasemassa olevilta henkilöiltä.
Normaali kanssakäynti kasvotusten edellyttää aina aiheen perustelua ja lähestymistä sekä kasvojen ja kehon kieltä, joskus hyvinkin varovaista ja moniulotteista arviointia siitä, koska on sopivaa esittää ja mitä.
Hetken mielijohteesta saatu ylivalta on internetin ja sen sosiaalisen median välineinä nettikäyttäytymisen tyypillisintä sosiaalista muutosta, jota edelsi television tuomat poliittiset tai narratiiviset kerronnalliset hahmot, joita tuli äänestää.
Kun kerromme kuinka presidenttikisaan ovat tulossa Sauli Niinistö, Paavo Väyrynen ja Paavo Lipponen sekä myöhemmin myös Timo Soini, syntyy käsitys hyvinkin sähköistyneestä talvesta, jonka kerronnallinen ja sosiaaliseen mediaan siirtyvä narratiivinen todellisuus alkaa hallita kieltämme ja käyttäytymistä.
Teknologian tuoma muutos on muuttamassa dramaattisesti ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen ehtoja, mutta samalla myös niitä yhteiskuntarakenteita, jossa nämä prosessit toteutuvat silloin, kun kyse on perinteisistä poliittisista instituutioistamme ja niiden mahdollisuudesta toimia kehittyneen demokratian säännöillä.