Innostuva suunnittelija ja ihmelapsi

Ihmelapsi

Kun yleisradion toimitusjohtajaksi valittiin Mikael Jungner, olin vilpittömästi ihastunut. Kun hän aloitti toimintansa organisaatio kylpi 50 miljoonan euron veloissa ja kun hän päätti uransa tulos oli liki miljoonan plussan puolella. Jugnerin aikana Yle luopui STT:n palveluista ja markkinatutkimusten mukaan YLE:n kanavat kohosivat maan arvostetuimmiksi. Taustalla oli loistavia rekrytointeja.

Jungner oli toiminut aiemmin Pohjanmaalla Vaasassa syntyneenä mm. Jouni Backmanin, Johannes Koskisen ja Paavo Lipposen avustajana. Jungnerin isoisä oli maalaisliittolainen kansanedustaja Olavi Lahtela ja hänen isänsä niin ikään maalaisliittolainen Matti Lahtela. Loikka maalaisliitosta työväenpuolueeseen ei ole kummoinenkaan tämän päivän Suomessa. Jungner itse ehti olla mukana myös Baltiassa Microsoftin yhteiskuntasuhteista vastaavana henkilönä.

Jungnerin toimenkuva laajeni ja alkoi virkeä kilpailu kaupallisten medioitten kanssa. Jungner sai uhkauksia sanomapomoilta ja hänen rakkausviestit levisivät maassa siinä missä uskomattoman monet muut “seikkailut” syvänmeren sukeltajana ja syöpää sairastavana henkipattona. “Franki Goes to Hollywood” oli Jungnerin sisäistä elämää, ei vain yksi monista “Outolintu” tempauksista.

Nettiajan lapsi

Jugner hyödyntää loistavasti netin palveluja, Facebookia, You Tubea ja Twitterä sekä puolustaa sosiaalisia medioitamme, ymmärtää niiden tulevaisuuden. Hän on elinkeinoelämän keskusliiton palvelualojen hallituksen puheenjohtaja, kohta SDP:n puoluesihteeri, ja saa siellä aikaan ilmiön, jota oululainen meppi Liisa Jaakonsaari peräänkuulutti jo vuosia takaperin tyyliin “Me kaipaamme lisää “bumtsibumia“. Sellaista vain Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja ja Johannes Koskinen, monet muut SDP:n väärän persoonallisuuden hankkineet Arja Alhot eivät voineet puolueelle tuottaa. Siihen vaaditaan oikea rekrytointi ja persoonallisuustyyppi, innostuva suunnitteilja Viivi Brunilaa ja Marika Borgia lainaten ja tarkoittaen Myer-Briggsin tuottamia persoonallisuustyyppien perushahmoja niiden karikatyyreinä.

Television tuote

Kun televisio levisi maahamme, meille tulivat tutuksi myös nämä hurmaavat energiset idealingot ja uusien suunnitelmien toteuttajat. Ensimmäisenä ne toi eteemme monitoimimies Aarre Elon vetämä tiimi ja myöhemmin “Spede” Pertti Pasasen toiminta. Samalla tutuksi tuli mm. Vesa-Matti Loiri ja hänen tapansa tehdä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä, onnistua rekrytoinneissaan, ja jakaen mielipiteitä vanhasta vallassa olevasta vaikuttajasta, pönäkän kekkoslaisen vakaasta, muiden puolesta päättävästä ja arvovaltaa hakevasta valtiomahdista “kekkoslovakiaksi” kutsumassamme maassa. Vanha valta joutui vastatusten uusien tuulien ja monilahjakkaiden yleistaitureiden ristitulessa sekä konventiota ylläpitäneen kulttuurieliitin kanssa.

Mikael Jungnerin vaimo on, kuinkas muuten kuin takavuosien televisiomme monotoimimiehen Aare Elon Maria tytär, viisilapsisen perheen toiseksi vanhin diplomaatti ja markkinointi-instituutissa opiskellut Yle TV1:n kuuluttaja.

Ideat, ihmiset ja seikkailu

Kaikesta mahdollisesta innostuva suunnittelija elää hurmatakseen, on energinen ja aina täynnä positiivisia ideoita. Tämän persoonallisuuden tunnistaa uskomattomasta elämän nälästä, koko ajan tulessa on monta rautaa, hän on lähdössä jonnekin tai tulossa jostakin, jotain hauskaa projektia on odotettavissa.

Innostuva suunnittelija vaikuttaa monilahjakkaalta ja pääsääntöisesti hän sitä onkin. Erona muihin lahjakkaisiin ihmisiin hän vain kykenee toteuttamaan ideansa kiitos voimakkaan positiivisen energialatauksensa. Tämä persoonallisuustyyppi ei näe varjoja ja pelkoja, uhkia ja huolia, vaan ainoastaan asioiden antamat mahdollisuudet ja valoisat puolet, jossa velat muuttuvatkin saataviksi Vesa-Matti Loirin esittämän Uuno Turhapuron tapaan.

Uuno onnistui lopulta kaikessa mihin ryhtyi ja Pertti Pasanen tuotti elokuvia, joita kansa katsoi, oli uusien ideoiden isä ja monialainen taituri, olkoonkin ettei aivan kaikessa ohittanut Loirin tapaa jakaa elämänsä vakavasta musiikin tuottamisesta teatteriin, televisioon ja komiikkaan soittaen huiluaan ja pelaten biljardia, jääkiekkoa ja jalkapalloa sekä pienessä maassa Aare Elon opein pienissä ja ahtaissa studioissamme synergisesti tavaten. Syntyi suomalainen vastine hollywood-elämälle, joka tempaisi mukaansa juuri tämän, meille aiemmin niin vieraan tai pelätyn ja vieroksutun persoonallisuuden hankkineita ihmisiä ihmeteltäväksemme.

Suomessa vieras ja pelätty kulkuri

Suomessa studiomaailman ja virtuaalirakenteiden toteuttaminen oli vaikeaa. Kaikesta oli ja on edelleen puutetta. Suomalaista Nokiaa on jouduttu toteuttamaan ahtaissa puitteissa ja henkisesti vaikeina aikoina teknisenä innovaatio -ilmiönä. Kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä se alkaa toteutua vasta nyt, liki puoli vuosisataa myöhemmin.

Onneksi innostavat suunnittelijat ovat periksiantamattomia ja löytävät ulospääsyn hankalista tilanteista ja ratkaisun pulmaan kuin pulmaan. Oikeammin ongelmien syy ei olekaan resurssien puute, vaan vilkkaan ja luovan mielikuvituksen tapa tuottaa ideoita joskus enemmän kuin mihin muut ehtivät mukaan ja käytäntö toteuttaa. Näin asiat tahtovat jäädä puolitiehen ja suuret visiot keskeneräisiksi. Se ei ole idealingon syytä.

Vapaus, seikkailu, nopeus

Innostuva suunnittelija ei siedä jarrumiehiä ja -naisia. Vielä vaikeampaa on hyväksyä vapautta kohtuuttomasti rajoittavaa elämää tai organisaatiorakennetta, aluetta tai yhteisöllistä valvontaa, pysähtynyttä yhteiskuntaa, konservatiivista ihmistä. Pikkumaisuus ja pikkusieluisuus ahdistaa. Niinpä nämä ihmiset tekevätkin asiat lopulta oman päänsä mukaan, eivätkä annan eriävien mielipiteitten hidastaa tahtiaan. Näin paikalleen jäänen organisaation on pakko uudistua kiitos uuden viestintäteknologian ja sosiaalisten medioitten reaaliaikaisen ideoiden prosessoinnin.

Uutuus, vauhti, pitkästymisen pelko

Uudistava suunnitteilja kerää koko ajan uusia kokemuksia myös arkielämässään ja vaikkapa turistina. He ovat hyvin perillä kuluttajina trendeistä, uusista ravintoloista, huvituksista, matkailuvaihtoehdoista ja he kokeilevat ensimmäisenä myös uusia asioita. Kyseessä on innovaatioaallon ensimmäinen omaksujatyyppi, innovaattori kuluttajana. Puhtaina heitä on runsas pari prosenttia populaatiosta, mutta persoonallisuustyyppinä keskisuuren puolueen verran äänestäjiksi.

Levoton, luova ja aikaansaava

Uusien kokemusten keräily tuo mukanaan levottomuutta ja pysähtyminen paikalleen kulkurin luonteenpiirteen. Sitoutuminen vanhaan on vaikeaa ja jo alueen muisto pyritään hävittämään. Väitöskirjassani kutsuin tyyppiä ”kulkuriksi” erotuksena vaeltajasta tai innovaattorista, telecity-blogaajasta. Vanha teollinen ja argaari yhteiskunta vieroksui kulkuria. Globaalisti näitä ihmisiä on kaiken aikaa enemmän ja heidän juurettomuus on eduksi työmarkkinoilla idearikkauden ohella.

Oma globaali maailmamme suosii nyt tätä persoonallisuustyyppiä ja usein se esitellään kuvitelmana narsismista ja sen lisääntymisestä. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Vahvan vaikuttajan kohdalla narsismi ja sen häiriöt ovat pikemminkin yleistymässä ja johtuen vahvojen tukipilareiden ja auktoriteettien katoamisesta, samaan aikaan kun muut persoonallisuustyypit ovat lisääntymässä ja käyttävät myös heille kuuluvaa netin tarjoamaa suoraa valtaa. Dominoiva “vanhin sisar” tai ”isoveli” on vaikeuksissa.

Nautiskeleva elämäntyyli on taloudelle niin ikään eduksi, ja sitä kasvava palveluyhteiskunta luonnollisesti hyödyntää huolehtimalla, ettei vauhdikkaaseen elämään pyrkivät ihmiset koe elämäänsä ahdistavana eikä epämukavia asioita pitkästymisen ja paikalleen juuttumisen pelkona. Tämä pelko lisääntyy juuri innovaatiorakenteen ensimmäisten omaksujien kautta ja leviää kaupallisena ilmiönä ja usein syyllisyyden kautta (syyllistäen) koko yhteiskuntaan. Ikääntyvässä yhteiskunnassa nämä uudet ilmiöt liittyvät usein terveyteen ja sen ympärillä käytävään keskusteluun (syyllistämiseen) medioissamme.

Eloisa, innostunut ja joustava ihmelapsi

Innostuneet suunnittelijat ovat myös innostavia ja energisiä muiden elämäntilanteen kohottajia, tuovat mukanaan iloista mieltä ja positiivista tunnetta. Hyvinä esiintyjinä ja viihdyttäjinä heitä tapaa eniten juuri medioissamme, yhä enemmän myös politiikan teon julkisuutta kaipaavissa tilanteissa. Lain säätäjänä ja sen tylsässä byrokratiassa tällaisen ihmisen on kuitenkin vaikea viihtyä ahdistumatta.

Pääsääntöisesti innostavat suunnittelijat ovat monilahjakkaita ja lahjakkuutta tukee kyky ohjata oppiminen positiiviseen elämänasenteeseen. Uuden oppiminen on heille positiivinen kokemus. Näin aikaansaava yleistaituri on aikamme muoti-ilmiönä vaikeasti sivuutettava ja määrän kasvaessa myös poliittinen valta on kasvamassa aiemman taloudellisen vallan rinnalla. Tätä tukee edelleen kyky rakentaa ja yhdistellä perinteisistä “palikoista” kokonaan uusia kokonaisuuksia ja mielenkiintoisia verkostoyhteiskunnan klusterirakenteita.

Tämä persoonallisuustyyppi muistuttaa ranskalaisena sarjakuvahahmona Asterixin ja Obelixin yhteistä mutanttia, taikajuomaan pudonnutta ihmelasta, jonka kohdalla elämän ihanuus ja usko ei horju. Elämä on heille nautinto, josta osataan myös kiittää pyrkimättä korvaamattomiksi vahvan vaikuttajan liioitellulla voimankäytöllä tai käyttäen hyväksi muiden ihmisten heikkouksia tai epävarmuutta, jahkailua ja epäröintiä. Poliittinen avustaja ja puoluesihteeri ovat eri asioita kuin pyrkiä ministeriksi tai puolueen keulahahmoksi, johtajaksi.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts