William Shakespeare
William Shakespeare syntyi vuonna 1564 Stanford-upon-Avonissa Englannissa menestyvän kauppiaan ja raatimiehen poikana, luultavasti lukutaidottomien vanhempien jälkeläisenä olkoonkin, että isä toimi Stratfordin pormestarina. Syntymäpäiväksi on merkitty myöhemmin Pyhän Yrjön päivä, joka sopii kansallisrunoilijalle muita päiviä paremmin. Shakespeare nai nuorena Anne Hathawayn ja kolmella lapsella siunattu liitto kesti kuolemaan saakka.
Shakespearen näytelmiä pidetään länsimaiden kirjallisuuden suurimpina. Kielen taituruus, draama ja dialogin kulku eivät ole ainoa syy, vaan ennen muuta psykologinen henkilökuvaus ja kertomusten historiallinen jatkumo. Tuotanto on tapana jakaa neljään kauteen, ja parhaiten ehkä muistamme Kesäyön unen, Henrik IV:n, Romeon ja Julian, Julius Caesarin sekä tragedian kauden, jolloin syntyivät lyhyenä aikana Othello, Macbeth, Hamlet ja Kuningas Lear sekä myöhemmin romanssit ja tragikomediat kuten Talvinen tarina ja Myrsky.
Kiistelty persoona
Shakespearen henkilöstä on käyty kiistaa ja joidenkin mukaan pseudonyymi ryhmä kirjailijoita olisi käyttänyt tätä kirjailijanimeä. Tällaisina kirjailijoina on mainittu usein Sir Francis Bacon, Edward de Vere, Chrisopher Marlowe ja Sir Henry Neville. Oli miten tahansa oleellista on, että Shakespearen teokset perustuivat jo olemassa olleisiin näytelmiin, kertomuksiin, ja niillä oli pitkä historiallinen takauma, kuten ajan henkeen kuuluikin eikä siinä ole mitään kummallista. Se että kirjailijaa olisi avustanut muut kirjoittajat tai dramaturgit, ei ole sekään millään tavalla poikkeuksellista.
Hamletin juoni on peräisin 1100-1200-luvuilta ja taustalla on Saxon Grammaticuksen “Gesta Danorumista” ja aihetta ovat käsitelleet vaikkapa ranskalainen Francois de Belleforest sekä englantilainen Thomas Kyd.
Shakespearea ei ylistetty omana aikanaan olkoonkin, että arvostusta hän sai osakseen. Kansalliskirjailijan arvo syntyi vasta myöhemmin Englannin ulkopuolella saadun arvostuksen jälkeen ja liitettynä onnekkaisiinkin sattumuksiin modernismin avant gardnen välineenä ja aiemmin spektaakkeliversioiden seurauksena kultti-ilmiön kasvaessa. Shakespearen mainostajiin lukeutuivat mm. Victor Hugo, Johann Wolfgang von Goethe ja toki myös vaikkapa Bertolt Brechtin eeppinen teatteri tai runoilija kriitikoiden kuten T.S Eliotin tai Wilson Knightin Shakespearelle myönteinen uusi koulukunta.
Antoine de Saint-Equperry
Antoine de Saint-Equperry syntyi Lyonissa paikallisesti merkittävään vanhaan sukuun, reputti valmistavan koulun loppukokeissa ja siirtyi opiskelemaan arkkitehtuuria. Myöhemmin hän hankki lentäjän lupakirjan ja hän siirtyi tuon ajan, 1900-luvun alun, ilmavoimiin. Seikkailijan valintaa vastustettiin etenkin vaimon suvussa. Lentäjäsankarit eivät olleet tuolloin kovin arvostettuja ja maailmansodassa keskimääräinen odotettu elinikä pari vuorokautta.
Saint Equperry katosi tiedustelulennolla toisen maailmansodan aikaan ja 54 vuotta myöhemmin kalastaja löysi hänen käyttämäksi todetun hopeisen ranneketjun Carqueirannen lahdesta Marseillesta etelään. Kuollessaan kirjailijaksi ja filosofiksi mainittu seikkailija ja lentäjä jätti muutaman novellin, joista me suomalaiset tunnemme parhaiten 180 kielelle käännetyn kulttinovellin “Le Petit Prince”, suomalaistenkin rakastaman kultakutrisen Pikku prinssin. Aikuisten satukirjaksi usein kerrotun filosofisen ruusun esikuvana ranskalaiset muistavat mainita aina hänen temperamenttisen vaimonsa Consuelon, joka ei aina pitänyt miehensä alituisista syrjähypyistä sankarilentäjänä.
Kyseenalainen tapaus
Pikku Prinssin ja Hamletin kirjoittajilla ei ole juurikaan tekemistä Viivi Brunilan ja Marika Borgin uskolliseksi kyseenalaistajaksi nimeämän persoonallisuuden kanssa, elleivät heidän eräät keskeisimmät työt, suuret klassikot, liittyisi läheisesti Jungin, Freudin ja myös heitä seuranneiden ihmisen persoonallisuuden tutkijoiden ja luokittajien työhön, ei vähiten dualistisiin jakoihin ja myöhemmin tietokoneen tuottamiin ja lähellä Myers-Briggs -tyyppejä olevaan neliportaiseen indikaattorirakennelmaan. Tuskin on sattuma, että myös tämän “tyypin” kohdalla tiede ja kirjallisuus kohtaavat toisensa ja meillä Suomessa alkaen Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä ja jatkuen vaikkapa Väinön Linnan Tuntemattoman sotilaan henkilökuvauksiin. Niiden aikanaan saama krittiikki syntyikin todennäköisesti suurelta osin liian ”puolitieteellisestä” tavasta seurata esikuviaan. Tässä vaikkapa Mika Waltari oli tieteelle uskollisempi ja ihmiskuvaukset ovat uskottavia.
Oidipaalinen ja “ollako vai eikö olla” -persoonallisuustyyppi on lähinnä Freudin sitä rakennelmaa, jonka tausta on Oidipuksessa ja hänen kompleksissaan. Oidipuksen käyttö oli viisasta tuon ajan Euroopassa, jossa ylempi keskiluokka joutui lukeman sellaista mytologiaa, jota Oidipuskin edusti ja Freud lääkärinä hoiti. Niin kauan kuin potilaalla ei ole ongelmaa, jonkun havaitsemaa ja kertomaa, ei ole myöskään hoidettavaa, havaitsisi ensimmäisenä juuri kyseenalaistaja.
Sellaisen tiedon julkaisu ja julistaminen olisi este uuden leviämiselle, ja syntyvä ristiriita alkaisi jakaa epäluulon kautta ideaa yhä suuremman väestönosan käyttöön. Näin kyseenalaistajasta tulee pääsääntöisesti innovaation diffuusion (leviämisen) tärkein väline ja kehittäjä. Innovaatioiden tiedetään kehittyvän juuri vaikkapa tieteenalojen konfliktisilla konventioiden kitkapinnoilla, joita kyseenalaistaja ruokkii. Näin innovaattorit liikkuvat usein juuri tämän persoonallisuuden liepeillä ja käyttävät ”muusanaan”.
Sherlock Holmes vaiko Hamlet?
Kun Hamlet päättää surmata isänsä surmaajan, veljensä vallan vieneen ja Hamletin äidin naineen kuninkaan, siinä on paljon yhteistä Oidipukselle aikanaan annetusta kohtalosta surmata tietämättään isänsä kuninkaan ja naida äitinsä kuningatar. Sen havaitsemiseen ei tarvita edellisen blogini Sherlock Holmesin terävää päättelyä. Sen sijaan kaksi persoonallisuustyyppiä voisi viedä prosessia ohi aiemmin tuotetun ja tulos olisi ehkä aiempaa rikkaampi ja tiimityö osoittaisi olevansa enemmän kuin osiensa summa holistisen maailmankuvan tapaan.
Koko tapahtumaketjua luonnehtii sama ristiriitaisuus, kuten aikuisen ihmisen elämää ylipäätään, jossa Pikku Prinssi joutuu seuraamaan “aikuisen maailman” paradokseja. Niistä on kirjoitettu valtavasti, pohdittu ja näytelty, rakennettu draamaa ja käyty sotia, tehty rauha niiden jälkeen todeten mielestämme loogisesti: “Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan” tai runoilijan tapaan “Saat sen mitä pakenet” tai “Saat sen mistä luovut”. Aforismimme ovat tätä samaa kansanperinnettä jatkavaa ikuista dikotomista kulkua. Se ei vaadi Sherlock Holmesin tapaista älyä vaan kyseenalaistajan persoonallisuutta, kykyä kääntää asia päälaelleen ja muuttaa näin näkökulmaa dualistisesti leikkien.
Muutospelkoinen, epävarma, lojaali
Huolestunut, ongelmia ennakoiva ja ympäristöään koko ajan tarkkaileva ihminen epäilee jotakin. Siinä ei ole mitään kummallista, ellei sama ihminen olisi samaan aikaan seikkailija, joka haluaa todistaa itselleen, kuinka mahdottoman tekeminen on sittenkin mahdollista ja kulkemalla suuntaan, jota eniten pelkää.
Rohkea ja peloton ihminen voi olla samaan aikaan myös kaiken aikaa äärimmäisen pelokas ja hyvin epävarma. Tämä ristiriita syntyy kun introvertti alkaa toimia kuten ekstrovertti, tiedon hankinnoissaan tosiasioihin luottava muuttuukin yllättäen spontaaniksi tekijäksi ja ajattelevasta, rauhallisesta ihmisestä tuleekin tunteellinen ja räiskähtelevä. Harkitsevana pidetty työtoveri, puoliso, ystävä, alkaakin käyttäytyä spontaanin ”typerästi” ja käyttää petoksen petosta toimintansa välineenä saavuttaakseen motiivinsa monimutkaisena ihmisenä.
Kyseenalaistaja on lojaali, uskollinen ja ystävänä Pikku Prinssin ruusun kaltainen ihana olento kiukutellen omalla planeetallaan ja kuvun alla suojassa odottaen ketun kaltaista kesyttäjäänsä. Tieto siitä, kuka kesyttää ja miten, on kuitenkin ikään kuin Hamletin sisään piirretty lammas, elefantin syönyt boa käärme joka muistuttaakin hattua, Oidipuksen saamaa valmista ennustetta ja kohtaloa, fatalistista maailmankuvaa.
Itsenäinen, sitoutunut tiimipelaaja
Kyseenalaistajan persoonallisuus panee tiimijohdon aina tiukalle ja kehnosti tätä ihmistä tunteva valmentaja saa kenkää. Pelkkä kiroilu kun ei auta. Läheiset ovat tälle ihmiselle kaikki kaikessa, mutta vasta oman sisäisen Jaakobin painin jälkeen. Onko Shakespeare todella merkittävä englannin kielen ja kirjallisuuden kulmakivi, ei ole kyseenalaistajalle itsestään selvä asia laisinkaan, mutta yhtä hyvin sellainen voi olla yhden satukirjan kirjoittanut lentäjä Ranskassa. Vaihtoehdot, joihin päätöksenteko vaikuttaa, ovat niin lukuisia ja mutkikkaita, ettei niiden loogisuus ole aina hallittavissa, ja näin sateen varalle on viisasta hankkia varusteet myös korkeapaineen jatkuessa ennusteiden mukaan viikkokaupalla.
Sitkeä, ennakoiva luottoystävä
Hyvä valmentaja tunnistaa kuinka kyseenalaistaja on luottopakki, mutta ei oikein aikaansaapa maalieduspelissä silloin, kun olisi tehtävä tulosta ja maaleja. Kun vaihtoehtojen mietintään ei jää määrättömästi aikaa, mielessä ei voi käydä läpi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Toisaalta rohkea ja peloton ratkaisu saattaa syntyä juuri tältä henkilöltä ja niin häntä peluutetaan useammassa roolissa ja ketjussa. Turvan aktiivinen etsiminen on kuitenkin dominoivaa ja niin ruusun suojaksi on laitettava kupu myös sellaisella planeetalla, asteroidilla B612, jossa tiikerit eivät metsästä ja ruusun vähäisetkin piikit ovat tarpeettomia.
Saaliseläimenä evoluution tuote
Ongelmien ennakointi on ollut lajin säilymisen näkökulmasta ihmiselle saaliseläimenä ensimmäinen tehtävistämme. Sen turha karsiminen pois on oman aikamme tauti ja kertoo pikemminkin evoluution pitkän linjan rikkoutumisesta kuin ihmisestä, joka toimisi kehityksen jarruna. Shakespearen upeat työt ovat pitkän linjan tuotetta, lainatavaraa ja mahdollisesti monen sukupolven kirjoittamia hengen tuotteita. Niiden kestävyys, aina tuore sanoma, on tässä aikaa vastustavassa geneettisessä valinnassamme, omassa sisäisessä koodistossamme. Tästä valinnasta vastaavat pääsääntöisesti juuri nämä kyseenalaistajat, kiusallinen piikki ruusun suojana.
Tiimipelaajan luonne, sinnikkyys ja muita parempi sitoutuminen antaa tälle persoonallisuudelle toisen sellaisen avun, jota ympäristö on oppinut arvostamaan. Jos se arvostus ei tule juuri nyt ja tässä, se tulee kyllä varmasti myöhemmin. Sen takaa työn laatu ja suuri määrä, yhteisten tavoitteiden kautta saatu Shakespearea kohtaan tunnettu epäily jopa siitä, onko hän yksin vastuussa töistään. Nämä ”antistradfordilaiset” eivät vähennä yhtään tämän persoonallisuuden työn arvoa ja kantavuutta. Luottamus, joka saa myös ihmiset viihtymään ja rentoutumaan, on oman aikamme tärkein turvasatama myös muiden persoonallisuustyyppien käytettäväksi, ja tässä kyseenalaistaja on muita jopa lojaalimpi kumppanina.