Jose Saramago ja maaginen realismi

Portugalin ainoa kirjallisuuden nobelisti Jose Saramago kuoli Kanarialla Lazarotessa 87-vuotiaana. Maansa tunnetuin nykykirjailija on kiistelty persoona, äärivasemmistolainen romaanien, runojen, näytelmien, mutta ennen kaikkea myös lehtiartikkeleiden ahkera kirjoittaja. Tänään hän olisi blogien ja sosiaalisen median taitaja numero yksi Portugalissa.

Kolme vaiennettua vuosikymmentä

Saramago aloitti uransa jo vuonna 1947 julkaistulla romaanilla, mutta tämän jälkeen tulikin kolmen vuosikymmenen mittainen tauko, jolloin Saramago toimi vakuutusvirkailijana, toimittajana ja kriitikkona. Hän oli siis jo keski-ikäinen mies, 55-vuotias julkaistessaan seuraavan romaaninsa. Epäilemättä taustalla oli ongelma saada kirjoja kustantajalle.

Saramago poikkesi aikamme kirjailijoista ja hänen pitkät, polveilevat lauseensa olivat joskus yli sivun mittaisia virkkeinä. Allegoriat ovat suuria ja niissä seurataan muutaman ihmisen kohtaloita hyvin omintakeisella tyylillä ja nykykirjallisuuden valtavirrasta tyystin poiketen, mielikuvituksen rönsyillessä. Muistan tapauksen, jossa kääntäjäni, professori alan filologian laitokselta, naurahtaen mainitsi oman tekstini olevan kuin Saramagon kynästä. Olin siitä nuorena miehenä otettu.

Myöhemmin hän kiitteli tätä tyyliä ja kertoi myös omakseen. Hän suorastaan vihasi lyhyitä lauseita ja sellaista kerrontaa, jossa pohdinta on jätetty lukijan varaan ja vaille sellaista työtä, johon lukijaa olisi edes hieman johdateltu ja saateltu koukuttamalla pienillä yksityiskohdilla ja kohtaloiden kautta mukaan kirjalliseen seikkailuun, joka on samaan aikaan sekä opettava että vaativa. Se on kaukana suomalaisen gonzo-kirjailijan tyylistä.

Pohdintaa Saramagon tyyliin

Kai Linnilää (FL 19.10) lainaten pidän pitkistä ja polveilevista jorinoista, tylsistäkin tarinoista, joissa usein laajakin pohdiskelu tuntuu loppuvan kesken. Olen mukavuudenhaluinen, haluan sanomalehteni tai kirjani mukavasti eteeni, mukavassa asennossa nautiskellen niistä, tosin ilman kahvikupin tai nikotiinin mukanaan tuomaa nautintoa, kirja kyllä riittää ja hyvin toimitettu sanomalehti. Yksi hyvin tehty juttu lehdessä varmasti riittää.

Pohtivan kirjoittajan tyyli ei ole maanläheistä, hetkessä silmäiltäväksi tarkoitettua, saati tietokoneen kuvaruudulta imaistavaa elämystä. On tehtävä jyrkkä ero kirjallisen taiteen ja sen pohtivan tekstin, sekä pelkästään informatiivisen, usein populaarin artikkelin välillä, jossa selkokielellä tarkoitetaan Irja Vinnin hyvin aikanaan kuvaamaa ja lähinnä vammaisille tai vanhuksille tarkoitettua tekstin tuottamista toimintaterapeutin työnä. Kirjoitin blogissani Irja Vinnistä, yhdestä opettajistani, hänen muistokirjoituksenaan pari vuotta takaperin.

Yksilö vastaan systeemi

Saramagon henkilöt ovat yksinkertaisia portugalilaisia, jotka joutuvat suurempien voimien kurimukseen, usein juuri byrokratian kautta ja nääntyvät sen alle pessimistisenä yhteiskuntakuvauksena, ja siis satiirina ihmiskuvausta seurattaessa.

Byrokratiasta ehkä paras kirja on väestörekisterikeskusta kuvaava painajaismainen virasto, jossa yksilö hukkuu sen loputtomaan byrokratiaan (Kaikkien nimet/ Todos os Nomes). Vastaavasti sokeutuva ihminen joutuu kokonaan uuteen maailmaan, uusien kokemusten tulvaan, jossa aiemmat kokemukset ovat turhia ja valtarakenteet alkavat yllättäen näkyäkin paljaina, valoa alkaa tulla aiempaan näkevän pimeyteen ja yhteistyö alkaakin yllättäen toimia (Kertomus sokeudesta/ Ensaio sobre a Cegueira).

Kiistelty kirjailija

Maineensa Saramago saavutti romaaneillaan Balthasar ja Blimunda (Memoria do convento) sekä Iberian niemimaan suuria allegorioita kuvaavalla Kivisellä lautalla (A jangada de pedra). Kiihkeä keskustelu hänen ympärillään syntyi Portugalin hartaiden katolisten pahoittaessa mielensä romaanista “Jeesuksen Kristuksen evankeliumi“, jonka myös Portugalin valtio päätti lopulta vetää pois Euroopan kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalta.

Kirja julkaistiin samana vuonna, jolloin olin itse muuttanut Hämeeseen ja tuosta ajasta kykenen hahmottamaan tarkkaan tuon keskustelun, joka johti samalla kirjailijan muuttoon Portugalista Espanjaan ja oli myöhemmin johtamassa kohti Nobelin kirjallisuuspalkintoa. Kirjana se ei ole samaa luokkaa kuin hänen suomentamaton “Ricardo Reisin kuolemanvuosi” (O ano da morte de Ricardo Reis) vuodelta 1984 kertoen runoilija Fernando Pessoan sivupersoonasta.

Ajan tiede taustalla

Saramagon kieli syntyy portugalin kielestä, jossa vuorosanat lomittuvat helposti toisiinsa, ja niinpä hän erottaakin ne vain pilkulla tai isolla alkukirjaimella.

Kirjoittaessani itse raporttejani ja kokemuksia Brasiliasta, jouduin tekemisiin tämä hämmentävän kokemuksen kanssa, jossa samalla inhimilliset tapahtumat sekä näkökulmat historialliseen viitekehykseen hämärtyvät, eikä niitä ole edes tarvis erikseen korostaa.

Kerroin tästä ilmiöstä aikanaan norjalaisen Johan Galtungin ja etenkin ranskalaisen modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin kuoleman yhteydessä. Symboliset toimintajärjestelmät ohjaavat inhimillistä ajattelua kaupankäynnistä merkkiteoksiin, tai brasilialaisten tapaan pelata jalkapalloa, alkaen alkuasukkaiden myyteistä ja päätyen tieteellisiin uskomusjärjestelmiimme.

Tämän havaitseminen on erityisen tärkeään juuri sellaisessa vuorovaikutuksessa, jossa välineenä on kieli- ja kulttuurialueet ylittävä reaaliaikainen teksti ja sen internet -yhteydet. Etekin lasten kohdalla olisi välttämätöntä, että nämä saavat käyttää omaa kieltään tai ainakin sen korvaavaa muuta ilmaisutapaa (musiikki, kuvataiteet, klusteritaide) kuin vieraat nettienglannin tuotteet. Etekin Afrikassa kielet ja niiden murteet vaihtuvat hyvin lyhyellä matkalla ja niiden ymmärtäminen on talouden ja sosiaalisten rakenteiden oivaltamisessa välttämätöntä.

Strukturalismista maagiseen realismiin

Strukturalismin suuri idea, ihminen eri kulttuureissa toimimassa tuntematta toimintansa takana olevia sosiaalisia järjestelmiä, lähestyy Jose Saramagon maagista realismia, jossa usein oleellisetkin henkilöt ja paikan nimet on jätetty kokonaan nimeämättömiksi.

Ehkä juurit tämä ärsytti ja johti siihen, ettei Saramagon ensimmäistä työtä juuri lainkaan huomattu ja seurasi kolmen vuosikymmenen hiljaiselo kirjailijana.
Tuon ajan Portugalissa se tuskin olisi ollut edes mahdollista, ja kertoo juuri kirjailijan työn sidoksesta yhteiskunnalliseen, joskus myös kansallisesti hyvin ahtaaseen marginaaliin johtavaan ilmiöön. Suomessa tämä ilmiö on mahdollista tunnistaa juuri tänään kustantamojen ja printtimedian kriisin yhteydessä. Ahtaalle ajettu kustantamo voi tuottaa vain halpaa bulkkia.

Suomalainen Saramago

Mitä Saramago kirjoittaisi tänään suomalaisena nuorena kirjailijana?

Tämän päivän aiheista ehkä kiinnostavin liittyy siihen kansalliseen vaiheeseen, jossa häntä kiinnostaisi juuri EU:n hallinto ja sen loputon byrokratia vastassaan pinta-alaltaan laajan arktisen maan omalaatuinen tapa toimia elintarviketuotannossaan Euroopan laidalla etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa takavuosien aluepolitiikan poliittisen byrokratian edustajista ei juuri nyt toimi kuin muutama henkilö, yrittäen edustaa samalla etelän ja lännen kasvukeskusten kysyntää, cityvihreää ja liberaalia politiikkaa, metropolialueen elämää talonpojalle sitä myyden.

Tämä politiikka sopisi kyllä pienten perheviljelmien luomutuotantoon ja lähiruuan valmistukseen, pienille perheyrityksille ja keskenään verkottuville yrittäjille, pienimittakaavaiselle ekologiselle jalostukselle ja alan kasvulle myös energiaomavaraisuuden osalta, jos toiminta oikein organisoidaan verkostoja käyttäen.

Sen sijaan, että talous kukoistaisi ja johtaisi Saramagon esimerkkitapauskissa kukoistavaan talouteen ja luovaan rikkauteen, hän kuvaisi kaiken Saramagolle tyypillisen sarkastisin ja synkin, pessimistisin värein.

Sokean pisteen metsästäjä

Tarvittaisiin täydellistä sokeutumista, jotta yrittäjät havahtuisivat yhteistyöhön tai yksilöiden suoranaista katoamista pääkaupunkiseudun byrokratiassa, jotta hallinto jälleen alkaisi rullata, jossa nyt paperipinojen kasvava massa voittaa kyntöauran painon, tavan kirjata luomulannoitus ja tuholaistorjunta, sadonkorjuu, puiminen, kuivatus, lajittelu, myllytys ja jauhojen kuljetus, pakkaus, vienti kauppaan ja sitä edeltänyt rypsisiementen puristaminen ja pullotus, pullojen vaatiman energian arviointi hiilijalanjälkenä.

Se mitä kaikkea valvoja ja kauppa vaativat yksityiseltä viljelijältä, on kuin kaikkien niiden virkailijoiden nimet, joita Saramago käsittelee kirjoissaan ja päätyisi lopulta tuontiviljaan ja jalosteeseen tuhansia kilometrejä etelämpää, Espanjasta, Portugalista Suomeen tuoduksi, kun oma viljelijä ei lopulta kykene byrokraattisen taakan alla sellaiseen toimintavarmuuteen kuin kilpailijat välimereisillä alueilla.

Saramagon näytelmässä luomutukut olisivat Suomessa aivan liian vaatimattomia ja yhden tilan tuotanto ei auta siinä draaman kulussa, jossa Saramago käsittelisi suomalaista lähiruokaa ja luomua satiirisesti poliittisena tuotteena kilpaillen suurten erien kansainvälisten tuottajien kanssa ja rinnan uusien muuntogeenisten bulkkituotteiden raadollisessa hintakartellikilpailussa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts