Havaintoja Forssa lehden kirjoituksista

Ajopuu vai järkevä ohjaus?

Suomi ja Itävalta käyttävät Ilkka Joenpalon mukaan noin 150 miljoonaa vuoden aikana EU isännyyteen. Tuo raha vastaa kaikkien Suomen luonnonvaroja tutkivien ja kehittävien laitostemme vuotuista yhteistä budjettia. Näihin kuuluvat maa- ja metsätaloutemme, kallio- ja maaperämme, vedet ja niiden eläimistö, riista ja porot sekä lopulta maaseutuelinkeinomme. Myös niiden ympäristönhoito ja sen tutkimus- ja kehitystyö. Näitä on viime vuodet leikattu ja leikkauksista puhutaan nytkin.
Poliisin työtä keskitetään. Hallinnon keskittäminen on hyvä asia, mutta samalla tahtovat keskittyä myös muut toiminnat, kertoo kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila. Edunvalvoja tahtovat löytyä näissä tapauksissa maakunnissa maakuntakeskuksesta ja valtakunnallisesti Helsingistä. Hyttysen ääni ei kuulu taivaaseen.
Mauri Salon mukaan maailmaa pyörittää työ ja yrittäjyys. Varmaan näin onkin. Joku lisäisi humanismin, ihmiskasvoisen huolehtimisen ja rakkauden. Toinen ehkä käytäntöä korostavana luonnonlait ja painovoiman. Kolmas ihmistä tuntevana narsismin ja ihmisen pohjattoman ahneuden. Kaikki ovat oikeassa. Kaikki ei vain tahdo toteutua samassa ihmisessä ja yhtälössä.
Kirkkoherra kertoo kuinka kirkosta eroamista olisi syytä harkita jo palvelujen vuoksi. Kun muita palveluja keskitetään kirkon palvelut tulevat entistä tärkeimmiksi. Vapaamatkustaja voi jäädä näistä paitsi. Entinen pankinjohtaja ja uskovaksi mainittu moittii kirkkoa sen arvostellessa irtisanomisista metsäyhtiön johtoa. Metsäyhtiön suurimmat osakkeiden omistajat eivät pörssin eettisten ohjeiden mukaan saa arvostella istuvaa johtoa. Kun rahasta puhutaan kaikkien kylki on musta.
Jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa jatkoon ja mitalipeleihin selvisivät maat, jotka saivat yhden rangaistuspotkun kilpailijaansa enemmän. Se on paljon kun pelin luonne on maalista poikki ja ulos. Tällaisia maita olivat Ranska, Portugali, Italia ja Saksa. Brittejä edes rankkarit eivät auttaneet.
Pois tippuneet ja Unionimme ulkopuoliset eivät saaneet rangaistuslaukauksia. Ei vaikka heitä oli enemmän kuin näitä Unionin maita ja osasivat hekin kaatumisen ja tuskaisen kieriskelyn rangaistusalueella. Matemaatikon mukaan kyseessä ei voi olla sattuma eikä Maradonan ”Jumalan käsi”. Imperiumi yltä aurinko ei laske oli hän siten mistä tahansa Euroopan ytimestä. Jostakin syystä alusmaat maksavat aina jo siitä että saavat osallistua ja olla mukana. Suomi on aina ollut alusmaa. Me ymmärrämme miksi on keskitettävä, miksi suurempi on kauniimpi ja miksi Suomi ei pelaa koskaan jalkapallon MM -kisojen finaalissa. Sitä me emme tahdo ymmärtää, miksi järjestämme ensi syksynä eurovision laulukilpailut. Miksi Lordi voitti nettinuorten äänillä. Olisiko maailma muuttumassa?

6.7.2006
Matti Luostarinen

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts