Kielletty keskustelu

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, toksikologian professori Jouko Tuomisto kirjoittaa Helsingin Sanomien juhannusaaton vieraskynän yliön. Hän puhuu viran puolesta eikä moralisoi. Hän tietää, kuinka kirjoitus aiheuttaa valtavan kohun. Hän sohaisee kansakunnan arinta kyttyrää, Juhannuksena, juopottelun  pyhänä viikonloppuna.

Hän ei ole tiukkapipoinen raittiuskiihkoilija, päinvastoin. Hän on pidetty seuramies ja järkevä tutkija, loistava opettaja, alansa tiedemiehenä  arvostetuimmasta päästä maailmalla. Sellainen on harvinaista Suomessa.

Hän kantaa vain huolta aiheesta, jonka hän parhaiten toksikologina tuntee ja kertoo asiansa sellaisena kun se kuuluu kertoa. Tai niin hän ainakin uskoo tekevänsä. Kukaan kun ei voi tietää, mikä on lopulta oikein ja samalla oikein tapa toimia.

Professorin mukaan alkoholi on Suomessa tabu ja siitä ei saa puhua pahaa. Kun alkoholin käytön syitä ja etenkin sen seurauksia tutkitaan, ne löytyvät aina muualta kuin etanolista, alkoholista myrkkynä.

Raitis ihminen kohta poikkeus

Forssan Lehdessä (22.6) Erkki Kaakinen kumoaa vanhan viisauden, jonka mukaan viina on viisaiden juoma. Alkoholin aiheuttamat vahingot ovat niin mittavia, ettei niistä viisainkaan kansantalous enää näytä selviävän. Kaakinen luettelee ne mahdolliset sairaudet, joihin alkoholi ei ole syyllinen tai ainakin osasyyllinen. Niitä löytyy puolenkymmentä. Niistäkään tutkijat eivät ole yksimielisiä. Kaakinen ei ole toksikologi, ei professori,  mutta oikeassa hänkin.

Alkoholin kulutus on  kasvanut Suomessa 50 vuoden aikana yli nelinkertaiseksi asukasta kohden, ja nyt se alkaa olla jo keskenkasvuisten lastenkin käytössä yhtä yleistä kuin omana lapsuutenani juopottelevien miesten elämän liki ainoana sisältönä. Silloin sitä paheksuttiin yhteisön sisällä. Ei enää. Yhteisöäkään kun ei enää ole. Nyt tähän uuteen ”yhteisöön” liittyminen ja sen täysivaltainen jäsenyys edellyttää alkoholismia ”kohtuukäyttäjänä”.

Totuuden puhuja

On menty 180 astetta omituiseen suuntaan. Kai sen saa sanoa, jos on professori, kahden väitöskirjan tohtori ja toksikologian yliopiston korkeimman viran haltija? Ehkä se on jopa hänen velvollisuus? Maan päälehti julkaisee sen Juhannuksen aattona. Hyvä niin.

Jopa parhaat tutkijat ja uuden löydöksen innovaattorit alkavat olla etanolirottia. Johtajan aggressiivisuus edellyttää etanolin antamaa uhoa ja sosiaalinen rohkeus ja röyhkeys syntyy myös tätä lääkettä käyttäen. Joku maalaispoika voi vaatia jopa tuhat kertaa parempaa palkkaa kuin opettajansa, viidennen sukupolven akateeminen lääkäri, professori. Joka taas ei laskuta löydöksistään lainkaan.

Moraalikato

Moraalikato selittyy sekin etanolirottien tavalla elää ja laskuttaa. Inuiitit laskuttavat ihan samalla tavalla palveluksistaan. Soutuveneen lainaaminen voi olla tuhat euroa tai puoli pulloa halpaa viskiä. Joku ajelee rallia ostamillaan kuudella ambulanssilla kylän katuja, kun muutakaan ei voinut rahoillaan hankkia. Olen tästä kirjoittanut kuvatessani pääkulttuurin tapaa myrkyttää pienkulttuureja. Se on tuttu ilmiönä, eikä siinä ole lopulta mitää merkillistä tai uutta.

Raitis ihminen on poikkeus ja outo tapaus, eristetty yhteisöstään. Sosiaaliset tilanteet vaativat alkoholin käyttöä myös sellaisen kulttuuriin jäseneltä, jolle alkoholi ei sovi lainkaan myrkkynä. Ura etenee vain uiden alkoholissa. Tämän kirjoitti lääkäri Harri Seppälä aikanaan omassa tilityksessään.

Myrkytystilassa yhteisön säännöt alkavat olla nekin omituisia, ahdistavia, ja niitä on paettava joko muualle tai eristäydyttävä. Media ihmettelee siinä omituista käyttäytymistämme. Myrkytetyt ihmiset käyttäytyvät lopulta omituisesti ja sillä on taipumusta myös periytyä epigeneettisenä ilmiönä. Myrkytettyjen rottien käyttäytyminen on laboratorioissa omituista.

Syrjäytymisen suurin syy

Kun puhutaan syrjäytymisestä, sitä etsitään kaikesta muusta, mutta ei päihteistä. Vielä hetki takaperin meillä ei ollut näiden syiden etsijöitä lainkaan. Siis sitä ammattikuntaa, joka ei näe tai tunnista alkoholin aiheuttamia vammoja. Vielä oman lapsuuteni aikana ne kyllä tunnistettiin  ja niihin myös puututtiin.

Viina viisasten juomana tarkoitti pidättäytymistä myrkystä. Harvoin yhteisöstä niin viisasta löytyi, joka ylitti tuon rajan, jossa viinaa vaadittiin. Nyt vähäisimmät vätyksetkin saavat siitä kaiken viisautensa. Oikeammin muuta visautta ei sallitakkaan.

Alkoholi johtaa aina lopulta huonoon itsetuntoon, aggressiiviseen käyttäytymiseen, narsismiksi kutsumiimme luonteenpiirteisiin,  perheiden hajoamiseen.  Nämä vammat alkoholin aiheuttamina ovat suomalaisen pahoinvoinnin ensimmäinen syy eikä niitä pidä piilotella professorin Tuomiston mukaan toissijaisilla syillä.

Tämän syyn kertomien on kuitenkin  Suomessa tabu. Miksi? Onko syy elitistisen kulttuurin yläpäässä? Syntyikö lopulta niin viisaita lääkäreitä, insinöörejä, tuomareita, joille etanoli oli oikea myrkky ja tapa hakea selitystä elämälleen, elämän tuskalleen?

Keskushermoston riippuvuus

Alkoholiin kuuluu aina riippuvuus ja keskushermoston muutokset. Käyneitä rypäleitä ja rusinoita, niiden tisleitä juoneet kulttuurit, ovat geneettisesti sopeutuneet etanoliin. Myrkkyä kestämättömät ovat vuosituhansien saatossa kuolleet. Niitä kestävät ovat toki mielestämme vähän ”omituisia”. Kulttuurisia eroja selittävät ympäristömme vaatimukset, myös myrkyt joita syömme tai juomme.

Ruumiin ulokkeemme ovat vähäisemmät ja huulet pienemmät, iho vaaleampi jne.  kuin tropiikissa, johtuen kylmästä ilmastostamme. Karikatyyreissä niitä usein vielä liioitellaan.

Niille voi nauraa tai olla nauramatta. Jos pahastun pilapiirroksesta, paljastan helposti jotain sellaista, joka kertoo sisäisestä arkuudesta, piiloteusta kyttyrästä, jota ei saisi paljastaa.

Alkoholi on usein tällainen tabu. Se on jo kansallinen kyttyrämme, jota ei saa koskettaa. Sitä olisi koko ajan hyväiltävä, maksoi se mitä maksoi.  Tämä johti sitten niiden tolkuttomaan lisääntymiseen, tapaan hakea lisää hyväilyä. Rentuista tuli hyväilyn kohteita. Kallista leikkiä kansakunnalle, jonka kuului hoitaa myös vanhuksiaan ja lapsiaan.

Aika loppui kesken

Tämä valikoituminen, alkoholiin sopeutuminen myrkkynä, veisi meillä aikaa tuhansia vuosia siinä missä Etelä-Amerikan intiaanien tai napa-alueiden inuiittien kohdalla. Heidän kulttuurinsa rappeutui valkoisen miehen etanolin seurauksena.

Ruotsin kuninkaat pyrkivät estämään tämän kehityksen Suomessa kieltämällä nälkävuosina viinan polton kokonaan.  Pieni pohjoinen kansa kun oli vieraantunut niistä myrkyistä, joita ruotsalainen kuningashuone käytti.

Kieltolait eivät kuitenkaan auta silloin, kun mukana on jo riittävä määrä säännöllisen käytön riippuvuuden hankkineita etanolirottia. Etanolin vaikutuksia tutkitaan laboratoriossa rotilla. Ihminen ei ole rotta. Hän voi oppia muutenkin kuin yityksen ja erehdyksen kautta. Muilta oppiminen on hyvä tie, oivaltaminen jo usein liian jalo tapa välttää virheitään.

Hetkellinen ryhdistäytyjä

Alkoholin käyttäjä pyrkii ryhdistäytymään tilanteissa, jossa vaaditaan hetkellistä tarkkavaisuutta. Tämä on tunnettu aina ja sen huomaa alkoholistin kohdalla. Näin tilapäinen terästäytyminen lisää suorituskykyä, mutta katoaa välittömästi vaikkapa liikenteessä, kun eteen tulee yllättävä tilanne.

Nämä tilanteet ovat niitä, joissa pienikin alkoholimäärä veressä vie kuolemaan ja vammauttaa etanolin käyttäjän ohella ulkopuolisia. Meille sattuu pelkästään pään alueen vammauttavia kaatumisia noin 15000-20 000 joka vuosi. Meitä syntyy vain 60 000 vuosittain. Joka kolmas meistä vammautuu ja syy on pääsääntöisesti alkoholissa.

Jotkut kuitenkin puoltavat edelleen rajoja, jossa alkoholi alkaisi olla vaarallista myrkkynä liikenteessä. Tätä professori Tuomisto pitää käsittämättömänä. Kun näin kirjoittaa alan ehdoton guru, siihen on syytä suhtautua vakavasti. Ajokyky huononee nimenomaan yllättävissä tilanteissa. Näissä tilanteissa pienkin alkoholimäärä on vakava koordinaatiota heikentävä myrkky. Syntyy virheitä, joko ylireagoiden tai alisuoriutuen.

Työpaikoilla hetkellisesti ryhdistäytyvät alkoholistit ovat pääosan ajasta alisuorittajia. Sama havainto on mahdollista tehdä missä tahansa suomalaisessa arjen elämässä. Kun suorituspaineet ovat nykyisin kasvaneet, hetkellinen ryhdistäytyminen ei riitä, alkoholi on pääsyy kehnoihin suorituksiin ja myös väsymiseen, masennukseen, poissaoloihin ja aggressiiviseen käyttäytymiseen, epäsosiaaliseen empatian puutteeseen jne. Kaikkea tätä pyritään selittämään muulla, mutta ei alkoholilla ja sen vaikutuksilla, pitkäaikaisilla neurologisilla muutoksilla, toksikologisilla tiloilla. Jostakin syystä etanolilla aiheutettu myrkytystila on vain kohmelo, krapula tai muu viaton olotila kaksoiskuvineen ja vapinoineen, sekavine puheineen ja tuskatiloineen, muistikatkoineen.

Ravinnosta saatu vastaavat oireet antava tila olisi mahdottoman metelin aiheuttava ja vaatisi myrkytyksen aiheuttajan tilille. Jos siihen kuolisi 5000 ihmistä vuodessa, se olisi enemmän kuin sotiemme uhrit. Sellainen muistettaisiin vuosisadat ja ikuinen tuli palaisi näiden uhrien haudoilla ja hautapaikoille olisi jatkuvat jonot muistellen tätä omituista ahdistuksen aikaa. Hilpeitten veikkojen juominkeja. Virsien sijasta solisisivat ihanat juomalaulumme. Miksei meillä ole yleistä juoppojen päivää? Vai olisiko se juuri nyt?

Persoonallisuuden häiriöt ja muutokset

Alkoholi lisää ihmisen erinomaisuuden tunnetta ja aggressiota. Samalla vähenee kyky kuunnella muita, myötäelämisen kyky katoaa. Tämä on tuttu ilmiö työpaikoilla, kotona, kaikkialla Suomessa. Olemme havainneet kuinka yhteiskunta on ”koventunut”. Sitä pehmentäneet ihmiset ja heidän yhteisönsä ovat  kadonneet lähiympäristöstämme. Nyt mukan on vain alkoholia käyttäviä. Miksi raittiit ihmiset kiusaisivat itseään juopuneitten ja myrkytettyjen seurassa?

Alkoholiosoutuneet aivot eivät havaitse edes tätä muutosta. Viimeisenkin raittiin katoamista. Tuntuu vain jotenkin porukan meno koventuneen.. muuttuneen menneistä ajoista.

Alkoholisti puolustaa tätä oikeuttaan, toksikologista käyttäytymistään, kuin lapsi lelujaan hiekkalaatikolla, kirjoittaa professori Jouko Tuomisto. Häntä tukee koko alan teollisuus, kuten tupakan  kohdalla aiemmin. Miksi aikuinen kilpailisi lapsen kanssa tämän lelusta?

Jopa tutkijat ovat puhumassa kohtuukäytöstä, joka kemikaaliviraston näkökulmasta on omituista, käsittämätöntä. Kohtuukäyttö kun olisi enintään jälkiruokalusikallinen olutta ja teelusikallinen viiniä. Eihän siitä saa minkäänlaista kohmeloa, myrkytystä?

Elintarviketoksikologia turhaa puuhastelua?

Elintarviketutkimuksissa noin joka viides pitää lisäaineita elintarvikkeissamme vakavana vaarana terveydelleen. Puhumme puhtaasta suomalaisesta ruuasta. Muutamat aineet aiheuttavat toki allergiaa, mutta yhtään kuolemantapausta ei tunneta, kirjoittaa Tuomisto. Sen sijaan alkoholi aiheuttaa välittömiä ja välillisiä kuolemantapauksia noin 5000 joka vuosi. Miksi tämä sallitaan? Sodassa tällaiset luvut olisivat käsittämättömiä pienen kansakunnan kestokyvylle.. Etanoli on oman aikamme rutto.

Jotkut järjestöt ja instituutiot elävät ihmisten pelottelusta. Tällöin olemattomat pelot ovat käyvempiä kuin todelliset uhat. Nämä instituutiot eivät halua puuttua suin surminkaan oleelliseen. Se kun kaventaisi heidän leipää ja leivän ohella myös arvostuta ja valtaa. Tästä rutosta hyötyviä on paljon. Eihän se muuten olisi mahdollista.

Ruton ylläpitäjät tarvitsevat suuren yleisön tuen, alkoholia “kohtuullisesti” käyttävän  kansan. Näin nyrjähtäneen yksilön vapauden kautta on menty toiseen äärimmäisyyteen, päättelee professori Jouko Tuomisto. Tuomiston päättely on tutkijan rationaalista ja virheetöntä. Se ei ole myöskään ajallemme tyypillistä kehäpäättelyä. Siis sitä, jossa suomalainen juoppo juo unohtaakseen sen, miksi juo. Sen ymmärtämiseen ja hoitoon on kansakunta kehitellyt tuhansia yhtä asiaa toistavia kaskuja ja peitetarinoita, uskomuksia ja mytologiaa, maksattanut laskunsa muilla. Siinä rutossa velat muuttuvat saataviksi jokaisen nousuhumalan hetkellä.

Ja vikaa haetaan kohta viranoamisista, soiaalisen tuen puutteista, koulusta, psykologeista, kouluavustajista, lähiympäristöstä, globalisaatiosta, netistä, kaikki kelpaa.. ajan henki ja media. Juodaan koska on niin paha olla. Myrkky tekee niin pahan olon..

Tahallista myrkyttämistä

Itse näkisin toisenkin suuren linjan. Meillä on ollut aiemmin vahva sosiaalinen kontrolli ja yhteisöllinen sosiaalinen pääoma turvanamme. Gemeinschaft -tyyppinen yhteisöllisyys, jonka purkaminen on ollut eduksi sille metropolikulttuurille, jossa yhteisöllisyys on valvojana ongelmallista. Tämä Gelleschaft -tyyppinen rakenne on nykyisin vielä purkautunut individualismin valheelliseen kaapuun pyrkien eristämään yksilöt toisistaan.

Tässä etanoli ja päihteet ovat käypä väline, mutta samalla  myös keino lisätä niiden käyttöä. Oleellista on kuitenkin se, että professori Jouko Tuomisto on toksikologina ehdottoman oikeassa ja on herättämässä uinuvaa kansakuntaa väärästä ja hyvin vaarallisesta unesta.

Onko meillä varaa vielä tänään pitää tabuna tätä kemikaalia ja sen aiheuttamia yhteiskunnallisia kustannuksia, puhua sen vierestä, kysyy alan varmasti arvostetuin toksikologian professori.

Oikein hyvää ja turvallista Juhannusta

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts