Lilliputtien taistelu

Valtiopäivin avajaiset käynnistyi presidentin puheen jälkeen pääministerin antamalla lausunnolla, jota seurasi eduskunnan jo tutuksi muodostunut suomalainen väittely, jossa toistuvat käsitteet velasta ja leikkauksista, karvaista lääkkeistä, kolmesta miljardista ja sen hoidosta, joko nyt tai tulevaisuudessa, hetikö vai ehkä porrastettuna. Missä ajassa velka ja budjetin sopeutus on saatava aikaan, sopeutusaikataulut ja niiden vaatimat veron korotukset ja leikkaukset siirtyvät seuraavalle hallitukselle.

Pysyvä kestävyysvaje ja sopeutumisvammaiset

Kestävyysvaje on jäänyt Suomessa pysyväksi ja sen korjaaminen on hallitukselle ongelma siinä missä rakennemuutokset kuntien kohdalla ja sote-uudistuksessa erikseen. Perussuomalaisten uusi eduskuntaryhmän puheenjohtaja selvisi tulikasteestaan kunnialla myötäilemällä hallitusta. Syntyi vaikutelma, että häntä seurattiin enemmän kuin pääministeriä ja hänelle jo rutiiniksi muodostunutta tapaa kääntää kysymykset vastakysymyksiksi. Lindström on kiltti mies ja hyvä niin.

Kun samaan, muutamaan tuntiin pyritään saamaan ikääntyvän kansakunnan väestö- ja elinkeinorakenteelliset kysymykset, paheneva työttömyys ja työvoimauudistukset, nuorisotakuut ja yhteisöverot, energiaomavaraisuus ja sen hoito, orastava kasvu ja sen uskottavuus, talous, työllisyys ja työnteon palkitsevuus, lähipalvelut ja puhdas talous,  biotalous ja luonnonvarojen käyttö, keskittäminen ja pakkoliitokset,  EU ja sen lainsäädäntö, sen virtaviivaistaminen jäsenvaltioiden vastaavaan sekä viimeisimmät uutiset rauhattomuuksista Ukrainassa sekä niiden vaatimat toimet, keskustelun seuraajan kiinnostus herpaantuu.

Sitä lisää kahden avainpuhujan puuttuminen. Molemmat oppositiopuolueiden johtajat olivat estyneitä. Toinen sairauslomalla ja toinen työmatkalla Yhdysvalloissa. Kun yksi avainpuhujista on poissa, jytkyn isä, koko näytelmä on vailla tehoa.

Lässähtänyt tunnelma Nooan pojilta

Olen aiemmin kirjoittanut runsaasti sekä hyvän puheen rakenteesta ja analyysistä että Suomi-kuvasta ja sen saamasta myös kansainvälisestä maineesta. Kun presidentin puhe ja eduskunnan kolmen tunnin mittainen väittely tulivat Runebergin päivänä, en malta olla palaamatta näihin aiheisiin hirvenhiihtäjistä kirjoittaneen runoilijan näkökulmasta ja siirtyen 1800-luvun alkuvuosikymmenille.

Vielä Ruotsin valtakaudella, 1600-luvulla, Suomi oli goottilaisen historiankirjoituksen mukaan suoraa sukujuurta Raamatun kantaisiin. Historioitsija Johannes Messeniuksen mukaan suomalaiset periytyivät Nooan pojasta Thuiskonista, ei siis syntyneinä Väinämöisen tai Ilmarisen leikeistä.

Juslenius ei pitänyt siitä, että suomalaisia mustamaalattiin ja  halvennettiin, maa oli kaikkea muuta kuin tänään koetun, kansanedustajien antaman ryöpytyksen kaltainen ja talouslaman ruhjoma reppana, vaan pikemminkin luonnonvaroiltaan hedelmäinen ja lahjakkaiden ihmisten kansakunta. Tässä Keskustan Kimmo Tiilikainen löysi jopa merkkejä Jusleniuksen havainnoista soistamme ja metsistämme, käyttämättömistä lahjoistamme innovoida uutta.

Jopa kirjoitustaito oli lähtöisin Suomesta, ei jostakin Kiinasta tai Intiasta, olmeekkien ja mayojen merkeistä, hieroglyfeistä Egyptissä tai seemiläisten taidoista Jusleniuksen havaintoina 1700-luvun alun kirjoituksissa.

Kun Ruotsin suurvalta-aika alkoi mureta, valistusaatteet saapuivat myös Suomeen ja Suomen historian isänä mainitun H.G. Porthanin kirjoituksissa korjataan vanhoja Jusleniuksen virheitä.

Porthanin havainto muistuttaa sellaista, edellisen hallituksen tekemää jatkuvaa rakennemuutosten listaa, joka on päivitettävä ja katsottava suoraan totuutta silmiin. Suomi ei ole syntynyt Nooan pojasta, eikä maa olekaan maailman napa, vaan velkainen ja vaatii uuden hallituksen kehysriihtä.

Suomella ei näyttäisi olevankaan sellaista suurten eurooppalaisten kansakuntien kulttuurista perintöä kuin aiemmin kuviteltiin. Maa on paremminkin periferiaa, suuren Venäjän ja Siperian luoteiskulmaa, jossa asuu tuskin kelvollista väkeä kansainvälisen sivistyksen ensimmäiseksi kantajaksi.

Jopa suomalaiset järvet ja luonnonvarat Porthan näki ongelmana ja roudan kirona, tulvat peltojen kiusana ja muistutti siinä iisalmelaista kirjailijaa Eino Säisää kuvaamassa maataan kukkivan roudan maaksi.

Välskärin kertomusta

Eino Säisän, kansakouluaikojeni opettajan, suurena esikuvansa oli yläsavolainen Juhani Aho. Aho kirjoitti lastuissaan, hieman samaan tapaan kuin itse blogeissani, kuinka maamme on köyhä, jos kultaa kaivannet Runebergin ja Topeliuksen tekstejä kääntäen. Matin ja Liisan tapaan tarina tuli kertoa kuvaten rautatietä myös silloin, kun ei sitä ollut ikänä nähnyt, visioiden tulevaa. Narratiivinen kertomus ja sen mediatarina on lähellä tuon ajan perintöä omalla onomatopoeettisella kielellämme se oivaltaen.

Niinpä, jo 1800-luvulta alkaen, Suomi-kuva alkoi taas kiinnostaa kirjailijoita ja visionäärejä hieman samaan tapaan kuin oman aikamme kansanedustajia. Kansallisromantiikka muutti maata jällen kohti Jusleniuksen pohdintoja, mutta olettaen nyt työn ja innovoinnin, koulutuksen ja tutkimuksen rinnalle rakennemuutoksena itsenäisen maan ja sen suomalaisen oman kansakunnan suurine tekoineen ja mahtavine jylhine jokineen, tunturipuroineen ja Kolilta nähtyinä maisemineen. Pittoreski maisemaestetiikka alkoi kulkea rinnan kielen kantojen kanssa ja siirtyä Sibeliuksen musiikkiin.

Suot ja rämeet, lähiruoka ja biotalous, eivät silloin vielä olleet suosiossa mutta realistinen ja samalla romanttinen työn kuvaus alkoi sekin kiinnostaa etenkin kuvataiteilijoitamme. Kultaisen kauden töihin ja Sibeliuksen musiikkiin oli kuitenkin vielä matkaa. Vielä kauempana oli postmoderni taiteemme 1970-luvulla vaikkapa serkkuni Leena Luostarisen tiikereinä.

Kulttuurinen urheus

Runebergin aikoihin suomalaiset halusivat jo päättää omista asioistaan. Siitä on aikaa jo parisataa vuotta. Tuon ajan poliittisen ja kulttuurielämän vaikuttajat Aura-seurassa ja Lauantaiseurassa halusivat vaikuttaa Suomen asiaan ja Suomen kuvaan, imagoon. Arwidson, Tengström, Armfelt, Runeberg, Snellman, Lönnrot ja Topelius keskittyivät taiteeseen ja kirjallisuuteen. Haluttiin osoittaa, kuinka suomalaiset kykenivät, niin halutessaan, omintakeiseen ja korkeaan kulttuuriin.

Suomalainen urheus ei ollutkaan perinteistä ja sotaisaa vaan karelianistisen taiteen tuotetta ja Runeberg kykeni kuvaamaan myös jo omana aikanaan ominaisuuksia, kuten alamaisuus, nöyryys, vaatimattomuus, työteliäisyys ja omillaan toimeen tuleminen.

Vaikka maa oli täynnä köyhyyttä, loisia, piikoja, laukkuryssiä ja muuta myös omien edustajiemme kuvaamia rasistisia piirteitä, se oli kuitenkin kapinoivaa, vaativaa ja vallankumouksellista. Sen sisällä oli keskinäistä harmoniaa ja sisäistä rauhaa, joka saavutettiin, nykyiseen tapaan, polttamalla viinaa. Tähän kuningas joutui puuttumaan ja muuttamaan suomalaisten pellot vaikkapa pellavamaan kaltaisiksi aarteiksi.

Retoriikan mestarit matkoilla

Sua lähde kauan katselen, saa mielen siirtymään Runebergin patsaalta Runeberginpuistoon ja Runeberginkadulle, Runeberg-palkintoon ja tähän päivään, Runebergin päivään ja Runebegin torttuun.

Lähde on kuivamassa, vakuuttaa oppositiopuolueen edustaja ja saa aikaan hyväksyviä nyökkäilyjä puoluetovereiltaan. Kannettu vesi ei pysy kaivossa ja topeliaaninen Suomi-kuva kiveä pyrittävistä hämäläisistä ja sanoja pyörittävistä savolaisista Maamme -kirjassa saa uutta jatkoa.

Kansallinen retoriikka on pesiytynyt tänään etenkin urheiluun ja kirjailija Hannu Raittila sai tänään Runeberg -palkinnon. Hänen kirjaa kuvataan naisen tekemäksi.  Nokia, tietoyhteiskunta, koulutus, musiikki, pelit ja ydinvoimalahankkeet, metsien hakkuut ja paperitehtaiden siirrot maailmalle ovat osa suomalaista imagoa tänään doping -skandaalien rinnalla.

Aiemmin titaanien kamppailuna markkinoitu mediamaailman poliittinen viihde vaihtui television uutistoimittajan kuvaamana lilliputtien lässähdykseksi. Näin vähästä se on kiinni kun kyseessä on pieni maa ja vain yksi tai kaksi kyvykästä esiintyjää. Kun yksi heistä sairastuu tai eksyy rukousaamiaiselle Yhdysvaltain presidentin kutsusta.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts