Tänään on 12.2 ja Elman päivä. Suomalainen kaipaisi kuitenkin Sotshin kisoihin Elman ohella Elmon taitoja. Elmo oli kirjailija Juhani Peltosen Derwangan kisojen yhden miehen maajoukkue vastaan koko muuta maailmaa. Hänen edesottamuksiaan suomalaisille selostivat Andien jättikisoista toimittajalegendat Lyly ja Immo. Molemmat viileän analyyttisesti ja taustoittaen tapahtumia kuten nyt Sotshissa.
Vaikea Venäjä
Venäjä ja itä on läntiselle maailmalle joskus hankala kokemus. Lännessä toimitaan yksilön kokemusten ja tarpeitten kuvausten kanssa ja nykyisin korostuneen individualistisena sähköisen median maailmassa eläen. Tämä yksilöllisyys on etenkin Yhdysvalloissa arvostettu ominaisuus ja samalla raivaajakansan maailmankuva. Meillä tämä oli tuttua agraarin ajan elämää ja sen juuret tulivat sekä idästä että lännestä. Niillä oli kuitenkin eroja ja suurin raja kulki miekalla piirrettynä Pähkinäsaaren rauhan rajana.
Se oli samalla suuri luonnonmaantieteellinen raja sekä antropologinen rajamme. Takavuosina tältä rajavyöhykkeeltä syntyi pääosa huipulle yltäneistä urheilijoistamme. Toki myös kulttuurin edustajia ja valtiomiehiä, taloutemme suurmiehiä.
Venäjän kulttuuri on yhteisöön nojaava ja sen on vaikea ymmärtää ulkomaisten agenttien omalaatuista aggressiota vaarantaa yhteiskuntansa ydintoimijoita ihmisoikeuksista puhuttaessa. Pienten vähemmistöjen vaatimukset eivät siellä riitä syrjäyttämään tämän järjestelmän välttämättömyyttä.
Venäjällä olisi vaikea ymmärtää kiekkojoukkuetta, jossa Teemu Selänteen kaltainen ikämies olisi mukana ketjussa, jossa pelaa lisäksi joukkueen nuorimmat maalintekijät. Ketju Selänne, Lehtinen ja Koivu ei tehnyt yhtään maalia Vancouverissa. Selänne on tehnyt kuluvana kautena 47 ottelussa vaivaiset seitsemän maalia.
Yksilö ja unelmat
Suomessa oleellista on kuitenkin yhteisön rinnalla yksilöllisyys ja sen varaan rakennettu karsima silloinkin, kun se on unta eilisen päivän elämästä. Suomi ei ole vuonojen ja yhteisöjen maa Norjan tapaan. Kisoihin lähdetään johtajavetoisesti, hierarkiat ovat tyypillisiä ja kielen rakennekin tukee tätä samaa valmentautumiskulttuuriamme. Se poikkeaa oleellisesti ruotsalaisten tavasta kokea yhteisö ja sen ohjailtavuus ja se näkyy myös teatterissamme.
Kun suomalaiset puhuvat ihmisoikeuksistaan tai valmentavat urheilijoitaan, taustalla on yksilöön perustuva psykologia, itsenäinen työskentely, henkilökohtainen vastuu ja oman työn jatkuva kehittäminen. Ainakin näin teoriassa.
Kollegiaalinen keskustelukulttuuri on mukana, mutta sekin on rajattu sosiaalisen statuksen kautta syntyväksi, josta perintönä ovat myös eliitti ja byrokraattiset hierarkiat sekä hyvä veli verkostomme. Niistä irtautuminen on vaikeaa ja niitä tukee vielä ikivanha nepotistinen elämä. Eivät naiset tässä miehistä mitenkään poikkea, päinvastoin. Kiusaaminen kulttuurin on tätä perua sekin. Kun joku yksilönä pyrkii muuttamaan tätä kulttuuria, hänen kimppuun käydään kuin syyttäjä ja herhiläinen nuijasodassamme.
Jyvien sijasta kerätään akanoita
Korruption, mielivallan ja nepotismin perintö on osa sekä läntistä että itäistä kulttuuria. Niiden läpi on nähtävä muutakin kuin takapajuisuutta ja huomattava, kuinka Länsi-Euroopassa käynnistynyt suvereenivaltioiden muodostuminen, valistusfilosofia ja nykyinen globalisaatio eivät ole vieraita Venäjälläkään. Talous on maassa vahvassa kasvussa ja useimmat venäläiset ovat tyytyväisiä kehitykseen, kirjoittaa historian professori Jukka Korpela (HS 12.2). Korpela tuntee asiansa ja etenkin Venäjän.
Venäjällä yhteiskunta ei ole kehittynyt yksilöiden ja roomalaisen oikeuden vaan yhteisöllisyyden ja uskonnollismoraalisen totuuden varaan, eikä sitä kommunismi ole muuttanut miksikään.
Korpelan mukaan eroa ei pidä banalisoida ortodoksisuuteen, koska sekin on juuri tämän yhteisökulttuurin tulosta. Meillä on meppi joka edustaa tätä kulttuuria. Me ymmärrämme myös katolisuutta, mutta emme juurikaan tunne imperialismin juuria ja tapaa rakentaa unionia, jonka johdossa ovat ikivanhat imperialistiset valtiot ja niiden sosiaalinen pääoma.
Alusmaan ongelmat
Olemme itse alusmaa ja alistumme tähän kehitykseen huomaamattamme. Meillä on johtajia, jotka ovat kautta historiamme hakeneet vauhtia uralleen alusmaastaan ja sen luonnonvaroista, työstä ja sen pääomasta. Tässä ei ole tapahtunut oleellista muutosta EU -kautemme aikana.
Kun mediat irvailevat itäiselle kulttuurille, myös Kiinan ja monen muun yhteisökulttuurin käyttäytymiselle, yksilöiden maailma on ajautunut syvään kriisiin.
Pelkkä idän irvailu, ja unohtaen omat ihmisoikeusloukkauksemme lännessä, olisi käsiteltävä analyyttisesti. Itäisen näkemyksen mukaan pienten vähemmistöjen vaatimukset eivät saa johtaa koko yhteisöllisen rakenteen perusteiden rapautumiseen. Yksilön ja yhteisön vahvuus, kansakunnan voima, on sen vuosituhantinen moraalinen pääoma rinnan yhteisöjen sosiaalisen muistin kanssa. Yksilöllä ei tätä muistia ole.
Läntisessä, hyvän ja pahan vastakkainasettelussa, päädytään usein vain huonojen johtajien jahtaamiseen liberaalisena oikeustajunamme. Idässä oikeus hyvään elämään on puolestaan alistettu yhteisön elämään ja tavataanhan tätä toki lännessäkin, ei vähiten Suomessa ja perinteisessä kyläyhteisössä.
Idän ja lännen välissä eläen näitä onkin meillä perinteisesti törmäytetty yhteen ja etenkin 1970-luvulla, jolloin yhdyskuntarakenteiden kaupungistuminen ja lähiöiden synty johti matkaan kohti nykyistä metropolikulttuuria ja silloin kaupungistumiseen myös sosiaalisena ilmiönä. Nyt tätä on syvennetty ja päädytty rakenneuudistuksiin, joiden vaarana on uhrata kaikki sosiaalisen pääomamme arvokkaimmat juuret.
Haikailua juurillemme
Nopea kaupungistumisemme rikkoi vanhan yhteisöllisen tradition ja moni haikailee sen perään tänäänkin. Monelle EU ja sen kehitys kohti liittovaltiota, heikko urheilumenetyksemme, on idän ja lännen välinen konflikti, jossa yhteisökulttuurin syrjäytyminen on syynä normiston ja moraalin rapautumiseen kansallisen identiteettimme tärkeimpänä tukipilarina.
Tehdessäni ensimmäistä väitöskirjaani spatiaalisesta identiteetistä ja sen merkityksestä etenkin suurten ympäristö- ja pakkomuuttojen yhteydessä maailmalla, se osoittautui myös tärkeimmäksi ihmisen terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia tukevaksi voimavaraksi, ei vain Euroopassa ja idässä, vaan myös Afrikassa, jossa Voltan ja Kariban valtavien tekojärvien rakentamisen yhteydessä menehtyi tuhansia ihmisiä. Selittävä tekijä näille kuolemantapauksille olivat lähtöalueen yhteisöt ja niiden sidos fyysiseen ja kulttuuriseen ympäristöönsä.