Menestys ja elämä on intohimon tuote – ei tarpeen

Mamu Suomesta kertoo kuinka Suomi oli kuin sumopainijan maa verrattuna Hollantiin. Kertojana on toimittaja Lari Malmberg ja jutun kuvittajana Jussi Puikkonen. Julkaisija on Helsingin Sanomien kuukasiliite numero yhdeksän. Mamu on taas suomalaista rasismia pakoileva israelilais-palestiinalais-suomalainen jokapaikan touhottaja Umayya Abu-Hanna, joka ehti Suomessa käydessään saada mittavan kansallisen maineen ja fanilauman aina edustukellista demokratiaamme myöten käyttäen ponnahduslautana suomalaista rasismia. Rasismi siis myy hyvin ja maahanmuutto teki monesta poliitikkoja. Suomessa riittää yksi juttu jolla nousta näkyville ja pysyä pinnalla leipänsä näin poliitikkona hankkien.

Suomi ei ole enää yhden asian liike

Monikulttuurinen Hollanti poikkea Suomesta sellaisena, kun Suomi eli vielä yhden median ja yhden televisiokanavan aikana. Tänään on jo toisin kun ei ala sekoilla Abu-Hannan tapaan hämäläisen osakunnan sisällä. Olisihan siellä ollut valita muitakin osakuntia, Helsingissä? Häme nyt elää 30 vuotta muuta Suomea jäljessä.

Kieli on toki sama onomatopoeettinen ja luontoa matkiva tänäänkin,  eikä sen rakennekaan ole uudistunut. Sellainen vie väkistenkin, hermeneutiikan ja strukturalismin filosofiaan uskoen, hyvin erilaiseen maailmankuvaan ja normit sekä lait ovat nekin syvässä kielen kantimissamme. Niitä noudatetaan vaikka ne eivät tähän aikaan enää istuisikaan. Ei pidä puhua maista ja kansoista, jos ei tunne maantiedettä ja kansoja, kansojen uskontoja, normeja ja moraalia sekä kieltä, kulttuuria.

Se, miten vauhdikkaasti toimittaja juttunsa väsää Abu-Hannasta, ei vaikuta tähän vähääkään. Perinteiset Hesaria lukevat printtimedian harvinaisuudet, ikäihmiset, ottavat viestin vastaan tavalla, jota lehti on pyrkinyt jäljittämään sunnuntaipainoksessaan saadakseen ilmoituksensa kaupaksi. Helsingin Sanomat on kuin äitiemo, joka huonona hoitajana kehuun omia keinojaan ja hulluna vielä näitä vihreitä lapsiaan. “Kehno kehhuu keinojaan, hullu äiti lapsiaan.”

Printtimedian lukijoiden perustyypit

Anna-Stina Nykäsen kirjoittama laaja lehden tutkimus (HS 7.9.2014) kertoo, kuinka tyypillisin suomalainen on Ville Valtavirta, Lauri Lavatanssi ja Kikka Kovakatu. Kovakatu lukee 7 päivää lehtaä, rakastaa Renny Harlinia ja Clint Eastwoodia, televisiosta Big Brother on suosikki ja ruokana sitä seuratessa pikaruoka. Kirjoja tämä leidi ei lue lainkaan Ville Valtavirran tapaan odottaen matkaa Tallinnaan. Tiedän sen myös kokemuksesta enkä lähetä hänelle pitkiä tekstiviestejä saati 500 sivuista kirjaa, ellei se ole samalla kuvitettu. Kuvat hän saattaa selatakkin yksinäisinä hetkinään punkkupulloaan tyhjentäen.

Lauri Lavatanssi taas lukee Apua ja Seuraa, rakastaa Spede Pasasta, Uuno Turhapuroa, Salkkareita ja syö vaimon valmistamaa kotiruokaa oluella huuhtoen. Kirjallisuutena on periaatteessa Laila Hirvisaari ja Kalle Päätalo, joskin voisi olla myös ikivanhat sotakirjamme tai sarjakuvista tutut hahmomme. Lehti avataan sarjakuvapuolelta ja urheilusivujen jälkeen ei muuta luetakkaan.

Lehden toimittajan mukaan työväki ei edes tavoittele yläluokan tapoja ja on ylpeä ulkomuodostaan, eleistään, käytöstavastaan ja puheen parrestaan. Venäläinen nainen kutsuu näitä naisia traktoreiksi. Suomea yhdistää kulttuurisesti enää yksi yhteinen omaisuutemme, James Bond, makujen hierarkiaa tutkittaessa.

Jutun mukaan maa jakautuu yhä vahvasti perinteiseen ja korkeakulttuuriin kun sitä seuraa printtimedian lukijana. Heille on tehtävä erilaista mediaa kuin sähköisen mediayhteiskunnan nuoremmille tai printin sivuuttaville ihmisille. Heitä on kohta valtaosa väestöstämme. Siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan kohta myös ihmisiä.

Kirjallisuus on uutinen joka pysyy aina sellaisena

Kirjojen aseman muuttumisesta huolimatta suomalaista valtaosa arvostaa korkeakulttuuria ja etenkin lukemista. Moittivat itseään laiskoina lukijoina ja vielä laiskempina kirjoittajina. Häpeilevät lukemiaan dekkareita, viihderomaaneja.

Kuitenkin juuri niitä luetaan koska niitä myös markkinoidaan ja myydään, välitetään kirjastoissamme  rinnan polkupyörien, sähköporien, musiikin ja videoiden kanssa kilpaillen, kirjoittaa Suomen Kuvalehden elokuun 34. numero ja jo kannessaan sen kertoen. Näin on kirjaston luonne muuttunut sekatavarakaupaksi.

Kulttuuri on siis tämän kesän uutisista tärkeänä koettu siinä missä sota Ukrainassa, Ilkka Kanerva vaihteeksi rauhanturvaajana ja Laura Rädyn kommellukset ministerinä.

Maailman pelätyin terroristijärjestä on nyt ISIS ja sen verta sekä öljyä sekoittava Yhdysvaltain viimeisin tuote Irakin sodan pääarkkitehtina. Matkat pesäkkeestä toiseen tekevät maailmanpoliisista sokean ja se näkyy nyt Ukrainassa. Ukrainan sotaa Yhdysvallat ei ymmärrä lainkaan. Sen demokratia ja osavaltiot ovat takavuosien Neuvostoliittoakin omituisemmat. Vaaleihin vaaditaan miljardööriä ja ne ratkeavat ennen kuin Tyynen valtamaren puolella on ehditty edes kunnolla valiuurnille. Ei siitä kukaan huomaa valittaa.

Hiio Hipsteri vaiko Lauri Lavatanssi

On Suomessa myös korkeakulttuurin harrastajia, joita Helsingin Sanomat kuvaa käsitteillä Hiio Hipsteri ja Kaarina Klassikko. Ne voisi kääntää myös päälaelleen ja vaihtaa rooleja mutta hyvä näinkin.

Korkeakulttuurissa lehdistä valitaan joko Image tai Suomen Kuvalehti, ohjaajista Pedro Almodovat tai Ingvar Bergman, televisiossa menee Mad Men tai Downton Abbey nauttien samalla etnistä ruokaa tai chateaubriandia. Kirjailijoista lehti mainitsee Karl Ove Knausgårdin ja Gustave Flaubertin sekä tietysti Fjodor Dostojevskin. Koskahan venäläiset klassikot on luettu loppuun muittenkin kuin Paavo Väyrysen iltapuhteina?

Oleellista ei ole se, mitä katsoo tai lukee, vaan kuinka ja missä, kenen seurassa ja onko se sopivassa marinadissa elämäntyylin muihin valintoihin, vaatteita myöten. Raja on kuitenkin kohtuullisen vapaa ja vain täysin sopimaton on kiellettyä. Kyse ei siis olekaan pelkästä mausta vaan estetiikasta. Suomalainen estetiikka on nousussa.

Valinnanvapaus on Suomessa aika niukkaa. Arkena juodaan lehmän maitoa tai vettä, viiniä vain harvat mutta he sitäkin enemmän. Maku kuitenkin luokittelee ihmiset ja tyyli on tapa säilyttää imagonsa mutta myös jäädä sosiaalisen nousun akanvirtaan. Tyyli on Suomessa oudolla tavalla kytketty valtaan ja sen käyttöön.

Perussuomalainen kulttuuriministerinä

Kulttuuriministeri pitää kissatauluista eikä ole likimainkaan samalla tasolla edustamiensa taiteilijoitten kanssa. Turha minun on hänelle mennä tyrkyttämään käsitettä Cluster Art yhdessä Krystal Art ilmiöiden kanssa globaalina viestinä taloutemme uusista mahdollisuuksistamme. Agropolis strategia ja ekologinen klusteri oli nekin myytävä ja levitettävä kauas Suomen rajojen ulkopuolelle.

Häme on väärä paikka käynnistää muuta kuin ammattikiusaajien koultusohjelma ja helvetin tulirotko, kirjoittavat hämäläiset markkinoijat kaupungistaan ja sen talosalueesta itse. Heitä kun viedään kuin litran mittaa, jatkaa alueen suosituin ja rakastettu poliitikko, kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja toripoliisina vuorotellen. Loimaan talousalueella ihmeitä tehnyt kehitysjohtaja sai Forssassa kohtelun, joka vei vajaassa vuodessa sairauseläkkeelle. Forssan ja sen ongelmalliset kadut hidasteineen voi myös kiertää. Ei Forssassa ole pakko asua.

Politiikassa vasemmistoa ja oikeistoa ei enää erota toisin kuin takavuosina. Kylmän sodan aikaan porvarit tunnisti duunareista jo vilkaisten, nyt lähinnä vain arvokonservatiivit ja liberaalit kahtena ääripäänämme.

Persut tietysti inhoavat kaikkea performanssia ja tekotaidetta, modernia maailmaa, tietää vihreän langan lukija toimittajana. Perussuomalainen kulttuuriministeri olisi ihan hyvä vaihtoehto yhteiseksi syntipukiksi, sylkykupiksi ja samalla riittävän utelias ottamaan selvää, mistä on kysymys ja mitä Hiio Hipisterille tai Kaarina Klassikolle tänään kuuluu. Tuskin kovin kummaa, ellei nyt ala inhota oopperaa pelkän tavan vuoksi ja seikkaillen juovuksissa kiekkoleijonien mukana Paavo Arhinmäen tapaan kulttuuria edistäen yhdessä puolueensa menestyksen kanssa taiteillen.

Kulttuuriton mies

Naisten ja miesten välillä on Suomessa valtavia kulttuurisia eroja. Tämä on syytä tuntea ja tietää myös kulttuuriministerin. Miesten välillä erot ovat vaatimattomia mutta naisten kohdalla jo psykososiaalisiin yhteenottoihin johtavia. Naiset hallitsevat kulttuurimaailmaa ja ´miehet ovat imitoijia. Miehen ymmärtäminen vaatii kulttuuriministeriltä syvää psykososiaalista osaamista ja aiheen tuntemista muunakin kuin pintavaahtona. Kulttuuri kun on paljon muutakin kuin viihdettä. Kulttuuri viihtenä on kuorrutus johon harva ammattilainen koskee.

Elämme pelon yhteiskunnassa ja kutsumme sitä takavuosien tapaan kylmän sodan paluuksi.  Helsingin Sanomat pyrkii oikomaan väärää historiallista siirtymää ja kertoo, kuinka kylmän sodan aikana maailma oli oikeasti jakautunut kahtia mutta samalla myös ennustettavissa. Siinä se erehtyy.

Mennyttä maailmaa ja historiaa on helppo lähestyä kuvaten sen ennustettavuus helpoksi jälkikäteen viisastellen mutta kyllä Kuuban kriisi ja Korea olivat aivan todellisia maailmanpalon hetkiä. Kennedyjen murhat tulivat heille taatusti yllätyksenä nekin ja Vietnamin sota oli kaikkea muuta kuin ennakoitavissa loppunäytöksineen. Jopa Paavo Väyrynen yllättyi Neuvostoliiton hajoamiseen. Siitä ei ole toivuttu likimainkaan.

Taiteilimme tuon kauden yli kusi sukassa, kuvaten aikaa tuon ajan kenraalien näkökulmasta ja maailmassa, jossa oli poikkeuslakeja, Kekkosen seuraajaksi aiottu alkoholisoitunut Ahti Karjalainen. Karjalaiselle taas mikään ei ollut niin vaikeaa kuin ennustaminen, etenkin tulevaisuuden. Hänen lahjakkuutensa jäi median luoman imagon pilaamaksi ja näin Kekkonen piti yllä omaa kulttiaan tankeronsa ja mediansa avustamana, kekkospuolueen tukemana ja perässähiihtäjät taatusti takana.

Väärää propagandaa

Ei tilanne ole nyt yhtään sen arvaamattomampi kuin aikana, jolloin Eurooppa oli Yhdysvalloille tärkeä kumppani ja Neuvostoliitto pelätty kommunismin kauhukuvia tuottava ideologinen pelote. Kauhun tasapaino oli koko ajan horjuva ja jakautunut Saksa sekä Neuvostoliiton satelliitti- ja miehitysvaltiot muodostivat alituisen uhan.
Yhteiskuntajärjestelmien horjuminen aiheutti koko ajan jännitteitä kapitalismin ja sosialismin rajapinnoilla ympäri globaalia maailmaa. Ei tämä maailma ole mihinkään kadonnut.

Media kärjistää ja hakee tapauksia, jotka ovat pelkkiä sattumuksia. Sellainen oli lehden esittelemä suomalaisen matkustajakoneen ja sitä lähelle joutuneen ohjuksen räjähtäminen jouluna 1987.

Kysymys, miksi tästä kerrotaan vasta nyt, on  ymmärrettävä. Liki kolmen vuosikymmenen aikana joka minuutti maailmalla lentää tuhatmäärin matkustajakoneita mutta myös ohjuskokeita muuallakin kuin Jäämeren yläpuolella.

Läheltä pitää tapahtumia sattuu muillekin kuin pienelle Finnairille ja sen lennolle Huippuvuorten yli Japanista Helsinkiin, Vantaalle. Miksi niistä tulisi puhua ja levittää lentokauha jo nykyisen fobian lisäksi? Sattumia tulee, Finnairille vähemmän kuin suurille lentoyhtiöille. Ei niistä puhuta, torkahduksista. Onnella ne laivatkin seilaavat.

Fanien esittelyä stereotyyppien tueksi

Fanit ovat medialle yhtä tärkeitä kuin pelon maailman esittely, kauhuskenaariot. Nyt fanitetaan  aitoja ja ihania suomalaisia, joilla on universaali vetovoima esitellen Nokian entinen pomo ja hänen kirjansa muiden tuttujen naamojen rinnalla.

Kun kyseessä on nainen johtajana, kirjan voi lukeakin. Nimi Blanca Juti mieleen ja tilaamaan netistä markkinointijohtajan hengentuote. Blogien pitäjät kokoavat niistä upeita kirjoja ja tämä on niistä esimerkki. Omani on koottu kirjoina myös keräilijöille, joita Suomesta löytyy kulttuurimaana heitäkin kiitettävä määrä. Yleensä hitaat hämäläiset aloittavat keräilyn kun se on jo myöhäistä. Kirjaa ei saa mistään eikä millään hinnalla. Pankki on huolehtinit kultadollarit talteen ja vain kaksi on jäänyt yksityisille. Niiden hinta on sitten enemmän kuin Forssan budjetti. Pankit osaavat asiansa. Jos osaavat.

Tänään toki tätäkin juttua saksalaiset lukevat paljon suomalaisia ahkerammin. Eilen taas jenkit. Kohta useampi miljoona lataus vuosittain. Se on ihan rohkaiseva määrä jatkaa kirjallista uraansa sähköisistä blogeista kohti taidekirjoja. Kun kirjoitat ilmaiseksi, se vie pohjaa koko kirjallisen maailman kielellisiltä lahjakkuuksilta. Se on surullista. Kauneinta mitä ihminen voi tuottaa on se, mitä hulluus synnyttää ja järki kirjoittaa. Samalla kapitalismi ajautuu kriisiin kapitalistien toimesta, ahneimpien.

Pallopelien kulttuuri ja estetiikka jää kuvaamatta

Lehden (HS  7.9) pakollinen lentopallokuva on otettu passaristamme Tervaportista. Itse olisin valinnut toisin ja pannut lukijani arvailemaan onko kyseessä Mikko vai Matti. Oivasen kaksoisveljet ovat kuin kaksi marjaa ja heidät erottaa vain pelityylistä.

Pallopelien kulttuuri ei oikein kuulu muuta kulttuuria seuraavien toimittajien osaamiseen ja se on sääli. Se on yhtä paha puute kuin puhua globaalista politiikasta tuntematta lainkaan maantiedettä ja uskontojen syvintä olemusta eri kulttuurien erottajana ja yhdistäjänä.

Siinä mahalaskussa on jotain samaa kuin paikallisessa Forssan Lehdessä, Hämeenlinnassa painetussa, ja sen päätoimittajassa esittelemässä omaa tytärtään kansanedustajana. Sama lehti esittelee viikonlopun numerossaan suurten mahdollisuuksien Ypäjää hevospitäjänä.  Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila esittelee kolmessa eri artikkelissa visioitaan Forssan ja Lounais-Hämeen talouden ja kulttuurin vahvuuksista. On esitellyt kohta puoli vuosisataa. Ja aina ne samat. Politiikassa toistaminen on Hämeessä tavallista ja osoittaa luotettavuutta.

Kun samaan aikaan yhteisen kehitysyhtiön johtaja eroaa, on vedetty moneen kertaan kölin alta, eikö tämä vahvuus synny juuri rajoista, aggressiosta, nepotismista, väärän valtatien varressa asuvien tavasta viedä seutukuntaa kuin litran mittaa, kaupunginhallituksen puheenjohtajan tuskailua lainaten. Eikö siitä opita ikinä? Jos ihmiset eivät opi virheistään niin mistä sitten? Oivaltaminen on kovin jalo tapa oppimiselle.

Jos Forssassa alkaa kilpailla paikallisten kanssa edes ehdokkuudesta Eduskuntaan on haettava tuki Helsingistä, Lahdesta, Hämeenlinnasta ja viimeiseksi vasta Lounais-Hämeen omilta verkostoilta, nepotistiselta medialta. Kun väki vähenee, pidot eivät parane Lounais-Hämeessä ja elämä on nyt Lounais-Hämeessä vieras kieli, jota kaikki ääntävät väärin.

 

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts