Nobelistit Krugman ja Stiglizh ottivat näkyvästi kantaa mistä Kreikan kriisissä on kysymys ja kuinka siinä tulisi nyt menetellä. Krugman on odotetusti jyrkempi ja antaa selvän neuvon äänestää eurosta eron puolesta. Samalla hän korostaa kuinka euro on ollut epäonnistunut eurooppalainen hanke ja kauhistelee sen merkitystä taloudellemme. Hän vertailee sitä Yhdysvaltoihin ja löytää hetkessä ne erot jotka Euroopassa olisi tullut ymmärtää.
Stiglizh on Krugmanin linjoilla mutta varovaisempi. Molempiin ratkaisuihin liittyy hyvää ja huonoa mutta eurossa pitäytyminen tuo mukanaan liki pysyväksi jäävän stagnaation. Hän on siis samaa mieltä kuin mitä kirjoituksissani esitin Suomen liittyessä euroon ja vertaillen kansakuntia toisiinsa. Eurooppa kun ei ole yhteisvaluutan koti ja syitä on lukematon määrä. Samalla se pilasi koko EU:n tulevan kehityksen ja toi mukanaan kurjuutta alue- ja kansantalouksiimme. Eurooppa kun on alueitten Eurooppa ja käsittelee valuuttaansa hyvin eri tavalla. Raha kun on pankkeineen ja yrittäjyytensä kautta, kulttuurisena ilmiönä ja yhdistäjänä, paljon muutakin kuin finanssipolitiikkaa ja valuutalla pelaamista aluetalouksien sisällä.
Vuoden 2002 nimekäs Nobelisti pitää Kreikan eroa eurosta kuitenkin toivona paremmasta kuin mihin eurossa pitäytyminen Kreikan jättäisi, ikuiseen toivottomuuteen saarineen ja oliivilehtoineen. Suomeksi käännettynä mieluummin kerta rutina kuin ainainen vikinä tai kauhea loppu kuin loputon kauhu.
Oma käsitykseni ei ole vuosien varrella muuttunut ja perustuu valuutan luonteeseen poliittisena ratkaisuna. Talousviisaiden pohdinta on turhaa silloin, kun kyseessä ovat Kreikan kaltaiset valtiot ja niiden demokratian ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät kysymykset sekä Euroopan pohjoisten ja eteläisten kulttuurien valtavat erot.
Finanssi- ja pankkikriisi ei ole likimainkaan sama asia kuin sellainen pakkopaita johon yhteisvaluutta Euroopan itsenäiset valtiot ja etenkin aluetaloudet vei ja johti ilmiöihin, jotka ovat rasitteena myös EU:n alkuperäiselle poliittiselle tavoitteelle. Siitä on tullut valtava rasite, josta Kreikan kaltaisen valtion tulisi luopua.
Helvetin tunarit
Toinen päivän teema liittyy Etyk-sotkuun ja professori Timo Soikkasen kirjoitukseen. Emeritus on oikeassa todetessaan kuinka Kekkonen olisi toiminut toisin. Maamme historiassa löytyy vain yksi tapaus, jossa Venäjältä saapuneelta henkilöltä on evätty saapuminen Suomeen. Tämä tapahtui 1950-luvulla jolloin kommunisti Otto Wille Kuusinen ei saanut viisumia saapua kommunistien 40-vuotisjuhliin. Kekkonen eväsi viisumin.
Turvallisuus ei ole aidan panemista vaan oven avaamista, lainaa Soikkanen Kekkosen sanoja. Hän ymmärtää luonnollisesti mistä ulkoministeriössämme on ollut kyse mutta toisaalta rauhasta puhuminen ei oikein onnistu jos neuvottelijat eivät pääse edes samaan pöytään. Se ei oikein kerro Helsingin hengestä ja Etykin 40-vuotisjuhlasta. Lisäksi suomalaiset antoivat näin vain aseet venäläiselle propagandalle ja käytännössä kävelivät tarkoituksella asetettuun ansaan.
Shakinpelaajakansana venäläiset tietävät jo etukäteen miten pragmaattinen suomalainen pelinsä pelaa. Sama koskee myös voimalaitoshankkeita ja niiden ympärille kudottua peliä, jossa suomalaisten tapa toimia muistuttaa yhtäällä Kainuuseen rakennettua kaivosta ja sen käynnistämistä Pekka Perän puuhasteluna sekä Hämeenlinnassa pystytettyä nigerialaisrahojen turvin hoidettua ja pilailun kohteeksi joutunutta autokaupan megahanketta.
Voimalaitosyhtiötä ja niiden peliä vuosikymmenet seuranneena ja tutkineena, loput koskemme suojelleena, tämä peli on tullut liiankin tutuksi suoraviivaisesta suomalaisesta aggressiosta. Maailmalla tälle suomalaisten pullistelulle pannaan piste iin päälle ja pulinat loppuvat siihen. Näin käy myös tänään Venäjällä pullisteleville.
Siltainsinööri Jaatinen
Kaivos- ja siltainsinööreistä on tehty myös kulttuuriamme oivalla tavalla avaavia kirjoja ja elokuvia. Käytännön elämä on vain Suomessa paljon suoraviivaisempaa ja kuvitellut shakin pelaajat kunnissa, maakunnissa ja kansallisissa ministeriöissämme ovat vain paljon yksinkertaisempia ja yhden siirron matissa heti kun vastassa on venäläinen pelin taitaja ja kansainväliset saati globaalit osaajat Kiinasta ja Intiasta, Yhdysvalloista ja Etelä-Amerikasta, Afrikasta.
Rahat menee mutta tulipahan nähtyä sekin euroalueen, Kiinan ja Aasia, Yhdysvaltain järjestämä peli olematta pelkästään katsomossa. Tosin kansallehan nämä globaalin megadatan taitajat tahtovat tulla heti vaalien jälkeen kalliiksi. Ei se ole helppoa Kreikallakaan olkoonkin, että heillä on sittenkin välimereiset verkostot ja globaali osaaminen toista luokkaa kuin suomalaisilla. Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan etenkään jos ei osaa merenkulkua lainkaan.
Teatraalinen peli voidaan muuttaa äkkiä draamasta ja tragediasta kohti lopun hauskaa komediaa homeeriseen tapaan Kreikassa elellen yhdessä muiden välimereisten kulttuurien kanssa ja Ranskan sekä tarvittaessa myös Saksan ja Venäjä tukiessa ja välillä piipahtaen myös Turkissa. Toki näitä tukijoita löytyy myös valtamerten takaa. Ei se täysin vierasta ole suomalaisillekaan olkoonkin, että mittakaava on paljon vaatimattomampi alusmaan eläjillä kuin emämaan ja eurooppalaisen kulttuurin kehtona kuvatussa ja sellaisena jo lapsena opitussa mielenmaisemassa.