EU:n hybridikeskus Suomeen

Hybridistä on tullut oman aikamme Sampo. Kun kirjoitin tämän yhteiskuntamallin kouristelusta liki 500 sivuisen kirjan, siitä on aikaa jo puoli vuosikymmentä. Hallitus ajaa nyt Suomeen EU:n hybridikeskusta. Asiaa valmistellaan valtion turvallisuskomiteassa. Sinne se kuuluukin ja ulkoministeriö on siitä varmaan myös hyvin informoitu. Kysykää vaikka Timo Soinilta ja presidentiltämme.

Äärimmäisen hienoa, jos saadaan tänne, kirjoittaa tutkija Markku Jokisipilä. Markku tietää miten huikea tuo suunnitelma todella on. Kun hybridiuhista puhutaan, silloin on syytä tietää, mitä sillä tarkoitetaan. Me saamme hankkeelle tukea, kun kirjoitamme ja luemme siitä ennen muita, määrittelemme sen ja ymmärämme sen riskit. Niistä tuli kirjoittaa jo vuosia takaperin. Ei enää tänään. Nyt on myöhäistä. Innovaatiot on esiteltävä ensimmäisenä ja julkaistava ne myös kenen tahansa ymmärrettäviksi. Kyse on yhteisestä asiastamme. Korkeinkin matematiikka on mahdollista kertoa popularisoiden suhteellisuusteoria kenen tahansa ymmärtämään muotoon.

Ihminen vaatii etäisyyttä ja aikaa pystyäkseen hahmottamaan reaaliaikaisen maailman tulvimaa tietoa ja sen jäsentämistä. Jos sitä aikaa ei annetta, päätöksen tekevät robotit, jolloin ihminen on auttamatta ulkona hybridiksi muuttuneen yhteiskunnan koneitten ohjauksesta ja ohjaimista. Oli kyseessä vaikka millaiset Einsteinen aivot käytettävissä. Valtaosa kyberuhista syntyykin ihmisen virheistä ja pikemminkin vahingossa kuin tietoisesti aiheutettuina. Hybridi yhteiskuntamallina on koko ajan muuttuva ja reaaliaikaisesti prosessoiva aineistoista, jotka ovat kokonaan muuta kuin vain vuosikymmen takaperin.

Meitä ei ole luotu käsittelemään rinnakkaisia ja reaaliaikaisia prosesseja miljoonittain ja teemme koko ajan virheitä kokonaisuuksien hahmottamisessa. Kykenemme kyllä pelaamaan jotenkin shakkia koneen kanssa, mutta emme taatusti menesty niissä prosesseissa, joissa mukana on miljoonia, miljardeja, ihmisiä ja tuhansia miljoonia, miljardeja, reaaliaikaisia tapahtumia.

Koneet, robotit, mitä nimitystä tästä käytämmekin, menestyvät tässä helposti ja luovat myös kyberuhkia. Kun Suomeen pyritään hankkimaan hybridiyhteiskunnan uhkia analysoivaa, käsittelevää ja torjuvaa keskusta, kyse on suorasta jatkosta oman kulttuurimme jo hyväksyvälle ja teknologiapainotteiselle, myös taloudellisen ja sosiaalisen tiedon keruun ja käsittelyn pragmaattiselle osaamisympäristöllemme. Hyväksymme sen osana yhteiskuntakoneistomme muutosta. Oikeammin vaadimme sitä osana innovaatioprosessien etenemistä. Moitimme Nokiaa hitaudesta ja hallitustamme saamattomuudesta vuosisadan suurimman uudituksen toteuttajana.

Hybridiyhteiskunnan kybermaailma on muuta kuin operoida vaikkapa armeijan muutaman komppanian tai pataljoonan kanssa viimeisimmänkin teknologian avustamana tai seuraten fiktiivisiä pelejä ja Hollywood -tuotteitamme. Meitä auttaa näiden rinnalla innovaatioprosessien ymmärrys aivan käytännön elämän ruohonjuuritasolla. Verkostot ja klusterit, innovaatio-ohjelmat, ovat olleet meillä käytössä jo vuosikymmenet.

Ajatus Suomesta EU:n hybridikeskuksena on erittäin ajankohtainen ja kiehtova. Sitä on nyt edistettävä tärkeimpänä EU:n yhteishankkeenamme. Jalokalaa kannattaa pyytää vaikkei sitä saisikaan. Jo sen kalastamisessa oppii muille vieraan kulttuurin ja elämäntavan.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts