Johtajuutta haetaan myös hallituksessa

Oppositiojohtajamme moittivat yhteen ääneen medioissamme sote-uudistuksen ja maakuntamallin valmistelua. Mikään siinä ei näyttäisi heille kelpaavan. Olisi outoa jos parlamentarsimissamme oppositio alkaisi kiitellä hallitusta. Perusteluina kehnolle uudistukselle ja epäkohtien esittelylle käytetään yleisesti tunnettua totuutta. Kaikkihan me sen tiedämme mitä se on. Oppositio esittää siis parlamentaarista yhteistyötä kaikkien puolueitten kesken. Kaikkihan me sen tiedämme, mitä se taas tarkoittaa, ja etenkin sixpackin aikoja muistavat. Kansan muisti vain tahtoo olla lyhyt.

Britit hakevat uutta suuntaa ja samalla myös uutta johtajuutta. EU kulkee lyhyen historiansa syvimmässä suossa. Kaikki tietävät senkin ja siihen johtaneet syyt olkoonkin, etteivät ne syyt ole kaikille yhteisiä. Se tekee tästä elämästä rikkaan kokemuksen ja johtajilta edellytetään nyt muutakin kuin kykyä tulkita psykologien mustetahroja ja testejä, jotka mittaavat persoonallisuutta, eivät ihmisen johtajan ominaisuuksia.

Kun haastattelemme johtajiksi aikovia, haemme henkilöä, jonka kemiat menevät yksiin haastateltavan kanssa. Tällä kokemuksella ei ole mitään tekemistä johtajaa etsittäessä. Johtajan on hahmotettava suuria kokonaisuuksia, tunnettava ympäröivä todellisuus ja tehtävä nopeita ja oikeita johtopäätöksiä. Pantava ne toteen oikeina valintona sekä siedettävä silloin myös ikäviä asioita ja epävarmuutta. Sosiaaliset taidot tarkoittavat nekin kokonaan muuta kuin sosiopaatin elämää.

Hallituksen edessä ovat historiamme suurimmat rakenteelliset mutokset mutta samaan aikaan myös sisäkkäin esiintyvä maailmankuvien muutos, jossa uusi teknologia tuo mukanaan koko ajan sellaisia löydöksiä, jotka on kyettävä yhdistämään myös yhteiskunnan sosiaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin, talouden kestävyyteen. Opposition väite siitä, kuinka kuka tahansa tämän tietää ja osaa sen kohdallaan ratkaista, ei ole tästä maailmasta ja tämän päivän todellisuutta. Siinä kun puutteet ovat juuri suurimpia ja vaaditaan lisää koulutusta ja kansalaistaitoja. Voitot eivät saa kasautua samoihin lompakkoihin.

Vaalit ovat vuonna 2019 ja silloin mitataan taas kerran ketkä muodostavat seuraavan hallituksen ja siihen saakka on syytä pyrkiä opposition lihomaan oppositiossa ja haukkumalla hallitusta se on tunnetusti se tavallisin tapa hakea luottamusta. Sen taas kaikki tietävätkin ja se kuuluu parlamentarismiin ja on demokraattisen yhteiskunnnan toimivuuden merkki. EU:n sisällä ja kansallisvaltioissa sen kuuluukin toimia paremmin kuin EU:n ytimessä ja sen reuna-alueilla hakien sellaista, joka ei ole paikallisena kokemuksena kunnissa ja maakunnissamme oikein uskottavaa. Olettaen että yhteisöllisyys paikallisesti vielä toimii ja sitä myös tuetaan.

Suomi on Savonlinnasta kokien saarinen valtio ja vesistöt yhdistävät, eivät erota. Suuremman saaren sisältä löytyy aina pienempiä järviä ja saaria ja niitä hoidetaan sisäkkäin, ei toki rinnakkain ja muureja rakennellen. Suomalainen näkökulma 100 000 järven ja jokien sekä miljoonien saarien ja luotojen maana on aivan toinen kuin Euroopassa, jossa rannikot ja saaripahat on linnoitettu ja sodat ovat olleet osa elämää. Fyysinen ympäristö muokkasi meidät toiseen suuntaan myös kielen kautta ja uusi sukupolvi edustaa sekin kokonaan uutta tapaa käyttää sen symboleja sähköisessä viestinnässä. Tämän varaan on hyvä rakentaa ja luottaa hallituksen kykyyn johtaa hyvin suomalaiskansalliseen tapaan ja usein juuri saaristosuomessa syntyneenä.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts