Veikko Vennamo otti käyttöön käsitteen rötösherroista. Elettiin 1960-lukua ja samalla alettiin kirjoitella poliittisista virkanimityksistä sekä rakenteellisesta korruptiosta. Samaan aikaan toinen Veikko, Hymy Lehden Veikko Ennala, toi suomalaiseen mediaan journalismin, jota kutsuttiin gonzoksi. Jutut tehtiin populisti poliitikon tapaan vedoten ihmisten tunteisiin ja sivurateille sosiaalisen median trollin tapaan lukijaa ohjaillen, kerrottiin räväkästi ja aiheista, joita aiemmin välteltiin ja hävettiinkin.
Nämä jututkin oli luettava finninaamaisena poikana salaa niitä selaillen ja punastellen. Miten aikuinen mies ja perheellinen kehtaa kirjoittaa Ennalan tapaan myös itsestään ja perheestään, arvot ja moraalin lokaan heittäen, pohdittiin 1970-luvun yhdyskuntarakenteen murroksessa rypien ja agraarin yhteiskunnan poltinmerkillä medioissamme tuolloinkin häväisten.
Sama aihe on tänään, puoli vuosisataa myöhemmin, Hesarin ykkösjuttuna politiikan sivuilla. Otsikkona on ”Muuttuuko virkanimityskulttuuri” ja jutussa esitellään neljä huippuvirkanimitystä, jotka mukamas testaavat muuttuuko poliittinen kulttuurimme. Pääministeri Juha Sipilä on sitä lupaillut.
Sanni Grahn-Laasosen (kok) odotetaan nimittävän opetushallituksen pääjohtajaksi puoluetoverinsa. Matti Vanhanen (kesk) osallistuu taas Suomen Pankin nimityksiin. Sari Sarkomaa (kok) vakuuttaa, ettei Kelan johtoon valita sopivinta vaan pätevin, joka on tietysti samalla sopivin. Sopiva voi olla myös pätevä, vakuutetaan.
Kun näin on jatkunut jo yli puoli vuosisataa, mikä maailmassa olisi nyt muuttunut tavalla, jossa poliittinen rasismi poltinmerkkeineen olisi kadonnut tai jotenkin helpottanut. Paitsi että perussuomalaisia nyt ei taatusti virkoihin valita mutta voidaan toki sanoa irti viroistaan ja työpaikoiltaan, jos nyt sellaisen ovat joskus itselleen hankkineet monta kertaa väitelleinä ja useamman akateemisen poliittisen koulukuntamme kautta näin pätevöityen. Sellainen on taatusti epäilyttävä tapaus oli puolue tai ihonväri, sukupuoli, sitten mikä tahansa.
Kas kun Suomen Akatemiakin on aina nimetty vaalien jälkeen toimikuntineen siinä missä korkeakouluneuvosto jne. Siis näitten kotikutoisten puolueittemme avulla, jotka ovat nyt kriisissä, eivätkä edusta muuta kuin valtapolitiikan virkojen kähmintää. Heitä siis kuunnellen maassa on tiedettä ja taidetta tehty sekä haettu valtion ja kuntien virkojamme. Liki siivoojan työstä alkaen. Sellaista ei voi häpeämättä kertoa, ellei käytä gonzolle luvattuja valtuuksia ja oman aikamme mediaa.
Nythän sen kerrotaan olevan sosiaalisen median ulkopuolella liki kokonaan punavihreää väriltään ja Helsingissä tai Tampereella hoidettavaa. Hallituksen väri on vain jotain muuta ja tällöin sivuraiteelle joutunut Paavo Väyrynen ottaa aiheekseen sosiaalisen median muoti-ilmiön, salaliiton. Ulkoministeri Timo Soini kirjoittaa blogissaan niiden edustavan punamulta-ajan puolueiden ja pikku-ukkojen unia. Niihin uniin, houreisiin salaliitoista, punamullan ja kansanrintaman vaalimiin ja Paavo Väyrysen aikaisiin työelämämme malleihin, olisi nyt saatava radikaali korjaus. Se on rakennemuutos numero yksi.
Työllä ei tulla vain toimeen vaan se edustaa nykyisin nuorille myös keinoa pysyä osana yhteiskuntaamme, kirjoittaa Hesarin pääkirjoitustoimittaja. Ei tämäkään ole oman aikamme totuus vaan vuosisatainen ilmiö, toisin kuin toimittaja todistaa. Jos ammattiyhdistysliike ei herää tähän ikivanhaan totuuteen, mihin se sitten voisi herätä? Työn sisältö on ollut aina suomalaisen ihmisen ja yhteiskunnan tapa määrittää niin yksilö kuin yhdyskuntarakenteetkin. Ei se ole mikään luterilainen oppi tai normi vaan paljon vanhempi. Se on tärkein osa omaa identiteettiämme ja sen horjuttaminen yli 300 000 ihmisen kohdalla on kriisiemme tärkein syy ja seuraus samaan aikaan.
Lehden ykkösjuttu on kuitenkin koko ajan Yhdysvallat ja sen vaalit. Siis 1960-luvulta tutun gonzo-Trumpin ja oman aikamme ikääntyvän naispoliitikon Clintonin tapa kertoa äänestäjilleen, voisiko toinen heistä edustaa Yhdysvaltoja ja omaa aikaamme mustan miehen jälkeen uskottavammin.
Sekin on aiheena medioissamme kuin Olkiluodon reaktorin valmistuminen. Valmista ei tule koskaan mutta tärkeitä ovat, jälleen kerran ja Richard Nixonista alkaen, kamerakulmat ja kasvojen liikkeet, ylähuulen kostuminen ja media-ajan oman aikamme viihteen draaman kaaren välittyminen myös omille katsojillemme. Seuraavat vaalimme kun ovat kopio nyt nähdystä ja koetusta. Se mitä yöllä koetaan ja meille tulkitaan, muistetaan seuraavat 50 vuotta.
Sen seuraaminen on yhtä sykähdyttävää kuin itsenäisyyspäivien juhlat ja toistuvat televisioelokuvamme. Kun niitä seuraa kolmea leffaa samaan aikaan, ne yhdistyvät aivoissamme yhdeksi kokonaisuudeksi, ja se antaa vähän uutta virikettä ja näkökulmaa koettuun elämykseen. Näistä oman aikamme gonzoista Tuomas Enbuske on rohkein.
Enbuske on alkanut haastatella suomalaisia aakkosjärjestyksessä. Aarnio, Auer.. ja vie onneksi aikaa ennen kuin ollaan kyselemässä Paavo Väyryseltä, onko hän ollut matkan varrella rehellinen ja koko ajan oikeassa. Onko maassa todellakin salaliitto. Venäjähän on ikuinen kuten Paavo väitöskirjassaan oivalsi.
Mitä nimi nyt välillä vaihtuu ja pienten naapureitten asema geopolitiikan kartalla, jossa maantieteelle emme voi mitään emmekä ihmisen luonteelle. Poliisi, huumepoliisi, joka on koko ajan tekemisissä kriminaalien kanssa, elää meille muille kovin erilaisessa maailmassa, kuten rikolliset ja juristit omassaan. Se varmaan vaikuttaa heidän maailmankuvaan siinä missä mediamaailma toimittajan työhön, juttu joka päivä kirjoittaen. Jossa hyvä uutispäivä on huonojen uutisten kasautuminen mediakohuksi asti. Huonojen uutisten päivänä, ilman uutisia jäävänä, gonzo journalistina tai poliitikkona on monen toimittajan märkä päiväuni.