Narskujen aikaan

Narsismi myy hyvin Narsismi on muodissa. Narskut kiittelevät medioissa uusia narsismia käsitteleviä julkaisujaan, narskut kertovat ponnisteluistaan poliitikkoina mediassa menoistaan, narskut metelöivät kansallisoopperassa ja joku haluaa herooiseksi sankariksi teatraalisten elkeitten lisäksi lisäten mukaan anarkiaa ja keitokseen ikivanhoja kreikkalaisia jumalhahmoja. Sankariksi voi päästä eroamalla puolisostaan ja perheestään, maajussina morsianta hakien. Narsku on kaikkea ympärillään haukkuva, epävakaa ja ailahteleva, moraaliton peluri, viihteen, urheilun ja nyt kaiken työelämän lapsen sielulla varustettu anarkistinen ”Peter Pan” tai ”Pikku Prinsessa”. Narsku on…
Read More

Juhlavuoden sadas blogiartikkeli

Myyteistä vapaa itsenäisyys - 90 vuotias Suomi Kansakuntaa ja aluetta paalutetaan historian myyttien kautta. Emeritus professori Risto Jussilainen kertoo kuinka ilmaisu ”Ruotsi-Suomi” on ollut aikanaan valtiomyyttinä meitä harhaanjohtava. Sellaista valtiota ei toki ole ollut. Tästä historian ”taittovirheestä” olisi päästävä eroon. Suomi itsenäisenä alueena ja käsitteenä tuli vasta suomalaisuusliikkeen kautta ja silloinkin mukana oli kalevalainen runotar. Mihin virtuaaliajan Suomi näitä tarvitsee? Aiemmin Matti Klinge oli romuttanut tsaarinajan myytit ja sortokaudet synkkinä aikoina. Jatkosodan ruumiita laskenut professori…
Read More

Hitauden ylistys

Yllätysten uutispäivä 11.12. 2007 Tieto Finlandia meni ennusteeni mukaan Peter von Baghille. Aamulehden Matti Apunen ei olisi voinut tehdä muuta valintaa. Suomen taiteen kirjon klusteriksi rakentanut osaaja on sentään itsekin yhden elokuvan ohjannut guru. Takavuosina jo pelkkä Peter von Baghin ääni edusti suomalaisen elokuvakulttuurin tulevaa kulttihahmoa. Nyt hän on sen vanki ja muistuttaa muinaista venäläistä työn sankaria, jonka rintapielissä roikkuu ryhtivian aiheuttava määrä mitaleja. Apunen ei ole kirurgi. Maailmalla kasvoton ja altrustinen klusteritaide tarvitsee Suomessa…
Read More

Arctic Babylon

Arctic Babylon 2011 Arktinen Baabeli ja Babylon sekä Nooan arkki ovat samaa kertomusta. Jotkut oivaltavat sen heti, toiset eivät koskaan. Arktinen Babylon näyttäisi toteutuvan aikaisemmin kuin osasimme ennustaa. Ikivanhat sofistikoidut korkeakulttuurit Etelä-Amerikan Andeilla ja Meksikossa olivat oikeassa ja vuodesta 2011 näyttäisi tulevan jouluaattona Maya-kansan ennusteiden mukainen. Omituista miten nämä korkeakulttuurit tarvitsivat ajanlaskuunsa liki 500 vuoden mittaisia ajanjaksoja. Metsästäjät ja maanviljelijät eivät sellaisia kaipaa. Astrologia ja astronomia olivat huikean pitkällä ennen kuin eurooppalaiset konkisdatorit ja oma…
Read More

virtuaaliajan kompassilukemat kateissa

Kuka käyttää virtuaaliajan kompassia? Ihmisruumiin polttamisesta syntyvä hiilenmusta tuhka muuttuu teollisessa timantin valmistukseen tarkoitetussa prosessissa siniseksi jalokiveksi. Sen tummuus kasvaa jos vainaja on saanut sädetystä ennen kuolemaansa. Näin kerrottiin Helsingin Sanomissa uutisessa, joka oli Venäjällä suositun yritystoiminnan kuvauksesta, ja olisi sopinut myös vaikkapa romaanin alkusanoiksi. Mitkä olisivatkaan kertojalle komeammat asetussanat kirjalle kuin ihmisen timantin hohtoinen loppu ja jalokivi kantajansa kaulalla. Sellaisen tarinan kertoja varmasti hallitsee romaanihenkilöittensä fiktiivisen elämänkaaren Väinö Linnan tapaisella varmuudella. Siinä fiktiosta tulee…
Read More

Uusi julkaisu

Arctic Babylon 2011 - Apokryfiset ennustuksetEnsin lämmin kiitos palautteesta lukijoilleni. Olen pahoillani että blogini on ollut vaiti siitä hetkestä, jolloin sain valmiiksi käsikirjoituksen ja julkaisun globaalista weblogista, blogosfääristä ja sen käyttäjistä. Yli kolmekymmentä miljoonaa blogaajaa ei voi olla väärässä! Nyt jo liki sata miljoonaa. Vielä kerran kiitos tuohon prosessiin osallistuneille suomalaisille blogaajille! Forssalaiset ovat saaneet jo oman uuden Kalevalansa! Nyt hämäläisten laulamana. Ja sitten on tietysti Bulevardi.Isänpäiväksi on valmistumassa kirja, jonka toivon lämmittävän ainakin viimeistään…
Read More

Ristiinviestinnän mestarit

Surullisten uutisten marraskuu Onko internet ja globalisaatio, web yhteisö ja Suomea kohtaavat surulliset väkivallanteot sattumoisin yhdessä esiintyviä tapahtumia vai jotenkin toisiinsa liittyviä ja toisistaan selittyviä? Onko Hegelin, Nitezchen tai Platonin filosofialla yhteys suomalaiseen väkivaltaiseen käyttäytymiseen? Ovatko filosofit Helsingin Sanomissa oikeasti huolissaan vain liioitellaanko jotakin sunnuntain lehdessä kulttuurisivuilla? Onko media sähköisenä ja osana web ympäristöä jotenkin ulkopuolella ”perinteistä” mediaa ja kaksinaismoraalin ylläpitäjänä jo liian läpinäkyvä Suomen Kuvalehden hihkaisussa: internet, internet, internet, Apu -lehti sitä myötäillen? Onko…
Read More

Osui ja upposi

Kasallisteatteri osui oikeaan aikaan Siinä missä emeritukset historiankirjoittajat tekevät lopun myyteistä 1800-luvun Suomessa ja itsenäistyvän Suomen kansallisista ikoneista, siinä kansallisteatteri tekee lopun Väinö Linnan sotien jälkeisestä Suomesta. Kristian Smedsin räiskyvä ilotulitus tabujen tappajaisena ansainnee vuoden teatteritapauksen maininnan. Ehkäpä meillä osataan taas tehdä teatteria ja politiikkaa? Tahallinen provosointi yhteiskunnallisen viestin välineenä kertoo teatterin keinoista ja loistavasta spektaakkelista oivaltavana taiteena. Teatteri on nykyisin visuaalinen ja tekninen väline. Esityksessä nähdään metsää ja vettä, Mannerheimia ja Sibeliusta, suomalaisuuden symboleja,…
Read More

Mutka on leweämpi, awonainen lahti, ei ase

Ihmisen ja kulttuurin sivistyksen mitta on sanojen määrä ja käytettävyys Sain kutsun väitöstilaisuuteen Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan. Näitä kutsuja tulee nykyisin enemmän kuin väitellessäni itse ensimmäisen kerran Oulun yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Väittelijöiden määrä on kolmen vuosikymmenen aikana yli kymmenkertaistunut. Pidän sitä myönteisenä ilmiönä. Kansakunnan menestyksen mitta on sen sivistyksen ja kulttuuri tasossa, sen leveydessä ja laadussa. Hälyttävä on se tieto, jossa nuoret eivät nykyisin enää arvosta koulutusta siinä määrin kuin vuosikymmen aiemmin. Näille nuorille ei…
Read More

Historiaan jäävät tapahtumat Tästä ajasta ja syksystä historiaan ei jää sairaanhoitajien lakko ja sen onnellinen päättyminen. Tuskin myöskään maatalo

Onko kollektiivinen muistimme rapautunut? Ajoin viikko takaperin torstaina läpi suomalaisen maaseudun 600 kilometriä Forssasta Ouluun luentomatkalle. Valitsin reitin Hämeenlinnan kautta Padasjoelle, Jämsään ja Jyväskylän kautta nelostietä Ouluun. Reitti on kauneinta suomalaista maaseutua ja kovin tuttu vuosikymmenten saatossa. Tuhansia maalaistaloja ja kyläraitteja kuuden maakunnan alueelta Hämeestä ja Savosta, Keski-Suomesta ja Kainuusta sekä Pohjanmaalta. Nyt päivä oli poikkeuksellinen. Suomalaisten kuului suruliputtaa ja ottaa kollektiivisesti osaa Jokelan koulun yhteiseen suruumme. Koko globaali maailma oli järkyttynyt. Tällaista ei pitänyt…
Read More