Kirtonin (ks. Luostarinen 2005, s. 45) luokituksessa innovaattorit etsivät aktiivisesti tietoa uusista ideoista. Innovaattorit ovat periodisia, jatkuvia muutoksia hakevia ja siten oppositiossa jo vallitsevaan tietoon. Pragmaattisessa ajattelussa ja sen teknologisessa kielenkäytössä innovaattorin tunnista esim. puolivalmiista demoista mutta myös teknologiasta keskeisenä kiinnostuksen kohteena. Innovaattorit tuntevat vetoa riskeihin ja antavat uudessa kokeilevassa elämäntavassaan anteeksi pienet tekniset puutteet kuten dokumentaation, hitaan suorituskyvyn, laiminlyönnit ja epäloogisuuden.
Juuri epäloogisuus yhdistää useimpia luokituksia innovaattoreiden kuvauksessa ja tuo mukanaan vähemmän tieteellisiä kuvauksia ”neroudesta” ja tämän yhtymäkohdista esim. mielen sairauksiin ja siellä havaittavaan epäloogisuutta aiheuttavaan persoonallisuushäiriöön. Innovaattori ei ole ”hullu” eikä maaseudulla ”kylähullu” eikä ilmiöllä ole yhtymäkohtia epämääräiselle ”nerouden” tulkinnalle.
IMA:n (Innovation Management Assocition) luokituksessa päädytään lähelle Simbergin alun perin esittämiä perustyypejä. Tyypillisiä innovaatiorooleja ovat IMA:n analysoimat viisi positiivista innovaatioita edistävää johtajaroolia sekä viisi estävää ja hankaloittavaa roolia. Suomessa on otettu käyttöön näistä käsitteet luovasta johtajasta (creator), ideanvirittäjästä (stimulator), ekspertistä, konsultista ja suuntaajasta (course-keeper).
Aiemmin Mageirson ym. (1984) olivat tyypitelleet johtoryhmän avainrooleihin, joista käytettiin nimitystä luova innovaattori, tutkaileva promoottori, arvioija kehittäjä sekä organisoija ja kontrolloija. Myöhemmin nämä ovat vakiintuneet myös tiimiorganisaatioiden käyttöön.
Pinchot (1985) otti käyttöön paljon referoidut ”intrapreneur” ja ”entrapreneur” –roolit. Kaikilla näillä on yhtymäkohdat alun perin Simbergin (1962) lähinnä luovuuteen liittyviin roolikuvauksiin (helpottaja=facilitator, tutkija=supporter, viestijä=communicator, tunnustuksen antaja=rewarder)
Internet ja soiaaliset mediat on muutanut prosessia siten, että keskeisiä etenkin sosiaalisten ja symbolisten innovaatioiden vastaanottajia ja tuottajia ovat ko. medioitten kärkiosaajat. Nämä poikkeavat perinteisestä luokituksesta ja edustavat usein mentaaliälyisiä sosiaalisia ryhmiä ja ovat siten sosiaalisen median suuren operatiivisen ryhmän kärkeä, ei sen laidoilla, kuten teknisten innovaatioiden perinteisen diffuusion kohdalla oli tapana luovasta innovaattorista ajatella. Innovaattori saattoi olla hyvinkin ”epäsosiaalinen” tai eristäytyvä, sosiaalisilta kyvyiltään rajoittunut, toisin kuin sosiaalisten medioitten ja innovaatioitten kohdalla prosessi etenee ja edellyttää menestyäkseen.
Kirjallisuudesta lisää ks. Matti Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka, www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit (2007) www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf
Uusi Mediayhteiskunta (2010), Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa (2009)