Isolaatiomekanismeilla tarkoitetaan tässä yhteydessä alun perin Powellin (1995) esittämiä innovaatioiden leviämisen ongelmia imitoinnissa.
Näitä tärkeimmät ovat ajan puristamisen epäekonomia, innovaation ainutkertaisuus, kopioitavien menestystekijöiden kausaalinen epämääräisyys, yksityiskohtien monimutkainen liittyneisyys sekä itse prosessi ja sen sosiaalinen, johtamistaidollinen kompleksisuus. Imitoija on alkuperäiseen innovaation rakentajaan ja käyttöönottajaan nähden aina epäedullisessa asemassa ja usein epäonnistuu jonkun keskeisen avainresurssin puuttuessa tai arvioidessaan väärin omat resurssinsa suhteessa imitoitavaan. Usein nämä ovat vaikeasti tunnistettavia sosiaalisia, kulttuurisia tai organisatorisia, johtamistaidollisia sekä toisiinsa kytkeytyneitä verkostoja, jolloin imitoija menettää kopioidessaan ajan mukanaan tuoman edun (=ajan puristamisen epäekonomia).
Klusterirakenteissa oppiminen, kokemus ja taidon kehittyminen liittyvät ensimmäiseen isolaatiouhkaan. Toiseen taas innovaation ainutkertaisuus, jolloin innovaatiota on vaikea toistaa menestyksekkäästi toisissa yhteyksissä. Kolmas kytkeytyy taas itse verkostoon ja klusteriin, joka kertoo innovaatio liittyneisyydestä ja usein myös sosiaalisen pääoman tarpeesta (ks. Sosiaalinen pääoma).
Imitoinnissa mutkikkaat verkostorakenteet jäävät usein huomaamatta eikä imitoija kykene kaikkia innovaation edellyttämiä imitoitavan organisaation (kulttuurin) resursseja.
Neljäs klustereissa huomattava isolaatiomekanismi on innovaatioiden kausaalinen epämääräisyys, jolloin imitoiva organisaatio (kulttuuri) ei kykene näkemään, miten kopioitavan organisaation (kulttuuriin) tuotteet ja ominaisuudet kuin suora kopioitava innovaatio (menestystekijä) eroavat imitoijan omista resursseista. Näin itse prosessi tai mekanismi innovaation tai menestyksen taustalla jää hämäräksi.
Viides klustereiden kohdalla varottava isolaatiomekanismi on sosiaalinen kompleksisuus, jolloin innovaation monet sosiaaliset taustatekijät tekevät siitä miltei mahdottoman imitoitavan esim. organisatorisena tai johtamistaidollisena prosessina.
Intenetin ja sosiaalisten medioitte vuorovaikutteisessa prosessissa reaaliaikaisuus muuttaa isolaatiomekenismeja. Syntyy paradigmaisia vaikutuksia, joiden läsnäollessa isolaatio toimii vain tietyissä perinteisissä innovaation ja sen leviämiseen liittyvissä prosesseissa. Sosiaaliset ja symboliset innovaatiot, jotka ova kaikkein merkkitävimpiä, ovat pääosin kokonaan ko. prosessin ulkopuolella.
Lisää aiheesta julkaisuissa Matti Luostarinen 2007: Webympäristön blogit ja innovaatioprosessit, Uusi mediayhteiskunta 2010, Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa 2009