Oppiva alue innovaatioympäristönä tuli Suomeen hyvin myöhään lähinnä talousmaantieteen innovaatiotutkimuksen tuotteena. Sen taustalla ovat mm. Schienstockin tutkimukseen liittyvät käsitteet ja Katajamäen tutkimukset (Katajamäki 1998, Schienstock & Hämäläinen 2001). Suomessa käsitettä on käytetty lähinnä aluekehityksen selittämisessä tai sen mallina.
Kansainvälisesti käsite liittyy lähinnä globalisoituvan talouden epätasaisen kehityksen selittävään normatiiviseen merkitykseen tai tietointensiivisen toiminnan sijaintiteorioihin ja näiden verkostojen ”lokalisoituvaan oppimiseen” joko kulttuurisena tai sosiaalisena ilmiönä.
Käsitteen teoreettinen argumentointi on vasta kehitteillä (esim. Lorenzen 2001), mutta jo nyt on havaittavissa sen viittaavan lähinnä yhteisiin päämääriin kilpailuetujen luomiseksi tarjoten siitä menestystä, kilpailukykyä, hyvinvointia yhteydessä koulutukseen, sivistykseen, tietoon ja usein myös tiedon välityksen diffuusioon.
Klustereiden kohdalla tässä yhteydessä puhutaan usein alueellisesta yhteispelistä, sosiaalisesta pääomasta (ks. Sosiaalinen pääoma) tai sen puuttumisesta. Kyseessä ovat ihmisten väliset institutionaaliset suhteet, joiden kautta myös sosiaalista pääomaa pyritään määrittelemään. Niinpä kun kaikella toiminnalla on lopulta dimensio alueelle, jossa toiminta tapahtuu, paikallinen ”sosiaalinen pääoma” olisi osa alueellista oppimista ja myös innovaatioiden syntyä tai vastaanottamista.
Tällöin oleellista on alueen ”muisti”, ”oppiminen” ja myös maaseudulla sen yhteisöllinen innovaation prosessointi. Ei niinkään tästä erillinen ”kehitysblokki”, ”osaamiskeskittymä” tai globaali kytkentä ”ei mihinkään”, joka ei edes suosi innovaation synnyn yhteisöllistä ideaa. Tällöin maaseutua ei tule kuitenkaan ymmärtää yhtenäisenä kulttuurisena alueena saati saarekkeena (kaupunkien välialueen) ja ilman hyvin erityyppisiä sosiokulttuurisia ja taloudellisia, toisistaan poikkeavia rakenteita.
Kirjallisuus ks. Luostarinen 2005, Ekologinen klusteri ja Innovaatiopolitiikka
www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf.
Sosiaalisten medioitten ja internetin myötä koko käsite alueesta on muuttunut ja paradimaisen ilmiön myötä ongelmallinen siinä missä perinteisten aikatieteiden tapa hahmottaa paikkaansa uudessa paradigmassa. Kiistelty käsite on siten häipynyt hieman sivumpaan ja se on korvautumassa sosiaalisen median niillä käsitteillä, jotka sopivat paremmin uuden paradigman luomaan hyvin monikulttuuriseen näkemykseen, jossa esim. tieteellinen maailmankuva ei ole erityisen dominoiva.