Michael Porter tunnetaan lähinnä klusteritalouden tutkimuksesta ja ”timantti- ja klusterimallistaan”. Klusterin monimutkainen verkostorakennelma antaa sen jäsenille merkittävän kilpailuedun pelkän yrityksen oman liiketoimintakohtaisen edun ohella. Klusteri on keino toteuttaa sellaista poliittista ekonomiaa, jossa markkinoiden täydellisen avaamisen sijasta pyritään säädeltyyn markkinoiden avaamiseen. Sillä säädellään talouden perustana olevien avainalojen kilpailukykyä globaalisti kansainvälisten sopimusten sallimilla kauppa- ja talouspoliittisilla keinoilla. Näin monikansalliset globaalit verkostot joutuvat purkautumaan yhä enemmän paikallistason transnationaalisiksi verkostoiksi.
Klusteri liittyy makroekonomiaan mutta Porter käsitteli sitä makroekonomian ohella yritystalouden ja mikroekonomien edustajana myös aluetalouden ja yritystalouden näkökulmasta. Aluetaloudessa klusterioppi on lyhyesti paikallistalouden innovoivuuteen perustuva oppirakennelma. Sen tausta on innovoivassa pienyrittäjyydessä ja niiden verkostoissa sekä sosiaalisessa muistissa (pääomassa). Suomalaisessa osuustoimintaliikkeessä on havaittu runsaasti sellaista taloushistoriallista logiikkaa, jonka perusta on lähellä klusteritaloutta ja maaseudun toimintaympäristössä on runsaasti sellaisia toimintaelementtejä, jotka saattavat olla syy verkostoitumisen ja klusteritalouden kiinnostukseen Suomessa. Japanin keiretsut vastaavat hieman samaa toimintalogiikka.
Suomeen klusteritutkimus ja porterilaisuus välittyi Ruotsissa Porterin tekemien tutkimusten kautta alkaen vuodesta 1986. Suomen kansallisen klusterihankkeen ydinryhmä perehtyi klustereihin vuoden 1990 aikana. Ensimmäiset suomalaisten käyttämät Porterin klusterimallin kirjalliset lähteet olivat Porterin artikkelit ja kirja ”The Competitive advantage of Nations” ja ”Advandage Sweden” tekijöinä Örjan Sölvell, Ivo Zandler ja Michael E. Porter.
Porterilaisuus ei levinnyt Suomeen suurena uutisena ja innovaationa. Jo vuonna 1984 käännettyä ensimmäistä suomenkielistä Porterin kirjaa (Strategia kilpailutilanteessa) ja kahta seuraava myytiin seuraavan kymmenen vuoden aikana vain runsas 1000 kappaletta kun kustantajan mukaan kannattavuusraja on noin 5000 kirjaa. Maaseudun ja yrittäjien käytössä klusterikirjat ja –ohjelma eivät voineet olla juuri lainkaan vuosituhannen vaihtuessa. Tieto klustereista ja klusteritaloudesta on välittynyt suurelle käyttäjäjoukolleen pääosin muuta kautta ja samalla porterilaisuus on muuttunut ja värittynyt matkalla. Kyse on imitointiin ja innovaation diffuusioon liittyvästä yhdestä perusongelmasta.
Sosiaalisten medioitten ja internetin myötä klusteri ja sen tutkimus on siirtynyt uuteen vaiheeseen, jolloin sen merkitys on lähinnä paradigmaisen tutkimuksen yhdessä erikoistapauksessa, ei niinkään internetin ja sen vuorovaikutteisen ja reaaliaikaisen prosessin tulkinnassa.
Lähteet: Luostarinen 2007: Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit (560 s.)
Luostarinen 2009: Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa
(500 s.)
Luostarinen 2010: Uusi mediayhteiskunta. Blogit ja sosiaaalinen media innovaatioyhteiskunnan muutoksessa (336 s.)