Blogi

Vaalit Hämeessä – Osa XIII

Vastaus Ismo Soukolalle Forssa Lehti (28.4) on julkaissut Ismo Soukolan ansiokkaan kirjoituksen kansanedustajan työstä. Soukola kertoo siinä, kuinka äänestäjämme eivät välttämättä tunne kansanedustajiemme työn luonnetta, jatkuvaa kokoustamista valiokuntatyössä ja kansainvälisiä tehtäviä. Sidosryhmätyö on sekin hoidettava ja kymmenen tunnin työpäivä ei tahdo riittää. Tunnollisesti työnsä hoitavat alan ammattilaiset tahtovat jäädä viihteelliseltä medialta huomaamatta ja äänestäjät arvostavat hakkaraisia. Perussuomalaiset puolueena on jopa demonisoitu yhden tai kahden henkilön kautta yli puolen miljoonan ihmisen kansanliikkeenä. Vastaavasti käsite punavihreistä naisista…
Read More

Muistokirjoitus

Muistokirjoitus Olen kirjoittanut kymmeniä, ehkä satoja nekrologeja blogeihini. Usein kohteet ovat olleet puolituttuja tieteilijöitä, taitelijoita, poliitikkoja tai tutumpia nimeä saaneita ystäviäni, julkimoja. Kirjoittaminen omasta äidistä on aivan muuta kuin näitä henkilöistä, poismenneistä. Äiti on miehelle enemmän kuin omat geenit ja peilikuva, kohtu ja imettäjä. Mukana on jumaluutta ja sellaista kuvaamatonta, jossa vastakkain on oman elämän eittämättä tärkein ihminen. Jos äiti nyt miehelle ihminen  aina onkaan. Tieto äitini poismenosta tuli Palmusunnuntaina, jolloin kirjoitin blogiani vaaleista Hämeessä,…
Read More

Kerttu Luostarinen 1919-2015

  Äitimme oli Hernejärven Alma Mater Kuvataiteilija ja emäntä Kerttu Luostarinen (o.s. Reinikainen) kuoli Palmusunnuntaina 29. maaliskuuta sairauden uuvuttamana Iisalmessa 95 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Kuopion maalaiskunnassa 29. joulukuuta 1919 ja asui pääosan elämästään Iisalmen Hernejärvellä. Kerttu Luostarinen vietti nuoruutensa sekä maaseudulla että Kuopiossa toimien useissa eri tehtävissä mm. Savo-Karjalan kirjapainossa oppien jo varhain tuon ajan mediatyön monet vaiheet. Samalla hän sisäisti poikkeusoloissa suoritettavien tehtävien mittavat vaatimukset talvi- ja jatkosodan pommituksissa keskellä kaupunkia suurperheen…
Read More

Vaalit Hämeessä – Osa XII

Vaalit Hämeessä on pistettä vaille valmis. Valtakunnallisesti Häme jakautuu hieman eri tavalla kuin monet yhtenäisemmät talousmaakunnat. Mukana on Hämeenlinna ja keskeinen osa Hämettä, Kanta-Häme ja sitä dominoiva kolmostien käytävä pääkaupunkiseudulta Tampereelle. Sen kilpailijana on väestömäärältään suurempi Päijät-Häme ja Lahden talousalue sekä pääkaupunkiseudulta kohti pohjoista menevät pääväylämme. Mukana ovat myös Salpausselät ja harjualueiden pirstomat sekä vedenjakaja-alueen jakamat monikulttuurisemmat kunnat sekä maakunta, jonka yhtenäisyys on vesistöjen kautta syntynyttä. Kartanokulttuuri yhdistää kuitenkin koko Hämettä ja Lahti on kaupunki…
Read More

Historialliset linjavaalit – Sinä ratkaiset

Hesarin Unto Hämäläisen kirjoitus osuu nappiin, kuten kuuluukin. Forssan Lehden Viki Salosen tilitys on oman tuskan kuvaamista toimittajana. Onhan siinä pieni ero. Nyt ei vaaleissa puhuttu lapsilisien kolminkertaistamisesta kuten vaaleissa 1987, ei Sari Sairaanhoitajasta, kuten 2007 vaan valtionvelasta, valtiontalouden oikaisemisesta ja sen vaihtoehdoista, ulko-ja turvallisuuspolitiikasta, Natosta ja Venäjän sotilaallisesta uhasta, sotesta ja maakuntamallin meiltä viemästä itsenäisyydestä, palveluista ja työpaikoistamme. On pakko valita kahden väliltä Forssassa ja Lounais-Hämessäkin. Joko Perussuomalaiset tai Kepu, joko kartanokokoomuslaiset tai oululaiset…
Read More

Älä nuku onnesi ohi

Vaalit ovat huikea näytelmä ja niiden eteen tehty työ on itse koettava. Kirjani ”Vaalit Hämeessä” alkaa olla loppuhuipennusta vaille valmis. Olen oman osuuteni hoitanut ja eduskuntavaaliehdokkaan ura on kääntynyt iltaan. Lämmin kiitos mukana olleille kollegoille, kuntien ja piirin puolueaktivisteille, valakunnalliselle kansanliikkeen hyvin toimineelle organisaatiolle. Erityiskiitos läheisille, ystäville ja tukijoille, jotka ovat joutuneet sietämään ja kantamaan sellaista osaa vaalityössä, josta usein vaietaan. Vaalit ovat tuhansien ihmisten yhteinen ponnistus, josta valtaosa pysyy aina piilossa julkisuudelta. Näkyvimmät ihmiset…
Read More

Palturinpuhujat tuoreeltaan kiinni – jytkyä pukkaa

Päivän poliittinen uutinen on miten puheenjohtajat Antti Rinne ja Juha Sipilä puhuivat täyttä potaskaa syyttäessään Haglundia tekstistä, jotka ei ollut olemassakaan. He eivät olleet lukeneet lainkaan asiakirjaa ja koko kohu syntyi turhasta. Politiikan moraali on tätä ja kokemattoman puoluejohtajat jotain vallan muuta kuin Timo Soinin kaltaiset ulkopolitiikkamme hoitajat. Hän on saanut viljalti kiitosta ja syynä on juuri taito hoitaa vaikeaa tehtävää maltillisesti ja luottamusta herättävällä tavalla. Ulkopolitiikka ja Venäjän suhteet ovat erityisen arka paikka esittää…
Read More

Vastaus Sirkka-Liisa Anttilalle

  Forssa ja sen talosulaneen äänistä käydään kovaa peliä. Forssan torilla ravaa väkeä Kanta- ja Päijät-Hämeestä eivätkä tahdo päästää minua edes likelle forssalaisten omaa olohuonettamme. Kyse on uudesta kuntarakenteesta ja maakuntahallinnostamme. Sen myötä kun muokataan muutkin palvelut, ei vain sosiaali- ja terveyspalvelujamme. Jos joku puhuu ja kirjoittaa muuta, hän on vääristelemässä totuutta tai yksin puolueessaan. Tästä syntyi tuo sanonta “Kepu pettää aina”. Ei Kepu välttämättä ole se joka pettää vaan poliitikko, joka on yksin asiansa…
Read More

Vuoden 2011 vaalien revanssiko?

Vuoden 2011 vaaleissa julkaistiin tähän aikaan gallup, joka kertoi kuinka Perussuomalaisten kannatus on romahtanut 15 prosenttiin ja Keskustan noussut 19 prosentin tuntumaan. Kärjessä komeili Kokoomus luvuilla, jotka vastaavat nykyisiä Keskustan galluplukuja.  Ja miten sitten kävikään vaaleissa muutaman päivän kuluttua? Keskustan kannatus olikin viisi prosenttia alempana ja Perussuomalaisten liki saman verran ylempänä. Ero oli siis näillä puolueilla, niiden välillä, reipas 10 prosenttiyksikköä gallupista, ylen julkaisemasta. Ja vielä nurinpäin ennustettuna. Sitä voisi pitää jo virhemarginaalien maailmanennätyksenä. Rikotaanko…
Read More

Miksi keskusta vainoaa kuntiamme?

Keskustan maakuntamalli on vuosikymmeniä odottanut tulemistaan ja on osa jo maalaisliiton aikaista väliportaan hallintomallia. Sitä ajetaan kuin koskisotia Lappiin; Kollajaa, Vuotosta ja Siuruan allasta. Nyt se on nostettu uudelleen esille ja samalla unohdettu, kuinka tällöin kunnillemme ei jäisi tehtäviä lainkaan. Malli toisi ainoastaan lisää byrokratiaa kun sitä yritetään nyt purkaa. Keskusta on antamassa verotusoikeuden sekä kunnille, maakunnille, valtiolle ja EU:n liittovaltiota ajavalla keskustan europuolueelle. Näin meillä on neljä verottajaa eikä kohta yhtään veronmaksajaa. Mikä salattu…
Read More