Mistä näitä mitaleja oikein tulee?

Rentoa reggae menoa suomalaisittainPienen saarivaltion pikajuoksijat valmistautuivat jamaikalaisen musiikin tahdissa, afrikkalaiskaribialaisen raggae ja rastafari -kulttuurin jumalaiseen menoon ja rennon luonnollisella tavalla sen Pekingin olympialaisissa esitellen. Jonnekin sellainen sopii ja jonnekin ei. Suomalainen miehenköriläs, hidaspuheinen ja itkuaan peitellen, luistimet jalassa, valittaen hukkaan heitettyjä vuosiaan kanadalaisessa olympian lehdossa, kaivaten kotona odottavaa koiraa ja vanhaa kissaansa avovaimon ohella, muistuttaa aivan muuta kuin uhittelua suuresta menestyksestä, reggae-kulttuurin rennosta menosta. Kädet eivät heilu ja huido muulloin kuin saunassa, juopuneena, hukkuen…
Read More

Olympialaiset erikoisuudet

Citius, altius, fortius kestävällä tiellä?Seuraavat pari viikkoa seuraamme talviolympialaisia tahdoimme sitten tai emme. Mediayhteiskunnassa ei voi välttää olympialaisten seurantaa sellainenkaan, joka ei ole kilpaurheilusta kiinnostunut. Media vie mukanaan ja elämme koko mediayhteisön elämää, suurta spektaakkelia ja nyt antiikin kreikan mytologiaa. Olkoonkin ettei näissä kisoissa olekaan juuri mitään jäljellä antiikin olympiakisojen perinteestä tai Pierre de Coubertinin idealismista. Sen sijaan alkuperäiskansat ja kulttuurit, kestävä kehitys, näkyvät jo myös olympialiikkeen ideassa, pesemässä puhtaaksi epämiellyttävää totuutta.Missä muussa voisikaan korostua…
Read More

Innovaatiojournalismi ja sosiaalinen piilaakso

Mediayhteiskunnan uusin ilmiöKäsite innovaatiojournalismi on suhteellisen uusi, Suomessa oikeastaan vasta vuonna 2007 käyttöön otettu ja myös wikipediasta löytyvä ilmiö. Innovaatiojournalismi kertoo innovaatioista laajemmin kuin vain teknisenä tai taloudellisena ilmiönä ja se käynnistyi odotetusti Yhdysvaltain Stanford yliopiston ja sen piilaakson sisältä Kaliforniasta. Tampereen yliopistossa on toteutettu vuodesta 2005 alkaen ohjelmaa, jossa on yhdistetty talous-, teknologia- ja poliittinen journalismi innovaatiovetoisena ja myös kaupallistaen uusia teknologioita. Näin journalismi ei toimi vain vahtikoirana vaan edistää vahvasti analyyttistä tieteen, teknologian,…
Read More

Kolme merkittävää uutista

Kaikki liittyy kaikkeenAlkaneen viikon medioitten tuhansien otsikoiden joukosta paljastui kolme muita merkittävämpää uutista suomalaisen kokemana. Ensimmäinen niistä liittyi alkoholiin (etanoliin) ja sen hajoamistuotteen orgaanisesta kemiasta tuttuun aldehydiin. Aldehydejä valmistetaan alkoholeja hapettamalla ja hapettumisen jatkuessa syntyy karboksyylihappoa.Ihmisen nauttima alkoholi (etanoli) muodostaa elimistössä aldehydejä, jotka aiheuttavat alkoholin käytön jälkeisen epämiellyttävän tuoksun uloshengitysilmaan vielä useita tunteja alkoholin käytön jälkeen. Kun puhallamme alkometriin ratsiassa, poliisin ei tarvitsisi tuolloin käyttää muita mittareita ja matka jatkuu verikokeisiin. Se miten siellä käyttäydymme,…
Read More

Helmikuun kihlaus ja aseveliakseli

Juopon luuserin virkaEläkkeellä oleva toimittaja, julkisen sanan neuvoston (JSN) johdosta eronneen Pekka Hyvärisen virkaa nykyisin hoitava Risto Uimonen kertoo tämän päivän henkilöhaastattelussaan (HS 7.2) kuinka hänestä tuli toimittaja, vieläpä menestyvä sellainen, vaikka opettaja oli erityisesti kieltänyt häntä tuosta juoppojen luusereitten virasta haaveilemasta. Olen itse kuullut tuon saman kertomuksen poliitikon, taiteilijan, liki mistä tahansa tehtävästä, joka on tullut lapsen tai nuoren ihanteeksi sotavuosien aikoihin syntyneenä, ja jossa hänet haluttiin masentaa jo kirjan ensisivuilla, siveltimen ensi vedoissa,…
Read More

Johan Ludvig Runeberg

Hauras lapsuusRunebergin päivästä liikkuu kaksi versiota hieman samaan tapaan kuin vaikka Mayaintiaanien viimeisestä päivästä. Runeberg syntyi joko 5. helmikuuta 1804 tai sitten kaksi päivää myöhemmin. Varmaa kuitenkin on, että isä ei ollut paikalla, vaan merillä, pojan syntyessä ja tapasi hieman sairaalloisen poikansa ja samalla esikoisensa vasta kolmevuotiaana. Näistä kolmesta asiasta voisi tehdä jo paljon arvioita freudilaisessa psykologiassa.Johan Ludvigilla oli kolme siskoa ja kaksi veljeä. Pojat jatkoivat isän ammattia mutta esikoinen ohjattiin runoilijan, opettajan ja professorin…
Read More

Vanhaa lämmitettyä kaalikeittoa

Masokistinen MyllyläMika Myllylä kertoi uutisen, jonka tuoreus epäilyttää. Minkä vuoksi kertoa uutisena asia, josta hän ja koko Suomen hiihtomaajoukkue sai rangaistuksensa Lahden kisojen jälkeen? Eikö se häpeä ole jo kärsitty ja juttu on vanhentunut jopa norjalaisten lehdistä lukien? Täytyykö suossa tarpovan hiihtäjän jatkaa sitä läpi elämänsä?Televisio esitti dokumentin Alpo Rusin painajaisesta. Toki aivan saman painajaisen voisi esittää Mika Myllylästä ja tehdä uutinen vuosikymmeniä kestävästä piinasta. Sen sijaan saman miehen hirttäminen jokaisen hiihdon arvokisan lähestyessä, ei…
Read More

Eduskunnan haasteinen loppukausi

NekrologiHeinäkuussa 2006 kirjoitin otsikolla “Kauneimmat rikkaruohomme” ja kerroin siinä puutarhamme yrteistä ja kasveista, joiden historian ja käytön mm. ihmisten terveyden hoitajana sain kuulla professori Yrjö Vasarilta. Ihmisillä on taipumusta adaptoitua somaattisiin oireisiinsa, psyykkiseen rasitukseen, lisäämällä itse ahdistustaan huolestumalla silloinkin, kun kaikki on kunnossa, varautumalla pahimpaan ja kokien somaattisia oireita psyykkisistä tuskatiloista, joihin kasveista saatiin aikanaan apua. Toki moni masentuu ja apu tulee alkoholista, kierre pahenee. Kaikki riippuu kaikesta ja on toisiinsa kytkeytyvää, pahoinvointi syntyy yhteisön…
Read More

Sparraaja

Uusi GBSuomalainen raskaan sarjan nyrkkeilijä Robert Helenius löi entisen maailmanmestarin ja nyt jo ikääntyneen vastustajansa Saksassa asuen ja nykyisin itseään elättäen. Kun ottelua katsoi suorana lähetyksenä ilman selostajaparin jälkiviisasta selittelyä, Helenius osoittautui alansa ehdottomaksi ammattilaiseksi. Kaksimetrisellä nuorella miehellä riitti malttia ja kuntoa sekä kykyä ottaa vastaan lyöntejä, joita oli harjoiteltu tiiviisti Joulusta alkaen. Tuon harjoittelun viimeiset kolme viikkoa käyttäen ammattitaitoisia sparraajia ja saksalaisella perusteellisuudella. Kansainvälisyys näkyi miehen otteissa jo muutenkin siinä missä vaikkapa jalkapalloilijoiden ja…
Read More

Meille valehdellaan

Manipuloinnin mestaritSalingerin nekrologi oli tänään myös Helsingin Sanomissa kertoen kuinka “Sieppari ruispellossa” synnytti aikanaan uuden nuorisokulttuurin ja kirjassa oli myös sellaisia käsitteitä (sanoja) satamäärin toistaen, jotka aikanaan estivät vaikkapa Norman Mailerin romaanin julkaisemisen. Mailerin viimeiseksi romaaniksi jäi Adolf Hitlerin lapsuudesta kertova komea myös runsaasti faktaa yhdistelevä fiktio. Samaan aikaan kirjoittamani Arctic Babylon päättyy niin ikään tuohon Mailerin suurtyöhön ja sen mainitaan olkoonkin, että sen lähdeluettelo on kerätty nähtävästi kaikesta mahdollisesta Mailerin aikanaan kokoamasta kirjastonsa aarteista.…
Read More