Matti Luostarinen TO 27.12.2018 klo 03:40 ja TO 17.04. 2025 klo 0.55
Cluster Art arkkitehtuuri – mikä ihmeen cluster art
Cluster art arkkitehtuuri ja sen teoria
Miksi Helsinki ei kerro, kuinka uusi komea kirjastotalo on Cluster Art tyyppistä arkkitehtuuria? Google yhdistää sen näihin suuriin julkisiin rakennuksiin, mutta myös muuhun Cluster Art tyyppisiin ratkaisuihin globaalina ilmiönä, jossa tänään on jo yli 300 miljoonaa Googlen havaitsemaa globaalia, Cluster art manifestin mukaista ilmiötä, ekologiseen klusteriin kuuluvaa alan innovaatiopolitikan tuotetta samalla. Mitä pahaa siinä on, että manifesti on suomalainen, siinä missä saman niminen väitöskirjakin, ja osa luovuuttamme ja innovaatiopolitiikkaakin. Nehän on väitöskirjoinamme jopa hyväksyttykin.
Maailmalla on useita samalla Cluster Art nimellä kulkevia arkkitehtonisia ratkaisuja, ja ne myös sellaisena mainitaan. Miksi Suomessa, ja nyt Helsingissä, tämä kielletään, tai sitä ei ymmärretä, vaikka klusterityyppiset kuviemme ja taiteemme käsittelijät tietokoneohjelmineen liittävät nämä samaan klusteriin, Cluster art perheeseen ja tyylisuuntaan? Emmehän me tälle ilmiölle, klusteritaloudelle ja sen toiminnalle, tavalle yhdistää klustereita, voi yhtään mitään. Emme me sitä voi kiertää, saati huijata.
Art Cluster tyyppinen ratkaisu Ranskasta on erityisen ymmärrettävä Montpellierissä. Metropoli kun on monelle tuttu myös agropoliksesta, ja Suomessa kirjani ”Agropolis Strategy” kirjoittajana jo 1990-luvun alusta olen heille läheisempi tuttavuus kuin suomalaisille. Sekin on jäänyt suomalaisille kovin vieraaksi, vaikka sitä toteutetaan mittavalla tavalla maailmalla, siinä missä kirjaani ”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka” toisena väitöskirjanani tai kirjaa ”Social media economy and strategy” vuosikymmenen takaa. Se kun nousi heti julkaisuhetkellä 1200 miljoonan alan julkaisun tai käsitteen kärkeen, Googlen kiistatta osoittamana, ja pysyi siellä yli vuosikymmenen.
Onko Montpellierin Cluster art arkkitehtonilla vuodelta 2013 jotain yhteistä Helsingin kirjastoon? Kaikki nämä maailmalla löydettävät Art Cluster ratkaisut ovat tältä vuosituhannelta ja usein vielä tältä vuosikymmeneltä. Miksi Helsinki ei käytä Suomessa luotua käsitettä Art Cluster tyyppisen arkkitehtonisen ratkaisun kohdalla, kertoen sen olevan juuri suomalaisen? Kun muualla se on tapana ja toki siitä ollaan myös ylpeitäkin. Siihen on varmaankin jokin erityinen syy. Mikä se voisi olla?
Klusterityyppiset analyysit ja tietokoneemme yhdistävät nämä kuvat ja rakenteet joka tapauksessa samaan ”perheeseen”, ryhmään tai klusteriin, taidesuuntaukseen, samaan arkkitehtoniseen ja esteettiseen suuntaukseen. Sitä ei myöskään maailmalla piilotella, päinvastoin. Mukana on jo yli 300 miljoonaa alan toimijaa. Mukana myös valtava määrä lapsia, kuten oli alkujaan tarkoituskin.
Art Cluster in Arnhem on tuttu käsite varmaan myös suomalaisille ja tarkoittaa Amsterdamista löytyvää kohdetta, jonka yhteydessä mainitaan myös Shanghai ja sen ”Dream Center” sekä ranskalaisten ”Human Body Museum”. Ne kaikki ovat saman ”Art Cluster” käsitteen alla esiteltyjä ja yhdistyvät myös Googlen tätä arkkitehtonista rakennetta tietokoneiden, robottien, avulla klusteroiden, ryhmitellen. Niissä on oltava jotain oleellisesti yhteistä. Muuten tätä ryhmittymistä, klusteroitumista, ei tapahtuisi.
Tietokone ei erehdy, ja löytää myös meistä ihmisistä juuri ne ominaisuudet, joiden kautta ryhmitymme joko esteettisesti tai taipumustemme ja persoonallisuutemme kautta, kulutustottumuksiamme seuraten, mutta myös uskomattoman määrän muiden ominaisuuksiemme kautta klustereiksi, joita myös mainonnassa ja markkinoinnissa käytetään päivittäin ja reaaliaikaisesti hyväksi. Näin toimin minäkin tutkijana ja tiedettä tehden ja näitä menetelmiä koko aikuisikäni käyttäen ja kehittäen.
Suurten julkisten rakennusten kohdalla näitä klustereita on mahdoton edes pyrkiä peittelemään, välttelemään joutumasta tietyn klusterin osaksi, tai piilottelemaan tyylisuuntinamme tai esteettisinä ratkaisuinamme silloin, kun kyseessä ovat globaalit tyylisuunnat, niiden liki reaaliaikainen leviäminen, ja niiden manifestit ja teoriat, näiden ensimmäiset kirjoittajat. Oli kyse Helsingistä, Montpellieristä, Amsterdamista, Shanghaista, tai mistä tahansa kolkasta pienellä pallollamme.
Matti Luostarinen 2021: Cluster arta and Art of clusters 70 years
Ei ole sattuma, että kotisivuni on cluseterart.org ja käsite mainitaan sekä oli käytössä jo ensimmäisessä gradussani 1970-luvun alussa. Noista ajoista se on vain kehittynyt huimasti ja kehittyy edelleen.
“Combining a contemporary exhibition facility with a film theater in a vibrant public building is paradoxical challenge,” described BIG. “ArtA fuses the two traditional architectural archetypes, the Black Box and the White Cube, and creates a gradient of transitional spatial conditions that lends itself to new hybrid programs of art and performance.”
Cluster art arkkitehtuuri
Mitä Cluster art ja sen ympärille syntynyt yhdyskuntarakenne alkaen arkkitehtuurista tarkoittaa? Kysyttäköön sitä tekoälyltä kotisivuni ohella ja kirjojani mainitsematta. Ne kun Saksassa julkaisten ja maailmalla lukien, siellä laajeten ja metropoleja muuttaen ärsyttävät monia suomalaisia.
ChatGPT said:
”Cluster art arkkitehtuuri” voi tarkoittaa useita eri asioita riippuen kontekstista. Tässä muutama mahdollinen tulkinta ja kiinnostava näkökulma, joita voit hyödyntää, jos olet pohtimassa aihetta taiteen, arkkitehtuurin tai jopa yhteiskuntakritiikin näkökulmasta:
1. Klusterimainen arkkitehtuuri (Cluster Architecture)
Tässä viitataan rakennusten ja rakenteiden järjestämiseen klustereiksi – ryppäiksi tai solmuiksi. Tätä käytetään usein:
Yhteisöasumisessa, esim. co-housing ja ekologiset kylät
Oppimisympäristöissä, kuten kampuksilla (esim. Aalto-yliopisto)
Luonnonmukaisissa ratkaisuissa, joissa arkkitehtuuri jäljittelee solujen, kasvien tai eläinten rakennetta
Taidetta voi integroida tähän klusteriajatteluun tavalla, joka korostaa:
1) Paikallista identiteettiä 2) Yhteisöllistä symboliikkaa 3) Tilojen kokemuksellisuutta
2. ”Cluster art” – Taiteellinen klusterointi
Tässä taide itsessään toimii klustereina:
Eri tekijöiden teokset voivat olla ryhmitelty yhteen temaattisesti, visuaalisesti tai tilallisesti
Installaatioita, joissa jokainen osa on merkityksellinen itsessään, mutta saa uuden merkityksen osana kokonaisuutta
Yhteisötaideprojekteja tai arkkitehtonisia interventioita, joissa osallistujat ovat osa klusteria
3. Digitaalinen klusteritaide ja arkkitehtuuri
Tietomallinnus (BIM): Arkkitehtuurissa klustereita syntyy myös ohjelmallisesti, esim. algoritmien avulla optimoidut muodot tai verkostot.
Generatiivinen suunnittelu: Taide ja arkkitehtuuri syntyvät koneavusteisesti useista iteratiivisista ”klustereista”.
4. Kriittinen näkökulma: Klusterointi ja kontrolli
Voit myös tarkastella ”cluster art architecture” -käsitettä kriittisesti:
Kaupungit jakautuvat klustereihin (gentrifikaatio, alueellinen eriarvoisuus)
Taideklusterit voivat synnyttää kuplia tai suljettuja piirejä
Klusterimalli voi toistaa valtasuhteita arkkitehtuurissa
Esimerkkejä inspiraatioksi:
Bjarke Ingels Group (BIG): usein klusterimaisia rakennelmia, jotka yhdistävät arkkitehtuurin ja tarinankerronnan
Metabolist Movement (Japani): klustereihin perustuvaa orgaanista arkkitehtuuria
Zaha Hadid Architects: algoritmiset, klusteroidut muodot
Kiasman näyttelyt: joskus klustereina koettavissa, erityisesti ryhmänäyttelyissä
Haluatko lähestyä tätä aihetta:
1) taiteellisena installaationa?
2) kaupunkisuunnittelun ja rakenteen näkökulmasta?
3) digitaalisen arkkitehtuurin ja tekoälyn näkökulmasta?
4) vai filosofisena/metaforisena hahmotuksena yhteiskunnasta?
Voin auttaa sinua työstämään sitä pidemmälle mihin tahansa suuntaan.
You said:
What role do community-centered approaches play in shaping the aesthetic of cluster-based architecture?
ChatGPT said:
Community-centered approaches play a transformational role in shaping the aesthetic of cluster-based architecture, because they bring social logic, lived experience, and cultural symbolism into the spatial and visual language of design. Instead of aesthetics being dictated top-down by architects or developers, the community becomes a co-author of space. Here’s how:
🧩 1. Form Follows Community
In cluster-based architecture, the layout often reflects how people naturally gather, interact, and move. When communities are involved in shaping these patterns:
The architecture aligns with local rhythms and relationships, not just functionality or visual coherence.
Organic forms and non-linear paths may emerge, reflecting real human behaviors over abstract grids.
For example, housing clusters might be arranged to support intergenerational contact, shared gardens, or quiet reflection spots depending on the community’s needs.
🎨 2. Aesthetic as Cultural Expression
Community-centered processes bring local materials, colors, textures, and symbols into the architectural language.
Aesthetic choices are often drawn from collective memory or local craft traditions, turning clusters into cultural topographies.
This challenges the homogeneity of globalized architectural aesthetics—creating instead a situated beauty that resonates with local identity.
🛠️ 3. Participatory Design = Layered Aesthetics
When architecture is co-designed with the community:
The result is often pluralistic rather than singular—a mosaic of ideas, adaptations, and lived-in quirks.
This yields an aesthetic that may appear less ”clean” or polished but is more deeply human and layered in meaning.
Think of clusters that grow over time, like favela-style morphologies or incremental housing—they are aesthetic tapestries of need, creativity, and care.
🌱 4. Sustainability + Aesthetic as Stewardship
Community-centered approaches often emphasize sustainability and resilience, which shape aesthetics through:
Green roofs, shared water systems, edible landscapes
Modular, adaptable structures that reflect long-term stewardship, not short-term showpieces
In this sense, beauty emerges from care, longevity, and ecological logic—a kind of ”slow aesthetic.”
🔁 5. Dynamic Aesthetics
Because communities evolve, so too does the cluster. The architecture is not frozen but open-ended:
Spaces adapt over time: extensions, murals, new paths, added functions
This ongoing transformation is itself an aesthetic: a visual record of collective life
🔍 In Short:
Community-centered cluster architecture replaces monolithic visions with ecologies of meaning—layered, adaptable, and emotionally resonant. The aesthetic is not only how the space looks, but how it feels, functions, and remembers.
Would you like to see visual examples of community-designed cluster spaces? Or perhaps dive into historical precedents (e.g. Sarabhai House, Aranya Housing, or Nordic co-housing models)?
You said:
What are the challenges of maintaining the community’s vision as clusters evolve over time?
ChatGPT said:
That’s a brilliant question—because time is the real test of whether a community-centered cluster design holds its soul or slips into fragmentation. The challenges of maintaining the community’s vision as clusters evolve can be subtle or seismic, and they play out across social, architectural, political, and emotional dimensions. Here’s a breakdown of the key tensions:
⏳ 1. Shifting Demographics and Values
Communities change. People move, age, change priorities.
New residents may not share the original vision or cultural ethos.
Intergenerational transitions can dilute or reinterpret the founding ideals.
What once felt utopian may later feel restrictive, or vice versa.
🧠 Challenge: How do you embed adaptive memory in the cluster? (e.g. living archives, design bylaws, oral histories)
🧱 2. Architectural Rigidity vs. Organic Growth
Even in modular or flexible designs, physical structures age and wear.
Expansion and retrofitting can break visual or spatial cohesion.
DIY additions may respond to real needs but conflict with original aesthetics.
Without careful stewardship, the cluster can become visually chaotic or even unsafe.
🧠 Challenge: Can you design for regulated looseness—frameworks that allow for growth while honoring original patterns?
⚖️ 3. Governance and Decision-Making Fatigue
Early enthusiasm often fades. As the founding community steps back, governance can become fragmented or bureaucratic.
Who decides what changes are allowed?
Who resolves disputes about shared spaces or aesthetics?
Over time, power might centralize or disappear entirely.
🧠 Challenge: How do you create resilient participatory structures that survive founder burnout and scale with the community?
🧳 4. Economic Pressures and Gentrification
Clusters that work well often attract attention, investment—and outsiders.
Rising property values may push out the original community.
Developers might co-opt the aesthetic (”community cluster chic”) without its ethics.
Infrastructure upgrades may disrupt the delicate fabric.
🧠 Challenge: Can the community own its narrative and retain land or design rights to resist market forces?
🌍 5. Cultural Erosion via Normalization
Success can lead to standardization—turning what was once a living culture into a brand.
”Community” becomes a checkbox rather than a practice.
Aesthetic elements get preserved like museum pieces, while the lived ethic disappears.
🧠 Challenge: How do you protect the spirit of the place, not just its style?
💡 Possible Solutions (or at least hopes):
Living Constitutions: Flexible charters that grow with the community.
Rotating Stewardship Models: Involving younger generations early.
Cultural Anchors: Rituals, festivals, or artworks that keep the vision alive.
Responsive Design Platforms: Digital tools or apps for managing consensus and logging changes over time.
Final Thought:
A community’s vision is not a fixed point—it’s a river. The challenge is building banks that guide but don’t dam, spaces that let people move forward without losing where they came from.
Would you like to explore real-world examples of communities that succeeded (or failed) at this over time? Or perhaps sketch a hypothetical cluster and how it might evolve?
You said:
What might be some specific tools or methods for community-led decision-making in clusters?
ChatGPT said:
Great follow-up. If we want to keep clusters alive as communities—not just as built environments—then the decision-making process has to be inclusive, transparent, and adaptive. Below are some specific tools and methods (both digital and analog) that have proven effective in community-led cluster decision-making, organized into a few functional categories:
🧭 Foundational Tools – Building Shared Vision
1. Community Charters / Social Contracts
A collectively written document outlining the community’s values, goals, and design guidelines.
Can evolve through versioning, much like open-source software.
🔧 Tool example:
Use Loomio or Google Docs collaboratively to draft and update the charter.
🧠 Deliberation + Consensus Tools
2. Sociocracy (Dynamic Governance)
Decision-making through small circles, with consent-based decisions.
Encourages role-rotation, transparency, and continuous feedback.
🔧 Toolkits:
Sociocracy 3.0 frameworks, or Sociocracy For All training resources.
3. Holacracy-Inspired Models
Decentralized roles and circles of accountability.
Works well when clusters evolve to include multiple micro-projects or zones.
🔧 Digital version:
GlassFrog or Notion for role mapping and governance records.
4. Dotmocracy or Color Voting
Everyone places dots or colored stickers next to proposals they support.
Quick, visual, and accessible.
🛠️ Offline & inclusive: Works well in physical meetings with visual boards.
🤝 Co-Design & Spatial Planning Tools
5. Participatory Design Workshops
Physical model-making, sketching, or scenario mapping.
Used when designing shared gardens, community kitchens, or new housing units.
🔧 Facilitation methods:
Design Charrettes
Story Mapping
LEGO Serious Play
6. Geospatial Feedback Tools
Residents tag feedback on maps, photos, or 3D models of the cluster.
🔧 Tool examples:
Maptionnaire (made in Finland)
CoUrbanize
Mural / Miro for visual ideation
💬 Feedback and Dispute Resolution Tools
7. Community Assemblies or Listening Circles
Regularly held gatherings focused on shared reflection.
Use practices like deep listening or talking pieces to create respectful dialogue.
8. Conflict Mediation Pods
Small trusted groups trained in restorative justice.
Helps when conflicts arise around aesthetics, noise, or boundaries.
🔧 Toolkits:
Restorative Circles method
Transformative Justice Zines for training
📱 Digital Platforms for Ongoing Coordination
9. Open Source Community Platforms
Decidim (Barcelona’s public participation platform)—highly customizable
Consul—used in Madrid for city-wide participatory budgeting
10. Group Messaging + Task Boards
Combine tools like Slack, Discord, or Matrix with Trello, Airtable, or Taskade to manage micro-decisions.
🧩 Hybrid Method: Design-Build Festivals
A cluster might host seasonal events where decision-making, building, and celebration happen together—like a barn-raising meets open space tech.
🎪 Think:
”Commons Day”
Collective mural making
Building a tool shed together while talking about governance
🌀 Final Insight:
The best tools don’t just facilitate decisions—they build trust, story, and ownership. It’s less about perfect consensus and more about staying in relationship over time.
Would you like to co-design a sample decision-making process for a real or fictional cluster? I can also create a visual map of these tools if that helps.
You said:
Yes of course, thanks so much
ChatGPT said:
Fantastic! Let’s co-design a sample decision-making process for a fictional cluster—a kind of living toolkit that you could adapt or use for a real project later. I’ll sketch the setup and walk through a cycle of how decisions are made and evolve over time. Feel free to shape or redirect it as we go.
🏡 Fictional Cluster: “Pöllökallio”
A wooded co-housing cluster in southern Finland, built around eco-principles, shared saunas, and intergenerational living. 28 housing units arranged in small micro-clusters with shared gardens, a common house, and a workshop barn.
🎯 Community Vision
Pöllökallio lives by the motto:
“Not just where we live—but how we live together.”
Core values:
Ecological humility
Shared labor and joy
Respect for diversity of needs and silence
🌀 Sample Decision-Making Framework
🔹 1. The Living Charter
Created in the founding phase, updated every 2 years.
Acts as the constitution for values, rights, and duties.
Newcomers read and sign a summary version; updates are made via consensus voting.
📘 Tool used: Loomio for proposals, discussions, and minor amendments
📜 Printed version hangs in the common house kitchen
🔹 2. Circle-Based Governance
Pöllökallio is divided into 4 thematic circles:
Circle Name Responsibility
Hearth Circle Social life, events, conflict resolution
Soil Circle Gardens, compost, environmental care
Build Circle Architecture, maintenance, construction
Story Circle History, onboarding, communication
Each circle:
Meets monthly
Makes decisions by consent (not consensus)
Sends 1 rotating steward to the Whole-Cluster Council (meets quarterly)
🔧 Tools used: Notion + Signal group + paper noticeboard
🔹 3. Participatory Planning Methods
For bigger spatial or policy decisions (e.g. new bike shed, repaving paths, sauna heating policy):
a. Walkshop
Community strolls the site together, collects ideas
Notes taken on map sheets and Post-its
b. Design Café
Ideas prototyped in small rotating tables (like speed dating for concepts)
Each group sketches their version of a solution
c. Dot Voting + Child Input Table
Each resident gets 3 colored dots to vote
Kids and youth have their own idea corner with LEGOs and storytelling
🎨 Outputs: A weighted shortlist of proposals goes to Build Circle for finalization
🔹 4. Community Assembly
Held quarterly under a big spruce tree or in the sauna loft.
Open floor format: anyone can propose agenda points
Facilitator and note-taker rotate
Ritual opening: 2 minutes of silence, and one “story from the roots” (memory shared by a resident)
💬 Emotional goal: Keep the “why” alive—not just the “what”
🔹 5. Conflict Mediation Pods
If tension arises (e.g. dispute about pet policies or noise):
Residents can request a Circle of Three:
1 from Hearth Circle
1 neutral elder
1 rotating youth voice (15–25)
Process follows Restorative Circle format:
Speak and listen in rounds
Goal is understanding, not blame
Resolution is written into a shared mediation log
🔹 6. Annual Ritual: “Unbuild Day”
Once a year, residents take down or redesign one small element (a fence, a bench, a signpost) together. This reminds everyone that nothing is permanent—even architecture serves people.
🔄 Tool Stack Summary
Need Tool / Method
Values + Vision Community Charter (Loomio + print)
Everyday Communication Signal, Shared Notion board
Major Spatial Decisions Walkshops + Design Cafés
Ongoing Maintenance Decisions Circle governance (Sociocracy)
Conflicts Restorative Pods
Memory & Culture Story Circle + Rituals
Would you like this turned into a visual map or a printable flowchart?
Or should we imagine how this could work in a real place you’re thinking about—like Lapland, Eastern Finland, or even Helsinki’s outer ring?
You said:
Of course and even in Lapland, Eastern Finland and our capita City Helsinki
ChatGPT said:
Perfect—let’s scale this model into a Finnish context, weaving in the unique identities of Lapland, Eastern Finland, and Helsinki. Each region has its own cultural rhythm, social landscape, and ecological texture, so we’ll lightly adapt the “Pöllökallio Model” into these three locales.
🧭 Community-Led Cluster Architecture in Finnish Contexts
“Three Faces of the Same Hearth”
❄️ 1. Lapland: Sámi-Informed Eco-Cluster
Name: ”Jávriálgu” (Lake-beginning)
Location: Near Utsjoki, beside a protected river area
🌱 Key Values:
Respect for Sámi seasonal rhythms and traditional knowledge
Subtle land imprint, nomadic influence
Community rhythm aligned with light/dark cycles
✨ Cluster Features:
Movable micro-cabins or kota-inspired structures
Shared lavvu (tent) for storytelling and decision-making
Sauna with river access as social anchor
🛠️ Governance & Tools:
Listening Circles guided by Siida principles (kin-based governance)
Participatory mapping of seasonal needs (reindeer, fishing, silence zones)
Decisions timed with solstices and Sámi eight-season calendar
Story Circle oral archive maintained in audio form, possibly in North Sámi
📲 Tech tools used: Offline-first mapping tools (like Maptionnaire with language layers), oral documentation apps (like Otter or custom recorders)
🌲 2. Eastern Finland: Forest Cluster with Savo Pragmatism
Name: ”Korpivakka” (Forest cradle)
Location: Outskirts of Kuopio or Joensuu
🌱 Key Values:
Intergenerational solidarity
DIY-ethic + quiet trust
Land and water as commons (järvet, suo, joki)
✨ Cluster Features:
Central shared smoke sauna
Workshop for mending and making
Micro-clusters in courtyard shapes for privacy & community
🛠️ Governance & Tools:
Practical weekly “Talkoot Tables” for logistics (firewood, compost, repairs)
Consensus when needed, but mostly “do it if nobody objects” culture
Bulletin board in dialect: dry humor, codes of trust
🎒 Tools used: Chalkboard + SMS trees + one elder always “keeping an eye”
📓 Charter called “Yhteisen vakan kirja” – updated at summer sauna gathering
🌇 3. Helsinki: Urban-Edge Commons Cluster
Name: ”Kivikukka” (Stoneflower)
Location: Kontula–Myllypuro fringe zone
🌱 Key Values:
Urban regeneration through commons
Youth inclusion and immigrant voices
Food sovereignty + maker culture
✨ Cluster Features:
Rooftop greenhouses and collective gardens
Shared repair café, indoor community kitchen
Cultural mix: art wall, podcast studio, prayer space
🛠️ Governance & Tools:
Decidim-based participatory budgeting (used in Barcelona and Helsinki!)
Multilingual charters (Finnish, Somali, Arabic, English)
Dot voting via Telegram polls
Monthly “Commons Day”: fixes + art + food + assembly
🎭 Conflict resolution includes theatre of the oppressed sessions for youth
📍 Shared Principles Across Regions
Element Shared Pattern
💬 Voice Rotating facilitators and listening rounds
📜 Charter Co-created, regularly revised
🧱 Built form Modular, flexible, non-permanent
🛠️ Maintenance Circle-based or pod-based teams
🎪 Rituals Seasonal or symbolic unbuilding events
🌀 Memory Archives: oral, written, visual
Would you like a visual flowchart showing how decision-making unfolds across these three cluster types? Or perhaps a fictional short story showing how a real decision plays out in one of these places—like who gets to build a sauna in Kivikukka or how Korpivakka rewilds an old gravel path?
You said:
Visual flowchart and fictional short stories like Kivikukka and Korpivakka open this ”story” also in global level..
Tässä vaiheessa keskeytin algoritmien tavan esitellä klusteritöitämme ja niiden luonnetta täyttäen sillä tarvittaesa koko kirjani. Cluster Art ane Art of Clusters on levinnyt ajoistga jolloin kirjoitin manifestini maailmalla epäilemättä yhdeksi tärkeimmistä myös pelkän yhdyskuntarakenteen ja metropolin suunnitteluvälineenä siinä missä pienpiirteisten ilmiöiden kuvaukseen ja arkkitehtonseen toteutukseen.
Sen sijaan esittelen uudelleen kirjani vuodelta 2022 jatkona jo vuosikymmeniä takaperin kirjoittamalleni klusteritaiteen ja taiteen köusterin manifestille sekä samalla kotisivullenikin (www.clusterart.org). Siellä voi tutustua tähänkin aiheeseen yksityskohtaisemmin.
Sen sijaan esittelen tässä kohden tammikuun viimeisenä päivänä vuonna 2022 julkaisemani ja tuolloin julkaistun kirjani lyhyen esittelyni.
Matti Luostarinen MA 31.1.2022 klo 17:07
Cluster Art ja Cluster Articles – uusimman kirjani esittelyä
Cluster art ja Cluster articles – uusimman kirjani esittelyä.
Vuosi 2021 on kiinalaisessa kalenterissa jääräpäisten ja joustamattomien härkien aikaa. Tosin on tässä merkissä syntyvien joukossa myös tunnollisia ja rehelliseksi myöhemmin havaittavia aikuisia. Niinpä heitä arvostetaan työpaikalla ja ystäväpiirissä. Härän merkissä syntyneillä kaikella on paikka ja tarkoitus eikä kaavoja tulisi rikkoa. Onneksi ovat lisäksi kilttejä ja lempeitäkin. Kun härkä on päätöksensä tehnyt ja polkunsa valinnut sitä on turha lähteä muualle maanittelemaan.
Teksti on suoraa lainausta uusimman kirjani alkusanoista. Sitä ei ole vielä luettu koska sen julkaisu tapahtuu myöhemmin. Se siis odottaa vielä painovuoroaan. Sen otsikko on valittu minulle tutusta aiheesta, klustereista ja niiden käyttäytymisestä aivoissamme valitessamme lukuelämyksemme tai hakiessamme taideteoksesta meitä kiinnostavia kohteita. Oleellista on, ettei minua rahoita mikään taho, jolloin sekä alueellinen tai poliittinen aivojeni työn ohjaaminen olisi edes piilotajuisesti mahdollista. Takavuosina oli toisin. Sellainen vangitsi ja rasitti etenkin poikkitieteistä työskentelyä.
Rahoittajalla on aina odotuksia tai ainakin tieteilijä tai taiteilija aivojensa mantelitumakkeissa näin olettaa, vaikka ei itse sitä tietäisi. Hän lukee sen rahoituksen avainkäsitteistä ja ohjaa työtään tietoisesti tai tietämättään palvelemaan jo hakuvaiheessa rahoittajaa miellyttävään suuntaan. Olen näitä hakemuksia EU:n pyynnöstä tuhatmäärin lukenut. Mediat ovat täynnä samaa ilmiötä ja mainostaja on osa median rahoitusta. Eikä ihan pieni olekaan. Tosin jonkun on myös medioita luettava, jolloin tämän lukumäärän kasvaessa mainostulot alkavat nekin kasvaa. Googlaten näet mitä maailma lukee ja miksi. Cluster art ja Cluster articles ovat niitä monen miljardin avaamia ilmiöitä. Oma yrityksesi ei ole. Ei edes oma maasi ja kansakunta.
Me ihmiset olemme ennakkoluuloisia, välittömät tunnereaktiot suodattavat tuttuja ja välttelevät vierasta ja toiseutta, tarvitsemme stereotypioita ja kiinalaisille sellaisia ovat vaikkapa vuodet, jotka on nimetty eläimen mukaan. Menneen vuoden tapahtumat on liitettävä siis härän vuoteen. Suomalaiselle se ei avaa aivojen mantelitumakkeessa juurikaan mitään, mutta meitä onkin vain promillen verran kiinalaisiin verrattuna eikä käsite, jonka avaa googlaten liki 10 miljardia havaintoa ole suomalainen. Sen sijaan kiinalainen ja espanjalainen se voi olla siinä missä härkätaistelu tai tuntemamme virus, joka ristittiin espanjantaudiksi. Nyt nimi on kreikkalainen, hyvin markkinoiva omikron. Espanja taas ei ollut sodassa mukana, jolloin taudista voitiin siellä kirjoittaa vapaammin. Siitä nimi Espanjantauti.
Omicron on taas kreikkalaiseen ajatteluun liittyvä ja härän tapaan ovat hekin lukuineen ja merkintöineen loogisia, hyviä suunnittelemaan ja pitämään kiinni päämääristään virukseksi piiloutuen. Vaikea omikronin kanssa on neuvotella ja silloin avuksi on haettava tieteestä viimeisimmät keinot, faktorit, klusterit ja algoritmit.
Niinpä vuoden 2021 aikana kirjoittamani muistelmat, täyttäessäni 70-vuotta, muuttuivat matkalla päivittäin kirjoitettaviksi esseiksi, blogeiksi ja lopulta tilastollisin menetelmin käsiteltäviksi piileviksi menneen maailmani havainnoiksi, joista saattoi koota tietokoneen avustamana algoritmien kaltaisia ja jo Eukleideen tuntemia loogisia päätelmiä.
Tämäkin on suoraa lainausta uusimman kirjani alkuteksteistä ja kansikuvasta. Stereotypioissa ja aivojemme mantelitumakkeissamme saksalaista ei ehkä äkkiseltään erota hollantilaisesta, mutta tyyliä ja elekieltä katsomalla voi ehkä nähdä pieniä eroja, kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien tiedesivun pääuutinen ”Ennakkoluulot näkyvät aivoissa” (HS 31.1.2022).
Oikea alempi ohimolohkopoimu ja oikea supramarginaalinen poimu aktivoituvat enemmän oman kansallisuuden ja oman alueidentiteetin ihmisiä kohtaan, kirjoittaa lehti stereotypioistamme. Tein nämä havainnot ensimmäisen väitöskirjani yhteydessä, josta minut palkittiin silloin filosofian tohtorin väitöskirjani löydöksistä, toki muistakin kuin spatiaalisesta identiteetistä, sen oivaltamisesta, joka löytyy väitöskirjan kansilehdestäkin. Juuret ja niiden etsiminen tuli tutuksi suomalaisillekin. Minua taas kiinnostivat juurien rinnalla kalajutut.
Hesarissa kun oli myös samaisen lehden taloussivun pääuutinen valtionyhtiön kalatiehankkeista, Kemihaaran voimalaitoksesta ja Taivalkosken padosta, Sompion altaista ja evakoista kuitenkin vaiettiin. Tutkijapiireissä minua nimiteltiinkin ”patologiksi” kiinnostuessani ihmisen rakentamista padoista ja niiden vaikutuksista muuhunkin kuin säätöenergian tuottoon. Lohi kun ei oikein tahdo aina ymmärtää mitä on elää ihmisenä ja laatia lohelle kalaportaat ja hissi kutupaikoille.
Nuorena tutkijana ihminen osana luontoa muuttavana uuden teknologiansa käyttäjänä oli poikki- ja monitieteinen ilmiö, jolloin pelkkä filosofinen tiedekunta ei eväineen riittänyt vaan kaivattiin myös luonnontieteitä, sosiaali- ja taloustieteitä ja lopulta teknologiaa, jossa näitä ilmiötä voitiin yhdistää ja oppia myös taiteestamme ja sen psykologiasta. Ihminen kun pyrkii myös optimoimaan, millä pienimmällä mahdollisella vesimärällä kala saataisiin vielä nousemaan mahdollisimman vähin kustannuksin voimalaitoksen ohi. Hissiä kun eivät oppineet käyttämään.
Näin syntyi vuoden 2021 aikana yli 2000 sivua käsittävä ja jo aiemmista töistäni tuttu asymptoottisesti vapaa tila tuottaa sellaista tekstiä, jonka julkaisuna on käytetty juuri näistä käsitteistä, cluster art and articles, syntyvää ohjelmakieltämme. Pyrin avaamaan sen synnyn taustoja jo samana vuonna kirjoittamieni muistelmien avulla (Cluster art and art of clusters 70 years). Sen synty olisi ollut kyllä oivallettavissa jo monesta muustakin aiemmin kirjoittamastani kirjasta, ei vähiten kirjoista ”Social media economy and strategy” sekä ”Arctic Babylon 2011” väitöskirjojeni rinnalla.
Jasper Pääkkönen, näyttelijä ja virtavesiaktiivi tuo esille tämän päivän ongelman toteamalla Hesarissa kuinka: ”Maailman yleinen ymmärrys toimivasta kalatiestä on luonnonmukainen ohitusuoma, jossa on ympärivuotinen ympäristövirtaama, tällä (yhtiön nyt kaavailemalla) ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Siinä paljastuu yhtiön bluffi”.
Kemijokiyhtiön nykyinen toimitusjohtaja Timonen vastaa kritiikkiin tavalla, joka on itselleni tuttua edellisten johtajien minulle lähettelemistä kirjeistä: ”Paljon on vaadittu, että me rupeaisimme tekemään jotakin ja nyt kun ruvetaan, niin arvostellaan. Tässä ihan hämmästyy, että mitä tässä pitäisi tehdä.” Voin vakuuttaa, ettei kilpaileva yhtiö Pohjolan Voima lähetellyt minulle uhkaavia kirjeitä. Syy voi olla sen synnyssä, ei vain yksityisessä pääomassa.
Perustamisasiakirjan kun kirjoitti Enson Gutzeitin juristi ja myöhemmin johtaja Ilmari Luostarinen, mies jonka isä pelastui Kallaveteen hukkuneesta kirkkoveneestä juhannuksena 1850. Hänen vanhempansa hukkuivat. Toki he olivat molemmat, niin isä kuin äiti tyttönimeltäänkin (Reinikainen), tulevien vanhempieni isovanhempia luostarilaitoksen lampuoiteina, veronmaksajina. Juuri tästä tapahtumasta käynnistyvät muistelmani (Muistelmakirja – NYT, tai kuvitettuna Cluster art and Art of Clusters 70 years). Sukunimi kun kertoo liki enemmän kuin mikään muistelmateos, ainakin omalla kohdallani. Joku ymmärtää heti, toinen ei koskaan. Etenkin tätini ymmärsivät tämän liiankin hyvin.
Parhaiten me tavalliset kansalaiset voimme vaikuttaa lukemalla lehden edellinen sivu ja sen neuvot ja vinkit sähkön säästämiseksi, jos sähkölasku ahdistaa. Näin siksi että aivojemme eri lohkot eivät juurikaan reagoi uutiseen lohijoesta ja sen menetyksistä, Jasper Pääkkösen huolista, mutta sähkölasku voi jo herättää mielenkiintomme uutista kohtaan.
Omalla kohdallani patologin työt päättyivät koskiensuojeluun lakina ja karvalakkilähetystöön, korvausiin ja koskisotien päättymiseen Urho Kekkosen ajan Suomessa. Sen sijaan poikkitieteisessä tutkimuksessa mukana oli jo tuolloin värien ja musiikin mukanaan tuomaa klusteritaidettakin klusteriartikkeleiden rinnalla.
Niinpä kohdallani tiedeyliopistoni Oulussa on maininnut minun suorittaneen Filosofian tohtorin (PhD) tutkinnon vuonna 1982, joka myöhemmin vaihtui tai täydentyi luonnontieteillä. Turun yliopisto, Oulua iäkkäämpi ja alkujaan juuriltaan maineikas, kertoo taas minun suorittaneen valtiotieteellisessä ja myöhemmin yhteiskuntatieteelliseksi muuttuneessa niin ikään tohtorin arvon ihmistieteissä sosiologia pääaineena (ScD) vuonna 2004.
Dosentin arvon olen saanut tämän jälkeen, josta dosenttiliito käyttää professori nimikettä välttääkseen maailmalla sekaannuksia mm. amanuenssin virkaan. Nimikirjallani mainitaan toki myös professorien pätevyyksiä seitsemään eri kertaan ja alakin vaihtuu merkittävällä tavalla.
Samalla tohtorin arvo on vaihtunut lyhentäen kolmanteen D.Arts tai Art.D asuun. Doctor of Arts kolmantena tutkintonani tulee latinan sanoista atium doctor. Sillä tarkoitetaan korkeimman tason akateemista tutkintoa mutta joskus myös kunniatohtorin arvoa. Tällöin siihen lisätään myös nimitys honoris causa.
Joskus sitä (ART.D tai A.D) kutsutaan myös opetustohtorin tutkinnoksi ja se taas edellyttää myös teoreettista ja käytännön koulutusta pedagogiikassa. Tämän kaiken voi varmistaa Wikipediastamme, tosin englanninkielisenä. Onneksi sen voi koneella kääntää myös suomeksi. Kieli ei ole savolaisen sujuvaa mutta varmasti ymmärrettävää.
Tutkinnoissa (Art.D) on kuitenkin kansallisia ja kulttuurisia vaihteluja ja se muistuttaa virusten tapaa pyrkiä muuntautumaan ja menestymään myös uudessa ympäristössä. Suomessa taiteiden tohtorin tutkinto on Taideteollisen korkeakoulun ylin oppiarvo ja Yhdysvalloissa taiteiden tohtorin nimitystä esitti ensimmäisenä vuonna 1932 Wallance Aftwood, silloinen Clarkin yliopiston presidentti.
D.A. tuli käyttöön vuonna 1967 Carnegie Mellon yliopiston käytössä aineyhdistelmällä matematiikka, historia, englanti ja kuvaamataiteet. Ensimmäisen taiteiden tohtorin arvon yliopisto myönsi vuonna 1968 Donald H. Tarantolle matematiikan alalta. Taiteiden tohtorin tutkinto vahvistettiin Yhdysvalloissa tutkijakoulujen neuvoston toimesta vuonna 1970. Olin silloin aloittelemassa opintojani keväällä 1971 Oulun yliopiston filosofisen tiedekunnan biologisella opintosuunnalla tukiaineena myös mm. maantiede ja ATK, tilastotiede ja kemia, orgaaninen ja epäorgaaninen jne. myöhemmin yhteiskuntatieteet luonnontieteitten rinnalla valtiotieteineen mutta Turusta hakien. Toki tehden rinnalla myös tutkimusta ja opetustyötä molemmissa yliopistoissa sekä ”kenttätöissä” kunnille, maakunnille, kansainvälisille järjestöille jne. Aivojen eri lohkot ja niiden toiminta tuli varmasti tutuksi magneettikuvausten kautta siinä missä kartografia satelliittikuvina ja ”väärävärikuvina” myös maapinnan syvistä kerroksista. Tieteellistekninen yhteistyö on vilkasta ja on sitä edelleenkin globaalina ilmiönä.
Hyvin varhain, jo vuonna 1973, mukaan tuli myös päätoimisen yliopiston opettajan tehtävät Oulussa ja tutkijan tehtävät jatkuivat nekin rinnakkain Oulussa ja Turussa tietokoneetkin yhdistäen ja saaden näin kaivattua lisätehoa työllemme. Aineistot kun alkoivat olla todella mittavia nekin siinä missä kehittyvä analytiikka.
Yhdysvallat tuli sekin tutuksi hyvin varhain siinä missä eurooppalainen mutta myös venäläinen akateeminen maailma. Tutkimuslaitokset ja tieteen soveltajat tulivat niin ikään mukaan jo varhain. Suomella oli tällaiseen tutkimukseen vahva traditio etenkin maa- ja metsätaloudessa sekä teknologiassa, innovaatiopolitiikassa, mutta myös tieteen siirrossa käytännön yritystoiminnan ja elinkeinoelämän palveluun. Aivoissa havaittavat ennakkoluulomme eivät saaneet häiritä tieteen tekoa. Ihmisen poliittista kantaa ei näe ihonväristä tai kasvojenpiirteistä vaan vaikkapa siitä, millaisia tunnuksia hän kantaa paidassaan tai lippalakissaan.
Tämä ilmiö taas aktivoituu aivojen oikeanpuoleisessa kannusuurteessa vieraaksi poliittiseksi ryhmäksi havaitun kohdatessamme kadulla. Emme me itse sitä edes oivalla. Visuaaliset havainnot yhdistetään semanttisiin muistoihin ja siis muistiimme. Havainnolla kun ei ole merkitystä, jos sitä ei tallenneta myös muistiin. Opettajia koulutetaan näihin tehtäviin lapsia kasvattaessaan. Kaikkea ei toki tarvitse kertoa lähtien aivojen rakenteista tai karttojen synnystä.
Tieteet kun ovat erikoistuneet ja erikoistieteet yhdistävät tietojaan sekä poikkitieteinen yhdistää näitä uusiin löydöksiin, innovaatioksi kutsumiimme. Miltä tasolta ne löydetään, liittyy innovaatioympäristön monitieteisen osaamisen tasosta. Monitieteisessä tiimityössä edetään hitaammin mutta jaksetaan kauemmin. Poikkitieteisessä usein yksissä aivoissa ja nopeammin mutta samalla lyhyempiä matkoja kulkien. Aivot kun tahtovat väsyvä etenkin flow -tilassa koko ajan rasittaen. Urheilijat kutsuvat tilaa ylikunnoksi. Ei se sama ole mutta sinne päin.
Soveltavaa tutkimusta ja perustutkimusta toteutettiin omissa ohjelmissani kuitenkin sisäkkäin, ei vain rinnatusten, jolloin ero niiden välillä oli kuten veteen piirretty viiva. Sama päti suhdettamme tieteen ja taiteen välillä. Käsite Ph.D ja Sc.D olivat läheisessä kosketuksessa taideaineisiin ja käsitteeseen D.Art. Omalla kohdallani sitä auttoi sukuni ja sen juuret, joista olen kirjoittanut enemmän muistelmieni yhteydessä, jossa mukana on myös luostarilaitos ja sen ylläpito lampuoteineen, veronmaksajineen. Lisäksi sukunimet Ståhlberg, Berg, Pihlman ja Tavast tai Kloster kertovat myös suhteesta sekä kirkollisiin ja yliopistollisiin (Isak Pihlman) että sotilassukuihin (Tavast). Näistä Kloster ja suurehko, yli 3000 hehtaarin tila Kallaveden rannalla edusti viikinkiajan veneineen ja purjekuntineen kulttuuria, jossa yhteydet luostarilaitoksen kautta yliopistomaailmaan ja sen muutokseen olivat luonnollisia niitä myös ylläpitäen ja edelleen kehittäen.
Niinpä käsitteet Ph.D. ScD ja D.Art sopivat mielestäni nykyisin erityisen hyvin yhteen käsitteiden Cluster art ja Art of clusters sekä mediatieteitten Art of Aricles kanssa. Näin tämä työ, nyt tekemäni, on luonnollista jatkoa kirjoittamilleni töille ja tutkimukselle sekä tapahtuu rinnan taiteen ja kaiken aikaa uudistuvan poikki- ja monitieteisen, tieteiden välisen innovaatiopolitiikan kanssa.
Tässä Suomi on tarjonnut erityisen hyvän kasvu- ja työympäristön koulutuksemme rinnalla verkottuen luontevasti kaikkiin ilmansuuntiin ja myös vaikkapa AURP:n ja IASP:n kaltaisten organisaatioiden yhteistyönä. Toinen on suljetumpi ja amerikkalainen (AURP) toinen avoimempi ja eurooppalainen (IASP) mutta samalla myös globaaleja järjestöjä molemmat tieteen soveltajina teknopoliksiin tai agropoliksineen. Se, että on voinut toimia molempien hallinnossa, on ollut arvokas asia. Se että tämä työ lopetettiin ja Suomesta sitä vaikeuttaen, oli tekona ylijohtajatasolla omituinen tapa vaikeuttaa kansakunnan menestystä.
Kun itse olen syntynyt jäniksen vuonna, ja tämän niminen romaani on jo julkaistukin, erityisesti Ranskassa rakastettu, päädyin tähän viimeisimmän kirjani nimeen muistaen samalla minulle niin rakasta Kiinaa ja Espanjaa. Oletan että siellä tekstini oivalletaan myös paremmin kuin mitä pohjoisen puheen ja kielen onomatopoeettinen, luonnon ääniä matkiva kielemme antaisi ymmärtää. Onomatopoeettinen kielemme kun on jo synnyltään osa tätä oman aikamme mediayhteiskunnan luonnosta löydettyä klusteritaiteen ja -artikkeleiden yhteistä elämää ilman algoritmejakin.