Mustalaisten harhailuksi kutsuttu seikkailu Pohjanlahden perukoilla haaksirikkoutuneina sai pitkien vuosikausien jälkeen onnellisen lopun väsyneen ja nälkäisen havainnosta merellä, sumun keskellä, toivonkipinän herättävän unenomaisen näyn ja huudahtaen lautalla viruneille heimoveljilleen ja sisarilleen tästä kaiken vanhan toivottomuuden poistavasta ja uuden sytyttävästä saaresta, jossain kaukana horisointissa … ”hai… luoto siel…” Ja tuosta saakka tuota eristyksissä ollutta saarta alettiin kutsua Hailuodoksi.
Hailuodon siltahanke ja siitä puhuminen on liki tarkalleen ikäiseni eli yli 70 vuotta. Täyttäessäni nyt heinäkuussa 75-vuotta Hailuoto on saanut viimein siltansa ja omat muistelmani tältä osin osuvat oikeaan. Opiskeluni alkuainoina vietimme 1970-luvun alussa kesiä juuri Hailuodossa toki monen muun biologisen tutkimusaseman ohella ja Marjaniemi jäi muistoihini myös myöhemmin opettajanakin. Koulutettaviin kuului muitakin kuin biologeja ja maantieteilijöitä. Olen heistä kirjoittanut muistelmissani. Hailuodolla on oma erityinen asemansa niissä kokemuksissa, jossa kohtaavat poikki- ja monitieteinen tutkimus sillan symboloivalla tavalla. Onnittelen luodon omakseen tuntevia ja etenkin siellä asuvia merihenkisiä ystäviäni. Joitakin muistoja ja museon kaltaista olisin nyt kuitenkin rakentamassa ja palauttamassa myös kokonaan uudet vierailijat ja luodolle eksyvät tervetulleeksi siihen mereiseen kulttuuriin ja sen juurille, joista Hailuoto on tunnettu ja vois myös jatkossa säilyttää ainutlaatuisen asemansa kansallisessa ja monelle niin nostalgisissa muistelmissamme. Aivan kaikkea ei sovi unohtaa saati hävittää nyt kun sen säilyttämiseen on vielä mahdollisuuskin…. Hai .. luoto siel… Onnea Hailuodolle.
Näytä vähemmän