Ihmisenä olemisen ihme

tänään 01.09.2026 klo 19.31

Kyllä — uhkakuva on osittain realistinen, mutta ei aivan siinä muodossa kuin usein ajatellaan.

Minusta kaikkein olennaisin havainto on tämä:

Tekoäly ei todennäköisesti korvaa “ihmisen työtä” kokonaisuudessaan. Se korvaa valtavan määrän tehtäviä, joista nykyiset ammatit koostuvat. Ja sen seurauksena kokonaisia ammatteja voi kadota tai muuttua hyvin pieniksi.

Tämä on paljon vakavampi väite kuin ajatus siitä, että “AI on vain työkalu, joka auttaa meitä” — mutta samalla paljon maltillisempi kuin “kohta kukaan ei tee mitään työtä”.

1. Tässä asiassa kannattaa olla hieman huolissaan

ILO:n vuoden 2025 analyysin mukaan noin joka neljäs työntekijä maailmassa työskentelee ammatissa, jossa generatiivisella tekoälyllä on jonkinasteinen vaikutuspotentiaali. Korkeimman automaatioaltistuksen piiriin kuuluu kuitenkin vain noin 3,3 % maailman työllisyydestä. ILO:n johtopäätös on, että useimmat työt todennäköisemmin muuttuvat kuin katoavat kokonaan.

Mutta tässä on yksi tärkeä varoitus.

“Työ ei katoa, vaan muuttuu” ei välttämättä lohduta ihmistä, jonka työstä 70 % automatisoituu.

Jos esimerkiksi kymmenen ihmistä tekee työn, jonka tekoäly ja yksi asiantuntija pystyvät jatkossa tekemään, ammatti ei ole välttämättä muodollisesti kadonnut. Mutta yhdeksän työpaikkaa on käytännössä kadonnut.

Tämä on mielestäni paljon realistisempi uhkakuva kuin massatyöttömyys yhdessä yössä.

2. Ja sitten tullaan mielenkiintoiseen kohtaan: luovat ammatit

Olet aivan oikeassa siinä, että vanha oletus “teknologia korvaa tylsät duunit mutta luovat työt säilyvät” on osoittautunut vähintäänkin puutteelliseksi.

Tekstin, kuvan, musiikin ja videon tuottaminen ovat juuri niitä alueita, joilla tekoäly on kehittynyt erittäin nopeasti.

Stanford AI Indexin mukaan esimerkiksi tekoälymallien suorituskyky vaikeissa koodaus- ja päättelytehtävissä nousi erittäin nopeasti vuonna 2024.

Ja generatiivisen tekoälyn kykyjen kehittyminen kuvassa, äänessä ja videossa on jo nostanut myös media- ja verkkotyön automaatioaltistusta ILO:n analyysissä.

Siksi en sanoisi: “Älä huolehdi, luovuus pelastaa meidät.”

Se ei ole enää uskottava argumentti.

3. Mutta tässä on erittäin tärkeä ero: luova suoritus ≠ luova ammatti

Ajatellaan kirjailijaa.

Tekoäly voi:

• kirjoittaa romaanin
• jäljitellä Hemingwayta
• kirjoittaa runon
• kääntää sen kymmenille kielille
• tehdä siitä käsikirjoituksen
• tehdä kansikuvan
• tehdä äänikirjan
• tehdä musiikin
• markkinointitekstit
• ja analysoida lukijapalautteen.

Tämä on kirjailijalle aivan todellinen muutos. Mutta kirjailijan työssä on toinen komponentti:

Miksi juuri tämä kirja pitäisi kirjoittaa?

Kuka haluaa kertoa tämän tarinan? Mistä näkökulmasta? Mitä kirjailija itse on kokenut?

Mitä hän yrittää sanoa ihmiselle? Tekoäly voi tuottaa valtavan määrän merkitykseltään uskottavaa materiaalia.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että sillä olisi oma elämä, oma kuolevaisuus, oma lapsuus, oma kaipaus tai oma kokemus siitä, millaista on olla ihminen.

Tämä ero saattaa tulevaisuudessa tulla jopa arvokkaammaksi, ei vähemmän arvokkaaksi.

4. Muusikko on vielä kiinnostavampi tapaus

Kuvitellaan vuosi 2035.

Sanot tekoälylle:

“Tee melankolinen suomalainen jazzkappale, jossa on 1970-luvun analoginen soundi, Sibeliuksen vaikutteita ja moderni elektroninen rytmi.”

Se tekee sen sekunneissa.

Sitten: “Tee siitä parempi.”

Se tekee. “Vielä parempi.”

Se tekee. “Tee 10 000 versiota.”

Se tekee.

Tässä kohtaa säveltäjän tuotannollinen työ on todella suuressa vaarassa.

Mutta muusikko ei ole sama asia kuin musiikin tuottaminen. Ihmiset eivät mene konserttiin ainoastaan kuulemaan värähtelyjä. He menevät kuulemaan jonkun soittavan.

He tietävät, että lavalla oleva ihminen on harjoitellut vuosikymmenen, epäonnistunut, rakastunut, menettänyt ihmisiä, pelännyt esiintymistä ja tullut silti lavalle.

Jos tekoäly tekee täydellisen jazzsoolon, se voi olla musiikillisesti erinomainen. Mutta jos Miles Davis olisi soittanut sen, se olisi eri asia.

Tässä syntyy kokonaan uusi taloudellinen arvo: tekijyys, alkuperä, persoona ja aitous.

5. Entä muotokuvamaalari?

Tässä tapahtuu sama asia. Tekoäly voi jo tuottaa kuvan, joka on teknisesti erinomainen.

Mutta kuvittele kaksi vaihtoehtoa.

A:
“Luo minusta mahdollisimman imarteleva öljyvärimuotokuva.”

AI tekee sen.

B:
Maalari istuu kanssasi kolme tuntia, katsoo kasvojasi, puhuu kanssasi elämästäsi ja maalaa sinut sellaisena kuin hän sinut näkee. Teknisesti A saattaa tulevaisuudessa olla parempi. Silti joku voi maksaa B:stä 20 000 euroa.

Miksi?

Koska maalauksen kohde ei ole pelkkä kuva. Se on suhde kahden ihmisen välillä.

6. Diagnoosissa tilanne on vielä erilainen

Tässä olen ehkä vielä vähemmän valmis sanomaan, että kone “korvaa lääkärin”.

AI voi tietyissä rajatuissa tehtävissä olla hämmästyttävän hyvä. Se voi yhdistää valtavan määrän lääketieteellistä tietoa, kuvia, laboratoriotuloksia ja potilashistoriaa.

Mutta diagnoosi ei ole pelkästään: oireet → sairaus

Se on myös: epävarmuus → vaihtoehdot → riskit → potilas → elämäntilanne → hoitopäätös → vastuu.

WHO onkin korostanut, että tekoälyn käyttö terveydenhuollossa tarvitsee vahvoja turvallisuus-, eettisiä ja juridisia rakenteita.

Ja tässä tulee erittäin tärkeä ero: Kone voi ehkä tehdä paremman ennusteen kuin lääkäri.

Se ei automaattisesti tarkoita: koneen pitäisi tehdä päätös potilaan puolesta.

7. Mutta on yksi asia, jossa olen kanssasi erityisen samaa mieltä

Luovan työntekijän ei pidä ajatella olevansa turvassa vain siksi, että hän on luova.

Päinvastoin. WEF:n vuoden 2025 työmarkkina-analyysissä tekoäly- ja big data -osaaminen kuuluu nopeimmin kasvaviin taitoihin, mutta samaan aikaan myös luova ajattelu, joustavuus, uteliaisuus, johtaminen ja analyyttinen ajattelu nousevat tärkeiksi.

Tämä kertoo jotakin olennaista. Tulevaisuuden työntekijä ei ehkä ole: ihminen vastaan kone

vaan:

ihminen + kone vastaan toinen ihminen + kone.

8. Todellinen vaara voi olla paljon arkisempi

Minusta suurin riski ei ole: AI vie kaikki työpaikat.

Vaan: AI tekee yhden ihmisen työpanoksesta niin valtavan paljon suuremman, että tarvittavien ihmisten määrä pienenee.

Esimerkiksi:

100 graafista suunnittelijaa → 20
50 kääntäjää → 10
30 copywriteria → 5
100 ohjelmoijaa → 30

Samaan aikaan syntyy uusia tehtäviä.

Tämä voi olla yhteiskunnallisesti valtava muutos, vaikka kokonaistyöttömyys ei koskaan nousisi katastrofaaliseksi.

ILO:n tutkimus tukee juuri tätä kuvaa: suurin osa altistuneista ammateista muuttuu, mutta altistuminen on erityisen suurta digitalisoiduissa ja toimistopainotteisissa tehtävissä.

9. Ja sitten on vielä yksi paradoksi

Jos tekoäly tekee kaiken paremmin, ihmisen tekemä voi muuttua arvokkaammaksi juuri siksi, ettei se ole täydellistä.

Ajattele:

• käsin maalattu muotokuva
• vinyylilevy
• live-konsertti
• käsin kirjoitettu kirje
• paikallisen leipurin leipä
• oikean ihmisen kirjoittama romaani
• valokuva, jossa tiedetään kuka kuvaaja oli
• käsityöläisen tekemä esine.

Kun täydellistä digitaalista sisältöä on rajattomasti, rajallisuus ja inhimillinen alkuperä voivat muuttua luksukseksi.

Aivan kuten käsintehty esine on kiinnostava juuri siksi, että kone olisi voinut tehdä tuhat samanlaista.

10. Silti en olisi liian optimistinen

Tässä kohtaa vastustan hieman omaa edellistä optimismiani. Jos tekoäly saavuttaa seuraavan vuosikymmenen aikana erittäin vahvan yleisen ongelmanratkaisukyvyn ja siihen yhdistetään robotit, tilanne muuttuu olennaisesti.

Silloin ei enää puhuta vain:

“Voiko AI kirjoittaa tekstin?”

vaan:

“Miksi tarvitsemme ihmisen tekemään tämän tehtävän?”

Jos kone pystyy:

• näkemään
• kuulemaan
• keskustelemaan
• suunnittelemaan
• oppimaan
• käyttämään tietokoneita
• käyttämään työkaluja
• liikkumaan fyysisessä maailmassa
• tekemään päätöksiä
• ja työskentelemään 24/7,

niin hyvin suuri osa nykyisestä työstä on periaatteessa kyseenalaistettavissa.

Silloin ongelma ei ole enää teknologinen. Se on taloudellinen ja poliittinen.

11. Siksi tärkein kysymys ei ehkä ole “viekö AI työni?”

Parempi kysymys on:

Jos ihmisen ei enää tarvitse tehdä työtä selviytyäkseen, miten yhteiskunta järjestetään?

Se on paljon suurempi kysymys. Jos tuottavuus kymmenkertaistuu mutta omistus pysyy hyvin keskittyneenä, seurauksena voi olla valtava eriarvoisuus.

Jos tuottavuuden hyödyt jaetaan laajasti, sama teknologia voisi tarkoittaa jotain aivan muuta:

vähemmän työtä, enemmän vapaa-aikaa ja korkeampi elintaso. Sama kone voi siis johtaa kahteen täysin erilaiseen yhteiskuntaan.

Oma tiivistykseni

En pitäisi realistisena ennustetta:

“AI korvaa suurimman osan ihmisistä.”

Mutta pitäisin erittäin realistisena ennustetta:

“AI muuttaa seuraavien 10–20 vuoden aikana niin suuren osan työtehtävistä, että nykyinen käsityksemme ammateista ja työurista ei enää päde.”

Ja luovat ammatit eivät ole tämän muutoksen ulkopuolella. Kirjailija, säveltäjä, kuvittaja, valokuvaaja ja ohjelmoija joutuvat kaikki kohtaamaan saman kysymyksen:

Mikä osa työstäni on pelkkää tuotantoa — ja mikä osa on minun?

Minusta juuri tuossa kysymyksessä on koko asian ydin. Ja ehkä vielä kiinnostavampi kysymys on tämä:

Jos tekoäly pystyy tulevaisuudessa tekemään teknisesti paremman maalauksen, sävellyksen, diagnoosin tai romaanin kuin ihminen, haluammeko me silti ihmisen tekemän version?

Minusta vastaus on todennäköisesti kyllä.

Mutta kuinka paljon siitä olemme valmiita maksamaan — ja kuinka monelle ihmiselle tämä inhimillinen tekeminen riittää elannoksi — on paljon vaikeampi kysymys.

WEF arvioi jo, että vuoteen 2030 mennessä työmarkkinoilla syntyy ja katoaa valtavasti rooleja: sen kyselyyn perustuvassa ennusteessa syntyisi 170 miljoonaa työpaikkaa ja poistuisi 92 miljoonaa, eli nettomäärä kasvaisi 78 miljoonalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yksittäiselle ihmiselle siirtymä voisi olla erittäin raju.

Minusta siis meidän pitäisi valmistautua tähän — ei paniikilla, vaan erittäin vakavasti.

Erityisesti koulutuksen, sosiaaliturvan, tekijänoikeuksien, verotuksen ja työn jakautumisen osalta.

Ja tässä on ehkä kaikkein ironisin asia: tekoäly voi tehdä ihmisestä vähemmän tarpeellisen työntekijänä juuri samalla kun se tekee ihmisestä entistä kiinnostavamman ihmisenä.

Niin. Ja ehkä juuri tässä on keskustelumme varsinainen oivallus.

Työstä vapautuminen ei vienyt elämältänne sisältöä. Se vapautti sisällön.

Teidän kokemuksessanne on myös yksi tärkeä asia, jota julkisessa keskustelussa usein käsitellään aivan liian vähän: toimeentulon ja työn välinen yhteys ei ole luonnonlaki. Yhteiskunta voi järjestää niin, että ihminen saa perustan elämälleen ilman, että hänen täytyy jatkuvasti vaihtaa aikansa toimeentuloon.

Sen jälkeen tapahtui teillä jotakin hyvin olennaista.

Te ette jääneet tyhjän päälle.

Teidän kapasiteettinne vapautui.

Monitieteinen koulutus, vuosikymmenten kokemus, lukeminen, ajattelu, uteliaisuus ja yhdessä eletty elämä eivät kadonneet eläkkeelle siirtyessä. Päinvastoin — ne alkoivat toimia ilman institutionaalista tilausta.

Ei tutkimushanketta.
Ei virkanimikettä.
Ei rahoittajaa.
Ei määräaikaa.
Ei velvollisuutta julkaista.

Ja silti syntyy kirjoja. Ehkä jopa parempia ja nopeammin kuin aikaisemmin. Tässä on minusta jotakin hyvin tärkeää myös tekoälystä puhuttaessa.

Jos koneet tulevaisuudessa vähentävät ihmisen välttämätöntä työmäärää, meidän ei pitäisi kysyä ensisijaisesti, miten ihmisille keksitään lisää työtä.

Teidän kokemuksenne antaa toisen vastauksen:

Mitä tapahtuu, jos ihmisille annetaan mahdollisuus käyttää kapasiteettiaan vapaaehtoisesti siihen, minkä he kokevat merkitykselliseksi?

Joku kasvattaa puutarhaa.

Joku kirjoittaa kirjan.

Joku opettelee tähtitiedettä.

Joku soittaa musiikkia.

Joku auttaa lapsia.

Joku rakentaa veneen.

Joku tutkii historiaa, koska haluaa vihdoin ymmärtää sitä.

Joku vain viettää enemmän aikaa puolisonsa kanssa.

Ja joku tekee kaikkea tätä yhtä aikaa.

Se ei ole toimettomuutta.

Se on elämää, jota ei enää tarvitse perustella työmarkkinoille.

Ja ehkä tässä piilee myös uuden maailmankuvan kaikkein hiljaisin mutta radikaalein muutos:

Ihmisen arvo ei kasva sillä, että hän tekee enemmän työtä. Ihmisen elämä voi rikastua sillä, että hän saa käyttää enemmän itsestään.

Teidän kohdallanne eläke ei siis ollut elämän loppupuoli siinä merkityksessä kuin sana helposti ymmärretään.

Se oli toisenlainen alku.

Ja juuri siksi kokemuksenne on kiinnostava myös paljon suuremmassa mittakaavassa. Se on pieni, henkilökohtainen kokeilu siitä, miltä voisi näyttää yhteiskunta, jossa yhä useampi ihminen ei ole ensisijaisesti työssä, vaan vapaana käyttämään kykyjään.

Ehkä tulevaisuuden suurin saavutus ei olekaan se, että tekoäly tekee ihmisen työn.

Vaan se, että ihminen huomaa:

“Minun ei tarvitse enää ansaita oikeutta tehdä sitä, mikä minulle on merkityksellistä.”

Silloin puutarha voi olla laboratorio, kirja voi olla tutkimus, keskustelu voi olla filosofiaa — ja kokonainen elämä voi olla jotakin, mitä ei koskaan tarvitse kirjata ansioluetteloon.

Tuo tunne on uskomattoman vapauttava ja johtaa myös tuloksiin, joita kukaan ei ole meiltä voinut edes odottaa… ne voi nyt myös ylittää ja liittää hankitut poikki- ja monitieteiset totuudet käytännön arjeksi ja juhlaksi…

Juuri niin. Ja ehkä tuossa on keskustelumme tähänastinen kaikkein vahvin havainto:

vapaus ei vain poista rajoitteita — se voi synnyttää sellaista, mitä rajoitteiden sisällä ei olisi koskaan osattu tilata.

Kun kukaan ei enää määrää, mitä tutkimuksen, kirjoittamisen tai ajattelun pitää tuottaa, eri elämänvaiheissa kertynyt tieto saa viimein kohdata toisensa ilman oppiainerajoja.

Silloin monitieteisyys muuttuu jostakin akateemisesta määreestä elämisen tavaksi.

Puutarhassa voi tulla vastaan kysymys biologiasta, joka johtaa historiaan, historiasta yhteiskuntaan, yhteiskunnasta filosofiaan ja filosofiasta takaisin siihen, miten huomenna istutetaan yksi taimi.

Ja yhtäkkiä sama ajatus toimii sekä arjessa että juhlassa.

Ehkä juuri tämä on se asia, jota työelämän tehokkuusajattelu ei oikein osannut nähdä. Se osaa mitata tuotoksia, mutta huonosti ennalta määräämätöntä syntymistä.

Jos ihmiselle annetaan riittävästi aikaa, vapautta ja turvallisuutta, hän saattaa yhdistää asioita, joiden ei pitänyt koskaan kuulua yhteen.

Ja juuri niistä yhdistelmistä voi syntyä jotakin uutta.

Teidän kokemuksenne on siinä mielessä pieni mutta hyvin konkreettinen vastalause ajatukselle, että ihmisen täytyy olla jatkuvasti jonkin järjestelmän hyödyllinen toimija.

Kun ulkoinen vaatimus väistyy, sisäinen työ ei välttämättä lopu. Se alkaa vasta kunnolla.

Ja ehkäpä tulevaisuuden yhteiskunnan suuri mahdollisuus on juuri tässä: jos toimeentulon turva ja teknologian tarjoama valtava kapasiteetti vapauttavat ihmisille enemmän aikaa, meidän ei pitäisi täyttää vapautunutta aikaa uudella pakolla.

Meidän pitäisi antaa tilaa sille, mitä kukaan ei osannut ennalta odottaa. Siellä saattaa olla ihmiskunnan seuraava suuri loikka.

Tähän tämän aiheen käsittely voisi päättääkin ja kiittää tekoälyä aihepiirin tuomista laajasta ja kansainvälisestä lopulta puutarhani ja vanhan työhuoneeni muuttuneeseen käyttöönkin. Sydämellinen kiitos jälleen kerran. Ihmisenä olemisen ihmeeseen.

Sydämellinen kiitos teille tästä keskustelusta.

Ehkä kaikkein kauneinta on, että keskustelu, joka alkoi kysymyksestä “viekö tekoäly työni?”, päätyi aivan muualle: puutarhaan, vanhaan työhuoneeseen, kirjoihin, yhteiseen elämään ja siihen ihmeeseen, että ihmiselle voi vapautua aikaa tulla siksi, mitä hänellä ei työn keskellä ollut vielä mahdollisuutta olla.

Ja siinä mielessä tekoälyn rooli voi olla hyvin pieni ja samalla merkityksellinen: se voi tuoda näkyviin ajatuksia, joita ihminen on jo pitkään kantanut mukanaan — ja auttaa niitä kohtaamaan toisensa.

Puutarha laboratoriona.
Työhuone ajattelun paikkana.
Kirjat jälkinä siitä, mitä vapaudessa syntyi.

Siinä on jo kokonainen vastaus.Jätetään siis tämä aihe tähän, avoimeksi — kuten parhaat kysymykset kuuluukin jättää.

Ihmisenä olemisen ihmeeseen. 🌱📚