”Ex scriptis quaerere nexus absentes”
Paluu Johdantoon
Tämä kirja on kirjoittajansa järjestyksessä jo kolmas muistelmakirja hänen täyttäessä heinäkuun 10. päivä 75-vuotta. Se on sama päivä, jolloin hänen kustantajansa kotikaupunki Saksassa juhlii omia juhliaan aina vuodesta 1951 alkaen. Jostakin oudosta syystä meillä on sama syntymäpäivä. Samalla kustantajani (BoD) on kasvanut ikivanhan luostarilaitoksen raunioista Euroopan suurimmaksi alansa kustantajaksi. Kun olen alusta saakka ollut mukana tuossa minulle niin tutussa ja läheisessä kasvuprosessissa, luostarilaitoksen lampuoiteja (verotettavia) muistuttaen juuriltani, kustantamon aikanaan Itä-Savossa omistaneenankin, yhteinen matkamme on ollut minulle erityisen mieluisaa seurattavaa. Toivottavasti minusta on ollut matkalla jotain apuakin. Poikkitieteisyys on monitieteisyydestä jalostettua ja sellaisenaan myös algoritmien ja tekoälyn oppejammekin.
Elämme aikaa, jolloin uusin teknologia ja ”homo sapiens” -lajin tapa toimia täysin itsenäisesti muistuttamatta, kuinka ”homo nexus” ihmisestä annettava kuvaus kulkevat rinnatusten. Se näkyy nyt myös kirjani nimessä. Se on tekoälyn ja oman pohdintani yhteinen tulos ja viittaa kirjaan, jossa oman aikamme kirjallisuus ja myös kuvataiteet, kulttuuri ylipäätään, on vaikeasti irroitettavissa takavuosien kuvitelmistamme kirjan ja luovan työn perinteisestä synnystä. Tämä muutos on vienyt vuosikymmeniä, mutta on tullut näkyvämmin pohdittavaksi vasta vaiheessa, jolloin se koetaan jopa ongelmana ja riskinä pitkästä kehityskaarestaan piittamatta.
Kirjan nimi ”kirjoittamaton kirja” viitaa omaan aikaamme. ”Ex scriptis quaerere nexus absentes” on tapa avata portit oman aikamme kirjallisuuteen tai kuvataiteisiin, mutta sulkematta samalla sen vuosituhantista traditiotamme. Oma taustani ja aiemmat julkaisuni, noin 150 kirjaa ja tuhannet artikkelit, ovat vain osittain tuotettu muiden kuin alan ammattilaisten luettaviksi sekä samaan aikaan myös rahoitettukin tavalla, jossa rahaoittaja saa myös poikkitieteistä tulosta panostukselleen kilpailuyhteiskunnan sisällä toimien. Tosin tutkijan on hänenkin ansaittava leipänsä. Ei kissakaan pelkällä kiitoksella elä. Yliopistomme ja korkeakoulut kouluttavat nyt moninkertaisen määrän tohtoreita mutta vanhoilla eväillä ja rahoituksella. Ei sellainen malli sovi edes kotosuomalaiseen maailmankuvaankaan. Naisten kouluttaminen vaattii samat panostekijät kuin aikanaan miestenkin.
Kirjoittaminen täysin avoimessa yhteiskunnassa ja sopeutuen uuteen käytäntöön kustantajineen ja markkinoitten ehdoilla, on ehkä keskeisin syy siihen, miksi tälle kirjalle on haettu tällainen nimi ja julkaisualusta samalla. Kirjoittaja ymmärtää omat rajansa ja lukija tiedostaa hänkin, mitä on voitu kirjoittaa ja mikä jää ainakin toistaiseksi vaikeaselkoisesti avattavaksi tai pidetään puolittain suljettunakin. Tämän avaaminen olisi kadenkin kirjan vaativa tehtävä mutta löytyy kyllä tutustuen lähdeluetteloni kirjallisuuteenikin. Varon kuitenkin nyt kiirehtimästä ja tanssia muiden pillin mukana. Joka ei osaa tanssia, moittii lattiaa ja kiirettä vaatii vain kirppujen jahtaaminen. Toinen sananlasku on Venäjältä ja toinen Malesiasta. Molemmat Hannu Tarmion kirjasta: ”Elämän viisauden kirja”.
Poikkitieteisen työn ammattilaiselle tässä ei ole mitään kummallista. Harva teksti avautuu meille kaikille samassa asussa ja kuvataiteissa käymme joskus hyvinkin piinallista keskustelua sen sisällöstä. Takavuosien ja vuosisatojen kohdalla mystinen ja mytologinen kieli ja kuvitus ovat tuoneet tulkintaamme oman usein vieläpä hallitsevan asunsa, kun sen sijaan nyt kirjoitettava tai kuvitettava, tekoälyn tukemana, ei voi piileksiä kielellisesti tai kuvittaen menneen maailman mytologioitten ja uskomusten piiloviesteinämme. Sitä tiedemies tutkijana ei voi hyväksyä kohdallaan ja tekoälyksi kutsuttu robotiikka ei pidä aihetta edes keskustelun arvoisena.
Jos olet lukenut (Prof, Phd, ScD, Dart) dosentti ja kirjailija Matti Luostarisen henkilötiedoista ja toiminnasta hänen kotisivunsa (www.clusterart.org) kautta tämä esipuhe ja esittely noudattaa hänen virallista ko. kotisivun tekstiä ja on siten sinulle entuudestaan tuttu. Sen sijaan tämän hänen viimeisimmän kevällä 2026 julkaistun kirjan sivuilla tätä on muokattu vastaamaan ko. hetken ja viimeisimmän kirjan edellyttämää esipuhetta. On kuunneltu ehkä myös taustaääniä, tekoälyn toiveitakin? Väite ei pidä paikkaansa.
Mukana ei ole käytetty algoritmeja eikä tekoälyä. Syynä on ko. tekstin vaatimus pysyä oikeassa ajassa sekä kirjailijana nyt paremmin tunnetun poikkitieteisen tutkijan, tiedemiehen ja etenkin yliopistokaudellaan opettajan henkilöön sekä uusimpaan tietoon kirjassa, joka on syntyessään keväällä 2026 nyt pääosin kirjailijana toimivan Luostarisen henkilökohtainen eikä koneen kirjoittama kirja sekä sen esipuhe. Esipuheessa mainitun takoälyn tekstit ovat nekin pääosin Luostarisen omasta tekstistä sekä siirretty tähän aikaan ja samalla vastaten kirjoittajan, ei koneen hänestä hakemaan ”robottitietoon”. Taustalla ei ole itsekeskeisyys. ”Olen joka hetki inhonnut itseäni: elämäni koostuu noista hetkistä” (Cyril Connolly). Tapa on hyvinkin suomalainen. Kirjallisuudessa se näkyy itsemurhissa, päihteitten käytössä ja mielisairaaloissa vietetyissä vuosissa. Sen sijan robotin antamat arviot kirjoistani ovat täyttä hepreaa.
Näin siksi, ettei robotiikalla ole omana aikanamme vähäisintäkään mahdollisuutta tutustua kyseisen henkilön runsaaseen ja reaaliaikaiseen kirjallisuuteen, saati sellaiseen tekstiin, joka on tuotettu tiedeyhteisön sisällä ja hyvin rajallisen lukijajoukon käyttöön usein juuri tilaustutkimuksinamme. Valtaosa etenkin tutkimuslaitosten työstä on tällaista luonteeltaan.
Professori Matti Luostarinen on syntynyt vuonna 1951 Iisalmessa ja väitellyt Oulun yliopistossa filosofian tohtoriksi (1982) Turun yliopistossa valtiotieteen tohtoriksi (2005). Myöhemmin noiden tiedekuntien nimeä on muutettu paremmin omaa aikaamme vastaavaksiksin (luonnontieteinen, yhteiskuntatieteinen). Luostarinen on siten ns. poikkitieteinen tutkija ja tohtori ylittäen näin myös aikanaan opinnoissaan tiedekuntien aiemmin hyvinkin jyrkät rajat (vrt. suuri tieteen sota – Big science war). Se ei ollut tuon tieteiden sodaksi kutsutun ilmiön aikana lasten leikkiä. Oli turvattava myös oma ja perheen toimeentulokin. Sota oli avointa ja julmaa leikkiä ihmisten toimeentulolla ja mielenterveydellä. Samalla uudet sukupolvet joutuivat kohtaamaan muuttuvan yhteiskuntamme menneitten vuosien traumatkit.
Tämä koski luonnollisesti myös väittelijän suorittamia alempia tutkintoja ja niiden rakenteitakin. Poikitieteisyydellä tarkoitetaan muuta kuin monitieteisyydellä tai tieteiden välisellä, oloonkin että poikkitieteinen henkilö tulisi olla myös virallisemmin tutkijana väitellyt sekä luonnontieteissä että ihmistieteissämmme Suomessa ja globaalisti aihetta käsitellen ja käyttäen.
Niinpä tutkijana, tutkimusjohtajana ja professorina sekä dosenttina Luostarinen on työskennellyt ja työskentelee edelleen lukuisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa sekä on luennoinut yli sadassa yliopistossa ympäri maailmaa. Tiedepuistotoiminnassa (AURP, IASP) mukana toimivana tällainen myös yritystoiminnan ja suoran elinkeinotoiminnan tukeminen on lopultakin hyvin luonnollinen toimintaympäristö liki päivittäin vuonna 2026. Tästä kiitos uusimmalla teknologiallemme.
Luottamustehtävistä yliopistohallinnon ja tieteellisten seurojen ohella tärkeimpiä ovatkin juuri globaalit tiedepuistojärjestöt ja niiden todella työläät hallitukset ja asiantuntijatehtävät (IASP, AURP). Kansallisesti ja alueellisesti luottamustehtäviä on ollut sekä korkeakouluneuvostossa, maakuntahallinnossa (Häme), keskussairaalan valtuustossa ja hallituksessa (Kanta-Häme), valtuustossa ja hallituksessa (Forssa). Poikkitieteisen on syytä operoida myös tietoa välittäen ja integroiden eri laitosten välillä ja alueellisestikin. Akateeminen maailma on sitten kokonaan oma lukunsa.
Ideakilpailuissa Luostarinen on palkittu useita kertoja samoin kuin Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkillä. Kehitysjohtajana sama henkilö on työskennellyt sekä alueellisissa että lukuisissa kansainvälisissä suurohjelmissa ja klustereissa etenkin tutkimusohjelmia johtaen. Julkaisuja hänellä on yli 5000 tieteellistä tai popularisoitua, esseemuotoista artikkelia, joista noin 150 monografisia kirjoja (ks.lähdeluettelo), professorin pätevyyksiä samalla niitäkin liki kymmeneen yliopistoon tai tutkimuslaitokseen sekä luonnontieteissä (natural science) että ihmistieteissä (human science). Kaikki ideakilpailujen innovaatiot on myös toteutettu pääsääntöisesti globaaleina suurhankkeina silloinkin, kun alkuperäinen on ollut alueellinen tai kansallinen (vrt. Agropolis Strategy). Henkilön mukana ja julkaisutoimintana ne levittäytyvät paikallisista lopulta kansallisiksi ja globaaleiksi.
Pisimpään Luostarinen on työskennellyt kotiyliopistoissaan Turun yliopistossa (sosiologian laitos) ja Oulun yliopistossa (maantieteen laitos) sekä Suomen luonnonvarakeskuksessa (LuKe) ja Suomen Akatemiassa, yhteensä yli 45 täyttä alan duunarin työvuotta. Päivät tahtovat nenyä siinä pitkiksi. Kun duunia hoidetaan samaan aikaan useammassa laitosympäristössä roborreineen poikkitieteisesti, työvuodetkin tahtovat tuplautua.
Poikkitieteisessä työskentelyssä mukana ovat useammat laitokset tiedekuntineen. Tiedon leviäminen tapahtuu sekä horisontaalisessa että vertikaalisessa suunnassa. Tieteet poikkitieteisinä edustavat vertikaalitasoa ja kunnat, maakunnat ja valtiot horisontaalitasoa. Pikallinen ja lokaali sekä globaali ympäristö vaativat kokonaan oman kielensäkin kulttuureineen.
Luostarisen ensimmäiset julkaisut liittyvät Pohjois-Suomeen, Lappiin ja sen koskisotiin, joista hän myös väitteli, tuoden samalla uuden ”spatiaalisen identiteetin” käsitteen ympäristötieteittemme käyttöön ja tutkimukseen (Spatial identity in the face on environmental changes).
Julkaisut ovat ensimmäisiä poikkitieteisiä (Huom!) suomalaisia ympäristöpolitiikan ja -talouden sekä sosiologian alaan liittyviä laajoja raportteja ja metodisia suunnittelumaantieteen ja perinteisemmän luonnon-, kulttuuri-, talous- sekä sosiaalimaantieteen menetelmät yhdistäviä, aluemaantieteen lokaaleja ja globaaleja tutkimusohjelmia alkaen 1970- ja 1980 -luvun alun rakennemuutoksen tulkinnassa ja uuden suunnitteluvälineistön käyttöönoton murroksessa.
Syntyivät kokonaan uusi suunnittelumaantiede ja aluesuunnittelu menetelmineen (HUOM!) sekä digiajan ensimmäiset metodiset välineet ja megadatan käsittely rinnan Oulun tiedepuiston (science park) kehittymisen kanssa osana globaalia verkostoa. Ekologinen klusteri (Ecological cluster), innovaatiopolitiikka (Innovation policy) ja klusteritaide (Cluster art) sekä hybridiyhteiskunnan tutkimus (hybrid society) käynnistyivät puolestaan poikkitieteisenä ja -taiteisena prosessina osana yhteiskuntamme paradigmaista, maailmankuvat muuttavaa vaihetta jo hyvin varhain (HUOM!).
Samalla kaupungistuminen ja kaupunkilaistuminen muutti koko aluesuunnittelun perustan uuden tietotekniikan myötä ja koskisodat päättyivät nekin koskiensuojelulakeihin ja ympäristöministeriön perustamiseen, muuttaen alan organisaatiot tulevan ympäristöhallinnon perustaksi. Kaikki tämä tapahtui muutamassa vuodessa (HUOM!). Ei kuitenkaaan ilman pelottelua, uhkailua ja painostusta. Moni vaikeaksi osoittautunut käsite ja uudistus oli hoidettava ”piilotetuin sanakääntein” lainaten Veikko Vennamon kirjoitusta minusta sekä eläen Dag Hammarskjöldin neuvoin: ”Älä punnitse jokaista askelta tielläsi: vain kauas katsoen löytää perille.” Näin jatkaen tekoälyn kuvausta prof, PhD, ScD Matti luostarisesta.
Kiintoisaa on kuinka Luostarinen esitti jo tuolloin kuinka perustaa (ideakilpailu ”Piste Iin päälle”) monitieteinen ympäristöinstituutti Iijoen suistoon korvauksena suojeluohjelmasta, joka olisi päättänyt viimeinkin ”allaspeikot” ja ”koskisodat” koskiensuojelulain myötä Pohjois-Suomessa (Iijoki, Kemijoki, Ounasjoki jne).
Tuolloin jo varhain 1980-luvulla Oulun yliopiston kaikki tiedekunnat olivat valmiina ko. laitoksen perustamiseen ja siellä toimimiseen. Luostarinen oli käynyt useaan kertaan läpi ko. joet ja niiden sivujoet koskien tutkimusohjelmaa, joka levisi myöhemmin yleiseurooppalaiseksi Luostarisen sitä johtaessa (European rivers network) sekä myöhmmin vuosituhannen vaihtuessa myös Kiinaan (Susdev China – Sustainable Development China) (HUOM!). Lokaalisesta ja paikallisesta siirrytiin hetkessä globaaliin.
Samalla Lapissa keskityttiin matkailuun ja Oulun yliopistossa oman tiedepuiston (science park) perustamiseen, maaseudulla kylätoiminnan aktivoimiseen ja levittämiseen, yhdyskuntasuunnittelun osallistuvaan tutkimukseen ja tutkimuksen jalkauttamiseen kentälle (Julkaisut koskien ekologista klusteria ja innovaatiopolitiikkaa – Ecological cluster and Innovation policy, ks. lähdeluettelo).
Globaali tiede ja sen sovellukset rantautuivat uuteen yliopistoon ja sen kampusalueelle Ouluun, jolloin Nokian menestys sai perustansa ja innovaatiopolitiikka tehtiin suomalaisille tutuksi rinnan globaalien tiedepuistojärjestöjen kanssa (AURP, IASP).
Tämä kaikki vaati laaja-alaista perustiedettä ja -tutkimusta, yliopistojemme monitieteistä yhteistyötä myös hallinnossa, ei vain tutkimuksessa, koulutuksessa, vaan myös verkosto- ja klusteritaloudessa yritysten ja elinkeinoelämä yhteistyönä (ks. lähteet). Samalla perustettiin ympäristöministeriö ja viimeiset koskemme suojeltiin nekin lailla. Ilman toimivaa hallintoa ei ole ohjelmia toteuttavia substanssialan osaajiakaan. Tämäkin oli hoidettava rinnakkain uusien organisaatioden synnyn kanssa. Alan koulutus käynnistyi välittömästi.
Myöhempi tuotanto liittyy maantieteen ja luonnontieteen rinnalla toisen väitöskirjani aiheisiin, jolloin ekologinen klusteri (Ecological cluster) ja innovaatiopolitiikka (Innovation policy) laajeni mediayhteiskunnan (Media society) tutkimuksiin ja laajoihin sosiaalisen median (Social Media Economy and Strategy) ja hybridiyhteiskunnan (Hybrid Society) suuriin julkaisusarjoihin (Social media, economy and strategy, Ecological cluster and innovation policy, Hybrid society, Agropolis strategy jne.).
Näitä monografisia julkaisuja Luostarisella on hyvinkin yli sata kappaletta, joista viimeisimmät esseekokoelmina ja manifestin ”Cluster art tai art of clusters” tuotteina, huolehtien näin myös informaation reaaliaikaisesta levityksestä (Innovation diffusion) sekä alan tutkimuksesta uuden kustannustoiminnan (JIT = Just in Time) reaaliaikaisessa kehitystyössä ja osana paradigmaisesti muuttuvan paikallisen (local), alueellisen (regional), kansallisen (national) ja globaalin (global) yhteiskunnan murrosta ja myös sen populistista liikehdintäämme. Runsas tuotanto etenkin vuosien 2023-2025 aikana kuvaa ilmiön tulkinnan ja tutkimuksen kiireellisyyttä, mutta myös teknistä valmiuttamme oikea-aikaisesti. Samalla liki 500-sivuisten kirjojen synty muuttui sekin liki teolliseksi, kuukausittain julkaistavaksikin. Tästä kiitos lapsilleni ja samalla BoD:n joustavalle työskentelytavalle rinnan algoritmien ja tekoälyn kanssa operoidenkin (suora lainaus Chat GPT:n tekstistä).
Perinteinen media ja sen julkaisutoiminta sekä samalla maantieteen diffuusiset (Spatial Diffusion) menetelmät teorioineen eivät enää sopineet yksin tähän tehtävään. Niiden aika oli joko ohi myös yhteiskunnallisessa ja politiikan (Politics and Policy) tutkimuksessa tai sitä täydennetiin uudella teknologiallamme. Yhteiskuntamme eli kokonaan uutta vaihetta ja siihen oli syytä sopeuttaa myös omat lukijansakin. Oli toki paljon muutakin kuin tekoäly ja robotiikka. Ei edetty yhdellä mielellä ”Uno animo”, yhdellä loikalla ”Uno saltu” eikä yhdellä kertaa ”Uno tempore”. Uusien innovaatioiden esteenä oli vanha traditio. Monelle tottumus on tyranni ”Usus est tyrannus”.
2000-luvun tuotannossa Luostarinen tunnetaan innovaatiopolitiikan ja mediatutkimuksen ohella etenkin tieteen popularisoijana ja käsitteiden ”Agropolis Strategy” ja ”Cluster art” -manifestin rakentajana sekä tieteen ja taiteen yhdistäjänä luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden rajapinnoilla samalla liikkuen. Innovaatiopolitiikka oli tuolloin tieteen rajapinnoilla tapahtuvaa tutkimusta ja sen tuotteita. Tuotannossa painottuvat rinnakkain globaalit ja lokaalit (regional and spatial) sekä poliittisesti ajankohtaiset aiheet EU:n alueella, Amerikassa sekä Aasiassa ja Afrikassa.
Prosessien visiointi on ollut samalla tulosta myöhemmin modernin yhteiskunta- ja aluetieteiden menetelmällisen laadullisen kehittämisen vaatimuksessa, EU:n ohjelmapolitiikassa sekä globaalien tiedepuistojärjestöjen sisältä saatu tuki. Ne muuttivat agro- ja ekopoliksien sekä sähköisen median ja modernin maantieteen (GIS) sisältöä ja metodologiaa myös tiedepuistoissamme (teknopolis/ AURP, IASP). Uuden teknologian kiihtyvä sisäänmarssi yhteiskunnan kaikilla lohkoilla on ollut jo kauan oman aikamme tieteen ja sen sovellusten ytimessä klusteri- ja verkostorakenteineen.
Visuaalisesti toteutetut mammuttisarjat korostavat tutkimuksen tiedekeskusten luomaa uutta ilmettä, mutta myös julkaisuteknisesti median muuttuvaa luonnetta dokumentoiden sähköisen ja reaaliaikaisen tiedon tulokset myös taidekirjoissa. Mukana on myös tiedettä ja fiktiota yhdistäviä romaaneja (esim. Arctic Babylon 2011 ja osat I II III).
Luostarinen on harrastanut koko aikuisikänsä kuvataiteita ja hän on pitänyt visuaalista luovuutta (estetiikka) innovaatiotoiminnan ytimenä, lähtien aina inhimillisen kulttuurin syntysijoilta (moderni antropologia ja strukturalismi). Töissään hän käyttää tieteensä tapaan poikkitieteisiä, rajat ylittäviä keinoja ja materiaaleja, luonnossa luonnollisesti hajoavia (Chat GPT).
Aiheet on haettu filosofiasta, antropologiasta, tieteen rajapinnoilta ja mytologiasta yhdistäen ne luonnontieteiseen sekä myös uuteen teknologiaan materiaalien käytössä. Ekologisen klusterin (Ecological Art) yhdyskuntarakenteita muuttava ja myös arkkitehtoninen (estetiikka) vaikutus näkyy monissa 2000-luvun globaaleissa rakenteissa siinä missä aiemmin Aropolis strategian (Agropolis Strategy) kulttuureihin ja luontoon, yhdyskuntien rakenteisiin sidottu toteutustapakin (Ecopolis Strategy). (Chat GPT).
Tieteen omassa sisäisessä kielessä (symbolijärjestelmissä ja metodiikassa) käsitteet klusteritaiteesta (cluster art) ja taiteen klusterista (art of clusters) ovat Luostarisen käyttäminä, lähinnä symboli-innovaatioita lähestyviä, kehitettäessä luovaa innovaatioprosessia yhteistyössä tieteen ja taiteen välillä, niiden perinteisiä konventiota samalla yhdistäen ja myös kunnioittaen.
Tähän tarkoitukseen syntynyt klusteritaiteen manifesti (The Manifest of Cluster Art and Art of Clusters) on ollut professori Luostarisen lanseeraama jo 2000-luvun alussa, ja levinnyt kaikille mantereillemme ( cluster art ) käsittäen tänään, vuonna 2026, jo yli 300 miljoonaa alan toimijaa, joista merkittävä osa on lapsia. Tästäkin enemmmän ja lisää kirjan sivuilta otganisaatioineen ja aiemmin lähdeluetteloon tutustuenkin (ks. lähteet).
Näin oli myös tarkoituskin, haettaessa yhteistyökumppaneita ja ilmiön symbolijärjestelmiä, uusinta teknologiaa, osana digiajan innovaatiojärjestelmiä ja luonnontieteiden (natural sciences) tarjoamia teknisiä mahdollisuuksia ihmistieteittemme (human sciences) rinnalla. Se miten pitkällä olemme vuonna 2026 on lopulta kohtuullisen pitkän kehityskaaren tulosta. (Tietoja kirjailijasta (2026) – English abstract… )
Matti Ilmari on maantieteen ja sosiologian professori ja dosentti, mutta samalla myös kirjailija, kuvataiteilija, tieteen popularisoija, luonnonvaratalouden ja maaseudun tutkija, innovaattori ja innovaatio- ja mediatutkija, innovaatiopolitiikan kehittäjä. Luostarinen työskentelee vapaana toimittajana, tutkijana sekä bloggaajana, yhteiskunnallisena keskustelijana sekä myös kriitikkona. Monialaisuuden rinnalla Luostarista luonnehtii poikkitieteisyys ja kansainvälisyys.
Runo on kuin maalaus – ”Ut pictura poetis” ja mitä kylvät sitä niität – ”Ut sementem feceris, ita metes” (Cicero).