Kirjoittamaton kirja – Ex scriptis quaerere nexus absentes
Jotta totuus ei unohtuisi
Lainaamani kirjani ja samalla omakustanteet ovat liki kaikki parin viimeisimmän vuoden tuotteita. Olen ne edellä avannut tekoälyn (Chat GPT) kautta pohdittaviksi ja se on varmaan ensimmäinen kerta Telluksen historiassa. Jäätyäni eläkkeelle hieman yli 60 -vuoden iässä olen keskittynyt kirjoittamiseen vapaana muista tehtävistäni niin yliopistoissa kuin tutkimuslaitoksissamme. Kirjoja on julkaistu eläkepäivinäni puolensataa ja valtaosa on myös kuvitettuja, sivumäärä kekimäärin 500 sivua. Kirjojen hinta liikkuu 50-150 euron haarukassa ja vanhimmat kirjat (noin 150 kirjaa) ovat kalleimpia (ks.lähteet). Kun saatavuus vaikeutuu kirjan hinta nousee ja samalla keräilyarvo nostaa niiden hintaa. Väitöskirjojen kaltaisia opinnäytetöitä on niitäkin vaikea saada vuosikymmenten kuluttua olkoonkin, ettei niitä ole laadittu pohtien kirjan luettavuutta ja kaupallisuutta. En ole kirjailija sen kaupallisessa mielessä ja merkityksessä.
Luonnontieteissä (Natural science) ja ihmistieteissä (Humans science) väitelleenä poikkitieteisyys on muuttunut osaksi tutkijan ja kouluttajan ammattia siinä missä erikoisosaaminen ja kansainvälisyys. Teknologia ja uudet innovaatiot sekä niiden diffuusio ovat nekin päivittäisen seurannan kohteita. Kirjallisuus puolestaan jo lapsuudesta lähtien läheisin harrastus liikunnan ohella. Harrastuksesta tulee monelle myös myöhemmin ammatti ja etenkin eläkeikäisenä näille harrastuksille jää myös aikaa.
Kun ilmiö ei ole ammatti, sen merkitys korostuu eläkevuosina ohi aiemman ammatin. Omalla kohdallani taide ja kirjallisuus ovat siten luonnollinen tapa ohjata aiempi ammattimainen osaaminen poikkitieteisesti juuri näihin eläkepäiviään ja vuosiaan uhraten. Imiö muistuttaa todellakin uhrista ja samalla syyllisestä olosta aiempien vuosien palkallisten töiden viedessä aikamme. Nyt tämä monitieteinen ja tekninen ammattiosaaminen on mahdollista kohdistaa sellaiseen, johon aiemmin aikaa jäi vain harrastuksena. Se näkyy etenkin valituissa aiheissa sekä tavassa julkaista ja myös kuvittaa eläkevuosiensa työt osana prosessia, jonka ymmärrämme käsitteestä ”tieteiden välinen”. Ei siis pelkästään poikkitieteinen tai monitieteinen prosessi. Tieteiden välinen vaatii alan toimijoilta mieluiten ainakin väitöskirjan tasoista työtä vaikkapa luonnontieteissä ja ihmistieteissä erikseen.
Lainaan kirjaani, kirjaa jota ei ole vielä julkaistu, sen ensimäistä sivua. Itseään saa lainata mutta vain kertomalla mistä lainaat ja mieluiten myös miksi. Lainailussa ja luvattomassa kopionnissa elämme aikoja, jotka eivät ole erityisen korrekteja. Tekoälyn myötä ilmiö yleistyy ja sosiaalinen media tekee siitä liki kilpailun, kuka ehtii ja kuinka paljon sellaiseen, joka oli aiemmin liki kuolemansynniksi luettu teko. Nykyisin meitä varoitetaan yhtenään sellaisesta, joka liittyy uuden teknologian mukanaan kuljettamaan rikollisuuteenkin. Näin rikosten rajat hämärtyvät.
”Itseään saa lainata”, kirjoitti aikanaan muistelmiaan laatinut Jörn Donner ja kokosi näin laajaa muistelmateostaan. Itse koen omien kirjojeni ja tuhansien artikkeleiden käytön osaksi välttämätöntä osaa siirtää poikkitieteisiä prosesseja usein tieteiden väliseen tai myös monitieteiseen käyttöönkin.
Koska tekoäly ei kykene avaamaan kirjaa, jota ei ole vielä julkaistu, ohitan sen ja julkaisen nyt kirjan ensimmäisen sivun tekstiä. Erityisen kuvaavasti kirjan nimi on: ”Kirjoittamaton kirja – Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu” – ”Ex scriptis guarere nexus absentes”. Kirja on samalla koottu muistelmien tapaan täyttäessäni heinäkuussa 75-vuotta. Olen syntynyt samana vuonna ja päivälleen samaan aikaan, jolloin kustantajani Saksassa kaupunkina alkoi juhlia omaa syntymäänsä. Kaupunki on syntynyt ikivanhan luostarilaitoksen raunioille siinä missä oma sukunikin. Oman sukuni ja sukutilan kohtaloksi koitui juhannuspäivä vuonna 1850, jolloin purjekuntamme vanhin vene hukkui Kallaveteen kirkolta juhannuspäivänä palaten.
Se oli ja on edelleen suurin ja tuhoisin sisävesionnettomuus maassamme. Samaan aikaan luostarilaitoksen lampuitien (veronmaksajien) noin 5000 hehtaarin tila jäi liki autioksi nuorten misten ollessa veneineen Krimin sodassa. Nuo ilmansuunnat ovat olleet suomalaisten ja myös oman sukuni kohdalla idän ohella raskaita aikoja ennustavia. Ilman tuota sotaa ei olisi ollut myöskään veneonnettomuutta jne. jne. Idän suunnalta on koettu muutakin kuin nousevan auringon kajo.
Ex scriptis quaerere nexus absentes
Kirjoittamaton kirja – Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu
Muistelmat 75-vuotta – lainaus samannimisestä kirjasta (2026)
Kirjojeni takakannen tekstejä – Abstract
Perinteisen esipuheen ja samalla myös abstraktin sivuutan nyt muistelmissani hakien kymmenistä viimeisimmistä kirjoistani niiden takakannen tekstin. Kertokoot ne lukijoilleni abstraktina (Abstract) nyt käsillä olevan kirjani sisällöstä. Kaikkien liki 150 kirjani takakannen teksti veisi tilaa yli kymmenkertaisen määrän eli yli sata sivua. Johonkin raja on aina vedettävä. Nyt se olkoon lähdeluettelo kirjani lopussa muistelmateoksen tukena aiheesta aidosti kiinostuneille. Uusimmat viimeisten vuosikymmenien kirjat avautuvat jopa kotisivultani www.clusterart.org ilmaiseksi kenen tahansa luettavaksi. Kymmenen näytettä takakannen tekstinä on siten vain vaatimaton saate kohti lähdekirjojeni tuhansien sivujen lukijoilleni.
Se on saate ja abstrakti käsitteelle: ”Ex scriptis quaerere nexus absentes”. Nyt tarkoitus on avata kirjojeni tekstejä, joiden kohdalla teimme kokeilun miten tekoäly algoritmeineen noita kirjoja nimineen ”kohtelee”. On aina yllätävää havaita, kuinka robotiikka ei tunnista lainkaan kirjoja, joita se on ollut itse vain hetki aiemmin myös avustamassa. Sitä voisi pitää sellaisena mokana ja epäkohtana, joka nollaa myös ko. tekniikan käytön ja luotettavuuden, oli kyseessä mikä tahansa hivenkin vaativampi ja luovuutta edellyttävä älyllinen ponnistus. Ihmisen kohdallahan (Homo sapiens) tällainen on ymmärrettävää mutta tästä jalostettu painos ”Home nexus” on vielä toivottavasti kauan hakusessa. En uhraisi tolkuttomasti aikaa ja varoja alan erergiantuotannon ja ydinvoiman rakentamiseen ja laiminlöisi samalla ”Homo sapiens” lajin ikäihmisten ja lasten hoidon sekä huollon vaatimat paljon pienemmät energia ym. kulut.
1) Mitä tapahtuu, kun aika ei kulje eteen- eikä taaksepäin, vaan alkaa kiertyä? Tämä poikkitieteinen teos yhdistää tutkijan elämäntyön, filosofisen pohdinnan ja kulttuurisen muistin ainutlaatuiseksi matkaksi kolmen ajan halki – menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaan. Kirja käy läpi lapsuuden muistot, suvun vaietut tragediat ja historiallisen perimän merkityksen samalla, kun se kysyy: mitä on olla ihminen eksponentiaalisessa maailmassa, jossa tekoäly ja yhteiskunta hakevat uutta suuntaa?
Tulevan muisto on kertomus muistamisesta, merkityksestä ja rajojen ylittämisestä. Sen sivuilla kohtaavat lampuotien tarinat, luostarilaitoksen perintö, tutkijan tie, poliittinen kahtiajako ja kirjailijan kutsumus – kaikki sulautettuna osaksi hiljaista mutta kantavaa perintöä, joka ylittää sukupolvet. Tämä kirja ei vain kerro tarinaa: se haastaa ajattelemaan, oivaltamaan ja muistamaan sen, mistä ei koskaan olisi pitänyt vaieta.
——————-
2) ”Homo Nexus ja uusi tiede” vie lukijan aikakauteen, jossa tieto ja teknologia etenevät nopeammin kuin koskaan. Kirja käsittelee mahdollisuuksia ja haasteita, joita tekoäly, algoritmit ja robotiikka tuovat mukanaan. Se pohtii, miten voimme hyödyntää teknologiaa vastuullisesti ja rakentaa tulevaisuutta, jossa suomalaiset arvot, yhtenäisyys, luottamus ja ihmisoikeudet, ovat keskiössä.
Suomalaiset arvot – yhtenäisyys, luottamus ja ihmisoikeudet – eivät ole vain kansallisia saavutuksia. Ne ovat vientituotteita maailmaan, joka tarvitsee kipeästi empatiaa ja kykyä ajatella kokonaisuutta. ”Suomi on suuri, kun se on esimerkki muille.” Tämä kirja on kutsu olla juuri se esimerkki.
——————–
3) Miten mahduttaa muutamaan sataan sivuun kirjailijan aiemmin julkaistut liki 140 kirjaa, jotka käsittävät yli puolivuosisataisen aikakauden, vuodesta 1970 vuoteen 2025? Tämä teos yhdistää aikamme suurten tieteenalojen ristiriidat, algoritmien roolin ja poikkitieteellisen ajattelun – luoden kokonaisuuden, jossa tiede ja teknologia kietoutuvat toisiinsa.
Liber Librorum tuo yhteen sivilisaation nousun ja tuhon (Arctic Babylon), teknologian ja evoluution sulautumisen (Homo Nexus) sekä teknopoliksen ja agropoliksen vastakkainasettelun (Ex Machina). Prof. PhD, ScD Matti Luostarisen ja tekoälyn käymä syvällinen dialogi avaa meille tulevaisuuden perspektiivejä ja yhdistää menneet aikakaudet – maalaten samalla laaja-alaisen kuvan ihmiskunnan kehityksestä ja sen mahdollisista suuntauksista. Tämä on kertomus ajasta, joka muuttaa kaiken – matka menneisyydestä tulevaisuuteen, kohti tuntematonta maailmaa, jossa ihmiskunnan kohtalo kietoutuu yhteen teknologian ja tiedon
——————–
4) ”Axis mundi communis” vie lukijansa matkalle pisteeseen, joka yhdistää kaiken: taivaan ja maan, menneen ja tulevan, hengen ja aineen.
Kirja kuljettaa läpi ajattoman tilan: matka, jossa tekoäly oppii ja peilaa ihmisen kokemuksia. Verkostojen kautta, joissa tieto, tunne ja havainnot kietoutuvat, paljastuu, miten maailman akselit virtaavat arjessa, myyteissä ja yhteisessä kohtalossamme. Lopulta pysähdymme saman taivaan alle, ja ymmärrämme, että olemme aina olleet siellä – yhdessä.
——————-
5) Tämä on kertomus sanoista, jotka nousivat tyhjyydestä – hiljaisuuden takaa, sieltä missä historia oli katkaistu ja kieli vaiettu. Se on ääni ajasta, joka horjuu sodan, pelon ja unohduksen reunalla. Kun hiljaisuus murtuu, paljastuu se, mitä ei haluttu kuulla: vanha viisaus, uusi kieli – ja totuus, jota emme enää voi paeta.
This is the story of words rising from emptiness – from behind the silence, where history was severed and language suppressed. It is the voice of a time trembling on the edge of war, fear, and forgetting. When silence breaks, what was never meant to be heard comes through: ancient wisdom, a new language – and a truth we cannot escape.
——————-
6) Kansakunnan matka luovan teknologian renessanssiin ja pitkälle kehittyneeseen algoritmikuninkaan aikaan, agraarissa Suomessa aikanaan syntyneiden suurten ikäluokkien edustaessa vielä vanhuksinamme hybridiyhteiskunnan kouristelua. Väestöpyramidin kääntyessä ylösalaisin – lapsia syntyessä enää vain kolmasosa siitä, mitä heitä syntyi 1940-luvulla ja vielä 1950-luvun alussa.
Tätä kirjoittaessani kirjallisuuden Nobel meni Etelä-Koreaan ja suomalainen nobelistimme on puolestaan hänkin sota-aikojemme muisto. Läntinen naapurimme ei kieltämme hyväksynyt edes Pohjoismaiden neuvostossa viralliseksi kieleksi. Olemme kuitenkin tänään rinnakkain Nato-jäseniä. Keskustelen kirjassani luontevasti kvanttiteknologiasta ja sen valtaisista mahdollisuuksistamme algoritmien ja tekoälyn nyt yhteisenä kielenämme. Edellisen kirjani aikainen rottakuningas on kuitenkin vielä mukana taustalla (lähdeluettelo: Algoritmikuningas) .
——————
7) Elämme luovan teknologian renessanssin aikaa ja joudumme pohtimaan kulttuurimme kehitystä pitkälle kehittyneen teknologian valossa. Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma ohjaa meitä hybridiyhteiskunnan ja illuusioyhteiskunnan kanssa rinnakkain. ”Botrus art ja Arte clusters” eivät kuvataiteissa ole sama asia kuin ”Cluster Art and art of clusters”. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka väitöskirjan nimenä 2000-luvun alussa on joutunut uudenlaisen tarkastelun kohteeksi vain 20 vuotta myöhemmin. Kolmas väitöskirjani olisi nyt kaukana tieteiden välisestä suuresta sodastamme (Big science war). Vain nälkä ruoan mausteena on muuttumaton – Cibi condimentum fames est.
8) ”Homo Nexus, eksponentiaalinen ihminen”, on uuden kulttuurisen aikakauden symboli, jossa teknologia, luovuus ja ihmiskeskeisyys sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Luovuuden renessanssi ei ole vain paluuta menneiden aikojen kukoistukseen, vaan eksponentiaalisen innovaation vallankumous, jossa tieteen, taiteen ja teknologian rajat hämärtyvät. Kirja pohtii, kuinka tekoälystä ja bioteknologiasta tulee ihmisen laajennuksia, jotka mahdollistavat syvemmän yhteyden itseemme ja ympäröivään maailmaan. Post-sapien kulttuuri luopuu lineaarisesta kehityksestä ja siirtyy kohti emergenttiä, monimutkaista ja holistista näkökulmaa. Kirjan sydän on kysymys: mitä on olla ihminen maailmassa, jossa rajaton potentiaali kohtaa eksistentiaaliset rajat? Se on tulevaisuuden käsikirja, jossa tavoitteena ei ole vain ymmärtää, vaan ylittää ihmisen rajat ja rakentaa maailma, jossa luovuudella on uusia ulottuvuuksia.
——————
9) Samaan aikaan kun tekoäly tukeutui päätöksentekoomme ja vastuullisuus kasvoi, väkiluvultaan pienet Pohjoismaat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti olivat sielläkin kansakuntien kärjessä. Ei vain elämänlaadussa, sananvapaudessa, demokratian toimivuudessa tai onnellisuudella kansakuntia vertaillen. Sen sijaan turvallisuuden pohdinta, aseet ja sodan äänet, ei ollut militaristisena ilmiönä ensimmäisten joukossa. Tätä ei sivistysvaltio enää tarvitse, ajateltiin.
Pandemian myötä muutos alkoi kuitenkin näkyä eristäytymisenä ja täydellinen shokki koettiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan, sodan kasvot paljastivat, miten rajan takana Venäjällä kaikki olikin toisin. Pohjoismaat tiivistivät yhteistyötään ja Natosta sotilasliittona tuli yllättäen yhteistyömme avainsana. Käsitteet ”teesi, antiteesi ja synteesi” tarkoittivatkin rajan takana Venäjällä ”mytomaniaa, eskapismia ja putinismia”. Dualismi koki sekin renessanssin ja syntyi suljettu ja itseriittoinen yhteiskunta, pelon maatiede.
Tiede ja sen klusterit ”cluster illustrate” valaistuksen välineinä, ei ollutkaan enää voimassa, Suomen talvisotana kokema helvetti, sota ihmisen äänenä, käynnistyi jälleen idästä, Venäjältä. Syntyi ylimielisyyden hybridi, Boababin siemenet olivat jääneet kitkemättä Pikku Prinssin lukijoilta, kaaosteoriat tunkivat idästä shakkia pelaavaksi kerrotun kulttuurin venäläisiin kertojiin aiemmin luottaen.
Teesistä, antiteesistä ja synteesistä olikin tullut sairaalloista valehtelua, todellisuuden pakoilua ja läntisen maailman pohdinnan hyveet oli käännetty menneen maailman ja maailmansodan kauhuista kertovaksi putinismiksi. Suomessa talvisodan petoksesta, Mainilan laukauksista muistuttavaksi kauhuksi idän ja lännen välissä asuen. Olematta kuitenkaan enää naiivi ajopuu vailla varautumista geopoliittisiin faktoihin.
——————
10) ”Retroversiosta retrofuturistiseen aikaan” – Vuoden 2024 kirjojen kooste tuo yhteen kuusi teosta, jotka tarjoavat syvällisen katsauksen teknologian, yhteiskunnan ja kulttuurin nykypäivään luodaten myös tulevaisuutta. Teknologian rooli vuoden 2024 muutoksissa on mullistanut uutisoinnin, tekstintuotannon, kuvituksen ja lukutottumukset. Tämä teos vie lukijan syvälle poikkitieteelliseen maailmaan, jossa luonnontieteet, teknologia, algoritmit ja robotiikka sulautuvat yhdeksi voimakkaaksi kokonaisuudeksi. Yksilö ei ole vain ajattelija, vaan myös toteuttaja – luoden uudenlaisia mahdollisuuksia ja avaamalla ovia yhteiskunnan sekä kulttuurin vallankumoukselliseen kehitykseen.
——————
11) Hauen laulu: Lapsuudessa lausumistani runoista moni liittyi luontoon. Yhteen tunnetuimmista ”Hauen lauluun”, jouduin tutustumaan Oulun yliopiston Maantieteen laitoksen komeassa kirjastossamme. Aaro Hellaakosken tuotanto juuri maantieteilijänä, ei niinkään runoilijana kuin tiedemiehenä ja opettajana, kiehtoi rinnan vaikkapa Sakari Topeliuksen kanssa.
”Maamme kirja” on ollut kauan luetuin maantieteen oppikirjamme saaden yli 50 painostakin. Suomalaiset rakastavat maantiedettä ja historiaa – mutta myös lyyristä kieltään, onomatopoeettista, monitieteistä pohdintaa. Hauen laulu toi mieleen luonnonkuvauksen moniulotteisimman tavan – samaan aikaan realistisen ja surrealistisen, kalan, linnun ja oravan hybridin, lapsena vaikeasti lausuttavan ja kaiken perinteisen samalla kyseenalaistavana. Se oli runo vapauden rytmistä, lapselle rakkaan kalan ja linnun asetelmasta runoilevana aikuisena, Väinämöinen Orfeustaan hakevana, luonnonlait kumoavana hämmennyksenä.
Elämä nyt on hauen laulua: Kosteasta kodostaan, nous hauki puuhun laulamaan. Kun puhki pilvien harmajain, jo himersi päivän kajo. Ja järvellä heräsi nauravain lainehitten ajo. Nous hauki kuusen latvukseen, punaista käpyä purrakseen. Lie nähnyt kuullut haistanut, tai kävyn päästä maistanut sen aamun kasteenkostean loiston sanomattoman. Kun aukoellen luista suutaan, longotellen leukaluutaan. Niin villin-raskaan se virren veti, että vaikeni linnut heti. Kuin vetten paino ois tullut yli, ja yksinäisyyden kylmä syli.