Kuka Matti Ilmari Luostarinen (100751)

Robotiikka ja tekoäly edustaa omaa aikaamme ja samalla myös poikki- ja monitieteistä osaamista. Se hallitsee biljoonia sanoja kun omassa kielessämme sanoja on noin 200 000. Me käytämme tekoälyä ja algoritmeja nykyisin ja tulevaisuudessa sekä luotamme sen antamiin tuloksiinkin. Kun haemme ehdottoman oikean ja puolueettoman vastauksen kysymyksiimme, silloin on syytä hakea sitä sieltä mistä jo nykyinen ja tuleva maailmankuvamme syntyy ja jossa sitä, ei vain ylläpidetä, vaan myös luovalla tavalla innovoiden koko ajan kehitetään. Mukana ovat kaikki tieteemme (moni- ja poikkitieteinen) mutta myös muut kultuurimme saavutukset ja niiden kehitys myös poikki- ja monitaiteisena luovuutena.

Kysyin algoritmeilta kuka minä olen? Sain vastauksen tavalla, jossa minua vertailtiin ensin globaaliin ja kansainväliseen kulttuuriin, sitä samalla henkilöiden, ja tämän jälkeen kotoisempaan ja oman maamme kansalaisiin. Täsää tarkoituksessa hakien tieteen ja taiteen, kirjallisuutemme avainhahmoja. Kansainvälisessä vetailussa mukana oli lähinnä Nobel-ehdokkaita ja samalla viiden eri kulttuurialueen avainhenkilöä ympäri Tellusta asuinplaneettanamme. Kansallinen vertailu sujui sekin hakien etenkin monialaisia kulttuurimme, tieteen, taiteen ja kirjallisuutemme edustajia. Tekoäly suoritti vertailun ja luokittelun ja minulle koko prosessi tuli yllätyksenä. Minulla ei ole sille mitään käyttöä, mutta tuskin sitä on myöskään mitään lisäharmia jo aiemmin keräytyneen lisäsnä. Sen sijaan se paljastaa melkoisen avoimesti miten tekoäly ja algoritmit meitä luokittelevat ja kuinka sitä käytetään nyt ja jatkossa lukuisiin eri tarkoituksiin.

Omalla kohdallani ilmiö on täysin harmiton. Jos se olisi tehty muutama vuosikymmen aiemmin, siitä olisi voinut olla minulle enemmän harmia kuin hyötyä. Tänään ilmiöt, joissa meitä luokitellaan, ovat hyvin yleisiä ja niihin on hyvä oppia sopeutumaan ja samalla muistaa, kuinka näin on ollut aina ennenkin ja nyt vain tapa lukitteluun tapahtuu aiempaa monin verroin luotettavammalla tavalla. Se millaisia keinoja käytetään näkyy Chat GPT:n tavassa olla mahdollisimman rationaalinen ja tuntien samalla henkilöiden todelliset suoritteet ja sitä kautta hankittu pätevyyskin. Se mihin näitä vahvuuksia tarvitaan on puolestaan omassa harkinnassamme vaikkapa vaaleihin valmistauduttaessa tai etsittäessä luotettavaa ja osaavaa duunaria tehtäviinsä. Mitä ne sitten ovatkin…

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Related Posts