Mattjahu – Jumalan lahja ja seitsemän muuta miestä

Metsä Matti Luostarinen Imatralta jää eläkkeelle ja korkeushyppääjä (220) Joesuusta. Täysnimikaimoja minulla on toistakymmentä eikä heitä tarvitse hävetä… Matti on muutenkin tunnetusti seitsemän muuta miestä… ja aikanaan miehen yleisnimikin. Oli kevät Matti ja syys matti. Nimi tulee alkujaan hepreasta (mattijahu) ja tarkoittaa Jumalan lahjaa. Lapsena sai kuulla satuja jotka kertoivat joko hölmöläisistä ja viisaasta Matista heitä opastamassa tai väkevästä matista. Opin kirjoittamaan nimeni lopulta pienellä kirjaimella miehen yleisnimenä. Nykyisin lapsia ei ristitä enää paljonkaan Matiksi. Monena mies eläessään mutta matit ovat sitten ihan oma lukunsa. Näin pääsiäisen aikaan mieleen tulee Matteus ja hänen evankeliuminsa. Sittemmin tuli myös Markus, Luukas ja Johannes. Säitäkin ennustettiin Matin päivästä alkaen. Kun lapsesta alkaen sai yhtenään kuulla nimensä ja sen liittämisen liki kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, sitä alkoi jo itsekin uskoa näihin saduista alkaen ja väkevästä Matista ja hölmöläistarinoita kuunnellenkin. Terveisiä vaan kaikille Mateille ja koettakaa jaksaa ja sietää… Matti nyt vaan on seitsemän muuta miestä ja minä myös professoriakin. Joskus se, sanonko mitä… v:llä alkava sana, usein suomalaisen toistamana. keljuttaa…. ottaa päästä jne. Eivät ihmiset vuoriin kompastu vaan kiviin. Eikä kukaan siksi onnu, että toiseen sattuu. On tehtävä hyviä töitä, vaikka palkkana olisikin kiittämättömyys. Tee vain mitä itse haluat ja olet narsisti, tee vain mitä toiset haluavat ja olet prostituoitu. Tee vain mitä sisimpäsi sanoo oikeaksi ja vastassasi on yhteiskunnallinen itsetuho. Elämän vaikeus on sinä, että kun saa kokoon psyykkisiä edellytyksiä menettää fyysisiä…

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Related Posts