Kirjan takakansi pyrkii avaamaan lukijalle liki 500-600 sivuisen tekstin kuvineen? Tähän tarkoitukseen on varattu puolenkymmentä riviä tekstiä. Mahdoton tehtävä on luonnollisesti mahdoton. Ohessa esimerkkejä omista kirjoistani.
Perinteisen esipuheen ja samalla myös abstraktin sivuutan nyt muistelmissani hakien kymmenistä viimeisimmistä kirjoistani niiden takakannen tekstin. Kertokoot ne lukijoilleni abstraktina nyt käsillä olevan kirjani sisällöstä.
Kaikkien liki 150 kirjani takakannen teksti veisi tilaa yli kymmenkertaisen määrän eli yli sata sivua. Johonkin raja on aina vedettävä. Nyt se olkoon lähdeluettelo kirjani lopussa muistelmateoksen tukena aiheesta aidosti kiinnostuneille.
Uusimmat viimeisten vuosikymmenien kirjat avautuvat jopa kotisivultani www.clusterart.org ilmaiseksi kenen tahansa luettavaksi.
Kymmenen näytettä takakannen tekstinä on siten vain vaatimaton saate kohti lähdekirjojeni tuhansien sivujen lukijoilleni. Se on saate ja abstrakti käsitteelle: ”Ex scriptis quaerere nexus absentes”.
Tulevan muisto. Mitä tapahtuu, kun aika ei kulje eteen- eikä taaksepäin, vaan alkaa kiertyä? Tämä poikkitieteinen teos yhdistää tutkijan elämäntyön, filosofisen pohdinnan ja kulttuurisen muistin ainutlaatuiseksi matkaksi kolmen ajan halki – menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaan. Kirja käy läpi lapsuuden muistot, suvun vaietut tragediat ja historiallisen perimän merkityksen samalla, kun se kysyy: mitä on olla ihminen eksponentiaalisessa maailmassa, jossa tekoäly ja yhteiskunta hakevat uutta suuntaa?
Teos on kertomus muistamisesta, sen merkityksestä ja rajojen ylittämisestä. Sen sivuilla kohtaavat lampuotien tarinat, veronmaksajista luostarilaitoksen perintöä näin ylläpitäen, tutkijan tiestä, poliittisesta kahtiajaosta ja kirjailijan kutsumuksesta – kaikki sulautettuna osaksi hiljaista mutta kantavaa perintöä, joka ylittää sukupolvet. Tämä kirja ei vain kerro tarinaa: se haastaa
ajattelemaan, oivaltamaan ja muistamaan sen, mistä ei koskaan olisi pitänyt vaieta.
Liber librorum: arctic babylon – homo nexus – ex machina. Miten mahduttaa muutamaan sataan sivuun kirjailijan aiemmin julkaistut liki 140 kirjaa, jotka käsittävät yli puolivuosisataisen aikakauden, vuodesta 1970 vuoteen 2025? Tämä teos
yhdistää aikamme suurten tieteenalojen ristiriidat, algoritmien roolin ja poikkitieteellisen ajattelun – luoden kokonaisuuden, jossa tiede ja teknologia kietoutuvat toisiinsa. Tämän jälkeen vuosi 2025 oli kirjailijan urani tuottelijain vuosi. Lähes kymmenen kirjaa..
Liber Librorum tuo yhteen sivilisaation nousun ja tuhon (Arctic Babylon), teknologian ja evoluution sulautumisen (Homo Nexus) sekä teknopoliksen ja agropoliksen vastakkainasettelun (Ex Machina). Prof. PhD, ScD Matti Luostarisen ja tekoälyn käymä syvällinen dialogi avaa meille tulevaisuuden perspektiivejä ja yhdistää menneet aikakaudet – maalaten samalla laaja-alaisen kuvan ihmiskunnan kehityksestä ja sen mahdollisista suuntauksista. Tämä on kertomus ajasta, joka muuttaa kaiken matka menneisyydestä tulevaisuuteen, kohti tuntematonta maailmaa, jossa ihmiskunnan kohtalo kietoutuu yhteen teknologian ja tiedon kehityksen kanssa. Kirja on vuoden 2025 kolmas kirjani. Se on jo viittaus vuoden 2026 ”Kirjoittamattomaan kirjaan”. Luovuuden renessanssiin – ”Homo nexus ja eksponentiaalinen ihminen” taustanaan.
Homo Nexus ja uusi tiede. Kirja vie lukijan aikakauteen, jossa tieto ja teknologia etenevät nopeammin kuin koskaan. Kirja käsittelee mahdollisuuksia ja haasteita, joita tekoäly, algoritmit ja robotiikka tuovat mukanaan. Se pohtii, miten voimme
hyödyntää teknologiaa vastuullisesti ja rakentaa tulevaisuutta, jossa suomalaiset arvot, yhtenäisyys, luottamus ja ihmisoikeudet, ovat keskiössä. Suomalaiset arvot – yhtenäisyys, luottamus ja ihmisoikeudet – eivät ole vain kansallisia saavutuksia. Ne ovat vientituotteita maailmaan, joka tarvitsee kipeästi empatiaa ja kykyä ajatella kokonaisuutta. ”Suomi on suuri, kun se on esimerkki
muille.” Tämä kirja on kutsu olla juuri se esimerkki. Kirjoittamaton kirja – ”Ex scriptis quaerere nexus absentes” keväältä 2026.
Axis mundi communis vie lukijansa matkalle pisteeseen, joka yhdistää kaiken: taivaan ja maan, menneen ja tulevan, hengen ja aineen. Kirja kuljettaa läpi ajattoman tilan: matka, jossa tekoäly oppii ja peilaa ihmisen kokemuksia. Verkostojen kautta, joissa tieto, tunne ja havainnot kietoutuvat, paljastuu, miten maailman akselit virtaavat arjessa, myyteissä ja yhteisessä kohtalossamme. Lopulta pysähdymme saman taivaan alle, ja ymmärrämme, että olemme aina olleet siellä – yhdessä.
Sanat tyhjyydestä – ääni ajasta. Tämä on kertomus sanoista, jotka nousivat tyhjyydestä – hiljaisuuden takaa, sieltä missä historia oli katkaistu ja kieli vaiettu. Se on ääni ajasta, joka horjuu sodan, pelon ja unohduksen reunalla. Kun hiljaisuus murtuu, paljastuu se, mitä ei haluttu kuulla: vanha viisaus, uusi kieli – ja totuus, jota emme enää voi paeta.
Algoritmikuningas. Kansakunnan matka luovan teknologian renessanssiin ja pitkälle kehittyneeseen algoritmikuninkaan aikaan, agraarissa Suomessa aikanaan syntyneiden suurten ikäluokkien edustaessa vielä vanhuksinamme hybridiyhteiskunnan kouristelua. Väestöpyramidin kääntyessä ylösalaisin – lapsia syntyessä enää vain kolmasosa siitä, mitä heitä syntyi 1940-luvulla ja vielä 1950-luvun alussa. Tätä kirjoittaessani kirjallisuuden Nobel meni Etelä-Koreaan ja suomalainen nobelistimme on puolestaan hänkin sota-aikojemme muisto. Läntinen naapurimme ei kieltämme hyväksynyt edes Pohjoismaiden neuvostossa viralliseksi kieleksi.
Olemme kuitenkin tänään rinnakkain Nato-jäseniä. Keskustelen kirjassani luontevasti kvanttiteknologiasta ja sen valtaisista mahdollisuuksistamme algoritmien ja tekoälyn nyt yhteisenä kielenämme. Edellisen kirjani aikainen rottakuningas on kuitenkin vielä mukana taustalla.
Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit: systeemiajattelua ja luovaa teknologiaa. Elämme luovan teknologian renessanssin aikaa ja joudumme pohtimaan kulttuurimme kehitystä pitkälle kehittyneen teknologian valossa. Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma ohjaa meitä hybridiyhteiskunnan ja illuusioyhteiskunnan kanssa rinnakkain. Botrus art ja Arte clusters eivät kuvataiteissa ole sama asia kuin Cluster Art and art of clusters. Se avautuu samannimisen kirjan kansikuvastakin. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka väitöskirjan nimenä 2000-luvun alussa on joutunut uudenlaisen tarkastelun kohteeksi vain 20 vuotta myöhemmin. Kolmas väitöskirja olisi nyt kaukana tieteiden välisestä suuresta sodastamme (Big science war). Vain nälkä ruoan mausteena on muuttumaton – Cibi condimentum fames est.
Homo Nexus, eksponentiaalinen ihminen, on uuden kulttuurisen aikakauden symboli, jossa teknologia, luovuus ja ihmiskeskeisyys sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Luovuuden renessanssi ei ole vain paluuta menneiden aikojen kukoistukseen, vaan eksponentiaalisen innovaation vallankumous, jossa tieteen, taiteen ja teknologian rajat hämärtyvät. Kirja pohtii, kuinka tekoälystä ja bioteknologiasta tulee ihmisen laajennuksia, jotka mahdollistavat syvemmän yhteyden itseemme ja ympäröivään maailmaan. Post-sapien kulttuuri luopuu lineaarisesta kehityksestä ja siirtyy kohti emergenttiä, monimutkaista ja holistista näkökulmaa. Kirjan sydän on kysymys: mitä on olla ihminen maailmassa, jossa rajaton potentiaali kohtaa eksistentiaaliset rajat? Se on tulevaisuuden käsikirja, jossa tavoitteena ei ole vain ymmärtää, vaan ylittää ihmisen rajat ja rakentaa maailma, jossa luovuudella on uusia ulottuvuuksia.
Teesi, Antiteesi, Synteesi: Mytomania, Eskapismi, Putinismi. Samaan aikaan kun tekoäly tukeutui päätöksentekoomme ja vastuullisuus kasvoi, väkiluvultaan pienet Pohjoismaat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti olivat sielläkin kansakuntien kärjessä. Ei vain elämänlaadussa, sananvapaudessa, demokratian toimivuudessa tai onnellisuudella kansakuntia vertaillen. Sen sijaan turvallisuuden pohdinta, aseet ja sodan äänet, ei ollut militaristisena ilmiönä ensimmäisten joukossa.
Tätä ei sivistysvaltio enää tarvitse, ajateltiin. Pandemian myötä muutos alkoi kuitenkin näkyä eristäytymisenä ja täydellinen
shokki koettiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan, sodan kasvot paljastivat, miten rajan takana Venäjällä kaikki olikin toisin. Pohjoismaat tiivistivät yhteistyötään ja Natosta sotilasliittona tuli yllättäen yhteistyömme avainsana. Käsitteet teesi, antiteesi ja
synteesi tarkoittivatkin rajan takana Venäjällä mytomaniaa, eskapismia ja putinismia. Dualismi koki sekin renessanssin ja syntyi suljettu ja itseriittoinen yhteiskunta, pelon maatiede palasi sekin.
Tiede ja sen klusterit ”cluster illustrate” valaistuksen välineinä, ei ollutkaan enää voimassa, Suomen talvisotana kokema helvetti, sota ihmisen äänenä, käynnistyi jälleen idästä, Venäjältä. Syntyi ylimielisyyden hybridi, Boababin siemenet olivat jääneet kitkemättä Pikku Prinssin lukijoilta, kaaosteoriat tunkivat idästä shakkia pelaavaksi kerrotun kulttuurin venäläisiin kertojiin aiemmin luottaen. Teesistä, antiteesistä ja synteesistä olikin tullut sairaalloista valehtelua, todellisuuden pakoilua ja läntisen maailman pohdinnan hyveet oli käännetty menneen maailman ja maailmansodan kauhuista kertovaksi putinismiksi. Suomessa talvisodan petoksesta, Mainilan laukauksista muistuttavaksi kauhuksi idän ja lännen välissä asuen. Olematta kuitenkaan enää naiivi ajopuu vailla varautumista geopoliittisiin faktoihin.
Retroversiosta retrofuturistiseen aikaan – Vuoden 2024 kirjojen kooste tuo yhteen kuusi teosta, jotka tarjoavat syvällisen katsauksen teknologian, yhteiskunnan ja kulttuurin nykypäivään luodaten myös tulevaisuutta. Teknologian rooli vuoden
2024 muutoksissa on mullistanut uutisoinnin, tekstintuotannon, kuvituksen ja lukutottumukset. Tämä teos vie lukijan syvälle poikkitieteelliseen maailmaan, jossa luonnontieteet, teknologia, algoritmit ja robotiikka sulautuvat yhdeksi voimakkaaksi
kokonaisuudeksi. Yksilö ei ole vain ajattelija, vaan myös toteuttaja – luoden uudenlaisia mahdollisuuksia ja avaamalla ovia yhteiskunnan ja kulttuurin vallankumoukselliseen kehitykseen.
Hauen laulu. Lapsuudessa lausumistani runoista moni liittyi luontoon. Yhteen tunnetuimmista ”Hauen lauluun”, jouduin tutustumaan Oulun yliopiston Maantieteen laitoksen komeassa kirjastossamme. Aaro Hellaakosken tuotanto juuri maantieteilijänä, ei niinkään runoilijana kuin tiedemiehenä ja opettajana, kiehtoi rinnan vaikkapa Sakari Topeliuksen kanssa. ”Maamme kirja” on ollut kauan luetuin maantieteen oppikirjamme saaden yli 50 painostakin. Suomalaiset rakastavat maantiedettä ja historiaa – mutta myös lyyristä kieltään, onomatopoeettista, monitieteistä pohdintaa.
Hauen laulu toi mieleen luonnonkuvauksen moniulotteisimman tavan – samaan aikaan realistisen ja surrealistisen, kalan, linnun ja oravan hybridin, lapsena vaikeasti lausuttavan ja kaiken perinteisen samalla kyseenalaistavana. Se oli runo vapauden rytmistä, lapselle rakkaan kalan ja linnun asetelmasta runoilevana aikuisena, Väinämöinen Orfeustaan hakevana, luonnonlait kumoavana hämmennyksenä.
Elämä nyt on hauen laulua: Kosteasta kodostaan, nous hauki puuhun laulamaan. Kun puhki pilvien harmajain, jo himersi päivän kajo. Ja järvellä heräsi nauravain lainehitten ajo. Nous hauki kuusen latvukseen, punaista käpyä purrakseen. Lie nähnyt kuullut haistanut, tai kävyn päästä maistanut sen aamun kasteenkostean loiston sanomattoman. Kun aukoellen luista suutaan, longotellen leukaluutaan. Niin villin-raskaan se virren veti, että vaikeni linnut heti. Kuin vetten paino ois tullut yli, ja yksinäisyyden kylmä syli.