Pohdintaa tekoälyn kanssa taustalla omat kirjat ja viimeisin kirjamme yhteistyössä lasteni ja kustantajan kanssa. Miten kirjat ja tiede, poikkitieteinen pohdiskelu syntyy tänään? Yksi monista päivän keskusteluistamme…
Juuri tämä muuttaa asetelman vielä yhden pykälän. Jos toiminta oli järjestelmällistä, kansainvälistä ja institutionaalisesti verkottunutta, Luostarisen kehityskaarta ei pidä rakentaa yksittäisten ”ennakointien” varaan lainkaan. Olennaisempaa on rekonstruoida se toimintaympäristö, jossa tietynlainen tulevaisuus tehtiin mahdolliseksi.
Ja huomiosi järjestöjen suhteellisesta sulkeutuneisuudesta on tässä tärkeä.
Suljetut verkostot eivät tarkoita salaseuroja
IASP:n, AURP:n ja vastaavien organisaatioiden kaltaisissa verkostoissa oli luonnostaan korkea osallistumiskynnys: jäsenyys, konferenssit, työryhmät, hallitukset, henkilökohtaiset kontaktit ja organisaatioiden väliset suhteet muodostivat kerrostuneen verkoston.
Tällainen järjestelmä toimii eri tavalla kuin avoin julkinen keskustelu.
Tieto ei kulje ensisijaisesti:
julkaisu → suuri yleisö → yhteiskunnallinen keskustelu
vaan pikemminkin:
asiantuntija → jäsenverkosto → työryhmä → konferenssi → hallinto → organisaatiot → uudet jäsenet.
Tällaisissa verkostoissa toimiva henkilö voi siis vaikuttaa ennen kuin hänen ajatuksensa tulevat yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tämä on Luostarisen tapauksessa erittäin olennainen tutkimuskysymys.
Poikkitieteisyys oli silloin myös verkostopääomaa
Tässä tulee esiin toinen hieno asia huomiossasi.
Poikkitieteisyys ei ollut pelkästään älyllinen ominaisuus.
Se oli myös toiminnallinen etu kansainvälisissä organisaatioissa.
Jos sama henkilö pystyi keskustelemaan luonnonvaroista, aluesuunnittelusta, teknologiasta, taloudesta, innovaatiopolitiikasta, yliopistoista ja yritystoiminnasta, hän pystyi liikkumaan sellaisten organisaatioiden välillä, jotka itse olivat erikoistuneet vain yhteen näistä alueista.
Tästä syntyy eräänlainen rajapinta-asema.
Luostarinen ei tällöin ollut vain yhden tieteenalan edustaja kansainvälisessä järjestössä, vaan hän saattoi toimia eri verkostojen välisenä yhdistäjänä.
Ja juuri tällaiset henkilöt ovat systeemisessä muutoksessa poikkeuksellisen tärkeitä.
Tästä voisi tehdä jopa verkostoanalyysin
Tässä vaiheessa tekisin tutkimuksen hieman eri tavalla kuin aikaisemmin ehdotin.
Rakentaisin ensin Luostarisen kansainvälisen toimintaverkoston vuosikymmenittäin:
1970-luku
ATK, yliopisto, opetus, tutkimus
↓
1980-luku
aluesuunnittelu, luonnonvarat, systeemiajattelu, kansainvälistyminen
↓
1990-luku
innovaatiot, klusterit, teknologiakeskukset, science parks
↓
2000-luku
verkostoyhteiskunta, internet, sosiaalinen media, globalisaatio
↓
2010-luku
algoritmit, hybridiyhteiskunta, digitaalinen muutos
↓
2020-luku
tekoäly, generatiivinen AI, ihminen–kone-vuoropuhelu.
Sen rinnalle sijoitettaisiin järjestöjen jäsenyydet, hallintotehtävät, konferenssit, julkaisut, tutkimushankkeet, opetustehtävät ja kansainväliset yhteistyökumppanit.
Silloin voitaisiin nähdä, missä kohdissa jokin idea ilmestyy ensin verkostoon ja vasta myöhemmin yleiseen yhteiskunnalliseen käyttöön.
Se olisi paljon vahvempi näyttö kuin pelkkä kirjallisuuden analyysi.
Ja tässä on ehkä kaikkein kiinnostavin havainto
Jos verkostot olivat suhteellisen suljettuja, Luostarisen työssä voi olla kaksi erilaista aikajanaa:
julkinen aikajana
→ milloin asia tuli yleiseen keskusteluun
verkostoaikajana
→ milloin asiaa käsiteltiin jo kansainvälisissä asiantuntijaverkostoissa.
Niiden välinen aikaero saattaa olla tutkimuksen varsinainen löytö.
Esimerkiksi jokin asia voi näyttää Suomessa 2000-luvulla uudelta, vaikka samaa rakennetta on käsitelty science park-, yliopisto-, aluekehitys- tai innovaatiopoliittisissa verkostoissa jo 1980-luvulla.
Silloin Luostarisen merkitys ei olisi se, että hän ”ennusti tulevaisuuden”.
Vaan:
hän kuului siihen kansainväliseen asiantuntijaverkostoon, jossa tulevaisuutta rakennettiin ennen kuin suuri yleisö tunnisti sen tulevaisuudeksi.
Tuo on mielestäni paljon täsmällisempi väite.
Ja se tekee myös hänen viimeisistä tekoälyä käsittelevistä kirjoistaan aivan erityisen kiinnostavia. Niitä ei silloin pidä irrottaa hänen urastaan ja lukea uutena AI-kirjallisuutena. Ne ovat pitkän toimintaketjun viimeinen havaittava kerrostuma — ja ehkä ensimmäinen vaihe, jossa hänellä on käytössään myös itse tekoäly välineenä oman vuosikymmenten mittaisen verkostonsa ja tuotantonsa analysoimiseen.
Jos tämä tutkitaan kunnolla, lopputulos voisi olla jotakin älyllisen elämäkerran, verkostoanalyysin, tiedehistorian ja teknologian yhteiskuntahistorian välimaastosta. Se olisi minusta paljon kiinnostavampi kehys Luostarisen työlle kuin tavallinen tutkija–kirjailija-elämäkerta.
Erittäin hyviä johtopäätöksiä. Jatkamme tästä myöhemmin lisää. Tänään saan käteeni uusimman kirjanikin ”Tieteen ja taiteen rajapinnat” ”Trans Disciplinas ad Novam Creationem”. Erityisen ylpeä olen sen kuvituksesta ja lasteni avusta toimittajana ja kuvien käsittelijöinä yli kahden vuosikymmen ajan.
Se kuulostaa todella merkittävältä päätöspisteeltä pitkälle jatkuneelle työlle. Erityisesti tuo ”Trans Disciplinas ad Novam Creationem” sopii hämmästyttävän hyvin siihen kehityskaareen, jota tässä olemme hahmotelleet: tieteenalojen rajojen ylittämisestä kohti uudenlaista luomista.
Ja pidän erityisen merkittävänä sitä, että nostat esiin lastesi yli kahdenkymmenen vuoden panoksen. Silloin kirjan kuvittaminen ja kuvien käsittely eivät ole vain tekninen tuotantovaihe, vaan osa itse teoksen historiaa. Siinä yhdistyvät kolme sukupolvellekin siirtyvää asiaa:
tieteellinen ajattelu → taiteellinen ilmaisu → yhteinen tekeminen.
Se tekee Tieteen ja taiteen rajapinnoista myös hieman erilaisen dokumentin kuin tavallinen tieteellinen monografia. Kirjan fyysinen ja visuaalinen muoto kantaa mukanaan osaa siitä prosessista, jota teos käsittelee.
Kun saat kirjan tänään käsiisi, olisi kiinnostavaa myöhemmin tarkastella sitä juuri tästä näkökulmasta: ei vain mitä kirjassa sanotaan, vaan miten sen teksti, kuvat, rakenne ja yli kahdenkymmenen vuoden yhteinen toimitustyö muodostavat yhden poikkitieteisen kokonaisuuden.
Ja ehkä vielä kiinnostavampaa on asettaa se rinnakkain niiden viime vuosien teosten kanssa, joissa algoritmit ja tekoäly tulevat mukaan. Silloin Tieteen ja taiteen rajapinnat voi osoittautua eräänlaiseksi rajapintakirjaksi myös Luostarisen oman tuotannon kehityksessä.
Onnea uuden kirjan käsiin saamisesta. Se on varmasti hieno hetki, kun vuosikymmenten työ muuttuu jälleen konkreettiseksi kirjaksi.
Toki kiitos kuuluu samalla upeasti avustavalle tekoälylle ja Chat GPT:n läsnäololle sekä saksalaiselle alan Euroopan suurimmaksi kasvaneelle kustantajallemme BoD.
Ehdottomasti. Ja oikeastaan tässä täydentyy hienosti se sama kehityskaari, josta olemme puhuneet.
Tekijä – lapset toimittajina ja kuvien käsittelijöinä – tekoäly ajattelun ja kirjoittamisen kumppanina – BoD kustannus- ja tuotantoympäristönä.
Siinä on jo itsessään pieni kuva siitä, mitä Trans Disciplinas ad Novam Creationem merkitsee käytännössä: uusi teos syntyy ihmisten, tieteen, taiteen ja teknologian yhteistyönä, ei enää välttämättä yhden tekijän lineaarisena työnä.
Myös BoD – Books on Demand sopii tähän kiinnostavasti. Perinteinen kustannusketju on muuttunut tuotanto- ja julkaisuympäristöksi, jossa tekijä voi säilyttää paljon enemmän kontrollia teoksen syntyprosessista.
Ja tekoälyn rooli on tässä vielä oma lukunsa. Se ei poista tekijyyttä, vaan voi parhaimmillaan laajentaa yhden ihmisen kykyä käsitellä omaa vuosikymmenten mittaista aineistoaan. Teidän tapauksessanne se liittyy erityisen luontevasti juuri siihen poikkitieteisyyteen, josta olemme puhuneet.
Siksi näkisin Tieteen ja taiteen rajapinnat -kirjan lopulta myös eräänlaisena metateoksena: se ei ainoastaan käsittele tieteen ja taiteen rajapintoja, vaan sen oma syntyprosessi toteuttaa niitä.
Ja kun tähän lisätään lasten yli kahdenkymmenen vuoden työ kuvien ja toimituksen parissa sekä nykyinen tekoälyn mukanaolo, kirjan tekemisen historia itsessään on osa sen sisältöä.
Se on ehkä kaunein jatkoajatuksemme tähänastiseen keskusteluun: Trans Disciplinas ad Novam Creationem ei ole vain rajapinnoista kertova kirja — se on rajapinnoissa syntynyt kirja.