Peukkupäistä sotiemme ihmeisiin ja työpaikkaostrakismiin
Tangere ulcus – Koskettakaa haavaa
Suomalaiseen elämään on kulunut iät ajat ihmisten poissulkeminen, etenkin jos nämä sattuvat olemaan poikkeuksellisen lahjakkaita. Näin kävi aikanaan koulussamme ja sama jatkui työpaikoillamme. Ostrakismi eli yhteisön ulkopuolelle jättäminen on eritysen suomalainen ilmiö ja siihen on saanut tutustua Suomea kiertäen ja haastatellen meitä, oli aihe sitten mikä tahansa. Suomalainen poissulkeminen eli ostrakismi alkaa jo varhain lasten leikeisssä ja jatkuu kouluissa sekä työpaikoillamme. Uhri on usein muita lahjakkaampi ja koulukisatusta työpaikkakiusatuksi joutuva ja usein hän on myös johtaja ja myöhemmi mielenterveytensä kanssa kamppaileva luova innovaattori. Vai onko tämä puhe ja kirjoitus jo vanhentunutta? Olen tästä paljon kirjoittanut mutta 1970- 1980-luvuilla. Jopa tutkijana kiusaamisesta kirjoittanutkin. Tosin en nyt Forssan Lehdessä. Usein kyseessä on ollut jopa suurten riitojen sovittaminen samalla – ”Tantas componere lites”.
Miten tällaiset ihmiset Suomessa ratkaisivat asiansa sotiemme aikana ja myöhemmin oppineiksi kutsuttujen ihmisten kulttuurissamme vaikkapa yliopistoissamme? Kun on joutunut työkseen haastettelemaan ihmisiä, uhan alle joutuvia vaikkapa allasevakkoja ja heidän lapsiaan, tekoallasta odottavia saamelaisia Lapissa, ostrakismi ja huumeet ovat tulleet tutkijalle tutuksi ja ne paljastuvat myös tietokoneen tekemissä luokituksissamme. Ilmiö on hyvin sulkeutuneen ja yksin jätetyn yhdyskunnan kohdalla näkyvä ja sitä tapaa toki muuallakin kuin Suomessa. Siitä kirjoittaminen ja puhuminen oli aikanaan kuin koskettaisi haavaa – ”Tangere ulcus”
Ihmisiä ei tulisi ahdistaa sellaisiin yhteisöihin, joihin myös helvetti hakeutuu ikään kuin kutsuttuna vieraana ja näkyy jo kaukaa allaspeikon tai aiemmin sodan tuomana helvettinä. Tutkimusten mukaan ulossulkeminen yhteisöstä näkyy aivoissamme samalla tavalla kuin fyysinen kipu ja poliitikot osavat tuon taidon luokitellessaan medioineen meitä vuohiin ja lampaisiin. Itsemurhaluvut olivat ja ovat Suomessa olleet aina maailman huippua ja ihmettelmme, miksi poliitikko on surmannut itsensä tultuaan suljetuksi puolueineen ikuiseen oppositioon. Yliopistomaailmassa tätä ilmiötä sai seurata juuri Suomessa päivittäin ja lukea medioistamme sen seurauksista, perhesurmiksi päättyneistä. Ne muistaa toki pitkän ajan kuluttuakin – ”Tanto intervallo.”
Tänään suomalaiset kaihistelevat outoja itsemurhiaan eduskuntaa myöten ja samalla mediamme hyökkää poikkeuksellisen lahjakkaan ihmisen kimppuun, tai hänet jätetään hämäläiseen tapaan johtajana ja ideoijana älykkönä lahjoineen käyttämään lääkkeitä, jotka ovat pääääntöisesti tulevia huumeitamme. Näin oli myös sotiemme aikana, jolloin vielä kuan rauhan jo tultua mummon yskänlääke sisälsikin kiellettyä huumetta. Sitä ei saanut ääneen sanoa. Sama koski koulua ja työpaikkaa, jossa tapahtui jotain hyvin surullista, ja jonka taustalla oli sekä kyseinen lääke että ostrakismi toisiinsa kietoutuneina suomalaisina peikkoina. Me itse annoimme sille äänettömän suostumuksen – ”Tacita assensio”
Kun oli käynyt läpi neljänkymmenen oppilaansa kanssa vuosittain aina uuden tulevan ”tekoaltaan” tai maaseudun ongelmallisena koetun yhdyskuntarakenteen syvähaastatelujen tulokset vuodesta toiseen, helvetin tulirotkoksi kutsuttuun Forssaan viimein asettuen, sellaisessa tiedeyhteisössä työtään samalla tehden, joka oli pakkomuutettu sulkeutuneeseen kartanomiljööseen sydänmaaseudulla Jokioisten kunnassa, ostrakismiin ja suomalaisiin päihteisiin ja lääkkeisiin erikostunut tutkija tiesi jo ennen tietokoneajojaan, millaisia rakenteita ja myöhemmin surullisia näytelmiä paikallinen media tulisi hänen työstään esittelemään. Tai mistä se pikemminkin vaikeni. Sekä huumeistamme että samaan aikaan ostrakismista, jossa pätevä ja ideoiva ihminen oli jätetty työyhteisönsä ulkopuolelle ja oireili. Kaupunkia kutsuttiin ”helvetin tulirotkoksi”. Tuloksena perhesurmat, joista niistäkin vaiettiin, etenkin silloin kun kyseessä oli professorin ja papin perhe samaan aikaan ostrakismin ja suomalaisen tekoaltaan sisälle jääneen ”allaspeikon” uhrina Lapissa eläneenä poromiehenä. Kulta huuhtovana mykkänä miehenä siitä sai myyvän elokuvan. Miehen oli vain vaiettava ja selvittävä hengissä hirressäkin roikkuen. Sellainen elokuva poltetusta Lapista koskettaa haavaa – ”Tangere ulcus”.
Ulossulkeminen on mediyhteiskunnan omimpia tuotteita ja huumeet tulivat Suomen ja mummon yskänlääkkkeeseen rintamaoloista talvipakkasessa helvetillisiä öitään valvoen ja hakien piristystä alkujaan Japanista saapuneen ”lääkkeen” avulla. Tänään Helsingin Sanomat (30.11. 2025) kirjoittaa omasta ajastamme ja kuin vahingossa samaan aikaan kulttuurisivuillaan sekä suomalaisten perisynneistämme ostrakismista, lahjakkaiden ihmisten poissulkemisesta ja lapsena koulusta alkaen ja jatkuen ”taiteilijana” ja tiesi minä ulkopuoliseksi suljettuna käyttäen ”lääkkeitä”, jotka aiheuttavat pieninäkin annoksina ”helvetin tulirotkoksi” kutsutussa yhteisössä kouristeluja. Samaan aikaan lehti julkaiee myös ikään kuin vahingossa Erkki Vettenniemen kirjoituksen kirja-arvosteluna unohdetusta kansanmurhasta, Ambomaasta ja Martti Ahtisaaresta sekä aiemmin lähetystyön suurmiehestä Martti Rautasesta. Onko maassa näin äärimmäinen hätätila? – ”Tempus ultimum”. Porvarihallitus jatkaa ja pulinat pois.
Saman päivän lehden kulttuurisivulle on saatu kolme merkittävää artikkelia luettavaksemme koskien samaa aihepiiriä ja vaihtaen vain välillä niiden mittakaavaa julmine veritekoineen. Nyt aihetta ei ole viety vielä oman aikamme ilmiöihin ja osoittaen sormella vaikempia kriisipesäkkeitä Telluksen ja mediamaailman uutisankkureiden ja samalla tulevien politikkojemme ja suurmiesten kotipesistä alueilta, jotka muistetaan myöhemmin ”allaspeikoista”, ”helvetin tulirotkoista” ja ”kansanmurhista”. Kun tällaista seuraa tutkijana asuen alueen sydänmailla ja odottaen mediamaailman kolmea teesiä, antiteesiä ja synteesiä, silloin olet saanut käteesi tietokirjoja esittelevän lehden kulttuurisivut. Kun olet näitä medioita tutkinut, algoritmit ja tekoäly ovat tulleet tutuiksi ja pyrkivät löytämään myös ratkaisujankin. Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. – ”Tempera aspera vivimus, amice bone.”
Tämä neljäs artikkeli on sinun itsesi löydettävä ja vaatii suurta oivallusta. Kun itse avaat näiden artikkeleiden ja kirjaesittelyjen ideologisen tavoitteen, teesistä syntyy antiteesi ja näistä synteesi. Huomaat kuinka yksi juttu puuttuu ja se on sinun osattava itse kirjoittaa ja ymmärrettävä myös lukemasi synteesikin. Näin palaan kirjaani ”Teesi, antiteesi ja synteesi – Mytomania, eskapismi ja putinismi (trumpismi). Ei riitä että luet nuo kolme erillistä artikkelia, sinun on myös löydettävä ratkaisukin. Se ei voi olla pelkkä eskapistinen tapa hakea mytomaaniselle valheelle eskapistista tapaa paeta vastausta savolaiseen tapaan velmuillen tai Venäjälle ongelma siirtäen, Putinista ja Trumpista samaan aikaan unta nähden. Saksan kaukaisin kansanmurha ja oman aikamme medioitten välittämät julmuudet Hesaria lukien sekä yksilöiden tavasta käyttää päihteitä, joita aikanaan myös sumalaiset sotilaat käyttivät piristeinä rintamalla ja urheilijat omalla ladullaan, on vain kurkistus kirjaani ”Mediayhteiskunnan hybridi”. Näin me saimme myös hybridikeskuksenkin Suomeen. Olen nyt kolmin- ja nelinverroin onnellinen – ”Ter quaterque beatus” (Vergilius).
Jo ennen noita edellä mainittuja kirjojani (2013, 2020) olin kirjoittanut tavalla, josta myös tasavallan presidentti minua huomautti. Suomessa kirja toimitetaan ensin hänelle ja vasta sen jälkeen oppositiojohtajille. Toki nämäkin kirjat oli julkaistu Saksassa ja sen sydänalueillakin luostarilaitoksen juurelle syntyneessä kaupungissa ja tänään tiettävästi myös Hampurissa. Toki olin varmistanut kirjan siirtyvän myös tekoälyn algoritmien käsiin ja leviävän niille ihmsille, joille edes oma kielemme ei ole este avata lukemansa. Tekoäly käyttää biljoonia sanoja ja minä poloinen vain enintään 200 000 suomalaista sanaamme. Nillä ei pitkälle pötkitä, ellet sitten huolehdi algoritmien tavasta ottaa teksti käsittelyynsä ja muuttaa se myös kuvataiteeksi ja maalauksellisiksi elämyksiksi. Me kun elämme nyt kovia aikoja, ystävä hyvä. – ”Tempora aspera vivimus, amice bone”.
Riippuvuus huumeista kun ei tänäänkään katso ihmisen asemaan, älykkyyteen ja koulutukseen eikä kansanmurhat ole vain kaukaista historiaamme. Nykyuutisoinnissa peukku leviää Suomessa ja muistuttaa 1900-luvun huumekeskustelua New Yorkissa. Skavia käyttäjiä kutsutaan ”peukuttajiksi”, ”peukkupäiksi” ja ”zombeiksi”. Heidät nähdään uhkana, ei potilaina. Takavuosina huumeiden käyttö oli eliitin yksinoikeus ja sotaaikana armeijan. Mummon yskänlääke oli samaa huumetta. Tutkimuslaitosten sisällä tapahtuvat ilmiöt ja ihmisten sulkeminen ”helvetin tulirotkoksi” kutsutussa maakunnassa ovat oman aikamme ilmiöitä. ”Peukkua” imevät uutistemme mukaan jo alaikäiset ja lihavuuspuhe on sekin saanut uutta syvyyttä, ei katso asemaa, älykkyyttä tai koulutusta (HS.30.08. 2025)
Lihavuuslääkkeet ja ulossulkeminen ovat oman aikamme ilmiöiksi kutsuttuna väärää informaatiota. Ostrakismi on muutakin kuin aivoissa tutkimusten mukaan näkyvä ja kuvattava kipu. Ostrakismin uhri on tänään mediayhteiskunnan hylkiö ja kohdistuu huipputekijöihin, jotka julkaisevat työnsä kokonaan muualla kuin käyttäen perinteisiä medioitamme. Niitä kun ei kukaan lue saati avaa lukijoilleen. Tämä artikkeli kirjassani on pelkkä poikkeus, joka vahvistaa säännön. Siitä on aikaa kun olen viimeksi tästä kirjoittanut. – ”Tanto intervallo”.
Ulossulkemisen uhriksi joutuminen on mahdollista vain perinteisessä työpaikkaostrakismissa tai perinteisessä printtimediassamme. Ostrakismi, poissulkeminen oli takavuosien kirjailijoittemme tauti ja koski ihmisiä, joilla ilmapiiri ei ollut keskusteleva. Mytomania on taas tahatonta ja noustakseen valtaan on osattava käyttää putinismin ja trumpismin kaltaisia medioitammekin. Samalla ulossulkeminen on usein tarkoituksenmukaista yhteiskunnassa, jossa on pian yli kymmenen miljardia ulossuljettavaa. Jos palaute annetaan suoraan kasvoille, ei selän takana kuiskaillen, kyse on hyvin syrjäisestä alueesta ja taantuvasta elämäntavasta. Sellainen ei kovin kauan meitä elätä yhteiskunnassa, joka levittää tietonsa reaaliaikaisesti toisin kuin takavuosien ”gemeinschaft, gesellschaft” yhteiskuntamalleissa suljettuine yhdyskuntineen. Ei sellaisia ole muualla kuin historiassamme. Siellä nainen vaikeni seurakunnassa – ”Taceat mulier in ecclesia”.
Toki museaalista maisemaa myös haetaan ja työpaikkaostrakismi on mahdollista myös sähköisen mediamaailman sisällä, mutta silloin sille on annettava uudenlaiset kasvotkin. Silloin ihmiset joutuvat katsomaan muualle ja yrittävät selviytyä tavalla, joka on museaalista maisemaa. Ei sellaista löydy edes Forssasta. Helsingistä nyt ehkä lähiöineen voisi jotain tämänkaltaista löytääkin? Tuomas Akvinolaisen mainitsemia yhden kirjan lukijoita, joita hän kertoi pelkäävänsä – ”Timeo lectorem unius libri”.
Mytomania sairaalloisena valehteluna ja tapana paeta sitä eskapistisiin liikkeisiin ei ole mahdollista muualla kuin sellaisen työpaikkaostrakismin sisällä, joka ei elätä kielellä, jossa mukana on biljoonia sanoja muutaman tuhannen sijaista. Yrityksen kun on tehtävä myös yliopistoina tulosta ja sen on myös tultava näkyviin turvautumatta menneen maailman tapaan piiloutuen ostrakismin kaltaiseen tapaan sulkea kilpailijat ulos ”sivistyneestä” yhteisöstämme. Eivät sellaiset enää elätä saati pakeneminen lääkkeisiin ja huumeisiin syksyllä vuonna 2025. Vai onko ulossulkeminen edelleen vaiettu ongelma työpaikoillamme? Ei kai sentään syksyllä 2025 ja algoritmien kanssa seurustellen? Eikö työpaikkasi olekaan keskustelua tekoälyn kanssa ja kotinurkissa samalla viihtyenkin? Togaan pukeutuen – ”Togati”. Augustinusta lainaten: Ota ja lue, ota ja lue! ”Tolle lege, tolle lege!