Pseudoverkostot ja menetetty vuosikymmen

Cor ad cor loquitur – Sydän puhuu sydämelle

Corona triumphalis – Triumfiseppele

Tietotekniikan myötä verkostoituminen näyttäytyi Suomessa uudelta keksinnöltä. Se loi uuden strategian tai strategiajoukon. Oli kuitenkin syytä tehdä ero perinteisen verkoston, yritysyhteistyön ja klusterin sekä modernin informaatioyhteiskunnan verkostoitumisen välillä. Perinteistä verkostoa, yritysyhteistyötä, mitä tahansa verkostoksi kutsuttua talousmallia ohjaa kulloinkin vallalla oleva traditio, yritysjuridiikka jne. Suomessa kansallisen innovaatiopolitiikan taustalla oli pragmatismi ja weberiläinen byrokratian tausta. Olin tästä varoittanut ja kirjoittanutkin. Myöhemmin myös pahoitellut menetettyä vuosikymmentämme (Luostarinen 2019). Kirja ekologisesta klusterista ja innovaatiopolitiikasta valmistui toisena väitöskirjanani vuonna 2006. Luontoyrittäjyys osana verkosto- ja klusteritaloutta vuonna 2001, Uusi mediayhteiskunta vuonna 2010, Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa vuonna 2009, Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit vuonna 2007 jne. Kirjat oli julkaistu Saksassa. Mikä esti julkaisemasta kirjat Suomessa? Iam redit et Virgo, redeunt Saturnia regba. – Heti kun oikeus palaa, palaa kultainen aika.

Käytännössä perinteisten verkostojen synty ja kehitys on usein vienyt aikaa enemmän kuin koko nykyisen tietoyhteiskunnan synty ja kehitys tähän saakka. Kuitenkin niiden yhteydessä käytetään verkostoitumista strategisena toiminta-ajatuksena, vaikka kyseessä olisi vanhakantainen ”klusteri” tai perinteinen linjaorganisaatio. Niinpä innovaatioista   ja niiden uusimmista strategioista keskusteltaessa tyypillistä on juuri käsitteiden päällekkäisyys ja analyysin monet puutteet. Se ei ole kaikille sama. – ”Idem omnibus.” Samoin sopiva. – ”Idem sonas.”

Niillä ei tarkoiteta samaa asiaa tai ne ovat toisensa eri tasolla kohtaavia hegeliläisessä ajattelussa tai innovaatioiden päällekkäisessä klusterissa, jossa kohtaavat myös hyvin eri tavalla käyttäytyvät uudet analyysimenetelmät ja -metodiikat. On mahdollista, että ne vahvistavat toisiaan silloinkin, kun ne kohtaavat toisensa vain spiraalin samalla puolella, mutta vertikaalisesti kaukana toisistaan prosessoiden näin käyntiin historiallisen muistin ja innovaation vastaanottokyvyn (vrt. Luostarinen 1998 ja Brasilian ”Agropole”, Collin & Porras 1991). Se on kaikille sama – ”Id genus omne.”

Onkin mahdollista, että usein tiettyyn kulttuuriseen ilmiöön (”sosiaalinen tilaus”) tuodaan runsaasti sellaisia tuotteita, jotka hämärtävät alkuperäisen ”idean” ja sen toteutus tai kehittely jää puolitiehen tai estyy kokonaan. Taustalla on mahdollista nähdä Powellin (1995) kulttuuri-imitoinnin lukuisat isolaatiomekanismit ja esteet sekä kielelliset monitulkintaiset ainekset. Etenkin alueellisessa innovoinnissa kyseessä on ollut pääsääntöisesti sellaiset klusterirakenteet, jotka ovat palvelleet pikemminkin innovaation diffuusiota (imitointia) kuin itse innovaatioprosessin tuottamista maaseutuvaltaisille alueillemme. Taustalla on alhainen rahvas – ”Ignobile vulgaus.” (Vergilius).

Olen kirjoittanut tästä runsaasti maaseutumme kehittämisen ja ekologisen klusterin yhteydessä. Suomessa ongelma on usein helposti löytyvä ja vaatisi vain pientä vaivannäköä. Ongelmien syvempi tausta kun on alkujaan lingvistinsä oppijärjestelmänä lähellä Gadamerin (2004) hermeneutiikkaa. Käsitteinä innovaatio, diffuusio, verkostoituminen, verkostotalous sekä klusteritalous näyttävät olevan juuri tällaisia. Teollisina ja markkinoihin liittyvinä, puhtaasti tietoteknisinä prosesseina verkostoitumisella tarkoitetaan aivan muuta kuin mitä sillä ymmärretään käyttäytymistieteissä, sosiologiassa tai silloin, kun kyseessä ovat monet arkipäivän sosiaaliset tilanteet, kontaktit, tiimityö, tai yritysten välttämättömät kontaktit, alihankintatyö, yhteismarkkinointi jne. Osa meistä on vain kykenemätön hillitsemään mieltään. – ”Impos animi.   

Ei pidä kuitenkaan masentua ja jättää ohjelmien toteutusta puolitiehen. Oman kokemukseni mukaan on mahdollista, että juuri suomalaiseen pragmatismiin, ei pelkästään kansalliseen muistiin, sosiaaliseen osaamiseen ja pääomaan, verkostoituminen ja sen eri muodot sopivat hyvin ja voivat löytää hyvinkin luovia ja joskus myös innovatiivisia ratkaisuja. Yleensä ne eivät kuitenkaan ole erityisen innovatiivisia ilman tähän tarkoitukseen haettuja ja juuri etenkin tiedeyhteisön tuottamana hankittuja palveluja. Niinpä Jääskeläistä mukaillen innovatiiviset ja luovat persoonallisuudet ja heidän kauttaan selittyvät ratkaisut ovat syntyneet pikemminkin vahingossa kuin tutkimuslaitoksen rationaalisen toiminnan ja rekrytoitumisen kautta (Jääskeläinen 2001). Joskus suotuisissa oloissa – ”In bonis rebus”, joskus hätätapauksessa – ”In cauda venenum.”

Kuinka sitten erottaa moderni tietotekninen verkosto ja muu verkostoihin liittyvä esim. sosiaalinen ja taloudellinen yhteistyö sekä etenkin maaseudulle yhteisölliset yhdyskuntatyön muodot talkoista alkaen? Perinteisessä yhdyskuntatytössä ja usein myös erilaisten linjajohtoisten organisaatioiden jäykissä prosesseissa yhteistyöhön liittyy ”odotuksia”, jotka ovat joko ylisuuria tai vähätteleviä. Toisin kuin modernin tietotekniikan verkostoissamme. Toki odotuksia syntyy myös tietotekniikassa, mutta ne syntyvät pääsääntöisesti prosessin kestäessä, ja ne ovat ennalta arvaamattomia ja uusia. Innovatiivisuus on luonteeltaan ikään kuin kaoottista, eikä sitä voi ennalta arvioida tai odottaa jo pelkästään niiden uutuuden seurauksena (Powell 1995). Ne on tarkoitettu meille yhteiseksi hyväksi. – ”In commune bonum.”

Uutuuden syntyä, innovaatioprosesseja, ohjaa verkoston oma logiikka toisin kuin perinteisessä hierarkkisessa, opitussa ja usein vielä autoritaarisessa sosiaalisessa muistissa. Tämä on lähellä perinteistä tapaa jakaa organisaatiot joko yhdessäolo-organisaatioiksi tai asiaorganisaatioiksemme (Gemenischaft/Gesellschaft). Ilmiöt ovat tuttuja kotitorilla. – ”In foro domestico.”

Innovatiivisuus on luonteeltaan odottamatonta, sitä ei voi etukäteen ennustaa. Vahva ”tavoite” vie sen mahdollisesti entistä kauemmas alkuperäisestä päämäärästä osin isolaatiomekanismiemme seurauksena (Powell 1995). Uuden syntyä ohjaa verkoston oma logiikka, toisin kuin hierarkkisessa tai maaseudun yhdessäolo-organisaation traditiossa.   Samalla myös autoritaarisessa sosiaalisessa muistissamme ja kulttuurissa. Niitä ei laadita lain vahingoksi. – ”In fraudem legis.”

Traditionaalisen verkoston (pseudoverkoston) voidaan tulkita myös toimivan täysin päinvastaisella tavalla. Näissä yksilön oma logiikka, usein myös psykologiset vaikuttimet, pyrkivät ohjaamaan ja samalla myös tukahduttamaan prosessin omaa päämäärähakuisuutta. Niinpä kuvaammekin usein innovaattorit ikään kuin epäsosiaalisina ”räyhähenkinä” vanhassa organisaatiokulttuurissamme. Näin silloin kun verkoston kuvaus liittyy pikemminkin henkilöihin (persoonallisuuteen) ja taustalla voi olla vaikkapa narsististen häiriöiden tai vaikuttimien kuvausta osana verkostoja tai sosiaalisten verkostojen prosessispiraaleita (tiimityön verkostot esim. Heikkilä & Heikkilä 2001). Kiinnostavaa on kuin vielä tänään vuonna 2024 on mahdollista havaita tätä samaa tapaa kuvata robotiikan algoritmeja ja tekoälyä, johon tämän ilmiön käsitteetkin vittaavat ”tekoälynä”.   Tällainen käsite sopii epäuskoisten maassa. – ”In partibus infidelium.”

Moderni tietotekniikan verkosto ”robotteineen” ei tunnista mielestämme mukana olevien persoonallisia erojamme. Tämä on hyvä havaita. Niinpä myös ekologisen klusterin rakenne ja kulttuurisidonnainen organisaatio on oltava kokonaan toinen, kuin mihin positivistiset talousteoriat voivat meitä ohjailla.  Teoria ja talous, sen rakenteet ja käsitteet, eivät voi olla ratkaisemassa kulttuurisidonnaisine rakenteineen ja sitä kopioivine lingvistisine järjestelmineen, heuristisena gadamerilaisena tulkintana, itse aikaansaamiamme globaaleja ongelmia tai mahdollista ekokatastrofia. On pohdittava miltä tämä näyttää kansalaisten silmissä. – ”In oculis civium.”

Kappaleen otsikossa on mainittu käsite pseudoverkostosta ja menetetystä vuosikymmenestä (Luostarinen 2019). Mitä sitten menetimme tuon vuosikymmenen aikana liki kymmenen hallituksemme toimesta? Emme ainakaan mediayhteiskunnan hybridiä (Luostarinen 2022: Mediayhteiskunnan hybridistä pandemiaan). Matka hybridiyhteiskunnasta kohti illuusioyhteiskuntaa vahvistui sekin (Luostarinen 2023). Joko kruunuperillisen käytettäväksi – ”In usum Delphini” tai hirmuhallitsijoita vastaan – ”In tyrannos.”

Perinteinen verkosto edustaa usein ammatillisia osaamiskeskittymiä ja niiden säännöt ovat hitaita ja monipolvisia. Jopa tekoälyllä ja algoritmeilla vaatii muutamia sekunteja niiden rakenteen tunnistamisessa. Niiden taustalla on usein ns. weberiläinen byrokratia. Tyypillisiä ovat juristien tai arkkitehtien, insinöörien tai lääkäreiden kirjoittamattomien pelisääntöjen tapa rakentaa hallinto. Näistä modernit verkostot poikkeavat asettamatta esteitä tai rajoja toiminnalle. Henkilösuhteilla ei ole niiden toiminnassa minkäänlaista merkitystä.  ”Verkostodemokratia” ja -logiikka edustavat kokonaan muuta kuin perinteiset verkostot operatiivisina toimijoinamme ja osana demokraattista päätöksentekoa. Ne päättävät ja toimivat itse, itsenäisesti, eikä niihin liity itsensä toteuttamisen tahtoa tai talkoohenkeä, saati narsistisia pyrkimyksiä. Näin algoritmit ja robotiikka on muuta kuin kuvittelemme. Tänään vielä syntymisen tilassa. – ”In statu nascendi.”

Innovaatioiden näkökulmasta niillä ei ole kulttuurista valikointia lainkaan. Niillä ei ole myöskään ”sepitteellisiä” (regionalismi) alueellisia ja sosiaalisia rakenteita ja rajoja, saati niiden ”muistia”. Niiden koko historia on aivan liian lyhyt prosessoidakseen perinteisen diffuusioprosessin kautta tai tulkintana osana regionalismia tai ns. alueellista muistia, saati sosiaalista pääomaa. Kirjassani ”Luovan teknologian renessanssi” (2024) olen kuvannut, kuinka kyseinen ilmiö toimii myös kuvitettaessa kuvataiteen keinoin näitä perinteisiä kulttuurisia, regionaalisia tai spatiaalisia ilmiöitämme. Robotiikka on valikoinut kuvailijat (kuvataiteilijat) ja heidän tyylinsä yhdistellä ko. kirjan tekstejäni ja sen pääotsikkoja. Ilman sarvia ja hampaita. Ilmiöiden kuvaaminen ja yhdistely myös kuvataiteen keinon on uskomattoman pitkällä jättäen sen algoritmien tehtäväksi. Ihan vain vaikkapa hirmuhallitsijoita vastaan. – ”In tyrannos.”

Perinteinen kuvataiteilijamme ei siihen kykenisi ja verbaalisesti kielirajat näkyvät vahvoina myös robotiikan tavassa kuvata näkemyksemme ylitettäessä kielten asettamia ylivertaisia rajoja. Erot ovat valtavia, kun kuvaajana on biljoonia sanoja käyttävä ja tulkitseva algoritmi, eikä noin 100 000 sanaa parhaillaan hallitseva nerokas kielenkääntäjämme. Oma sanavarastomme liikkuu jossakin 10 000–50 000 sana välillä. Emme voi ymmärtää siten edes toisiamme sanavarastolla, jossa vaihtelu liikkuu joka kymmenennen sana ymmärtämisessä. Emme ymmärrä robottejamme. Sen sijaan voimme pyrkiä ymmärtämään kuvataiteen kautta välittyvää sanomaa kirjoittamastani tekstistä sekä vertaillen kuvataiteilijoitten tulkintaa toisiinsa. Robotiikka tekee tämän tulkinnan puolestamme. Sen havaitseminen ja oivaltaminen on mykistävä kokemus. Alamme rakastaa kuvataiteita. Järkeen käypänä ja upeana tapana viestittää aiemmin sekavia ja suttuisia värien sommitelmia. Muistaen kuinka ilmiö on nyt syntymisen tilassa. – ”In statu nascendi.”  

Robotiikka ja algoritmit osana vanhoja yritysklustereitamme saattaa tulla yllätyksenä. Vanhoissa yritysklustereissa toimivat eivät noudata logiikkaa, jossa algoritmien toimintalogiikka on osa ikään kuin shakkipelin sääntöjämme. Niinpä yritysklustereissa toimivat saattavat olla itsepäisiä ja erota sosiaalisista verkostoistaan. Heikolla sosiaalisella mielellä varustettu voi kuoria kermat tai jopa kaapata yhteisen varallisuuden. Tietoteknisissä verkostoissa sosiaaliset ja taloudelliset suhteet eivät jäsenny lankaan luottamuksen tai tradition kautta, eikä niissä ole organisaatiohierarkiaa edes piilotajuisesti (Luostarinen 2005). Ihan vain pelotukseksi – ”In terrorem”, hirmuhallitsijoita vastaan. – ”In tyrannos.”

Ne syntyvät hetkessä ja hajoavat hetkessä tehtävän tultua toteutetuksi. Niinpä koko globaali tietotekniikka on syntynyt nykyisillä verkostorakenteillaan aivan muutaman viimeisen vuoden aikana. Uutta on myös robotiikka ja algoritminen verkostoituminen. Se ei ole osakeyhtiö eikä osuuskunta. Jokainen meistä edustaa siellä vain kasvotonta itseään. Eroaminenkin on erilainen tapahtuma kuin mihin olemme aiemmin varautuneet. Sen sijaan siellä voi erakoitua tai syrjäytyä. Alueellisen diffuusion tulkintana uudet verkostot toteuttavat vertikaalisesti asettuvia innovaatioiden aaltoja tai aaltojen globaaleja syklejä. Ne eivät toteuta niinkään toinen toistaan seuraavia horisontaalisia prosesseja ja näin syntyneitä sosiokulttuurisia rakenteitamme. Joudumme hyvästelemään ne. Eikä kukaan itke niiden perään. ”In usum Delphini” – Kruunuperillisen käytettäväksi.   

Kirjassani illuusioyhteiskunnasta, heti hybridiyhteiskunnan jatkeena, olen sivunnut tätä problematiikkaa. Samoin Kirjassani ”Luovan teknologian renessanssi” (Luostarinen 2024). Kahden vuosikymmenen aikana on ehtinyt tapahtua paljon kirjoittaessani kirjan ekologisesta klusterista ja innovaatiopolitiikasta (Luostarinen 2006). Menetetty vuosikymmen oli niistä luonnollisesti vaikein myöhemmin korjattavaksi (Luostarinen 2019). Sitä edelsivät maaseudun uudet ihmiset – yrittäjän ja kuluttajan muotokuvat (2002), Hybridiyhteiskunnan kouristelu (2011) sekä edellisenä vuonna julkaistu ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma (2010)” sekä ”Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikka -osa I ja osa II. (2013)”. Ilmiön laajempi tausta oli kuvattu kirjassani ”Tuhannen ja yhden vuoden tarinoita (2013)” sekä samalta vuodelta ”Vuoden 2013 enteet ja utopiat, dystopiat, (2014)”. Arktisen Babylonin toinen osa ilmestyi vuonna 2015. Ensimmäinen osa oli julkaistu jo hyvin varhain monine käänteineen ennen julkaisuvuoden löytymistä (Arctic Babylon 2015 – Apokryfiset ennusteet toteutuvat). Elimme tuolloin Suomen juhlavuoden aattoa (Luostarinen 2017: Finland’s big year 2017 – Suomi 100). Siinä pantiin kaikki yhteen, tuhat vuotta ja enemmänkin. – ”In unum omnes.”

Myöhemmin Suomi sai maailman onnellisimman maan oppikirjalleen jatkoa (Luostarinen 2019: Maailman onnellisimman maan oppikirja no. I ja II.). Siirryimme samalla mediayhteiskunnasta hybridistä pandemiaan (Luostarinen 2020). Tuo vuosi oli hetki, jolloin ”Arctic Babylon” lopulta kirjana yhdistettiin sen juurille ”Anaxagoras de Clasomene – Arctic Babylon) (Luostarinen 2020). Pandemiasta luisuimmekin nykyisinkin tuttuun taantumaan: (Luostarinen 2021: ”Pandemiasta taantumaan – Luovan tuhon vuosi.” Samalla myös Ukrainan sota sai oman kuvauksensa otsikolla: ”Luostarinen 2022: Teesi, Antiteesi ja Synteesi: Mytomania, Eskapismi ja Putinismi.” Samalla myös Arctic Babylon kolmannen osansa (Luostarinen 2023: Arctic Babylon III – Karju turkissa Nato narikassa).  Lopulta kaikki kirjat yhteen. – ”In unum omnes, 130 teosta.

Oli aika kuvata myös omia tuntemuksiaan otsikolla ”Luostarinen 2023: Dum spiro, spero – De visu – De auditu – De olfactu. Näkemänsä – Kuulemansa – Haistamansa.” Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma oli valmis julkaistavaksi (Luostarinen 2024). Jatkona aiemmin jo julkaistulle kirjalleni: ”Sosiaalisen median talous ja strategia – Algoritmit ja robotiikka, Luostarinen 2023. Olimme päätyneet lopulta ”Hybridiyhteiskunnasta illuusioyhteiskuntaan, Luostarinen 2024. Sekä ”Luovan teknologia renessanssiin”, Luostarinen 2024. Kirjan kuvitus ja kuvataide kertoivat mitä käsitteet ”Botrus art – Arte clusters”, Luostarinen 2023, todella tarkoittivat kolme vuosikymmentä aiemmin julkaistun kirjani manifestia samalla muistellen (Luostarinen: Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti). Siirryttiin aikakausista aikakausiin. – ”In saecula saeculorum” (Raamattu, 1. Tim. 1:17).

Mistä sitten oli kysymys ja kuinka sen saattoi kirjoittaa samaan virkkeeseen? Perinteiseen verkostoon kuuluvat verkostomeklarit, eettinen korkea taso, kypsyys, yrittäjien ammattitaito ja ambitio, kunnianhimo. Sen kokoaminen aluetaloudessa tai kansallisesti on ollut hidasta myyntityötä, ja verkostokumppanit olivat psykologisia toimijoita sosiaalisessa prosessissa.  Kokemukset ja kokoustaminen olivat tunnusomaisia ja niitä myös jaettiin, siirrettiin sukupolvelta toiselle. Maaseutumme yhteisöllisyys tunnettiin juuri tästä. Oli tapana kertoa, kuinka suuri valtias maan päällä on raha. – ”In terra summus rex est hoc tempore nummus. (Camnia Burana).

Niinpä verkostoon liittyi alueellinen sidos, spatiaalinen identiteetti, josta olen kirjoittanut tutkimusteni yhteydessä runsaasti 1970–1980 luvuilla. (Luostarinen 1982 ”Personal spatial idetity in the face on environmental changes” Näin etenkin kymmenissä jokitutkimuksissani sekä maaseudun ja kaupunkialueittemme aluesuunnitteluun tarkoitetuissa julkaisuissa yhdessä opiskelijoitteni kanssa.  Näin ensimmäisen väitöskirjanikin kohdalla vuonna 1982. Julkaisut löytyvät kirjojen lähdeluetteloista. Kaikki 130 laitosta. Se on tarkallaan sama määrä kuin Danny, Ilkka Lipsanen on levyttänyt omia hengentuotteitaan laulaen. Epäuskoisena kuitenkin vähän vieroksun – ”Incredulus odi.” (Horatius).

Moderni tietotekninen vallankumous aiheutti valtaisan muutoksen ja jatkuu nyt toista vaihetta robotiikan ja tekoälyn toimesta. Näin syntyi myös toinen väitöskirjani ja nyt pohdintamme, jossa taustalla on algoritmien aiheuttama luovan teknologia renessanssi (Luostarinen 2024). Vielä takavuosina verkostoon liittyi vahva alueellinen sidos ja mainitsemani spatiaalinen identiteetti, juuremme joko kaupungissa tai maaseudulla. Sekä kiellettyjen kirjojen luettelo. – ”Index librorum prohibitorum.”

Vastaavasti modernin tietotekniikan verkoston ihmiset ovat kiinnostuneita hyvin erilaisista asioista ja toimivat hyvin erilaisissa verkostoissa samaan aikaan. Regionaalisella ja spatiaalisella alueella on siten käsitteellinen eronsa, jota Suomessa ei ole juurikaan opittu käyttämään. Meillä maantiede on ollut osa luonnontieteistä (natural science), karttaan sidottua ja regionaalista. Spatiaalinen maantiede poikkitieteisenä ja samalla myös ihmistieteitä (human science) korostavana on ollut perinteisesti vieraampaa. Näin myös kouluopetuksessa, jossa biologian opettajat olivat samalla maantieteen opettajiamme. Siis lähes aina luonnontieteitä harrastavia. Näin ongelmat syntyvät poikkitieteisen kartan puutteesta ja juuri nämä vaikeudet kiihottavat opiskelijoitten älyä. – ”Ingenium mala saepe movement. (Ovidus).  

Modernin maantieteen kohdalla verkoston tietotekniset käyttäjät ovat kiinnostuneita hyvin erilaisista asioista ja toimivat hyvin erilaisissa verkostoissa samaan aikaan. Tietotekniikan verkostot eivät edellyttävät ”vahvuuksien” esilletuontia. Enintään ne valikoituvat käsiteltävän prosessin aikana. Vapaat verkostot ja tietokoneajan yhteenliittymät eivät ole millään tavalla hierarkkisia. Niiden sosiaalinen rakenne ei ohjaudu sen enempää ajallisten kuin alueellisten prosessien kautta, eikä niillä ole sidosta muuhun kuin toiminnan välittömään tapahtumaan ja sen nopeuteen. Ja huonot hallitukset eivät nekään hallitse pitkään. – ”Iniqua numquam regna perpetuo manet.” (Seneca). Suomessa menetetty vuosikymmen tarkoitti kymmentä hallitustakin. Nyt on lupa odottaa pidempi-ikäisiä hallituksiakin. Vaikeudet usein kiihottavat älyä. – Ingenium mala saepe movement. Ja nykyisellä hallituksella näitä varmasti riittää.

Niinpä perinteisiin verkostoihin liittyy edelleenkin usein laajan kontaktipinnan hakeminen, massan kasvattaminen ja yhteisen riskin jakaminen houkuttelemalla kilpailijoita kumppaneiksi. Etenkin maaseutu ja vanhat teolliset alueet on jo traditionsa kautta tulkittu näiden vanhojen verkostojen ylläpitäjiksi. Näitä kokemuksia ja elämyksiä myydään vaikkapa turisteillekin. Niissä yhden jäsenen kautta markkinat tai muu osaaminen on voinut avautua myös muille yhteisön jäsenille. Sellainen on arvokasta pääomaa. Lisäksi nerous on lahja, oppiminen ilo. – ”Ingenium munus, discere gaudium! On viisauksia, joita on ilo toistella.

Pyrkimys on ollut toimia myös matkailussa ”sivistyneen” itsekkäästi. Tietoteknisissä moderneissa verkostoissa toiminnan logiikka puolestaan muistuttaa ikään kuin solujen toimintaa. Yksittäiset osat pysyvät hengissä ja toimivat hetken yhdessä aivan samalla tavalla kuin solu hengittää tai aminohapot järjestäytyvät valkuaisaineiksemme. Jos olen epäuskoinen, vieroksun. – ”Incredulus odi. (Horatius).

Menestyvät verkostot ovat hetkellisesti kokoontuvia valkuaisainemolekyylin tuottavia aminohappopartikkeleita. Toiminta jatkuu vain niin kauan kuin se on valkuaisaineen tuotannon kannalta järkevää. Tämä prosessi ei mittaa millään tavalla siihen osallistuvien psykologisia ominaisuuksia. Verkoston toiminnan määrittely ja sen kesto on hetken tuotetta ja dynaaminen prosessi. Se muistuttaa ikään kuin kiellettyjen kirjojen luetteloa. – ”Index librorum prohibitorum”.

Tähän prosessiin osallistuvat ovat kuitenkin jatkuvasti läsnä globaalissa prosessissa, tapahtumassa jonka kulttuuriset elementit ovat moniulotteisia ja poikkeavat siitä ajasta ja ajattelusta, jolloin innovaatio ja sen diffuusio määriteltiin 1900-luvun alussa osana vanhakantaista regionalismia ja rajoja sekä hitaasti ajassa sekä paikassa eteneviä innovaatioaaltojen dynamiikkaa. Tässä algoritmien aiheuttama reaaliaikaisuus ja valtavien aineistojen samanaikainen käsittely toi uuden ulottuvuuden, josta esimerkkeinä olen esitellyt kirjoissani tekstin ja kuvataitteitten tavan operoida keskenään. Ei maljojen keskellä. – ”Inter pocula”. Pikemminkin vasaran ja alasimen välissä. – ”Inter malleum et incudem.”

Tässä perinteinen ekologinen klusteri poikkeaa tyypillisestä porterilaisesta klusterista ehkä parhaiten ymmärrettävällä tavalla. Ajatus jatkuvasta paikallisesta globalismista oli 1980-luvun puolivälissä jopa kuvitteellisena mahdotonta, ja ongelmallista se oli vielä 1990-luvun alussa Interntin alkaessa yleistyä tai klusterirakenteiden aikakaudella. Näin siksi että perinteisellä klusterilla oli esim. vallankäytön legitimeetti sekä omistajalähtökohtainen tulosjohtajuuskin. Ekologisen klusterin kohdalla omistaja ei voi olla yhtiö, osakaskin vain osa jo edellä luvattua ja kuvattua kasvotonta ”valkuaisainesynteesiä”, johon algoritmit toivat tekoälyn myötä ylivertaisen lisän ja vallankumouksellisen luovan teknologian renessanssinsa (Luostarinen 2024: Luovan teknologian renessanssi – Kulttuurinen kehitys teknologian valossa.) ”Ita lex scripta est.” Niin laki on kirjoitettu. Mutta ei vakuutellen opettajan sanoin. – ”Iurare in verba magistri (Horatius).

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Related Posts