Matti Nykänen on kuin kuva suomalaisen miehen elämästä sitä hieman karrikoiden. Tosin menestys oli jotain uskomatonta mutta myös alamäet jyrkkiä. Pysyä iltalehtien lööppien kuninkaana liki puoli vuosisataa on saavutus sinänsä. Me Matit saimme Nykäsestä sijaiskärsijän mutta myös voitot jaettiin.
Suomi suree Matti Nykäsen poismenoa muuallakin kuin nykäskylässä. Nykänen eli monta elämää, teki monta uraa ja legenda elää kauan. Mahdoton haaste tuleville mäkimiehille. Mittasi miten tahansa. Jos tähän liittäisi nyt lyyrisen runon silloin olisi lainattava Juice Leskisen sanoituksia. Ehkä Rauli Badding Somerjoki voisi olla toinen.
Kumpikaan heistä ei kuitenkaan nostattanut kansallismielisiä tunteita ja kuunnellut nuorena miehenä yhtenään Maammelaulua. Nostattanut sellaista patrioottista henkeä kuin Nykänen. Maailman kaikkien aikojen mäkihyppääjä on poissa.
Ismo Kallio muistetaan yhdestä roolityöstään. Siinä hän näyttelee presidentti Mauno Koivistoa. Kallion poismeno tapahtui samaan aikaan kuin Nykäsenkin.
Useimmat meistä muistetaan juuri tästä YHDESTÄ roolityöstämme. Jos se on ollut jopa nimen eteen liitettävä epiteetti, kuten urheilijoille usein medioissamme tehdään, se on uskomattoman VÄHÄN koko elämänkaaresta ja eletystä elämästä. Ismo Kallio teki kaikkea muuta kuin näytteli Mauno Koivistoa.
Juri Gagarin teki yhden hypyn avaruuteen. Hänet muistettiin siitä. Se ahdisti häntä. Kertoa ympäri maailmaa tuosta loikasta. Omana aikanamme ihmiset hakevat huippua ymmärtämättä miten tylsää elämä voi olla kantaa yhden ilmiön ihmisen stereotyypin leimaa läpi koko elämänsä.
Sama pätee perheeseen, kuntaan, maakuntaan tai kansakuntaan stereotypiana. Media rakastaa näitä stereotypioita ja niiden rakentelua. Elämme mediayhteiskunnassa, jossa lähestymme vaaleja ja puolueet yhden kärjen ohjuksena, puolueensa puheenjohtajan näköisenä. Se on valtava virhe sivistysvaltion demokratiassa ja etenkin kun puolue on populistinen.
Perussuomalainen puolue menestyi hyvin Hämeessä populistisena kansanliikkeenä. Kaikki ehdokkaamme toimivat yhdessä toripuolueessamme.
Jostakin syystä tämä unohtui eduskuntaryhmältämme myöhemmin. Näin siitäkin huolimatta, että Timo Soini oli jopa tehnyt gradunsa, opinnäytetyönsä yliopistossa, populismista ja sen luonteesta kansanliikkeenä. Se inhoaa elitismiä.
Yhden asian liikettä ja yhden ihmisen varaan rakentuvaa elitismiä, stereotypioita ja mediaa niitä rakennellen. Sininen puolue puolue-eliitin synnyttämänä ei menestynyt lainkaan. Ministeriryhmää suorastaan alettiin inhota.
Miksi Soini ei tätä ymmärtänyt ja ministerit? Mihin katosi omat opit ja opiskellut tieteen tosiasiat yhteiskuntaliikkeinämme? Unohtiko Soini tämän, gradunsa opit, vai eikö hän siitä välittänyt?
Kuvataiteilija ja nero Salvador Dali kertoi, kuinka hän ei ole surrealisti. Hän oli SURREALISMI. Olkoonkin, ettei hän sitä keksinyt saati sen teoriaa rakennellut. Hän eli sille, oli sen ilmentymä, omisti sille koko elämänsä, antoi sille kasvonsa, ei vain upeaa surrealistista taidettaan. Toki hän myös liioitteli ja näytteli, luonnollisesti. Hän oli myös elämäntaiteilija.
Matti Nykäsestä voidaan sanoa samaa. Hän ei ollut missään tapauksessa populisti, siinä merkityksessä, kun sen olemme oppineet ymmärtämään. Sen sijaan hän saattoi hyvinkin olla populismi. Antaa koko elämänsä kansalle, antautui medioitten vietäväksi ja ujona ihmisenä antoi kasvonsa tuolle vaikeasti määriteltävälle ja monen haukkumalle tai kiittelemälle ilmiölle, johon myös nationalismi ja isänmaallisuus, patriotismi antavat huippu-urheilussa medioittemme hyväksymät äärikansalliset piirteensä.
Kun keskiluokkaisella ihmisellä, suomalaisella miehellä, ei oikein mennyt asiat kohdalleen, itseään saattoi verrata Nykäseen, lööppeihin iltalehdissämme. Oli sentään Nykänen, jolla meni vielä heikommin. Iltalehtien lööpit lohduttivat.
Nykäsen luonne ja käyttäytyminen tuki tätä poikkeuksellisen suomalaisella tavalla, päihteisellä, jossa mukana oli myös median elitismiä ruokkivaa halveksuntaa. Nykänen osasi myös liioitella, näytellä siinä missä Salvador Dali oman roolinsa.
Syntyi liki messiaaninen ilmiö, josta populismi niin ikään kumpuaa massaliikkeenä. Populisimi kun on muutakin kuin politiikkaa ja urheilu jos mikä on myös politiikkaa. Nykänen antoi sille kasvonsa Suomessa, mutta tunnustettiin myös muualla Euroopassa.