Sananvapaus ja populismi puhututtaa

Helsingin sanomat (3.7.2019) kirjoittaa Jussi Halla-ahon Jyväskylän puheesta. Hyvä kun kirjoittaa. Gallupin mukaan puolueen kannatus on nyt reilusti korkeampi kuin vaaleissamme ja samalla käsite “populismi”, sen määrittely, tulee yhä vaikeammaksi. Miten puolue, joka on liki suurin lukuisissa eduskuntavaalissa peräkkäin, voi olla populistinen?

Ilmiön määrittely alkaa olla vanhoilla menetelmin hankalaa pelkkänä ikävänä nimittelynä ja pilkantekona, vähättelynä osana kiusaamiskulttuuriamme ja sen pitkiä juuria alkaen sisällissodasta ja jatkuen viikinkiaikoihimme. Kun joka kolmas mies äänestää perussuomalaisia, mukana etenkin yrittäjiä, nuoria ja vanhoja, duunareita, kaikista sosiaaliluokistamme ja maalta sekä metropoleista, silloin on keksittävä jotain uutta medioittenkin toimittajineen. Syntyy vaikutelma, jossa populismi määritellään lopulta tyyliin, populismi on sitä mitä populistit tekevät.

Ei media voi elää pelkässä valheessa sekään vuosikymmeniä. Joka kolmas suomalainen mies ei voi olla väärässä hekään, harhautettavissa. Sukupolvet vaihtuvat mutta puolue on ja pysyy. Valitsee naisia Jyväskylässä johtajikseen. Hyvin koulutettuja hekin.

Hesarin päätoimittaja kysyy voiko populisti kerätä suurimpanakaan puolueena enemmistöhallituksen? Voisiko vihreät, ruotsalaiset, kristityt tai kommunistit suurimpana puolueena kerätä enemmistön taakseen? Sitä hän ei pohdi lainkaan. Se kun on tarpeetonta. Kansa ei heitä äänestä. Onko kansa siis ongelma demokratialle?

Syntyy vaikutelma, kuinka hänen mielestään suurin voi olla vain demarit, maalaisliitto-keskusta ja kokoomus. Siis nämä mennään maailman perinnepuolueet. Tanskassa perinnepuolue ei edes yrittänyt hakea enemmistöä taakseen. Rajat menivät kiinni pienemmälläkin vähemmistöllä.

Entä Ruotsissa? Miksi Suomessa olisi oltava suuri enemmistö olemattoman kokoisia ja vaaleissa hävinneitä puolueita riitelemässä hallituksessa? Nyt viisi riitelijää. Onko syy siinä, kuinka valta sokaisee, pienen puolueen etenkin. Ja vaaleissa vielä hävinneen keskustan.

Rökäletappio toi ministerinsalkut ja kaikilla höysteillä. Kannattaa siis hävitä vaaleissa saadakseen valtaa. Kyllä siinä demokratia alkaa olla uhka demokratialle ja mediakratia molemmille. Sananvapaus uhka mediakratialle, Jussi Halla-ahoa lainaten. Asiat, perussuomalaiset kovin pragmaattisena esitellyt arvomme, suomalaiset normit, alkavat kysellä tekemistemme perään myös medioissamme. Rajoittaako jonkun puolueen jäsenyys yksityisen ihmisen elämää ja jopa sananvapautta? Kielemme kun on kovin rikas ja luontoa matkiva, suvuton sanoineen ja sananparsineen. Sen käyttäjät ovat taas kielensä, oman heimonsa ja sen rikkaiden murteiden, tunnekielen luomuksia verbaalisina olentoinamme. Kieli ja sen periytyminen, sen rikkaus, ei ole helsinkiläinen ilmiö ensinkään.

Saattavat vielä sosiaalisessa mediassa puhua juttuja, jotka eivät ole oikein kohdallaan, tunnesanamme eivät vastaa onomatopoeettisina ja luontoa matkivina, suvuttomina, seurata sivistyneitten kielten suvullisia sanoja ja käsitteitä, luonnosta kauas karanneita. Tätäkö tässä pelätään ja ajetaan globalisaatiosta puhuttaessa takaa?

Käydäänkö meillä myös menneen maailman kielisotaakin ja teeskennellen ympäristöä ja luontoa suojelevaa ilman onomatopoeettista, luontoa matkivaa kieltämme? Mistä tämä sukupolvikeskustelu on saanut alkunsa, kun oma kielemme ei sukuja edes tunnista? Globalisaation tuoma ongelmahan sekin on oman kielemme suojelussa. Onko siitä joku muukin puolue huolissaan kuin perussuomalaiset? Miksi sukupuolettomuus kiehtoo etenkin sellaisia, joille onomatopoeettinen ja sukupuoleton kielemme on liki tuntematon ja vähän viljelty rikkaana identiteettimme tärkeimpänä ilmentymänä. Hehän näyttävät sitä liki häpeävän ja käyttäen kieliä, jotka ovat kaukana sukupuolettomasta kielestämme. Populismi käsitteenä liitetään sekin juuri kieleen ja sen käyttöön. Sitä halutaan rajoittaa.

Sananvapaus tarkoittaa tunnesanojen käyttöä, tuntemalla niitä mieluiten 100 000 sanaa kuin kymmenen kertaa vähemmän. Erot tässä miesten ja naisten välillä tunnetaan suuriksi. Miestenlehtiin kirjoitetaan eri tavalla kuin naistenlehtiin, iltalehtien jutut ovat erilaisia nekin kuin tiedelehtien, teatraalinen teksti ja lyyrinen kieli ovat erin asia kuin retorinen puhe tai proosa. Mediamme kun ei kirjoittele puppusanoja käyttäen mitä sattuu ja leijonan jälkiä hiekassa hakien, ei sitten ikinä.

Sananvapauteen kun kuuluvat myös iltalehtien lööpitkin ja rikas kieli sekä sen viljely. Nekin on osattava ja jonkun rahoitettava, jotta sana olisi vapaa ja sen puolesta voisimme myös taistella. Aivan riippumatta siitä, olemmeko noiden kirjoittajien kanssa samaa tai täysin eri mieltä. Millä keinoin ja taidolla he kykenevät itseään ilmaisemaan on haaste, jossa kolutukseen ja sen lisäämiseen on panostettava, ei nyt enää 2020-luvulla päinvastoin, peloteltava kuten Urho Kekkosen ajan Suomessa peitetyin sanakääntein asiansa kirjoittaen, mieluummin kuitenkin vaieten. Georg Orwellia lainaten ihmisystävällisyys on aina tekopyhää ja sama pätee myös muihin suuriin arvoihimme, ei vähiten sananvapauteen ja sen pyhyyteen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts