Kuvittele eteesi Suomen kartta. Sijoita se Yhdysvaltain kartan päälle, sen itärannikolle. Inarin Allas tulee Detroitin kohdalle, Helsinki Atlantan korkeudelle etelässä. Oulu on Washington D.C:n tasolla.
Suomea ei kuitenkaan hallita Oulun korkeudelta vaan Atlantan tasolta ja ahtaasta Helsingistä. Sen luonto ja ihmiset, kulttuuri ja historia, on kokonaan toinen kuin Lapin, eikä ole Koillismaakaan samaa kuin Lounais-Häme tai Varsinais-Suomi.
Ruotsi kielenä on vieras Kiteen talousalueella ja Tohmajärvellä, Kesälahti liitettiin Kiteeseen ja Värtsilä Tohmajärveen. Oliko helppo tapaus ja vaadittiinko jotain hyvinkin poikkeuksellista siellä kuntayhteistyötä vetäen?
Entä Iisalmessa Ylä-Savossa kaupungin liittyessä takaisin vauraaseen maalaiskuntaan jo vuosikymmeniä sitten? Pelastiko se Ylä-Savon samalla? Miksi Ounasjoen suistossa sijaitseva Rovaniemi ja pienen maakunnan kokoinen maalaiskunta liittyi kaupunkiin? Millaista keskustelua käytiin?
Toronto ja Detroit ovat paikkoja joista käydään yhtenään töissä Atlantassa? Ei kai sentään? Washigton, D.C. on Oulun korkeudella. Miksi Atlanta ei ole Yhdysvaltain pääkaupunki? Mietitäänpä yhdessä hetki, mistä nämä Suomen aluetalouden ja kulttuurien törmäykset voisivat johtua? Miksi meillä on niin monta puoluetta ja mielipidettä?
Mitä eroa on asua Jäämeren rannalla ja vierailla Turussa tai Helsingissä? Mitä on rakentaa sotea ja kuntapalveluja Pelkosenniemellä Kemijoen tuntumassa ja Tammelassa Forssan naapurina Loimijokilaaksossa, molemmat sydänmaaseudun maaseutupitäjiä. Käykö sellainen työ raskaaksi Suomessa asuen?
Onko jotain eroa asua Pohjois-Karjalassa saaristokunnassa Rääkkylässä ja saaristokunnassa Ahvenanmaalla tai Turun liepeillä? Mitä eroa on asua Ounasjoen rannoilla ja Loimijoen rannoilla? Voiko sen ymmärtää toisin kuin paikallinen toimittaja medioissaan?
Molemmat joet ovat suomalaisia, monelle päättäjälle eduskunnassa liki tuntemattomia sivujokia, mutta samalla ikivanhoja ja mittavan historian hankkineita jokilaaksoja. Paikallinen identiteetti ja juuret on varmaan hankittu geenejä myöten sekä regionaalisena että spatiaalisena ilmiönämme? Mentaalinen kartta kummittelee otsalohkossa mutta myös takaraivossakin. Miten ne erotetaan toisistaan? Onko ympäristöpsykologia ja -sosiologia myös maantiedettäkin?
Olen molempien jokien varrella väkeä haastatellut, asunutkin muutamia vuosi, vuosikymmeniä. Eurooppalaisten jokien yhteinen ohjelma oli vedettävänäni ja levisi Kiinaankin. Onhan siinä eroa missä asut ja kuitenkin molempia alueitamme ohjaillaan Helsingistä käsin.
Ikään kuin Atlantasta hoitaen Detroitin taloutta. Joskus se kyllä siltä vaikuttaakin. Detroitissa tänään asuen. Voisiko se olla vielä kehnommin kuralla?
Kun käyn siellä, joudun kertomaan lännestä tulville jenkeille, mihin he ovat saapuneet. Se kuuluu maantieteen tohtorin ja professorin osaamiseen. Ilman muuta, sitä odotetaankin juuri minulta. Se on minun duuniani.
Siksi minut on sinne kutsuttukin. Ei Suomessa näin tehdä. Kaikki kun tuntevat täällä toisensa. Vain tuntevatko sittenkään? Onko Suomen karttakin kovin vieras satoine kuntineen, tuhansine järvineen ja jokineen?
Sain tänään postissa Terran. Se on maantieteilijöiden aikakauslehti. Luin sen kannesta kanteen. Luen aina heti ensimmäisenä enne muita lehtiä. Se on minulle kovasti rakas.
Tutkija ja tiedemies rakastuu omaan tieteeseen ja on sen puolestapuhuja. Hän näkee siitä unensakin. Poikkitieteinen uni on erilainen kuin yksiulotteinen. Tiedemies on muuta kuin objektiivinen omaa tiedettään puolustaessaan. Se on hänen uskontonsa.
Nykyisin kartta on moniulotteinen. Kaikella toiminnalla on kuitenkin aina dimensio alueelle, jossa se tapahtuu. Maantieteelle emme voi mitään, tiesi presidentti Paasikivikin, pankkiiri. Se hänelle riittikin viisaudeksi tuosta tieteestä. Se piti meidät itsenäisenä kansakuntana.
Johtavat poliitikot ovat meillä usein joko juristeja tai yhteiskuntatieteilijöitämme. Poikkitieteistä syväosaamista löytyy harvemmin. Liki täydellistä osaamattomuutta vaikka kuinka paljon. Halutaan vain narsistista valtaa ja julkisuutta, arvostusta ja tietysti vaurautta.
Kun tuntee Turun ja Oulun kotikaupunkeinaan ja Forssan sekä Tammelan, mutta myös Pelkosenniemen ja Kemihaaran allashankkeet, saamelaisalueemme ja Inarin altaan, mutta myös Keski-Karjalassa asuen ja kuntien yhteistyötä Kiteellä ohjaillen, rinnan hämäläisten tai savolaisten vastaavien hankkeiden kanssa Ylä-Savossa, ne eivät ole likimainkaan samanlaisia maantieteilijän kokemana.
Mutta kun niitä vertaa sitten Yhdysvaltoihin, samankokoiseen alueeseen siellä, silloin alkaa oivaltaa, miksi meillä ei aina yhteinen kieli riitä yhteiseen taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen sote ratkaisuun. Miksi me riitelemme nyt medioissamme. Presidentti Koivisto oli sosiologi, saman koulun kasvatti, jossa itsekin olen väitellyt toistamiseen ja nyt olen siellä dosenttina. Luen myös heidän lehtensä ja tuotantonsa huolella.
Miksi näihin tehtäviin, yhteiskunnallisiin ja karttoja vaativiin, myös bio- ja geotieteitä edellyttäviin, ei käytetä alan tutkijoiden ja tiedemiesten osaamista? Siis sellaisten, jotka tuntevatkin nämä alueet ja tietävät, mistä on kyse ja miksi tarvitaan vuosikymmeniä aivan selvien asioiden hoitoon.
Heille, asiantuntijoille, selvien. Ei kaikille. Miksi ei oteta järkeä käteen ja samalla varoen sellaisia ratkaisuja, joita tehdään ihan vain pintatiedon tai peruskoulun maantiedon koulutuksella. Ei siis edes oman aikamme maantieteen.
Maantiede on monessa suuremmassa kulttuurissa oma tiedekuntansa. Se on mahdottoman vanha ja perinteikäs, mutta samalla myös VAIKEA tiede. Se vaatii onnistuakseen monitieteellistä osaamista, jolloin luonnonmaantiede saadaan osaksi kulttuuri- ja sosiaali-, talousmaantiedettä ja suunnittelumaantiedettä, aluesuunnittelua.
GIS (Geographical Information System) on teknologia, joka on maantieteen tyypillisiä menetelmiä. Kartta ja siellä esiintyvät ilmiöt on mutkikas tutkittava. Nykymenetelmin tosin paljon mutkikkaampaa kuin muutama vuosikymmen takaperin.
Nyt kun mukana on mega määrä tietoa ja satelliitit kuvineen. Me osaamme tämän Suomessa. Mutta ei ilman poliitikkoja, jotka ovat nämä välineet hallitsevia. Hallintaan ei riitä pintatieto.
Lentokoneen kapteenin paikalle ei pidä päästää ketä tahansa matkustamosta. Johtajuuteen ja osaamiseen kun liittyy vakavasti otettavaa tiedettäkin. Etenkin lennettäessä Jäämereltä Itämerelle tai Atlantasta Detroitiin. Ja sieltä sitten meille ja edelleen Aasiaan.