Helluntai ja pyhien miesten peli.

Helluntailla on pitkä historia. Sitä on juhlittu ainakin 200-luvulta lähtien.
Kristillisissä maissa helluntaita vietetään Pyhän Hengen vuodattamisen kunniaksi. Apostolien tekojen mukaan tuhannet ihmiset olivat koolla ensimmäisenä helluntaina. Tuolloin Pyhä Henki vuodatettiin apostolien päälle. Helluntaita kuvaavat Pyhän Hengen vertauskuvat, kyyhkynen ja liekki. Olisi outoa jos sitä ei yhdistettäisi oman aikamme sähköiseen mediaan ja sen digiajan oivallukseen. Kosminen maailma ja ajan olemus ovat sekin tulleet meille tutuksi.


Helluntain juuret ovat kuitenkin juutalaisuudessa. Aluksi sitä juhlittiin elonkorjuun kunniaksi, sittemmin helluntaista tuli Siinailla tapahtuneen lain antamisen muistojuhla. Suomessa seurattiin kevään tuloa ja katseltiin heiloja. Pakana-ajan elämään kun kuului agraarin ajan rinnalla myös erottiset leikitkin.


Helluntain päivämäärä vaihtelee vuosittain. Sitä vietetään 10 päivää helatorstain jälkeen ja seitsemän viikkoa pääsiäisen jälkeen. Juhlan suomenkielinen sana tulee Ruotsista, sanoista helig dag.

Matti Luostarinen

Voisi olettaa että juuri tämä on se päivä jota kuuluisi juhlia. Syntyy vaikutelma, jossa koko kristillinen kulttuurimme ja sen traditiot ovat menneet jotenkin päällekkäin hybridiyhteiskunnan agraarin ajan juhlien kanssa ja tärkeimmät juhlat ovat oivaltamatta. Juuri nyt elämämme ajan kun tulisi oivaltaa helluntain merkitys. Ihan vain sähköisen digiajan mediammekin oivaltamana. Olemmekohan me vähän tyhmiä?

Matti Luostarinen

Televisiomme ja Yle lähettää koko ajan elämää suuremman pelin MM-kisojen finaalipelejä. Se on varmaan helluntain ohjelmaksi oikea valinta, jalkapallo.. Olettaen että oman aikame apostolithan ne siellä pelaavat. Ranskalaisen apostolin loukkaaminen oli aikanaan pyhäin häväistys.

Miksi oma aikamme muutti pyhät asiat viihteeksi? Menikö Eurooppa pieleen juuri tässä? Oliko oikein lopettaa nämä pyhien miesten pelit ja pitää tauko? Oliko oikea aika pohtia, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää globaaliksi muuttuneessa pyhien miesten pelissä? Joutuiko media-ajan ja kulttuurin viihteellinen hybridi kouristuksiin ja hiljentyminen syntyi luonnon antamana vihjeenä? Jos ei nyt niin milloin sitten ja miten vihjeensä esittäen? Riittääkö halolla päähän ja oksapuolella?

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts