Onko se uutinen, että suomalainen mieshiihtäjä jää kiinni dopingaineiden käytöstä vai se, että tämä vuodettiin hänen mielestään virheellisesti medioille? Onko se uutinen, että Suomessa on valelääkäreitä vai se, että meillä ei ole toimivaa kontrollia varmentamaan lääkäreiden muodollinen pätevyys? Onko se uutinen, että koira puree postimiestä jalkaan vai se, että postimies puree koiraa?
Rappiouutiset
Uutisen löytäminen medioista on erityisen hankalaa silloin, kun perinteiset normit, arvot, moraali ja etiikka rikotaan tuon tuosta ja siitä tulee maan tapa. Forssan Lehdessä (17.11) Ilkka Joenpalo ironisoi kokoomuslaisen kansanedustajan ja entisen ministerin Ilkka Kanervan omituista tapaa hoitaa maisterina maakuntahallinnon kaavoitusta tuntematta sitä lainkaan. Vastaavasti Apu-lehdessä (17.11) toimittaja Yrjö Rautio kirjoittaa kuinka “Kanervan tapauksessa merkitään maastoon myös maan tavan ja rikoksen rajaa. Oikeudenmukainen tuomio voisi olla se perinteinen: sakko vainajalle ja Santeri vapaaksi – maan tapa vankilaan ja Ike vapaaksi.”
Suomen Kuvalehti (11.11) on otsikoinut oman pääkirjoituksensa tyyliin “Rappion tiellä” ja todennut kuinka Euroopasta ei saa liittovaltiota, mutta sopimuksia on noudatettava. On syntynyt uudentyyppinen riippuvuus tuottajan ja kuluttajan välillä, velan antajan ja velan ottajan välillä. Siinä Kiinalaiset raatavat valtion pussiin rahaa, sitä lainataan amerikkalaisille, jotta nämä voivat osta kiinalaisten tekemiä tuotteita. Paljon puhuttujen europondien tarkoitus on pelastaa velkaantuneita rahoittamalla niitä edelleen yhteisvoimin. Näin pelastettaisiin velanantajia, mutta moraaliton meno voi jatkua. Ja se mitä isot edellä, sitä pienet perässä suomalaisessa kuntapolitiikassa.
Universaali moraali
Moraali ja etiikka eivät ole sama asia eikä maan tapa. Moraali tulee latinasta ja sillä tarkoitetaan säännöstöjä, joiden avulla ihmiset voiva luotta toisiinsa. Etiikka taas tulee kreikasta ja tarkoittaa hyveitämme. Moraalin ja etiikan mukaisesta toiminnasta on saatava palkintoja, hyödyttävä, rikkomuksista taas on seurattava sanktio, rangaistuksia, ei päinvastoin. Muuten yhteiskunnan ja kapitalismin suola käy mauttomaksi, luottamus katoaa ja yhteistyö on mahdotonta, moraali rapautuu.
Perhe on yhteiskunnan pienin yksikkö. Parisuhteen ideana on luottamus. Luottamus tuo mukanaan turvallisuuden. Jos tuo luottamus petetään, parisuhteen moraali alkaa rakoilla. Toinen osapuoli voi antaa anteeksi ja armo käy silloin oikeudesta. Jos tätä jatkuu kauan, armo käy parisuhteessa tarpeettomaksi ja samalla myös moraali ja eettiset hyveet häviävät. Parisuhteen idea katoaa, sen hyödyt yhteiskunnan kantavana yksikkönä menetetään.
Lapset alkavat elää turvattomassa ja rakkaudettomassa parisuhteessa. Perhe alkaa voida pahoin ja ensimmäisenä oireilevat juuri lapset. Parisuhteen ja perheen elämään eivät sovi sinkkusuhteen säännöt. Sinkun elämä voi olla täysin egoistista, narsistista, muista piittaamatonta ja parisuhteen näkökulmasta vailla kenenkään luottamusta ja samalla vapaata ja vastuutonta.
Kahta elämäntapaa, kulttuuria, ei voi liittää kuitenkaan toisiinsa kadottamatta samalla molempien etuja. Sama koske kaikkia yhteistoimintamalleja ja ihmisyhteisöjen verkostoja. Niissä on aina mukana universaali moraali ja luottamus. Evolutionarismissa, olemassaolon kamppailussa, luottamukseen rakennetut verkostot menestyvät muita paremmin. Oli yhteiskuntafiosofiamme mitä tahansa, sosialismia, kapitalismia, liberalismia, korporativismia jne. toiminnan idea perustuu yhteistyössä moraalin kautta syntyvään palkitsemiseen. Toki tämän rinnalla on myös moraalitonta, rikollista toimintaa ja tarkoituksellista moraalin rapauttamista.
Lutherin teesit ja keynesiläisyys
Kun Martti Luther naulasi 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen hän tuomitsi samalla sellaisen armon, joka on ostatettavissa aneilla tai sopimusluoteinen. Syntyi protestanttinen uskonto, jonka taustalla oli juristin näkökulma moraalin vaikutuksesta lainsäädäntöön. Luther kun oli nimenomaan lainoppinut, ei pappi. Samalla nämä protestanttiset liikkeet levisivät Saksassa ja myös meille Suomeen. Olemme tänään maailman lutherilaisen kansakunta, väitetään. Näin on ehkä joskus ollutkin, tuskin enää. Tänään olemme ehkä pikemminkin yksi maallistuneimmista kansakunnista ja etenkin eettiset hyveet ovat käyneet vieraiksi. Tämä rapauttaa kapitalismin perustaa, heikentää hyvinvointivaltion uskottavuutta.
Postmodernissa kulttuurissa moraalista ja hyveistä on alettu lipsua ja EU:n sisällä kohti katolista suurkulttuuria. Moraalista on tehty kauppatavaraa ja sopimusluoteinen, luokkasidonnainen ja monikulttuurinen ilmiö. Moraali on kuitenkin universaali, ei maan tapa. Niinpä keynesiläisessä suhdannepolitiikassa moraali katosi, kun laskusuhdanteen elvytysvelkoja ei maksettu pois korkeasuhdanteessa, vaan jatkettiin uskoen talouden kasvun olevan ikiliikkujan. Tämä ei koske vain eteläisen Euroopan valtioita, vaan yhtä hyvin omia kuntiamme, joiden talous pelastetaan aina, siinä missä elämänhallintansa menettäneet ihmiset tulivat osaksi samaa armollista uuskapitalismia. Siinä haetaan totuuden puhujasta syntipukkia ja ristiinnaulitaan tämä, jotta muiden ei tarvitsisi tehdä parannusta.
Paluu juurillemme
Edessä on paluu juurillemme, tunnollisuuden ja vastuullisuuden perinteiseen porvarilliseen menoon, jossa pankkien ja rahoituslaitosten uudet armon liitot puretaan. Suuruus, sen ekonomian ihailu, ei saa johtaa siihen harhaan, etteikö tällainen voi myös kaatua. Vanhasta markkinafundamentalismista kasvaa jälleen yhteiskunnan moraalia ja eettisiä hyveitä ylläpitävä hyvän ja pahan tiedon puu, jossa köyhässä yhteiskunnassa armo on niukkaa. Olemme eläneet aina tällaisessa valtiossa, alusmaana idän ja lännen puristuksessa. Pohjoisessa maassa luonto antaa rajat ja ymmärryksen, virheistä tulee heti suora palaute. Tällaisessa pragmaattisessa kulttuurissa valintojen ja vaikutusten välillä on nähtävä armottoman suora putki, eikä armosta saa tulla ylenpalttisen yhteiskunnan sellaista sääntöä, joka rapauttaa saavutettuna etuna koko kapitalismin. Pohjaton armo kun vie kapitalismilta perustan.
Kun armon merkitys katosi, samalla katosi myös moraali, eikä lainsäätäjälläkään ollut enää merkitystä. Lait ja niiden noudattaminen kun perustuvat nekin normeihin, arvoihin ja moraaliin. Viimeisen tutkimuksen mukaan suomalaisten usko demokratiaan, puoleisiin sen toteuttajina, on romahtanut sekin noin puoleen kansasta ja EU:n kohdalla demokratiaan uskoo enää vain joka viides suomalainen. Siinä voi puhua jo myös demokratian kriisistä. Eliitti ei voi elää ulkopuolella kansan tahdon, eikä media olla osa eliittiä, ulkopuolella syntyneen uuden mediayhteiskuntamme. Se mitä tapahtui Välimeren eteläpuolella, ei saa levitä sen pohjoispuolelle. Nyt sen vaara on kasvamassa kaiken aikaa.
Kun alle puolet uskoo kansalliseen demokratiaan, sen toteutus tulee kyseenalaiseksi ja puolueet lainsäätäjinä ovat vailla mahdollisuutta ylläpitää demokratiaamme, lakia ja niiden noudattamista. EU:n kohdalla peräti 80 % kansasta pitää sitä epädemokraattisena yhteisönä. Muutos on tapahtunut yhden vuoden aikana. Tällaisen lainsäätäjän toiminta käy mahdottomaksi, ja se voi rapauttaa samalla myös lähiyhteisön, kuntien ja kansallisvaltioiden oman demokratian.
Kun unionia aikanaan koottiin, tätä pelättiin ehkä enemmän kuin mahdollisen liitovaltion budjettia ja tulevan valuutta-alueen kykyä toimia uskottavana yhteisenä euroalueena. Porvarillinen markkinafundamentalismi kun ei sovi kaikkiin EU-maihin ja protestanttinen moraalimme, ja etenkin sen työhön sidottu etiikka hyveineen, ei ole sama Etelä-Euroopassa kuin Pohjolassa tai pääosassa Saksaa. Meilläkin se on koko ajan rapautumassa, ja usko työn palkitsevuuteen alkaa hiipua työnantajien siirtyessä maasta rapauttaen omalta osaltaan perinteistä työn palkitsevuuteen liittyvää moraalia.