Palmusunnuntain vaalit

Ylihuomenna ovat kuntavaalit, palmusunnuntaina. Se on samalla Mikael Agricolan päivä. Itselleni kuitenkin etenkin äitini poismenon muistopäivä. Maksim Gorki kirjoitti kuinka vain äidit ajattelevat tulevaisuutta - sillä he synnyttävät sen lapsissaan. Samalla lapset ovat ankkureita, jotka pitävät äidin kiinni elämässä, ymmärsi jo Sofoklees aikanaan. Viisas äiti on alituisesti saatavilla olematta aina läsnä. Siellä paratiisi missä äiti ja lapset kirjoittaa Koraani. Jumala ei voi olla läsnä kaikkialla - siksi hän loi äidin, tajusi Sigmund Freud. Jos nämä…
Read More

Kuntavaaleista jo kohti maakuntavaalejamme

Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa. Luottamuksen puolesta äänesti 104 ja vastaan 63 kansanedustajaa. Poissa oli 32 kansanedustajaa. Epäluottamuslausetta esitti SDP:n kansanedustaja Tuula Haatainen eilen sotea käsittelevän välikysymyskeskustelun yhteydessä, ja sitä kannattivat kaikki oppositiopuolueet. Ei siis mitään uutta auringon alla. Sote ja maakuntamalli alkaa portaittain ja ensimmäisenä Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla. Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Karjalassa. Jopa hieman etuajassa. Viimeisenä sitten Uudellamaalla. Kovin kaukana kärjestä ei tule olemaan myöskään Kanta-Häme maakuntana. Kun työskentelee samaan aikaan sekä Häneen…
Read More