Koti (oikos) ja valtio (polis) eivät ole yksityisasioita – lehmänkauppoja

Tony Halmetta käytettiin Timo Soinin kantorakettina, kirjoittaa Tommi Nieminen (HS 18.6) eikä hän ollut kovin asiallinen saati varovainen sanoissaan. Toni Halme pelasti Soinin, kertoo Nieminen. Pettikö Soini omansa, kirjoittaa taas toimittaja Marko Junkkari ja sen kertomiseen vaaditaan kaksi täyttä sivua maan päämediassa ja etusivun kuvat. Tähän saavutukseen Soini ei päässyt jytkyineen ikinä edes maksamalla lehdelle ilmoituksensa. Kun otsikko on kahden sivun mittainen ja kertoo teologista tekstiä lainattuna Timo Soinin blogista, talvisotakaan ei ole saanut näin…
Read More

Politiikan (politics) lyhyt oppimäärä

Mennyt viikko oli vauhdikas politiikan (politics) tapahtumien osalta. Sen sijaan käsite "policy" ei saanut tästä paljoakaan lisää, päinvastoin. Tällä käsitteellä tarkoitetaan sellaisia politiikan lohkoja, joista me kaikki hyödymme ja kyse on vaikkapa maakunnan ja kuntien palveluista, sotesta palvelurakenteineen, palvelujen kehittämisestä, talouden kasvusta ja työpaikoista uusille luoville ja innovatiivisille toimialoillemme jne. jne. Jotkut ovat hyviä toisessa, vaikkapa pelin politiikassa, toiset taas tässä jälkimmäisessä, kehitystyössä, ja voivat jopa inhota edellistä. Molempia kuitenkin tarvitaan. Kun talosi on keskellä…
Read More

Yhdessäolo-organisaatiosta asiaorganisaatioon – Suomi 100

Poliitikon tehtäviin kuuluu osata haistella tuulia ja etsiä myötäistä. Jotkut ovat hyviä myötätuuliosuuksilla ja jotkut taas luovivat paremmin vastatuuleen. Tavoite on valtaan ja vaikuttaa sekä narsistiset tavoitteet. Massojen käyttäytymistä on helpompi arvioida kuin yksilön. Keskustan, demareiden, perussuomalaisten ja kokoomuksen potentiaaliset äänestäjät ja kenttä on helpommin arvioitavaa kun pyrkien arvioimaan Paavo Väyrysen tai Timo Soinin pyrkimyksiä tai Jussi Halla-ahon mielenliikkeitä, pääministerin tai presidentin sanomisia ja lentoja, u-käännöksiä lennon aikana. Siinä elettiin välillä 1950-luvun suomalaisessa ja oululaisessa…
Read More

Leijonan jäljet hiekassa

Kesäkuu puolivälissä ja rodot alkoivat kukkia. Pohjoispuolella taloa kuitenkin vasta lähempänä juhannusta tai vasta heinäkuun puolella. Talo piiloutuu nyt kokonaan ympäröivän puutarhan taakse ja sisälle, kasvusto suojaa ohikulkijoilta. Sitä ei uskoisi millään alkukeväästä tai talvella. Suomessa vuodenajat ovat todella vaikeasti maailmalla ymmärrettäviä ja muokanneet myös kulttuuriamme ja luonnettamme, normistoa ja tänään paljon puhuttua arvopohjaa. Se ei voi vaihtua päivittäin tai talvella paleltuisimme pakkasiin kesällä arvojamme muuttaen, normit unohtaen ja moraalittomina poliitikkoina hupsuja juttuja esitellen salaliitoistamme.…
Read More

Mustan kynnyksen majatalo

Suomessa tehdään tänään paljon salaperäistä työtä. Syntyy Mustan kynnyksen puolueita, paljastetaan Perussuomalaisen puolueen kaapannut salaliitto, Pääministeri tekee lentoharjoituksia yhtenään kohti Naantalia, arvopohjasta tullee kahden päivän mittainen moraalinen normistomme ja Pientalonpoikain puolueeni vuodelta 1959 siirtyy taas vaiheeseen, jossa se on elänyt aina uuden sukupolven aattona ja isoisäni, joka kuljetti minua Enso Gutzeitin autossa Veikko Vennamon karjalaisia evakkoja asuttaviin tilaisuuksiinsa firmansa pääjohtajana nauraa röhöttäisi tutun naurunsa, jos tietäisi, mihin on tultu ja mitä yhteistä näillä evakoilla ja…
Read More

Arvopohjahallitus – Suomi 100

Nukutun yön jälkeen kansa pohtii onko maan hallitus henkilösuhteiden varassa, jolloin se muistuttaa tyypillisiä mafiasuhteita. Siellä kun eivät pelaa instituutiot vaan luottamus henkilöiden välillä. Sipilä on vahvasti laestadiolaisen yhteisön kasvatti ja Soini oli katolinen. Henkilösuhteet toimivat. Orpo on arvoiltaan outo lintu olettaen niiden, arvojen, vaihtuvan kahdessa päivässä kansanliikkeiden kohdalla, kuten hän kertoi perussuomalaisten kohdalla tapahtuneen. Hän vaikuttaa ihmiseltä, joka ei tunnista normistoja, arvoja ja moraalia edes käsitteinä, mutta viljelee niitä kuin lapsi puheessaan. Lainsäätäjänä ja…
Read More

Arvopohjan kanssa pelaten – Suomi 100

Tämän päivän tärkein poliittinen mantra oli käsite arvopohja. Sitä toisteli niin keskustan kuin kookoomuksenkin puheenjohtaja ja taisi sen mainta joku muukin matkan varrella. Se oli kuitenkin syy siihen, miksi perussuomalaiset jäivät ulos hallituksesta. Se, arvopohja, kun oli kansanliikkeltä vaiihtunut parissa päivässä. Yleensä arvot, normit ja moraali ovat pysyviä ja niiden muuttuminen on kansanliikkeellä vuosikymmenten tai satojen tulosta. Olisiko mahdollista, ettei päämisteri tai kokoomuksen puoluejohto tunne tätä käsitettä lainkaan vai käytettiinkö tätä kokonaan väärässä paikassa ja…
Read More

Kengän kärkiään tuijottelevat mediamme

Ranskassa Macron saa täydellisen vallan presidenttinä ja nyt parlamentissa perustamansa puolueen kanssa. Omituista. Tämä ei ole kuitenkaan pääkysymys vaan a) median syvä kriisi b) parlamentarismin syvä kriisi c) vanhojen instituutioiden syvä kriisi Ranskassa ja aiemmin Yhdysvalloissa, Neuvostoliiton hajoamisesta alkanut sosialismin ja kommunismin kriisi sekä samalla kapitalismin kriisi. KAHTIA JAETTU MAAILMA JAKAUTUU moneen paljon vaikeammin hallittavaan syvään kriisiin. Maailmankuvamme ei seuraa likimainkaan sitä todellisuutta, jota elämme. Paradigma muuttui, tieteen kieltä käyttäen, mutta katselemme kengän kärkiä huomaamatta…
Read More

Monen sortin populisteja

Luin Apu-lehdestä Jörn Donnerin kirjoittaman kolumnin (no23/2017)0. Apu-lehti on edustanut minulle perinteistä suomalaista perhelehteä. Donner taas henkilönä värikästä ja monialaista osaajaa, jonka ääntä on käytetty myös kulttuurin ja politiikan saralla sekä radikaalina että liberaalina viestijänä miten maa makaa ja sen mukana suomenruotsalainen kulttuurimme myös globaalisti. Lainaan suoraan Donnerin kirjoitusta: ”Onko pakko hyväksyä kaikki islamiin liittyvät ominaisuudet, jotka ovat vieraita omassa kulttuurissamme? Naisia sorretaan, eikä pelkästään Saudi-Arabiassa. Harvat poikkeukset vahvistavat tämän ääliömäisen säännön. Kunniamurhia suunnitellaan edelleenkin…
Read More

Salomonin päivänä – suurten tapahtumien aattona

Miksi ihmisen julmuus ja pahuus kiinnostaa meitä? Hesari esittelee taas kerran kirjan, jonka aiheena on keskistysleirilääkäri Mengelen mielipuoliset kokeet. Myös televisio esittelee keskitysleirejä tuon tuosta. Ihminen nyt on ainut nisäkäs, joka surmaa oman lajinsa jäseniä. On asioita joille emme voi mitään muuttamatta geenejämme. Viikinkien kulttuuriin kuului myydä orjia ja Suomessa heitä tavattiin viikinkiajalla, noin 250 vuoden ajanjaksolla tuhat vuotta takaperin, joko tekemässä kauppojaan tai sotimassa tuon ajan "suomalaisten" kanssa. Myös tämän kertomuksen löytää tämän päivän…
Read More