Aleksis Kiven päivästä kvanttiteknologiaan.

Aleksis Kivestä on sanottu kaikki. Kirjallisuuden Nobel jaettiin tänään Etelä-Koreaan. Sota toi kerran tämän Nobelin myös Suomeen. Ruotsalaiset eivät vielä aikoihin tunnustaneet kieltämme muiden kielten rinnalle edes Pohjoismaiden Neuvostossa. Olen kirjoittanut Kivestä kaiken mahdollisen. Tämän päivän todella kiintoisa aihe on kuitenkin kvanttiteknologia ja miten kykenemme hyödyntämään sen mahdollisuudet maassamme. Pohdimme aihetta yhdessä algoritmien kanssa. Riski että menetämme sen Nokian tapaan tai kielemme saamelaisten tapaan kadoten vähin erin maailman kartalta. Noin 40 000 syntyvää lasta vuodessa…
Read More

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä Alea iacta est – Arpa on hietetty (Julius Caesar) Aliena vitia in oculis habemus, a tergo nostra sunt (Seneca). – Silmiemme edessä ovat toisten virheet, selkämme takana omat. Aleksis Kiven päivästä ja sen seurannasta tuli kohdallani perinne jäätyäni eläkkeelle.  Olen kirjoittanut tuohon ajankohtaan liittyvästä mielestäni juuri kieltämme ja kirjallisuutta, kulttuuriamme ravistelevasta ilmiöstä ja esittänyt ne myös tuon hetken sosiaalisen median sivuilla sekä oman kirjani sisällä. Jatkan tätä traditiota ja…
Read More