Herrojen EVA – Suomesta liittovaltio.

Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva (herrojen Eva) ja sen ajatushautomo on tuottanut uuden mullistavan idean julkiseen keskusteluun. EVA tekisi Suomesta kymmenen (10) osavaltion liittovaltion (Iltalehti 30.11). Toimittaja Mika Koskisen kuvaamana näiden kymmenen osavaltion taustalla olisi Sveitsin opit. Nämä osavaltiot hoitaisivat vaikkapa joukkoliikenteestä, omasta infrastruktuuristaan, aluekehityksestä ja koulutuksesta, toki myös tieteestä ja taiteestakin, jos nyt veikkausvaroja heille jaettaisiin. Jotta keskushallinnon hajauttamisesta olisi Sveitsin tapaan hyötyä, tehtävien hoito ja alueuudistuksen onnistuminen vaatisi valtaa ja rahoitusta, siis oman verotuksen. Niinpä käytännössä kaikki tehtävät, joihin valtiota ei tarvita, hoidettaisiin osavaltioiden tasolla, myös sosiaali- ja terveydenhuolto. Kunnille jäisi edelleen ainakin oman vaakunan kiillotus. Osavaltioita olisivat Uusimaa, Aura…
Read More

Paluuta vuoteen 2010 varottava.

Vuoteen 2010 ei saa palata Olen ottanut loppuvuodesta esille kirjoituksiani vuosikymmenen takaa. Miksi? Koska takanamme on yli kymmenen hallitusta ja menetetty vuosikymmen. Tämä tarkoittaa silloin sitä, että pandemia vie meidät suljettuine järjestelmineen vaiheeseen, jossa meidän olisi tullut oppia vuosikymmen sitten tehdyistä ratkaisuista ja niiden merkityksestä syntyvään pitkään taantumaan. Yhdysvaltain presidentti reagoi asiaan oikealla tavalla 30.11. 2021 puheessaan. Hän kertoi kuinka toistuvat virukset ja niiden muunnelmat eivät ole alku uudelle normaalille. On jatkettava tässä jo koetusta sekä elettävä tavalla, jossa alkava kasvu muuttuu myös pörssissä pysyvämmäksi ja koettu notkahdus oli vain hetkellinen. Meillä on jo valmiina ne rakenteet, jotka edellyttävät suojautumista…
Read More