Luovan joutenolon mestarit – tylsyyden sietäjät

Luova joutenolo alkaa siitä kun alat sietää itseäsi ja mielesi kaipaamaa lepoa, tylsää rutiinia ja alkuihmisen elämää, kypsän aikuisen elämää. Ilman päämäärää, mutta kuitenkin turvallisesti pelkäämättä ja varoen koko ajan häsläämästä peläten tyhjän olon, luovan joutenolon, syövän sinulta sielusi tai mielenterveyden.

Introvertti sietää luovaa joutenoloa ja latautuu silloin, kun ekstrovertti alkaa polttaa proppunsa duracellpupuna pysähtyen rutiiniin. Ekstrovertti on parhaimmillaan näennäisessä puuhastelussaan. Luovaahan se ei ole. Innovaatiot suorastaan kaikkoavat sellaisessa menossa.

Ihminen joka saa tolkuttomasti aikaan on luovan joutenolon mestari, tylsyyden voittava toistaja ja usein jo lapsena muista erottuva tuleva tiedemies, pakkoneuroottiseksi epäilty ja virheellisesti diagnostisoitu tapaus. Tulevan neron ahdistuksen kun voi myös lääkkeillä korjata.

Olen tavannut heitä huipputiedemiehissää pilvin pimein. Vain toistolla ja tylsyyttä kohti käymällä voit käsitellä tylsyyttä sekä hankkia luovuuden ja nerouden lähteet, innovaatioiden avaimet. Keskellä tylsyyttä nousevat uudet ideat ja luovuuden hedelmät.

Mielemme kun ei ole näennäisessä tylsyydessäkään pysähtyneessä tilassa, päinvastoin. Jatkuva virikkeiden tulva ei auta muussa kuin tylsyyden poistossa. Tylsyys kun puhuu meille, koettaa saada viestinsä perille.

Ongelma ratkeaa usein piilotajunnan kautta ja unessa. Mitä vähemmän olemme tylsiä tilanteita kohdanneet, sitä avuttomampia olemme sen kohdatessamme. Introvertti ihminen kykenee tähän ekstroverttia paremmin. He ovatkin usein luovia ja innovatiivisia, toistoja ja epämiellyttävänä pidettyä tylsyyttä sietäviä.

Kirkkoherra ja eduskunnan puhemiehenäkin toiminut Anssi Joutsenlahti kykenee toistamaan uskomattoman tylsiä asioita vuosikymmenet ja saa uskomattomia asioita aikaan luovalla ja koko ajan uudistuvalla tavalla. Hän lepää vaihtaessaan vielä aiheesta toiseen ja mukana on jopa maratonjuoksukin. Kun seuraa mitä hän on saanut aikaan, kyseessä täytyy olla luovan joutenolon mestari. Hetkeäkään hän ei ole jouten vaikka ei sitä itse edes huomaa. Hän ei pelkää tylsyyttä ja toistoja.

Aiheesta kirjoittaa lisää kirjailija Joseph Brodsky (yksitoikkoisuuden loistona tai ikkuna äärettömyyteen). Vain tylsyyttä kohti käymällä voi käsitellä tylsyyttä, uusia taitoja. Pakoon juoksemalla emme opi yhtään mitään, ahdistumme.

Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala on tehnyt tässä upean kirjan. Opi sietämään tylsyyttä. Tylsyys synnyttää sinussa jotain, mitä ei olisi ikinä tapahtunut ilman tylsyyden kokemusta. Luostarisuvun kasvattina tämä on minulle luonnollisesti jo geneettinenkin kokemus, itsestäänselvyys. Pitääkö tästäkin vielä kirjoittaakin? Alkukiritillisistä asioista ja aiemmin niin kirkkaina tunnetuista.

Luova joutenolo on syytä tallentaa vaikkapa kameralla. Vain näin menetellen alat oppia mitä kaikkea tapahtuu luovan joutenolon aikana. Mitä havaitset sellaista, joka muuten jäisi havaitsematta. Pysähdy välillä.

Tylsä pysähtyminen ja odottaminen on rankka paikka oman aikamme ihmiselle. Eikös vaan täytä senkin ajan avaamalla älyttömän puhelimensa. Ja kaikki luovan joutenolon elementit on pilattu sillä liikkeellä.

Vain sairaalloisen ekstrovertti ihminen tekee näin kaiken aikaa ja jopa autossaan istuen. Introvertti kykenee sietämään luovaa joutenoloa, nauttimaan siitä. Luova työ ja innovaatiot ovat introvertin työtä ja löydöksiä.

Poliitikko ekstroverttina kokoustaen ja hosuen paikasta toiseen ei ymmärrä luovuuden ja innovaatioiden päälle lainkaan. Tyhjät ja ahdistavat hetket on täytettävä jollakin. Jos ei muulla niin päihteillä. Introvertista tulee juoppo vain silloin, kun häntä aletaan kiusata, vähätellä ja pilkata hänen saavutuksiaan.

Tutkimustyössä valtaosa on rutiinia, ikävää ja tylsää, jota on osattava sietää toistoineen. Kutsun sitä luovaksi joutenoloksi. Se on ainut keino löytää uutta, hakea lepoa vaihtamalla joutenoloa toiseen, puutarhaan ja veistosten pariin, ateljeen hiljaisuuteen. Kotonani Iisalmessa se on traktorin pukilla istumista tai kasvattaen joulukuusia.

Luova joutenolo on tylsää mutta lataa akkuja ja tuo mukanaan ideat, joista syntyy luova elämä ja innovaatiot. Harvemmin kokouksissa istuen. En nyt heti muista yhtään luovaa ideaa istuen kokouksissamme.

Sosiologian professori Erkki Asp kehotti minua kirjoittamaan joka päivä kolme tai neljä liuskaa tekstiä. Sillä ei ole väliä mitä kirjoitan, hän kehotti. Pääasia että teen niin. Se oli turha neuvo. Olin tehnyt sitä jo lapsesta ja liuskojen määrä oli paljon suurempi. Samoin lukemani tekstin. Myös edestakaisin kirjoittaen ja useammalla kielellä. Ennen kuin täytin kuusi vuotta ja aloitin kouluni.

Kuusi vuotta on kuusivuotiaan elämässä iäisyys. Kuusikymppisten kohdalla neuvoisin luovaan joutenoloon, jolloin siedetään myös epämiellyttävää tylsyyttä. Koko ajan näpelöimässä koneitaan ja kännyköitään tekee ihmisestä kaikkea muuta kuin luovan. Luova työ ja innovaatioiden löytäminen vaatii myös hurjan paljon tylsää rutiinia ja siis luovaksi joutenoloksi monen laskemaa elämää.

Tulin juuri kalasta, muutama kuha ja lahna, suurimmat parikiloisia. Omenat menivät mehustajalle. Kutsun tätä luovaksi joutenoloksi soutaessani pari tuntia ensin myötäiseen ja sitten vastaiseen. Omenoiden poimiminenkaan ei vaadi järin suurta älyllistä ponnistelua sekään. Linnuille ja jouluomenoiksi jätimme puitten latvaan pari ämpäriä omenoita. Se on tätä luovaa joutenoloa.

Samoin istahtaminen alas ja menneestä maailmastaan kirjoittaminen someen on vain jatkoa lapsuuden tylsille hetkilleni. Menkää sosiaalisen median kaverini ulos lenkille. Siellä on aivan upea syksyinen auringonpaiste. Järvellä oli parvi joutsenia ja rannoilla upea alkava ruska. Keskity luovaan joutenoloon ja jätä touhottaminen duracellpupuna poukkoillen. Olen tätä kohtaa kouluttanut nuorille jo kohta puoli vuosisataa. On annettava aikaa itselle tylsään joutenoloon, jos aiotte tehdä joskus jotain luovaa, saati innovatiivistakin, muuttaa maailmaanne.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts