Pitäisikö EKP:n ostaa myös yritysten osakkeita? Ketä se hyödyttäisi? Nostaisiko se osakemarkkinoiden kautta kasvua vai olisiko finanssipolitiikka otettava vahvemmin kanssallisen politiikan käsiin? Mitä tarkoittaa halpa raha ja ylenmäärin painettu raha? Mitä merkitsee se että valtiot velkaantuvat tolkuttomasti? Mitä tapahtui menneen maailman markkinamekanismillemme?
Mehän ylpeilimme pienellä velalla ja olimme tarkan markan ihmisiä. Kun inflaatiota pelättiin myös devalvaatiota käytettiin hyvin harkiten. Nyt me emme enää näytä edes ymmärtävän, mitä finanssipolitiikalla aikanaan maassamme tarkoitettiin.
Mikkeliläisen Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin kuvaamat EKP:n tavoitteet ovat värikkäitä ja sellaisena hauskoja. Savolainen osaa kuvata talouskasvun ja palkkojen, inflaation suhdetta käyttäen kieltä, jonka vanhan auton omistajakin ymmärtää.
Ehkä on tarkoituskin pitää suomalaisen elintaso tällä tavalla vanhan auton omistajan kyvyssä olla ostamatta vielä sähköistä kulkupeliä. Rehnin kieli on siten hänen ikäpolvensa käsitys ympäristökysymyksemme hoidosta ja sen tavoitteista, pikemminkin kuin Suomen Pankin johtajan puhetta. Hän välttelee vastaamasta kysymykseen markkinamekanismin kriisistä ja kääntää sen toisaanne, helpommin ymmärrettävään kieleen.
Ympäristökriisi on muodikkaampi ja sen käsittelyssä poliitikkommekin ovat nykyisin paremmin kartalla mediamaailman huomiota hakien. Finanssipolitiikka on aiheena tylsä ja liian mutkikaskin makrotalouden ilmiönä ja sitä Rehn savolaisena välttelee. Talouden Nobelitkin jaetiin mikrotalouden huutokauppakeisareitten työtä tutkien.
Miten suomalainen byrokratia ja sen hidas tapa palvella ihmisiä, saati oppia myös sähköisten palvelujen käyttö rinnan menneen maailman kiusanteon kanssa, onnistuvat rinnakkain koronan tuoman kiireen ja paniikin rinnalla? Eikö suomalaiset tunne maataan ja sen tapoja, ihmisiä tekemässä duuniaan sekä kulttuuria, jossa mukana on myös hidasta saamattomuuttakin ja osaamattomuutta, iän tuomaa hitauttakin vaivoineen.
Ei uudenlainen etäopetus ja alan koulutus synny puheen jälkeen tyhjästä. Ei sähköinen vakuutus ilman vahinkoja kartoittavia paikallisia, alansa koulutettuja osaajia, suju ilman alan koulutustakin. Ja se maksaa. Pelolla eläminen ja sillä rahastaen on rikollista oman aikamme suuren ikäluokan vanhusten tietoista huijaamista.
Heidän verkottaminen poliisiin, omaan kenttänsä tuntemiseen ja yhteyksiin Ruotsissa, Norjassa, maamme rajojen ulkopuolella toimivaan pääkonttoriin ja sen tapoihinkin, on meille uutta ja ulkona omasta kulttuuristamme.
Sama pätee vaikkapa sähkön hintaan ja sen syntymiseen ja kaapeleitten vetämiseen rinnan katolle asetettavan antennin kanssa. Kaikkea ei pidä tehdä päällekkäin ja kaivaen jokaiseen pitäjään sekä kylään, kuntaan kuin sokeana ja myyden netissä sellaista, jota kukaan ei kotonaan lopulta tarvitse tai kykene edes jatkossa käyttämään.
Ilmiö on surkuhupaisa ja tarjoaa rikollisille kokonaan uuden toimintaympäristönkin. Lopulta tuo ympäristö onkin juuri rikollisten ylläpitämä hybridiksi kutsutun yhteiskunnan mediamaailman kaaoksessa, jossa kaikkea hallitsee biologinen ilmiö nimeltä korona pandemiana.
Kun globaali ja lokaali poliittinen kieli on kapulakieltä, olemme tekemässä järjestelmiä, jotka kaatuvat ja korvautuvat hyvin omituisilla ja myös rikollisilla järjestelmillä.
Niinpä EU:n perussopimukset on sekin kokonaan eri asia kuin hoitaa elvytys paikallisella tasolla ja siellä tapahtuvana toimenpiteenä. Laittomat viritelmät syntyvät myös tavalla, jota emme edes tunnista. Pankki ja vakuutus, terveydenhuolto, sote, ovat kuin munkkilatinaa lukien tai kuunnellen Ylen kanavilta ja soten sivuiltamme. Asiantuntijoiksi kutsutut ovat hekin kuin ulkona oman asiansa edes ydinosaamisesta sotea meille avattessaan. Palataan asiaan sitten joskus vapulta.
Surullisinta on sellaisen rikollisuuden voimakas kasvu, josta emme aiemmin mitään tienneet. Seuraamme sitä vain kymmeniltä eri kanaviltamme ja moni vanhus vielä suljettuna fyysiseen ympäristöönsäkin ja pyrkien toimittamaan askareitaan sähköisen mediansa sivuille eksyen.