Yhdysvaltain vaaleja Suomessa seuraten.

Kello 5.00 Suomen aikaan Trump ylitti 270 rajan ja on valittu jatkamaan Yhdysvaltain presidenttinä. Tosin on mahdollista että joku tai jotkut raja-tapaukset kääntyvät vielä demokraattien Bidenille vaiheessa, jossa kuusi osavaltiota ei ole laskenut yhtään ääntä julkisuuteen.
Suomen media on edelleen epävarma ja odottelee näitä laskelmia liki puoliunessa uskoen vielä ihmeeseen. Miten voikin olla näin outo media, asiantuntijat ja selittelijät loppuun saakka?
Gallupin tekijät nyt tunnetaan ja heidän mediansa. Gallupeilla pyritään vaikuttamaan äänestäjiin ja samalla murentamaan uskottavutta demokratiaan.
Suomalainen media on oma lukunsa. Sillä on traumaattinen poliittinen taustansa ja kasvuympäristönsä, sosiaalinen pääoma ja kulttuuri asiantuntijoineen. Mediayhteiskunnassa se on surullinen ilmiö. Yhdysvallat on valinnut vaaleissa presidenttinsä ja pulinat pois.
Neljä vuotta sitten vastaava ylitys tapahtui liki tunnin aikaisemmin. Silloinkin Trumpin mahdollisuus voittaa vaalit oli marginaalistakin vähäisempi. Nyt hänen äänimääränsäkin on Bidenia pari miljoonaa suurempi ennen Kalifornian ääniä.
Siellä republikaanien ei kannata mennä vaaliuurnille lainkaan. Heillä kun ei ole mitään mahdollisuutta saada ehdokkaitaan läpi ja se luonnollisesti passivoi ja jakaa kansaa kahtia. Vaalit kun eivät auta ja ehdokkaatkin ovat liki samaa ikäluokkaa ja arvojakin edustavia. Vai millaisena Biden tunnetaan 50 vuoden ajalta? Radikaalina uudistajanako ja liberaalinako? Ei kai sentään?
By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts