Menetämme itsenäisyytemme lisäksi paljon muutakin

Jos hankit kirjojani, saat niitä edullisimmin Saksasta. Myös suomenkielisenä myös muistalmani ”Muistelmakirja – Nyt”. Kirjojen kustantaminen ja lukeminen ei ole enää suomalainen ilmiö. Olin opiskellut Suomessa mutta jatkanut sitten muualla. Peruskoulu käytiin aikanaan synnyinseudulla, maaseudulla, lukio seutukaupungissa, yliopiston ensimmäinen tohtorius Suomessa sekin.

Sen sijaan sen jälkeen jatko tapahtui Suomen ulkopuolella. Suomi kun ei kykene tarjoamaan töitä eikä tieteen ja tutkimuksen vaatimia välineitäkään. Välinellinen laboratoriotiede on kallista ja kaikki eivät voi olla humanisteja, yhteiskuntatieteilijöitä Suomessa eläen. Kallis ja rankka luonnontiede välineineen, sovelluksineen, ei ole meille mahdollista yhdistäen sen ihmistieteisiinkin. Tuki ja osaaminen loppuu.

Gobalismi muutti tämän alue- ja aikatieteitten aseman digivälinein jo aikapäiviä, jolloin myös tiede ja muu kulttuurimme alkoi siirtyä Suomesta rahoituksen ja kulutuksen myötä muualle Eurooppaan, siinä missä muukin aktiviteetti ja etenkin aivovuoto. Suomi jäi reuna-alueeksi.

Tiede ja taide ei ollut suomalainen ja sen sosiaalisen pääoman tuote ensinkään. Olimme takamaa, siirtomaa, takamatkalla muuhun Euroopaan tänään Kiinaan ja Yhdysvaloihin verrattuna. Ranska ja Saksa, Eurooppa, jäi jälkeen sekin.

Pääkaupunkiseutu poikkesi täysin muusta Suomesta paikallisesti. Poliitikotkin olivat Brysselin suuntaan kallellaan, punavihreitämme. Rahamme valuvat sinne nekin aivovuodon rinnalla. Keskittynyt media tuki tätä kehitystämme digiajan mediayhteiskunnan murroksena.

Sama pätee hallinnon rinnalla mediayhteiskunnan toimintaan ja sen seuraamistamme jopa viihteenämme, suurkultuurinamme ja kulutuksena. Kalliimpi ja laadukkaampi viihde, huippu-urhelu, tiede ja taide, tuotetaan Suomen ulkopuolella sekä seuraamme sitä englannin kielellä. Sama pätee uutisten seurantaan.

Rokotteenkin saaminen Suomeen on hankalaa. EU ei suosi Suomea eikä liittovaltio Yhdysvalloissa likimainkaan kaikkia liittovaltion osavaltioita. Totta kai tässä perussuomalaiset ovat olleet oikeassa. Muu Pohjola on toiminut toisin kuin Suomi, oli kyse omasta kulttuurista, taloudesta, valuutasta, kielestä, luonnonvaroista, mutta myös tieteestä ja taiteesta. Skandinavia on sosiaaliselta pääomaltaan tämän oivaltava, siinä missä vaikkapa Ranska kulttuuriaan varjellen ja vaalien.

Suomi ei Skandinaviaan lukeudu luonnonmaantieteeltään eikä kulttuurimaantieteeltään, meitä on väheksytty aina muuna kuin muurina itään ja Venäjälle. Olemme itäinen puskurivaltio ja kielemme poliittinen kieli, onomatopoeettinen. Me emme ole perinteistä länttä myöskään poliitiselta maantieteeltä ja historialtamme. Kielellinen raja on sekin jyrkkä, geopolitiikka armoton. Pelkkä idän ja lännen välinen puskurimaan asema on ollut verinen ja rankka.

Suomalainen urheilukin rämpii omia teitään ja huippumme hakeutuvat pois maasta. Olemme takamaa mutta myös alusmaan sosiaalisen pääoman hankkinut siirtomaa. Helsinki on kaukana muusta Suomesta sekin sekä sijainniltaan että kulttuuriltaan. Näin maaseutua myös väheksytään ja tarkoituksella pilkataankin. Näin on tehty yli vuosisata. Suomi poikkeaa tässäkin keskeisestä osaa Euroopaa tai Aasiaa.

Perussuomalaiset ovat tämän havainneet myös muissa puolueissamme ja niiden toiminnassa. Ne hakevat paikkoja EU:n sisällä ja sinne myös itsensä Helsingin kautta siirtäenkin ja itsensä sijoittaen johtajineenkin. Hakevat johtajansa Brysselin kautta kierrättäen ja kouluttaen osana liittovaltion reuna-aluetta. Näin perussuomalaisia on alettu väheksyä ja halveksua kuten varmaan huomaamme. Ovat kiusaamiskulttuurin kohteena.

Juuri tämän vuoksi meidän tulisi harkita vakavasti hallintomme siirtoa ulos Helsingistä. Sen rakenne poliittisestikin poikkeaa täysin muusta maastamme. Itsenäisyyden menettämien ei ole ollut Suomelle suuri asia, emme ole sitä edes havainneet, johtuen lyhyestä itsenäisyyden ajastamme. Emme ymmärrä sitä edes puolustaa. Skotlannille se on myöhäistä. Varmaan ovat tehneet kaikkensa. Britit sen sijaan varoivat omaa kohtaloaan.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts