Maantieteelle emme voi mitään.

Täyttäessäni 50-vuotta Pohjois-Suomen päämediamme Kaleva (ks. Fb sivuni) otsiko 20-vuotta sitten kirjoituksensa minusta otsikolla ”Kuuden professuurin mies”. Olin tuolloin hankkinut professorin pätevyyden viiteen yliopistoon ja yhteen kaksikin eri kertaa ja eri tiedekuntiinkin. Allekirjoitan tänään, nyt kohta 70-vuotta täyttäen, lehdelle antamani haasattelun mitään siitä muuttamatta.

Meillä ei ole tiedettä ja sen sovelluksia huolehtimatta perustieteistä ja sen vaatimista uhrauksista. Tämä koskee myös ihmistieteitämme ja sen sovelluksia. Kaivo ei saa kuivua. Kannettu vesi ei kaivossa pysy ja juuri nyt elämme syässä henkisessä lamassa poikki- ja monitieteisen osaamisen vaativimmassa kentässämme.

Meillä ei ole siihen riittävän pitkää sosiaalista pääomaa ja kulttuuria, jolloin yksinäinen susi alalla joutuu turvautumaan koko ajan kansainväliseen apuun. Suomessa asuminen on siten pelkkä rasite. Tämä selittää myös sen syvän taantuman, johon olemme taloudellisesti ja kulttuurisesti ajautuneet jo kahden vuosikymmenen ajaksi. Valtiovarainministeri puuhasatelemassa omakotitalonsa kimpussa kuvaa hyvin, miten vasemmalla kädelläkin voi asioita syvässä kriisissä hoidella.

Allekirjoitan myös tänään sen mitä olen 20-vuotta sitten toimittajalle kertonut. Ilman sitä kun ei olisi syntynyt manifestiani ”Cluster art and art of clusters” sekä kotivustoani, jota kautta saan hoidettua sanomani kuvina ja artikkeleina, kirjoina ja artikkeleina maailmalle SUOMESSA asuen. Niistä tuolloin tärkein syntyi juuri juhlakirjanani ”Social media – ecomomy and strategy”. Se on luetuin kirjani ja myös eniten yliopistoissa tentitty. Suomen ulkopuolella on onneksi globaalit markkinat ja toimijat.

Jos menestyt siellä, Forssassa menestyminen ei ole niin kauhean tärkeää. Paikallinen kiusanteko Suomessa on kuitenkin lisärasite, jonka vuoksi monet tieteen tekijät muuttavat maasta. Poikkitieteiseen työhönhän meillä ei ole resursseja lainkaan. On joko luonnontieteitä ja pieniä labroja tai ihmistieteitä ja arkistot kirjastoineen. Sata vuotta vanhaa kulttuuria ja väittelyä siitä, kumpi on oikeaa tiedettä ja tulosten sovellutusta. Pienen maan olemattomat kuppikunnat ovat lopullinen romahduksemme syy. Sosiaalinen pääomamme on niin vaatimatonta iältään kannattamaan riitelijöitämme.

Ilman perustieteitä ei synny taatusti myöskään uskottavaa sovellettua tiedettä. KAIVO KUIVUU. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Poikkitieteisen työn kulttuuri Suomesta puuttuu. Samoin verkostot ja klusteritalouden opit jäivät teorioiden esittelyksi 1990-luvulla. Nekin esiteltiin laiskoille lukijoille ja ymmärrettiin väärin. Suomalainen mies on aivan liian laiska lukija. Kaikea ei voi esitellä kuvina ja videoina, viihteenämme. Narratioista vaativin on kieli, joka ei ole omaamme ensinkään ja vaatii myös poikkitieteistä työtä työn päälle.

Tämän seurauksena maaseudun tyhjentäminen ja luonnonvarojen raiskaus oli hirvittävä virhe. Vihreät utopiat ilman uskottavaa sosiaalista pääomaa ja rahoittajia on surullista seurattavaa. Perussuomalaiset ovat ottaneet itselleen maaseudulla haasteen, johon vastaaminen on monitieteisen ajattelun yksituumainen hyväksyminen muuallakin kuin yhden puolueen sisällä. Se on vaativa tehtävä kovapäisen kansan kohdalla. Emme ole nyt yksituumaisia oikein mistään ja teemme kiusaa sen itsensä vuoksi, pilaamme kovin nuoren sosiaalisen päämamme orastavat taimetkin typerällä viisastelullamme, kiusanteolla. Tieto valuu nyt rajojemme taakse vielä vikkelämpään kuin pääomamme, rahat.

Luonnontieteet (virus) ei ymmärrä kompromisseja ja poliittisia lehmän kauppojamme. Ruotsin tie ei ole sekään enää meidän tiemme. Maantieteelle me emme taas voi mitään. Venäjän naapurina elämisestä on tehtävä muutakin kuin painajainen. Pohjoinen sijainti on sen sijaan meille pelkästään etu. Se on osattava hyödyntää. Luonnonvarat ja maaseutu, verkostotalous ja klusterien opit sekä innovaatiopolitiikan OIKEA ymmärtäminen, hybridiyhteiskunnan kouristelun voittaminen aikaa enää tuhlaamatta, on meidän tiemme. Maailman onnellisin maa ei voi leikkiä tällä onnellaan, ja kun se kerran menetetään, takaisin sen voittaminen on uskomaton urakka.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts