Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva (herrojen Eva) ja sen ajatushautomo on tuottanut uuden mullistavan idean julkiseen keskusteluun. EVA tekisi Suomesta kymmenen (10) osavaltion liittovaltion (Iltalehti 30.11). Toimittaja Mika Koskisen kuvaamana näiden kymmenen osavaltion taustalla olisi Sveitsin opit.
Nämä osavaltiot hoitaisivat vaikkapa joukkoliikenteestä, omasta infrastruktuuristaan, aluekehityksestä ja koulutuksesta, toki myös tieteestä ja taiteestakin, jos nyt veikkausvaroja heille jaettaisiin.
Jotta keskushallinnon hajauttamisesta olisi Sveitsin tapaan hyötyä, tehtävien hoito ja alueuudistuksen onnistuminen vaatisi valtaa ja rahoitusta, siis oman verotuksen. Niinpä käytännössä kaikki tehtävät, joihin valtiota ei tarvita, hoidettaisiin osavaltioiden tasolla, myös sosiaali- ja terveydenhuolto. Kunnille jäisi edelleen ainakin oman vaakunan kiillotus.
Osavaltioita olisivat Uusimaa, Aura (Varsinais-Suomi), Häme (Kanta-Häme ja Pirkanmaa), Uusi-Karjala (Päijät-Häme ja Kymi-Karjala), Kaleva (Pohjois- ja Etelä-Savo, Pohjois-Karjala), Untamola (laajennettu Keski-Suomi), Pohjanmaa, Pohjola (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu), Lappi sekä Ahvenanmaa.
Uudet ”maakunnat” osavaltionamme syntyvät siten vanhoista maakunnistamme, työssäkäyntialueistamme ja alueiden elinkeinorakenteesta. Jotta väestöpohja oli riittävä ne ovat perinteisiä maakuntia suurempia menestyäkseen itsenäisemmin. Ahvenanmaa näyttää esimerkkiä Sveitsin ohella, miten se hoidetaan.
Tärkeintä on kuitenkin ohjata itsehallinnon kautta osavaltiot suuntaan, jotka ovat alueille tunnusomaisia ja niiden vahvuuksia tukien. Näin heikkoudet voidaan oikaista ja oppia myös itsenäisesti muilta.
Malli voidaan nähdä nykyhallituksen kritiikkinä 21 ns. hyvinvointialueen muodostamiselle, joista oletetaan syntyvän pelkkiä menovirastojamme ilman omaa vastuuta ja verotusoikeutta. Sveitsissä taas kantonit ovat hyvin itsenäisiä ja kohtuullisen hyvin näyttää menestyvän Suomessa myös Ahvenanmaa.
EVA valtuuskuntana perustettiin jo vuonna 1974, jolloin olin juuri valmistunut nuoreksi maisteriksi. Suunnittelumaantieteilijänä ja aluesuunnittelijana ilmiö vaikutti tuolloin innostavalta. Etenkin kun tukiaineet olivat sekä luonnontieteistä että ihmistieteistämme. Olimme pohtimassa, miten rakentaa Suomeen piilaaksoja, Yhdysvaltain tyyppisiä yritysryppäitä innovoimaan uutta yliopiston kampusalueelle innovatiivisina yrityksinämme. Oulu sai sellaisen ensimmäisenä toimimaankin. Agropolis strategiana taas levisi ympäri maailmaa kirjani ohjeita lukien (Agropolis strategy). Ekopolis Iijokilaaksoon jäi odottamaan hetkeä, jolloin ilmastomuutoksen hoito kaipaa heitä myös kalaretkiltä kotiutuen ja Oulun avustamana.
EVAn ensimmäinen johtaja oli Max Jakobson ja nykyinen seitsemäs johtaja taas Emilia Kullas. Tutkimusjohtajana työskentelee Ilkka Haavisto. Jäseninä on keskusliittoja, kauppaliittoja, teollisuusliittoja, finanssialaa jne. (EK, TT, Etla jne). Alkujaan perustajiin kuului myös vaikkapa MTK ja työnantajien ja tekijöiden liittoja. Tehtävänä oli estää Suomen ajautuminen globaalin maailman marginaaliin. Historia kulkee sekin käsi kädessä Suomen historian kanssa.
Suomen liityttyä EU:n jäseneksi EVA:n tehtävä muuttui tai sen katsottiin tehtävänsä hoitaneen. Vuoden 2001 tapahtumien yhteydessä Yhdysvalloissa havaittiin kuitenkin, ettei maailma olekaan vielä valmis. Vuosituhannen vaihtuessa EVA palasi virkein voimin Risto E.J. Penttilän ja Matti Apusen avustamana julkisuuteen. Sama pätee maakuntiin ja kuntiimmekin, teknopolisten ja piilaaksojen rakentajiin. Ilman alan visionääriä ja innovaattoreita ilmiö ei onnistu, oli sen malli miten hyvin tehty tahansa. Rahan kylväminen yksin ei ole ongelman ratkaisu innovaatiopolitiikassa.
Herrojen Eeva tulee alkujaan Yrjö Koskenmaan ohjaamasta elokuvasta. Elokuva syntyi vuonna 1954 ja reipasotteista tehtaantyttöä näytteli Liisa Tuomi. Kauppalehteen taas vastaava käsite tuli paljon myöhemmin Olli ”Herrojen Eeva” Herralan toimesta ja moneen muuhun yhteyteen nähtävästi Vanhasta Testamentista. Oma veistokseni aiheesta on vielä kesken ja jatkoa forssalaiselle ”Pumpulienkelille”. Pumpulienkelit yksin innovaattoreina ja visionääreinä on vielä kokeilematon malli maailmalla.
Oman kokemukseni kautta pidän EVAn esitystä mielenkiintoisena, johon lisäisin myös pääkaupungin paikan siirtämistä pois aivan omituisesta nurkasta ja omalaatuisesta kulttuuristaankin.
Enemmän tässä on järkeä kuin hupsussa sotemaakuntien rakentelussa. Useimmissa osavaltiossamme tämä EVAn malli virkistäisi myös pienten peruskuntiemme toimintaa. Eihän niitä Uudellamaalla ja Helsingissä kukaan edes tunne ja osaa sijoittaa edes kartalle Helsingin herroja vuosikymmenet tavaten ja näiden kautta samalla kuntia tai kuntaliittoja avustaen. Läänin maaherrasta tai Maakuntajohtajasta, Seutukaavaliiton johtajasta kun ei apua juuri ole ollut. Heillä kun on jo omat tehtävänsä. Niihin ei kuulu innovaatiopolitiikan vaatimat kokonaan uudet tehtävät.
Esitetyt liittovaltiot ovat tärkeän talousmaantieteellisen jaon näkökulmasta uskottavia ja tokihan niillä on yhteistä kulttuurista pääomaakin. EVA:n sisällä on varmaan myös hymyilty hyväntuulisesti rajoja ja nimiä pohdittaessa. Se on aina hyvä merkki, kun herrat hymyilee hengentöilleen, eivät naura konnuuksilleen.
Etenkin pienten kuntien ja kymmenien seutukaupunkiemme kohdalla ja ahdingossa tämä uudistus antaisi luvan hengähtää ja hakea taas potkua omille ponnisteluillekin. Forssassa voi edelleen tarkkailla Tampereen, Turun ja Helsingin suuntaan turhaan panikoimatta. Lounais-Häme ja Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Satakunta, Päijät-Häme ja Varsinais-Suomi kartalta näyttäisivät tosin kadonneen, mutta eivät ne suomalaisten mielistä Forssassa häviä vielä lähimmän vuosisadan aikana.
Antaa tulla vaan uusien maakuntiemme osavaltioinamme. Vanhoilla nämä Loimijokilaakson eläjät kuitenkin asiansa hoitavat. Ei nimi miestä ja maakuntaa pahenna. Jos eivät miehet maakuntiaan ja osavaltioitaan. Naisista ei uskalla Hämeessä edes mainita. Oli malli mikä tahansa, he ovat kuitenkin tuomassa oman mallinsa rinnalle. Pandemian aikana näitä malleja on jo nähty ja tullaan vielä näkemään myöhemminkin.
Jos kuitenkin kahdesta on valittava, näistä sote maakunnista (21) ja tästä nyt esitetystä (10 osavaltiota) olen ilman muuta jälkimmäisen puoltaja ja perusteluja löytyy lisää tuohon EVA:n listaamaan. Lapin kohdalla puhutaan jo kalotista ja siinä on mukana myös Ruotsin ja Norjan Lappi. He eivät kohta Helsinkiin päin kumartele. Ilmansuunta kun on Jäämerelle.
Oletan myös, että Uusi-Karjala tähyilee kasvavaan yhteistyöhön Laatokan-Karjalaan ja Pietariin eikä savolaisetkaan tumput suorana odota Kalevalassaan.
Untamala ja Häme ovat vahvoilla siinä missä Pohjanmaa ja Aura, Pohjola on nyt riittävän laaja sekin osavaltioksi. Kyllä kainuulaiset siihen sopeutuvat ja hekin hakevat tukea myös idästä ja globaaleista verkostoistammekin. Ainakin jos ovat tervaporvareitten jälkeläisiä.
Ei Uusimaa ole likimainkaan ainut elinkelpoinen kymmenestä uudesta osavaltiostamme. Niinpä pääkaupunki liittovaltiolle on saatava sopivampaan paikkaan jo kulttuurisesti ja logistisestikin. Kaikki maakunnat johtajineen, mitä vähäisempi vätys sitä varmemmin, kun tahtovat vieroksua Helsinkiä ja etenkin osavaltiona se olisi esittelemässä itseään ikään kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
Häme, Untamola tai Kaleva olisivat sopivia osavaltioita huolehtimaan yhteisin varoin myös pääkaupungin byrokraateistamme. Brasilian tapaan sitä ei ole tarvis rakentaa aivan korpeen, mutta kyllä sekin toisi uutta työtä ja luovuutta muuten niin suomalaisen tylsään byrokraattiseen arkeemme.