Kun sanat loppuvat käytä värejä ja nuotteja.

Jussi Ahlroth on pohtinut esseessään Hesarissa (31.12.2021) Ludwig Wittgensteinin sata vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Tractatus Logico-Philosophicus. Wittgenstein kuoli samana vuonna kun minä synnyin, eli liki olympiavuottamme. Ahlrothin essee kannattaa lukea, otin sen talteen.

Mitä sanomisen ja sanojemme tuolla puolen on, sitä on paljon pohdittu. ”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. Kieli, logiikka ja matematiikka ovat tapa sanoa sellaista, jota jotkut välttelevät käyttäen välineenä vaikkapa taidetta.

Cluster art ja art of clusters on eri asia siinä missä cluster article. Eilen avasin tuota käsitettä omien töitteni kautta alkaen 1970-luvulta. Se oli artikkeli kirjaan, joka kertoo sekä vuodesta 2021 että myöhemmin koko vuosikymmenestä. Ne eivät ole kuitenkaan samoja ensinkään. Vuosikirja ei ole sama kuin Suomen historia satavuotiaalle. Kuvitettu teos on sekin kokonaan muuta kuin elokuva.

Minusta ei siis tullut mystikkoa kuten Wittgensteinista. Olen oman aikani tuote ja geenitkin ovat muiden minulle lahjoittamia, siinä missä jokainen sana jota käytän, kulttuuri jossa elän. Tie valitsi minut, en minä tietäni. Kun filosofia ajautuu Ludwig Wittgensteinin kaltaiseen umpioon, portaat loppuvat, ne on vaihdettava kokonaan uusiin. Ei logiikka, etiikka ja uskonnot ole mitenkään poissa siitä ilmiöstä, jolla digiajan ajaton ja paikaton maailma muutti paradigmaisesti mystikkojen ajattelun. Minä en ole mystikko vaan oman aikani tuote, jossa digiaika kielineen muutti kaiken.

Wittgenstein oli kielensä vanki. Ainutlaatuinen oman aikansa tuote. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisen puheen presidenttimme pitää huomenna, avaten tämän gordionin solmun ajelehtimatta suomettumisen teille.

Edellisessä Hesarissa alaa tunteva professori oletti hänen olevan ehkä hämmennyksen vallassa. Urho Kekkosen aikana tilanne olisi ollut toinen ja Kekkoksen puhe arvattavissa. Esseisti sivuuttaisi tämän helposti peitetyin sanakääntein. Siinä tulkinta jää kuulijalle. Puheen kirjoittaja olisi luonnollisesti savolainen. Ehkä presidentin verkostoon ja klusterirakenteisiin kuuluu myös tämän tien kulkijoita?

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts