Tiistai 12. päivänä huhtikuuta 2022

Tiistai huhtikuun 12. päivä on erityisen merkittävä sekä astrologeille että astronomeille samaan aikaan. Kaksi aurinkoamme kiertävää taivaankappaletta, Jupiter ja Neptunus, kohtaavat kalojen tähdistössä ensimmäisen kerran sitten 17. maaliskuuta vuonna 1856.

Nämä kaukaiset yhteisen aurinkokuntamme kiertäjät näkyvät silloin täsmälleen samassa kohtaa taivaalla – tässä tapauksessa 23 astetta ja 59 minuuttia ”Pisces” (Kalat). Taivaankansi kun on jaettu astrologiassa 12 yhtä suureen osaan, josta horoskooppimerkit saavat nimensä. Ja sinähän tiedät oman horoskooppimerkkisi ja myös sen merkityksen. Sellainen kuuluu sivistykseen mutta ei nyt välttämättä maailmankuvien maalailuun.

Tässä tapauksessa nämä mystiset planeetat, Jupiter ja Neptunus, kohtaava toisensa juuri kalojen tähtimerkissä. Jos olet syntynyt tässä tähtimerkissä, tiedät mitä se merkitsee. Minä en tiedä ennen kuin otan ja alan lukea horoskooppien tähtimerkkejä. Odota hetkinen. Olen syntynyt kravun merkeissä heinäkuussa ja tunnistan sen vain tarkkailemalla itseäni ja vertaillen krapuun. Astrologia on oudolla tavalla tähdistä ennustamista ja astronomia taas tähtitiedettä.

Suomessa tunnemme vain yhden professorin tuhansien joukosta, hän on tähtitieteilijä Valtaoja, kuinkas muuten. Tiede edustaa monelle tähdistä ennustamista. Kaikki ympärillämme on kuitenkin tieteen tuotteita. Tiede ja sen sovellukset ovat siten hyvin arkinen ilmiö.

Oma tähtimerkkini kulkee takaperin ja viihtyy kivien alla juoksevassa vedessä. Biologisesti hyvinkin mielenkiitoinen tuttavuus. Lapsena tienasimme ravustamalla syksyiset tienestit valvoen öitämme Myllypuron maisemissa Hernejärvellä, Iisalmen silloisen itsenäisen maalaiskunnan alueella. Oikeammin olimme ne sinne myös istuttaneetkin. Sellainen lapsuus ei voi olla onneton.

Jupiterin ja Neptunuksen kohtaaminen merkitsee palautumista – ikään kuin onnen ja siunauksen siirtymistä takaisin kohdalleen. Jupiter kun tarkoitti kreikkalaisessa mytologiassa Zeusta, roomalaisen taivaanjumalaa Jupiteria, onnen ja siunauksen tuojaa. Se toi mukanaan liki häpeämätöntä ja avointa optimismia ilman perinteistä malttia ja ahdasmielistä laskelmointia, suomalaista pragmatismia.

Neptunuksella, kuten tiedämme, on erittäin pitkä kiertorata verrattuna Jupiteriin, saati oman Telluksemme kiertorataan. Siltä vie aikaa peräti 165 vuotta liikkua kaikkien kahdentoista horoskooppimerkkimme läpi. Siis peräti 14 vuotta kunkin horoskooppimerkkimme läpi erikseen taivaltaen. Vauhti on kyllä melkoisen huimaa.

Vuonna 2011, kuten kerroin kirjassani Arctic Babylon 2011, kirjoittaen kirjani jo 1970-luvulla, Neptunus siirtyi viimein Kalojen kuvioon, unimaiseen ja lumoavaan vesimerkkiin, joka on erityisen tärkeä molemmille näistä taivaanmerkeistämme, Jupiterille ja Neptunukselle. Ne kun kohtaavat toisena 165 vuoden välein juuri tässä merkissä toisensa.

Muutos alkoi siis vuonna 2011 ja muistaako kukaan mitä vuonna 2011 tapahtui? Mayakansan almanakka tai päivyri päättyi tähän vuoteen. Aivan oikein, Arabi-islamilaiset kulttuurit Saharan pohjoispuolella käynnistivät omat vallankumouksensa, Japanissa tsunami teki tuhojaan ja Norjassa yksi ainoa häiriintynyt mieshenkilö surmasi kymmeniä nuoria liki lapsia vielä.

Muutos alkoi siis vuonna 2011 ja muistaako kukaan mitä vuonna 2011 tapahtui? Mayakansan almanakka tai päivyri päättyi tähän vuoteen. Aivan oikein, Arabi-islamilaiset kulttuurit Saharan pohjoispuolella käynnistivät omat vallankumouksensa, Japanissa tsunami teki tuhojaan ja Norjassa yksi ainoa häiriintynyt mieshenkilö surmasi kymmeniä nuoria liki lapsia vielä.

Fjotolf Hansen, ent. Anders Behring Breivik ([ˈɑ̀nːəʂ ˈbèːrɪŋ ˈbræ̀ɪviːk]; s. 13. helmikuuta 1979 Oslo) on norjalainen monikulttuurisuutta ja Euroopan islamisoitumista vastustava terroristi, joka teki 22. heinäkuuta 2011 terrori-iskut Oslossa ja Utøyan saarella Oslon lähistöllä. Iskuissa kuoli 77 ihmistä. Iskut koostuivat oslolaisen virastotalon edessä räjäytetystä autopommista, johon kuoli kahdeksan, ja joukkomurhasta Utøyan saarella, jossa oli sosiaalidemokraattisen AUF-nuorisojärjestön kesäleiri, missä hän ampui 69 ihmistä. Breivik oli iskujen tekohetkellä 32-vuotias.

Oslon käräjäoikeus tuomitsi 24. elokuuta 2012 Anders Breivikin 21 vuodeksi vankeuteen kahden terroristisen teon tekemisestä.

Lainaus on suomalaisesta Wikipediastamme. Siitä syntyi uusi erehtymättömänä pitämämme hengentuote. Me luotamme nyt siihen. Breivikin teko oli ajalle tyypillinen herätys mielettömyydessään siinä missä tänään käytävä siviiliväestöön kohdistuvat surmatyöt sodan nimikkeellä Ukrainassa.  

Entä tämän jälkeen?

Olen kirjoittanut jokaisesta päivästä ja vuodesta, vuosikymmenestä ja aiemmin vuosisadasta esseen, niistä kirjan tai useampiakin. Mayakansa kalenteri päättyi tuohon vuoteen 2011, jolloin siinä tuli olla jotain, johon ankkuroida elämänsä jo varhain. Itse olen ankkuroinut elämäni sanoihin. Ensin oli sana. Näin on edelleen. Me viestitämme, ajattelemme ja näemme unemmekin sanoilla, käsitteillä, digiajan on ja off käsitteillä.

Mitä meidän tulisi odottaa nyt tältä päivältämme?

Meillä ei ole ikävä kyllä silminnäkijä kertomuksia Jupiterin ja Neptunuksen yhtymästä Kaloissa vuonna 1856, emme tiedä täysin mitä silloin tapahtui. Tiedämme kyllä mitä noina vuosina likimäärin tapahtui ja olemme niistä toki lukeneetkin. Onnen hetkistä kirjoitetaan vähemmän kuin onnettomuuksista, rauhasta vähemmän kuin sodistamme. Vauraudesta ja viisaudesta vähemmän kuin onnettomuuksista ja julmista kohtaloista.

Meillä ei ole muuta keinoa kuin lisätä tuo päivä muiden ennennäkemättömien päiviemme pitkään sarjaan.

Sen sijaan, jos ymmärrämme ja uskomme näiden planeettojen symboliikan, on eritäin todennäköistä, että Jupiterin ja Neptunuksen yhtymä jo sinänsä käynnistää mystisen luovuuden renessanssin sekä jokaisen meidän kohdallamme erikseen, että yhteiskunnallisena ilmiönämme.

Mitä tämä voisi tarkoittaa?

Vanhat uskomukset, sosiaalinen muistimme ja pääomamme, herää henkiin. Joku alkaa muistella historiaa ja toimia tavalla, jossa on joko poikkeuksellista sekoilua tavoitellen menneen maailman kuuta taivaalta, vanhoja aikojamme muistellen. Joku epäilee nyt Venäjän tsaareja, Putinia ja hänen sotaansa Ukrainassa?

Ettei vaan joku kansakunnan johtaja ole menossa sotaan saavuttaakseen jotain sellaista, joka on ollut hänen takaraivossaan piilossa muistuttaen menneitten aikojen suuruudesta. En nyt mene sormelle ketään osoittamaan.

Vanhoihin uskomuksiin liittyy onneksi myös poikkeuksellista henkisyyttä sekä psyyken taiteellista ja tieteellistä voimistumistakin. Ne eivät vain mene oikein yksiin reaaliaikaisen oman teknologiamme ja uusiutuneen taivaankuvamme kanssa esittelemättä se ensin hybridinä, hybridiyhteiskunnan kouristeluna, kuten tein tätä aikaa kuvaavassa kirjassanikin ja jo sen nimessäkin. Tiedän ette ole lukenut. Montako kirjaa luet vuosittain? Vähemmän kuin minä kirjoitan?

Mikro ja makro kohtaavat tavalla, joka on samalla lokaali ja globaali, jolloin monen ymmärrys pettää sekin. Aika ja paikka vaihtuvat toisikseen, eikä niitä voi määritellä enää muuttamatta maailmankuva kokonaan uudeksi. Ilmiötä kutsutaan paradigmaiseksi. Muuttuu lattia katoksi, katto lattiamatoksi, kuten lasten lorussa ennustettiin. Osa tarinoista on hölmöläistarinoita suoraan sosiaalisen median sivuilta luettuina. Tämä aika on siis myös silkan hulluuden aikaa. Pandemian jälkeen ja sen vielä kestäessä Eurooppa on sodassa.

Tämä aika on otollista pysähtyä tutkimaan omaa henkisyyttä. Miten sielusi ilmaisee itseään taiteen ja musiikin kautta, joko ovat klusterit valmiina ja luettuna niiltä sivuilta, jotka eivät ole pelkkää satua tai raivoa, pahan mielen purkauksia.

Tämä on oikea hetki istua hiljaisesti omien ajatustensa kanssa rauhallisessa ympäristössä, jotta voisit paremmin käsitellä sitä poikkeuksellista yliaistillista valtavaa tietomäärää, dataa, joka tulvii meidän jokaisen piilotajunnastamme juuri nyt heräämishetkellämme. Tämä aika on heräämisen aikaa. Olemme nukkuneet onnemme ohi.

Kysy itseltäsi mitä tarkoittaa yhteydenpito intuitioon, miten mielikuvituksesi vaikuttaa luoviin tekoihisi ja käytäntöihin. Tämä kun on poikkeuksellisen loistava tilaisuus asettaa itsellesi uusia aikomuksia, tehdä sellaista, jota olet aina halunnut mutta jättänyt toteuttamatta, olematta pelkkä meditaatioharjoitus tai matka planetaarioon. Sinä kun kykenen parempaankin. Paljon merkittävämpään kuin mitä sinulle on kerrottu tai itse olet itsestäsi uskonut, uskotellut, antanut muiden latistaa ainukertaista elämääsi. Nyt on se hetki jolloin sinä olet herännyt unestasi.

Näiden kahden planeetan väliset erot ovat pieniä. Jupiter laajenee, kun taas Neptunus liukenee. Niin todellakin ”liukenee”, ei pienene. Pyy maailmanlopun edellä pienenee mutta ei toki Neptunus, se liukenee.

Jupiter tarjoaa meille yltäkylläisyyttä, ei kuitenkaan ahneutta, saati mässäilyä. Siinä on jotain eroa, kun oikein alat asiaa pohtimaan. Pääsiäiseen ja sen aikaan eivät kuulu kuolemasynnit sinnekään. Noidat ovat nekin omia pakana-aikojemme riittejä.

Neptunus rohkaisee meitä ajattelemaan fyysisten rajojemme yli ja ulkopuolelle, tulemaan yhdeksi ympäröivän maailmankaikkeuden kanssa juuri henkisyyden ja luovuuden, tieteen ja taiteen tavalla se ymmärtäen.

Se ei ole taikuutta, mutta parempaa käsitettä kielessämme ei oikein ole. Kielemme on onomatopoeettinen, luontoon sidottu ja siten ankaralla tavalla meitä kahlitseva. Eivät kaikki kielet, saati tieteen symbolit ole niin ankarasti rajattuja, fyysiseen maailmankuvaamme kahlittuja.

Aika on poikkeava ja jokainen havaitsee sen tapahtumistamme myös Euroopassa. Niinpä meidän tulisi pyrkiä huolehtimaan myös äärimmäisestä harkinnasta Jupiter-Neptunus-konjunktiossamme ja sen ympäristössä. Jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä, ollakseen totta, se tuskin on totta.   

Juuri nyt, ja jo vuosia aiemmin, liioittelu ja suoranaiset valheet ovat julmuuksineen riepotelleet meitä tässä oudossa tähtimerkkien kohtaamisessa. Yksi neuvo on silloin aina paikallaan. Toimi varoen.

Paras tapa torjua Jupiter-Neptunus harhaa on kyky ja taito kieltäytyä, sanoa ei. Jos ympärillä on ihmisiä, jotka eivät osaa asettaa itselleen rajoja, Eurooppa on sodassa, varo itse joutumasta tähän mielettömään menoon.

Jos olet vähänkin epävarma, harkitse hetki, päivä tai pari, ennen kuin teet juuri nyt suuria päätöksiä. Määrittele asemasi kartalla, parametrien käytössä ei ole mitään vikaa ja virheellistä, moitittavaa, päinvastoin. Aika on ihmisen keksinnöistä kaikkein kehnoin mutta toisaalta sitä kehnoakin keksintöä on hyvä käyttää. Ei ole lopulta parempaa kesyttäjää, stabiloijaa, kuin juuri tämä kehno keksintömme, aika itse.

Se hoitaa ja onni on lopulta vain sitä, ettet ole onneton. Eikä musiikkiakaan ole olemassa ennen kuin se esitetään ja helvetti on täynnä amatöörimuusikkojamme. Kirjailijoitten kanssa taas tulee toimeen, kun muistaa miten lapsia kohdellaan. Taiteen ja elämän välinen ero on lopultakin vain siinä, että taidetta on helpompi kestää. Vai onko sittenkään?

Hyve taas tuot tullessaan kunniaa ja kunnia turhamaisuutta. Se että joku on valmis kuolemaan aatteittensa tai arvojensa puolesta, ei tarkoita sitä, että hän niistä jotain ymmärtäisi tai että ne olisivat erityisen hyviä, saati oikeita. Viisauden äärirajoja taas kutsutaan hulluudeksi ja mielikuvitus on meille aina tärkeäpää kuin tieto.

Iän karttuessa meillä on taipumusta valittaa huonoa muistiamme, ei vähäistä älyä tai huonoa ymmärrystä. Sivistymätön latelee sitaattikirjoja, melo sinä omaa kanoottiasi ja käytä mielikuvitustasi. Se on aina tärkeämpää kuin tieto. Filosofointi kun on lopulta vain kuolemisen opiskelun muoto, ei sen ihmeellisempää.     

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts