Helsingin Sanomien kevennys – ”En finne igen”

Professori Esa Väliverronen, usein lainaamani tutkija, ottaa esille Helsingin Sanomien vieraskynässä (11.4) vaietun ilmiön. Tiedettä ja tutkimusta tekeviä alansa ammattilaisia häiritään ja uhkaillaan tavalla, jossa ongelma ei ole vain autoritaarisesti hallittujen maiden. Poliittista ja taloudellista ohjailua ja suoraa uhkailua ja painostusta esiintyy myös vaikkapa Suomessa, demokraattisissa yhteiskunnissa. Väliverrosen mukaan vaikeimpia ovat olleet etenkin viimeiset kymmenen vuotta koskien tutkijoiden uhkailua ja häirintää.

Toki tutkijat saivat kokea uhkailua ja painostusta jo ennen 2010-lukuakin. Se oli jopa hyvin konkreettista ja avointa silloin kun tutkimukset liittivät yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittäviin arvoihin. Siihen osallistui myös tiedeyhteisöksi itseään nimittävät rahoittajat ja näiden taustalla vaikuttavat poliittiset intressit. Ne toki tunnettiin ja tutkimusta ohjailtiin suuntaan, jossa tulosta syntyi joko uhkailun jälkeen tai tietäen jo etukäteen millaista tulosta odotettiin.

Tutkijat seuraavat aikaansa ja tutkimusohjelma käsitteineen laaditaan ajan hengen mukaan sitä tukevaksi. Hallituksen vaihdokset huomataan nekin. Emeritukset eläkkeellä ovat poikkeus tästä säännöstä. Alkavat kirjoittaa tavalla, jota ei olisi heiltä ikinä voinut odottaa. Maassa jossa mediat kertovat löytyvän vain yhden lahjomattomaksi tiedetyn virkamiehen Lauri Tarastin.

Tänään Nature-tiedelehti kertoo lokakuun numerossaan, kuinka kymmenet julkisuudessa esiintyneet tutkijat on uhattu tappaa, pahoinpidellä tai raiskata, kirjoittaa professori Väliverronen. Yhdysvaltojen tartuntaviraston johtaja Anthony Fauci joutui hankkimaan henkivartijan, kun häntä ja hänen perhettään oli uhkailtu. Siinä ei ole mitään kummallista, saati uutta.

Uutta olisi, jos hän uskaltautuisi kulkemaan läpi slummiutuneen kampusalueensa viereisen kaupunginosan läpi lastenlastaan talutellen. He kun eivät saa sitä edes nähdä. Sama pätee vaikkapa Euroopan kauneimmassa kaupungissa Sevillassa. Parturiin toki voit mennä, kunhan olet varautunut pahimpaan.

Myös Suomessa on jouduttu tekemään rikosilmoituksia uhkailusta. Sosiaalisessa mediassa häirintä ja uhkailu on arkipäivää etenkin julkisuudessa esiintyville tutkijoille. Niinpä julkisuutta pyritäänkin välttelemään siinä missä vaikkapa osallistumista poliittisen toimintaan, siis edustukselliseen demokratiaan ja sen organisaatioihin.

Alan tutkijalle ilmiö on ollut toki arkipäivää jo vuosikymmenet, olkoonkin että aihe on noussut esille vasta kuluvan vuosikymmenen aikana. Kovin moni on joutunut jättämään työpaikkansa Suomessa tai tutkimuslaitoksissa, joiden tehtävät liittyvät lähelle vaikkapa luonnonvarojamme ja niiden tutkimusta. Väliverrosen mukaan etenkin näissä laitoksissa tutkivien on vaikeampaa kertoa tuloksistaan kuin vaikkapa yliopistoissa työskentelevien kollegoittensa.

Tämä Väliverrosen väite pitää paikkansa ja kertoo niistä ongelmistamme, joissa yhteiskuntaa aiemmin ohjaillut tiede ja tutkimus sekä sen löydökset eivät enää ohjaakaan meitä vaan pikemminkin muuttuva yhteiskunnallinen ilmastomme. Uusia näkemyksiä ja tieteen tuloksia ei enää julkaista sillä tavalla kuin mihin olemme ehkä takavuosina oppineet. Erityisesti tämä koskee vaikkapa pandemioiden ja ilmastomuutoksen kaltaisia ilmiöitä mutta toki myös sellaisia yhteiskunnallisia ilmiöitämme, jotka leviävät meemeinä esimerkkinä Ukrainan sota ja sen mukanaan tuomat julmuudet.

Kun uutisvirrassa somekuvat julmasta väkivallasta leviävät reaaliaikaisesti, samalla myös väkivallan käyttö ja siitä puhuminen muuttuu, se on jopa humoristista ja sallitumpaa. Suomessa meillä näin tapahtui omien sotiemme aikana ja suuren ikäluokan tämän päivän ikäihmiset muistavat tuon ajan kielenkäytön koomiset julmuudet hyvin. Niitä ei voi tänään edes toistaa esimerkkeinä. Tuon ajan humoristiset käsitteet on karsittu ohjelmistostamme. Kieli ja sen kuvaama ajan henki, sosiaalinen pääoma ja muisti on menetetty. Surutyötäkin tehdään mykkänä.

Tuon ajan meemipohjat, virtuaalitodellisuus nähtynä ja koettuna luonnossa, olivat tuolloin vielä Suomessa fyysisesti ja henkisesti rampautuneet ihmiset, synkkä sulkeutuneisuus, alkoholi, kylmyys, ”Finne igen” tokaisut Ruotsiin muuttaneena, pelon ilmapiiri suuren ikäluokan lapseksi syntyneenä, Paavo Nurmi Amerikan kiertueella keräämässä meille rahaa ja sympatiaa kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt. Tänään matkaan lähetettäisiin yhtä puhelias ja valoisa maailman nopein mies, Kimi Räikkönen. Matti Nykäsen käyttö samaan tarkoitukseen ei enää ole mahdollista.

Pääkaupunkimme valtakunnallinen media havaitsee tämän ilmiön piiloviestin pääkirjoituksessaan (HS 11.4) todeten kuinka koronaviruksen häntä heiluu vielä ja epidemia ei ollutkaan kahuelokuva vaan tv-sarja. Virus on nyt muuttumassa influenssan kaltaiseksi pysyväksi vitsaukseksi, jossa kauhuelokuvan kokemukset ovat vaihtumassa tv-sarjan loputtomasti muuttuvien juonenkäänteiden kaltaiseksi virus varianttien leikiksi.

Tai oikeammin virus epidemian aiheuttamat uudet löydökset, vaikkapa aivojemme toimintaa vammauttavat, hukkuvat kuolleiden ruumiiden kuviin ukrainalaisissa kylissä, kaupunginosissa ja joukkohaudoissa.

Nämä oikeasta kauhusta kertovat kuvat peittivät alleen kaiken sen, minkä olisimme voineet oppia pandemiasta, olkoonkin että tutkijat voivat palata tähän aineistoon myöhemmin, olettaen että rohkeutta siihen riittää ja tutkimuslaitoksilla rahaa sekä poliittista suopeutta, meemit ovat oikeaan suuntaan tutkimusohjelmissa asemoituja. Tutkijat ymmärtävät käyttää oikeita sanavalintojamme, Ukrainan sodan aikaisia tai kokonaan uusia, tulevan ajan ja poliittisen arjen vaatimia.

Lehti lopettaa pääkirjoituksensa osuvasti, oivaltaen kuinka mediamyllytys epidemian osalta ei loppunutkaan taudin talttumiseen, vaan tauti ja sen tartuttajat hautautuivat takavuosien tapaan sodan, nyt Ukrainan sodan, alle. Eino Leinon sanoin: ”Se murhe, mi eilen mun murtaa oli, suli hymyks, kun tänään suurempi tuli.”

Vielä takavuosina, lapsena 1950-luvulla, sain lausua tätä Leinon hengentuotetta miehille, jotka olivat sekä fyysisesti että henkisesti rampoja. Ei se heidän mieltään keventänyt aikana, jolloin heidän raivaamansa maatilat oli pantava pakettiin, muutettava Ruotsiin, ”En finne igen”. Se on samalla vastaus sille keskustelulle, jossa Erkki Tuomioja tapaa tovereitaan ja haluaa vaihtaa Nato-keskustelumme suuntaa hämmentäen sitä omalla huumorillaan keventäen.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts